perjantaina, joulukuuta 23, 2011

Joulukalenterin luukku 23: virtuaaliset rodut yleisesti

Minua on virtuaalimaailmassa aina hämmästyttänyt virtuaalisten rotujen vähyys. Eihän niitä käytännössä ole kuin kaksi: RBSH ja virtuaalinen ratsuponi, jälkimmäisestä harva on kuullut, vielä harvempia edes kiinnostaa, kukaan ei taida kasvattaa. Muinainen HSH ei kuulemma koskaan ottanut tuulta siipiensä alle tarvittavalla tavalla ja on nykyisin pelkkä kuriositeetti Virtuaaliwikin sivuilla.
Sitten oli tietysti karpaaninhevonen, joka oli alusta loppuun asti virtuaalinen, se ei pohjautunut mihinkään oikeaan hevosrotuun ja kuvinakin sillä käytettiin piirroksia. Mielenkiintoinen kokeilu, kieltämättä, en ole kuitenkaan yllättynyt, ettei se idea kantanut pitkälle. Vähän pettynyt kyllä olen.

Mitä yhteistä sitten on RBSH:lla ja VRP:llä? Paitsi että ne ovat Ginin aivoista lähtöisin molemmat, niin se että molemmilla on vastineensa todellisuudessa ja molemmat ovat risteytysrotuja (viittaan siis karpaaninhevoseen, joka ei syntynyt muita rotuja risteyttämällä). Reaalimaailma on täynnä enemmän tai vähemmän järkeviä risteytyksiä, monilla on varsinkin pohjois-Amerikassa jonkinlainen rekisterintapainenkin olemassa. Moni näistä roduista tai yritelmistä olisi ihan soveltuva virtuaalimaailmaankin ja varsinkin, jos niille tekisi reaalimaailmaan nojaavat, mutta virtuaalimaailmaan sovelletut ja yleensä jonkin verran yksinkertaistetut jalostussäännöt.

Virginia on heitellyt vuosien mittaan ilmoille lukemattoman määrän erilaisia virtuaalisia rotuja, joita voisi luoda tänne (palomino, muita risteytysrotuja, cleveland hunter ja kaverit, arabo-haflinger ja muita suunnitelmia ja sitten tietysti se virtuaalinen puoliverinen, mainitakseni muutaman). Monet näistä ovat erittäin simppeleitä, se eilinen palomino-pohdinta on sieltä vaikeimmasta päästä, kun tyyppejä ja rekistereitä olisi niin paljon.

Periaatteessahan (Ginin mukaan) virtuaalisen rodun luominen ei vaadi paljoakaan. Kirjottaa jalostusohjesäännön ja rotumääritelmän ja se on siinä. VRP luotiin tällä tavoin, siitä ei rummutettu koskaan suuremmalle yleisölle sen enempää. RBSH:ta taas aikoinaan esiteltiin paljonkin ja tästä tietysti voi johtua se, että RBSH on ollut suositumpi. Tosin VRP:kin kiinnosti silloin kun meillä niitä kasvatettiin, joten itse ei saisi olla niin perinjuurin laiska. Mehän voisimme alkaa tehtailla rotuja ihan urakalla ja katsoa, alkaako niistä mikään kiinnostaa suurta yleisöä. VPV ja palomino vaatisivat kyllä sitä, että niille perustettaisiin jonkinlainen rekisteri ja ensinmainitulle pidettäisiin omat ktk-tilaisuudet, mutta jos rotu pysyisi pienenä, ei se olisi maailman suurin ongelma.

Ehkä tästä voisi tulla yksi uudenvuoden lupaus?

1 kommentti:

Pölhö kirjoitti...

Itse olin kovasti karpaaninhevosten kanssa tekemisissä silloin... öö, 2008-2009 se oli, kai. Rodun kehittelijä (Pia? Muistanko oikein) tuli kysymään miulta että kiinnostaisiko ja kiinnostihan se, karpaaniyhdistyskin perustettiin vaikkei sitten kauaa pystyssä pysynytkään kun Pia katosi ja miekin aloin jumittamaan. Muistan ainakin sellaisia karpaaneja kasvattaneeni kuin Gryffindor's Deathmatch (ensimmäinen karpaanikasvatti ikinä!) sekä Gryffindor's Raven.

Harmittaa kovasti että rotu katosi. Pariin otteeseen olen haaveillut sen uudelleenherättämisestä, mutta en tiedä että tulisiko siitä mitään, löytyykö tarpeeksi kiinnostuneita ihmisiä jotta rodulle saataisiin edes heikko pohja virtuaalimaailmaan.