torstaina, marraskuuta 27, 2008

Väriteoriaa, osa 7: samppanjavärit

Huom! Väriteoria-sarja on päivittynyt: sisällysluettelo

Samppanjavärit kuuluvat ns. diluutioväreihin, samoin kuin hopeavärit, hallakkovärit ja voikkovärit. Näiden tavoin samppanjageeni vaalentaa alkuperäistä väriä.
Samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia hevosilla, kyseinen mutaatio on ilmeisesti tapahtunut Amerikan mantereella, koska Euroopasta näitä ei ole löytynyt (USA:n tuonteja lukuunottamatta). Niinpä virtuaalimaailmassakin useimmat samppanjaväriset hevoset ovat amerikkalaisia rotuja, tennesseenwalkereita ja quartereita pääasiassa.

Samppanjaväreillä on yhteisiä tuntomerkkejä, joita esiintyy kaikilla tai suurimmalla osalla samppanjavärisistä hevosista. Näitä erityistuntomerkkejä on lueteltu Hevosmaailma.netissä. Virtuaalimaailmaa ja valokuvia ajatellen tärkeimmät noista lienevät mustan värin puute, vaaleanpunainen ja täplikäs iho ja ainakin joskus papurikkokuviointi.

Samppanja voi olla vaikeata tunnistaa valokuvista, koska varsinkin rautiaan ja ruunikon kohdalla samppanjaväri muistuttaa paljon voikkoa tai ruunivoikkoa. Lisäksi samppanjoissa on aika isoja sävyvaihteluita. Useimmiten ne erottaa parhaiten siitä, että samppanjan iho on vaalea ja se näkyy yleensä erityisesti silmien ympärillä. Voikoilla ja ruunivoikoilla on tumma iho. Mustapohjainen samppanja, classic champagne on yleensä niin poikkeuksellisen värinen, että sitä on hankala sekoittaa mihinkään muuhun. Ehkä hätäisesti katsoen sitä voi pitää hieman eksoottisen sävyisenä rautiaana.

Gold champagne
Goldin pohjalla on rautias hevonen, jota samppanjageeni vaalentaa aika lailla voikon näköiseksi. Goldin peitinkarva on keltainen, jouhet ovat usein valkoiset tai vaaleammat, mutta voivat olla myös peitinkarvan väriset. Tummimmat goldit voi sekoittaa rautiaaseen. Valokuvissa ei aina selkeästi näy samppanjan erikoispiirteet, karvan kiilto ja vaalea iho.

Esimerkkejä:
- kuvia erilaisista goldeista
- gold champagne mft-ori

Amber champagne
Amberin taustalla on ruunikko pohjaväri, jonka samppanja on haalistanut paljolti ruunivoikon näköiseksi. Amberin peitinkarva on kellertävänruskea tai kullanruskea, jouhet ja jalat tummat, mutteivät mustat (tosin väri voi varsinkin kuvissa näyttää todella tummalta, jota on vaikea erottaa mustasta). Usein amber muistuttaa paljon ruunivoikkoa tai joskus hallakkoakin, erityisesti kun samppanjaväristen hevosten jouhet vaalenevat herkästi kaksivärisen näköisiksi.

Esimerkkejä:
- kuvia erilaisista ambereista
- hyvin selkeä amber champagne twh-tamma, näistä kuvista näkee erittäin selkeästi samppanjan tuntomerkkejä: mustan värin puute jouhista ja jaloista, vaalea iho, vaalea silmä ja tuollainen ihana hunajankeltainen väri
- amber twh-ori, tämä alkaa olla vähän siinä rajalla, onko tämä amber vai mustapohjainen classic. Näiden kahden välillä rajanveto on joskus vaikeata, samoin kuin mustanruunikkoa ja mustaa voi olla hankala erottaa toisistaan

Classic champagne
Classic on geneettisesti musta hevonen, jota samppanja vaalentaa. Koska samppanja vaikuttaa myös mustaan väriin selkeästi, tätä ei voi sekoittaa mustanvoikkoon, joka näyttää aika pitkälle tasaiselta mustalta. Classicia on vaikea kuvailla, sen värisävy on yleensä varsin poikkeuksellinen, sitä voisi sanoa usein punertavanharmaaksi tai kellertävänharmaaksi. Jouhet ovat joko samanväriset tai tummemmat, jalat yleensä ovat samanväriset, mutta nivelien kohdilla on tummempaa väriä. Jotkut yksilöt ovat selkeän harmaita, jopa niin että niiden erottaminen hiirakosta voi olla kokemattomalle vähän hankalaa.

Esimerkkejä:
- kuvia classiceista, jo heti ylimmässä kuvassa on melko poikkeuksellisen värinen hevonen, miltei rautiaannäköinen qh-tamma
- classic twh-ori
- Hevosmaailma.netin classic champagne-sivu

Samppanja ja muut värit
Samppanja, kuten muutkin geenit voivat yhdistyä muihin väreihin, ei ainoastaan noihin perusväreihin. Varsinkin kahden eri diluutiogeenin yhdistelmiä on vaikea, ellei peräti mahdoton tunnistaa oikein ainakaan valokuvista ja ilman sukutauluja. Yleensä näistä yhdistelmäväreistä ei kannata virtuaalimaailmassa suuremmin välittääkään, koska ainoastaan harvat rodut ovat sellaisia, että niitä ylipäänsä voi syntyä ja erikoisvärit ovat harvinaisia virtuaalihevosilla.
Tässä kuitenkin uteliaille muutamia tunnetuimpia yhdistelmiä, joissa samppanja liittyy johonkin toiseen väriin:
rautias + samppanja + voikko = Gold Cream Champagne
ruunikko + samppanja + voikko = Amber Cream Champagne
musta + samppanja + voikko = Classic Cream Champagne
rautias + samppanja + hallakko = Gold Dun Champagne
musta + samppanja + hallakko = Classic Dun Champagne
ruunikko + samppanja + hallakko = Amber Dun Champagne

1 kommentti:

Kerppa kirjoitti...

Mä sitten rakastan näitä teidän värijuttuja, vaikka itse olenkin (omasta mielestäni) erinomaisesti perillä näistä jutuista. On silti nautinnolista katsella havaintokuvia varsinkin näistä shamppanja- ja hopeaväreistä! Ja mein tammuskakin oli päässyt esimerkkeihin :)