torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Vanhoja hevoskuvia

Yksi ihan suosikkisivustoistani on venäjänkielinen Rw-Base, jossa tykkään selailla erityisesti sukutietokantaa ja siellä olevia valokuvia. Kuvia on saatavilla vanhoista hevosista, jopa 1800-luvula syntyneistä, mutta toisaalta myös ihan viime vuosien varsoistakin. Kannassa on eniten venäjänratsuhevosia, englantilaisia täysiverisiä ja trakehnereita, jonkin verran myös muita, lähinnä niitä hevosia, joita on käytetty venäjänratsuhevosen jalostuksessa. Kuitenkin puhutaan vähintään muutamasta tuhannesta hevosesta ja kuviakin on ainakin satoja, joten selailtavaa riittää. Ja jonkinlainen alkeellinen venäjänkielentaito on varsin hyödyllinen. Tässä kuitenkin muutamia kiinnostavia poimintoja.

Ori Agram, 1970 syntynyt anglotekke (25% xx). Siis virtuaalimaailman RBSH. Ja miten upea! Tosin sen isä on Absent, joka on ahaltek, mutta rakenteeltaan aika kaukana tyypillisestä ahaltekistä. Rakenne näkyy myös pojassa.
Toinen komea anglotekke-ori on Aju-Dar, jossa on 50% täysiveristä ja isänä tälläkin on Absent, mutta se ei näy niin selkeänä rakenteessa. Tuota kaulaa sopii minkä tahansa ratsun kadehtia. Jos tuonnäköinen RBSH tulisi minun tuomaroitavaksi, se olisi vaarallisen lähellä täysiä pisteitä.

Myös vanhat ahaltekit ovat mielenkiintoisia, erityisesti ne, joiden kuvia näkee harvemmin missään. Ori Arsenal on hurjan hieno yksilö, samoin Erkus. Myös ori Maryn tunnistaa ahaltekiksi vielä tänäkin päivänä.

Vuonna 1947 syntynyt, budjonnyksi merkitty ori Simvol II on sukutaulunsa perusteella puoliksi täysiverinen eli taas kerran virtuaalimaailmassa menisi komeasti RBSH:sta. Eikä olisi lainkaan kehnompi RBSH:na! Nyt viimeistään luulisi ihmisten ymmärtävän, miksi aina sanon RBSH:lla olevan juuret reaalimaailmassa.
Tässä on toinen samanlainen, tamma ja syntynyt 1997. Rakenteeltaan on vaatimattomampi, mutta luisua lautasta lukuunottamatta olisi ihan kohtuullinen RBSH:na, jos minä olisin tuomaroimassa.

Ori Arpad on merkitty vain unkarilaiseksi, mutta eiköhän sukutaulusta selviä, että se on furioso-northstar eli tunnetaan nimellä furioso paremmin. Karmivan suorat takaset, muuten mainion näköinen otus.

Sitten vanhempia puoliverisiä:
- Fruehling (westf, 1960, i. Fruehschein (hann)
- Fruehlingsball (westf, 1970, edellisen poika)
- Rosenkavalier (westf, 1980, i. Romadour II)
- Feiner Kerl (hann, 1919, i. Fling)
- Frustra II (hann, 1943)
- Fermor III (hann, 1937, i. Feiner Kerl)
- Dolman (hann, 1933, i Detektiv)
- Mexico (sf, 1956, i. Furioso xx)
- Fischerknabe (trak, 1901, i. Obelisk)
- Pilger (trak, 1926, i. Luftgott)
- Semper Idem (trak, 1934, i. Dampfross)

Sitten tätä minä en ymmärrä: ori Alkor, merkitty trakehneriksi, mutta isä on kuitenkin ahaltekori Atom! Emä kyllä on trakehner, mutta kuitenkin... Ei silti, kohtuullisen mukiinmenevän näköinen varsa, on noissa kuvissa vielä ilmeisen nuori.

Sitten muutama uudempi ja vanhempi ukrainanratsuhevonen. Aiemmin ukrh oli minulle vähän epämääräinen rotu, koska siitä on niukasti tietoa saatavilla ja kuvia ei juuri lainkaan. Täältä kuitenkin löytyy kolmisenkymmentä kuvaa ukrainalaisista.
- tamma Igra
- ori Ideal
- ori Ihor
- ori Ostrog
- tamma Alikanta
- ori Arshin
- ori Bespetshnyj
- tamma Bridzhida

Vanhoja orlov-ravureiden kuvia löytyy nykyisin Sukupostista varsin kattavasti, joten Rw-Basen kokoelma kyllä häviää SuPolle. Ja toki osa on samoja kuvia. Mutta on ne silti upeita.

Ei kommentteja: