Suuri sabino-sekaannus, osa 2

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 1: sabino
• Osa 3: splashed white
• Osa 4: tunnistaminen

SABINON VAIHTOEHDOT

Edellisessä postauksessa todettiin, että jonkinlainen osa niistä hevosista, joita luultiin sabinoiksi, ei sitten ollutkaan geenitestien perusteella sabinoita. Sabinoa tai siis SB1-geeniä ei ole testaamisesta huolimatta löytynyt mm. arabeilta, shiren- ja clydesdalenhevosilta. Näin siitä huolimatta, että arabeilla on tiettyjä sukulinjoja, joissa on suurimerkkisiä, jopa kirjavalta tai kokovalkoiselta näyttäviä hevosia. Mainituilla kylmäverisillä korkeat sukat ja suuret läsit ovat suorastaan rotujen tavaramerkki, usein yhdistettynä vielä toisinaan pitsimäiseen kuvioon ja laikkuihin vatsan alla. 

Mitä ne sitten ovat jos eivät sabinoita?

© Bob Tarr (muokattu)

DOMINANTTIVALKOINEN YLLÄTTÄÄ

Parikymmentä vuotta sitten dominanttivalkoinen ilmestyi nimenä hevosten värivalikoimaan, mutta se oli jonkinasteinen mysteeri ainakin maallikoille. Kokovalkoinen väritys tiedettiin, samoin kuin sen aiheuttava W-geeni. Sitä pidettiin letaalina, jos se esiintyi samanperintäisenä ja siinä suunnilleen kaikki varmaksi katsottava tieto sitten olikin. Edes siitä ei oikein löytynyt tietoa, millä roduilla väriä mahtaisi esiintyä. Satunnaisesti mainittiin freiberginhevonen ja Camarillo White Horse, jotka eivät ole edes mitään lähisukua keskenään.

Minä ainakin pidin dominanttivalkoista ääriharvinaisena kuriositeettina, josta kannatti virtuaalimaailmassakin pitää käpälänsä erossa realismin takia. Taisin joskus mennä jollakin virtuaalifoorumilla sanomaan, että älkää nyt herran tähden dominanttivalkoista täysiverisen väriksi panko, sabino se ennemmin on. Vähänpä taas tiesin. 

Tällä hetkellä W-geenin eri muunnoksia on löydetty liki 30 useilta eri roduilta. Oletettavasti suurin osa muunnoksista ei ole letaaleja. Eivätkä kaikki ole kokovalkoisiakaan vaan juurikin niitä, joita oli pidetty sabinoina. W-geeni selitti näppärästi paljon kaikenlaista, kuten kokovalkoiset tai sabinonnäköiset arabit ja englannintäysiveriset, freibergerit ja ne Camarillo White Horsetkin.

W20, UUSI SELITYS KAIKKEEN?

Kaikkein mielenkiintoisin W-geenin versioista on ehkä W20, joka on hyvin laajalle levinnyt kuvio. Sitä on löydetty monilta eri roduilta ympäri maailman: täysiverisiltä, morganeilta, marwareilta, eurooppalaisilta puoliverisiltä, poneilta, quartereilta ja sen sukuisilta roduilta ja useammilta eri kylmäverisiltä. Sen oletetaankin olevan hyvin vanha kuvio.

W20 on kuitenkin kirjavuuskuvioksi hieman hankala, koska se ei välttämättä näytä kovin kirjavalta. Toisinaan se aiheuttaa suuria merkkejä päähän, jalkoihin ja mahan alle. Merkit voivat olla hyvin suorareunaisia tai sitten sabinon tapaisia rikkoreunaisempia. Sitten on W20:ksi testattuja hevosia, joilla ei ole juurikaan mitään valkoista, ehkä matala sukka tai pari ja päässä pieni, ihan tavanomainen piirto tai tähti. Ja ilmeisesti kaikki tältä väliltä käy myös, niin että se lienee hyvinkin monimuotoinen kuvio. Aivan kuten sabinon epäiltiin olevan.

Tällä hetkellä W20 on pääepäilty numero 1 aina kun tulee vastaan hevonen, jolla on vähänkään isompia tai erikoisempia merkkejä, joille ei ole selkeätä selitystä. Itse ainakin olen pudonnut kärryiltä että miltä kaikilta roduilta W20:tä on jo testeissä löytynyt enkä ihmettelisi yhtään vaikka rotuvalikoima laajenisi koko ajan. Ja mikäpä tietää vaikka W20 olisi hyvinkin yleinen kuvio. Lopulta todella harvat hevoset geenitestataan värien suhteen, joten W20:n yleisyydestä on paha mennä sanomaan yhtään mitään. Potentiaalinen kandidaatti se kuitenkin on kun pohditaan (suuria) valkoisia merkkejä.

Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä suurimerkkisten värien tontille on tullut hyppimään kolmaskin kuviotyyppi...

–S

Suuri sabino-sekaannus, osa 1

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 2: dominanttivalkoinen
• Osa 3: splashed white
• Osa 4: tunnistaminen

MISTÄ ON KYSE?

Sabino ja muut sen kaltaiset kuviot aiheuttavat päänvaivaa aika monelle: onko jokin hevonen sabino, eikö se ole, jos se ei ole niin mikä se sitten on. Sekaannuksia sattuu eikä se ole mikään ihme. Toisinaan tuntuu siltä, että sabinoiksi nimitetään kaikkia hevosia, joilla on vähänkään enemmän valkoista. Toiset taas näkevät punaista, kun jotakin (heille) ilmiselvästi ei-sabinoa nimitetään väärin sabinoksi. Mistä sekaannus on lähtöisin, mitä vaihtoehtoja sabinolle on ja mitä niistä ylipäänsä tiedetään?

© Bob Langrish

HISTORIAA

Sabino lienee ensimmäinen kuvio, josta huomattiin että se voi olla kirjava vaikkei se välttämättä näytä perinteiseltä kirjavalta. Sabino on tunnettu painteilla jo kauan, perus-sabino on selkeästi erottuva muista lehmänkirjavuuden kuvioista. Oletettavasti paint-kasvattajat ovat tunteneet myös "sabino whiten" (homotsygoottina sabino-geeni saa aikaiseksi kokovalkoisen tai lähes kokovalkoisen värityksen, asiasta lisää väriteoriapostauksessa). Luulisin heidän tienneen senkin, että joskus sabinot ovat aika yksivärisen näköisiä, sukkia ja päämerkkejä ei perinteisesti ole luettu kirjavuudeksi.

Jossain vaiheessa huomattiin, että hei, tuo paintien sabinoksi nimitetty kuvio näyttää aika samalta kuin jotkin muiden rotujen (yleensä suhteellisen harvat) hevoset: on korkeita sukkia ja suuri päämerkki, kenties valkoista on mahan allakin, rikkoreunaisia kuvioita ja joskus satunnaisesti täysvalkoinen hevonen. On tietenkin loogista olettaa, että jos jokin hevonen näyttää sabinolta, se on sabino. Tämä sekoitti väritietämystä, sillä sabinonkaltaisia kuvioita ilmeni myös sellaisilla roduilla, joita perinteisesti pidettiin yksivärisinä ja sabino oli taas lehmänkirjavuuden yksi kuvio. Arabianhevonen on yksi esimerkki.

Tieto sabinosta levisi ympäri hevosmaailmaa. Sitä pidettiin hyvin vaihtelevana kuviona ja todella monen näköistä väritystä epäiltiin helposti sabinoksi. Yksi tällainen oli Gulastra Plume, josta itse kirjoitin vuonna 2013 että sitä epäillään minimaaliseksi sabinokuvioksi (en toki keksinyt väitettä itse, se on muista lähteistä peräisin). Sittemmin tieto ja geenitestaus ovat kehittyneet ja on todettu, että kaikki sabinoina pidetyt hevoset eivät olekaan sabinoita ja että sabino ei selitä kaikkea. Sabino-termi on kuitenkin juuttunut tietoisuuteen ja kielenkäyttöön ja kestänee aikansa ennen kuin muut vaihtoehdot tekevät saman.

SE AINOA OIKEA SABINO

Sabinon aiheuttava geeni  löydettiin vuonna 2005 ja sen jälkeen sitä päästiin testaamaan laboratoriossa. Geeni nimettiin optimistisesti nimellä SB1, sillä oletettiin, että näin monimuotoisena pidetyllä kuviolla voisi olla useampia eri variantteja. Ne voitaisiin sitten loogisesti nimetä SB2, SB3 ja niin edelleen.

Testaus tarjosi kuitenkin yllätyksiä, sillä moni sabinon näköinen hevonen sai negatiivisen tuloksen. Ne eivät siis olleet sabinoita eikä sabino selittänyt kaikkia suuria merkkejä. Monilta roduilta sabinoa ei löydetty lainkaan, vaikka niillä ei tiedetty mitään muutakaan kirjavuutta esiintyvän mutta isoja, sabinonkaltaisia merkkejä kyllä oli. Arabi on jälleen esimerkki tästä.

Aluksi SB1:stä löydettiin vain amerikkalaisilta roduilta. Ehkä jossain vaiheessa mietittiin, olisiko se Amerikan mantereella syntynyt mutaatio, kuten samppanja. Samoin pidettiin todennäköisenä sitä, että sabino ei ole yhtään niin yleinen tai monimuotoinen kuvio kuin luultiin vaan suhteellisen harvinainen ja usein samannäköinen. Ainakin minun mielestäni sabinosta tuli paljon vähemmän jännittävä asia kuin mitä se oli ollut. Sabino ei tarjonnut enää vakio-oletusta kaikenlaisille oudommille kuvioille.

Sabino ei kuitenkaan suostu noin vain vetäytymään taka-alalle yhdeksi suhteellisen harvinaiseksi kuvioksi! Joitain vuosia sitten sitä löydettiin haflingereilta, lipizzanhevosilta ja norikereilta. Kaikki ovat vanhoja, tukevasti eurooppalaisperäisiä rotuja ja lipizzasta tai haflingerista en ainakaan minä osannut kuvitella löytyvän kirjavuuskuviota. Norikerillakin esiintyy tunnetusti vain tiikerinkirjavaa. Haflinger varsinkin oli yllätys, sillä sen liinakko-väritys on rodun vahva tavaramerkki ja kirjavuus sopii tähän mielikuvaan hyvin huonosti. Niillä tapaa yleensä olla pelkkiä päämerkkejä, jotka ovat mielestäni melko yleisiä. Sukkia sen sijaan ei suosita (haflingereiden jalat ovat usein vaaleat, mutta kyse on ennemminkin pangare-kuviosta kuin varsinaisista merkeistä, joiden alla iho on vaalea) ja liiat merkit voivat olla hylkäämissyy. Lipizzoilla kimo on erittäin yleinen ja kimo tunnetusti voi peittää alleen kaikenlaista, mutta kirjavuuskuvio ei kyllä tullut ensimmäisenä mieleen.

Tutkimuksen mukaan sabinoiksi varmistetut yksilöt eivät kuitenkaan näytä sabinoilta. Ilmeisesti niillä oli joitain merkkejä,  muttei kuitenkaan sabinoille perinteisiä laajoja ja rikkoreunaisia. Samoin kaikki löydetyt yksilöt olivat eriperintäisiä sabinon suhteen. Liekö se sitten sattumaa vain, koska löydettyjä hevosia ei ollut kovin montaa. Tutkimuksessa testattuja haflingereita oli 98 ja niistä 14 oli sabinoita, joten esiintymisprosentti on niinkin iso kuin päälle 14 %. Se ei silti tee samanperintäisen sabino-haflingerin löytymisestä vielä kovin todennäköistä.

Olettaisin että tutkimukset sabinon (ja toki muidenkin kuvioiden) suhteen jatkuvat ja ehkä joskus tulevaisuudessa tiedämme siitä taas lisää. 

PS. SB1:stä esiintyy todennäköisesti myös welsheillä. Epäilen siis, että sabinon tarina ei ole vielä lähimaillekaan kerrottu.

–S

Osallistu väritestiin!

Avery Stablesin omistaja on tehnyt laajahkon väritestin, jossa pitää tunnistaa kuvista hevosten värejä. Testin toinen osio on pienimuotoinen genetiikkaosio, siinä kysellään suhteellisen yksinkertaisia periytymisasioita. Sitä ei sinänsä kannata pelästyä ja mitä sitten jos ei tiedä, ei tästä mitään jälki-istuntoa ole luvassa, jos ei osaa. Kysely on auki 4 viikkoa ja sulkeutuu 5.11.2020, jonka jälkeen niin toivoessaan saa omat tulokset ja yleiset tilastot sähköpostiinsa.

Minähän luen itseni jonkin sortin värifriikiksi, mitä tulee virtuaalihevosten kuviin ja väreihin. Vanhoille lukijoille tämä ei ole mikään uutinen, mutta kerrottakoon nyt silti jos tänne eksyy tuoreempia tulijoita. Tulin taannoin miettineeksi, että siitä on 20 vuotta kun aloin pykätä Hevosmaailma.netin ensimmäisiä versioita pystyyn ja vaikka se alunperin alkoikin hevosrotusivustona, mukaan tulivat värit varsin pian. Värejä seurasi väistämättä niiden genetiikka ja siinä suossa makaan edelleen, kiitos virtuaalihevosten. Me itse asiassa Virginian kanssa otamme mielellämme suuren osan siitä kunniasta, että olimme todennäköisesti virtuaalimaailman ensimmäisiä (julkisesti) väritietoisia harrastajia! Eipä siis ole mikään ihme, että tuo väritesti ja sen tulokset kiinnostavat minua kovasti. Osallistuin toki jo itse.

Se, että tiedän melko paljon hevosten väreistä, ei tarkoita vielä sitä että olisin erityisen etevä tunnistamaan värejä kuvista oikein. En mainitse tässä hieman huoletonta suhtautumistani testin tekemiseen ja ennakkoluulojani. Voi olla että olen nähnyt vähän liikaa noita värejä ja erilaisia poikkeustapauksia, koska eräänkin testikuvan kohdalla ajatuksenkulku meni jotenkin näin: "Kato, se näyttää kyllä ihan mustalta tai ehkä ennemminkin kulomusta. Vitsit kun tietäisi vähän sukua, voi se olla mustanvoikkokin. Tai mustanruunikko tai tummanruunikko. Niin ja kyllähän ne jotkut rautiaatkin ihan mustilta voi näyttää, että tosiaan pitäis tietää vähän suvun värejä kyllä nyt. No, jos mä laitan sen kulomustaksi, se nyt varmaan on se itsestäänselvin vaihtoehto..." Vastaavanlaisia oli muitakin, että kuvan hevosen väri näytti joltakin, mutta se voisi olla jotakin muutakin, tai ainakin jos kuvan panisi virtuaalihevoselle, niin värille voisi olla muutamiakin eri vaihtoehtoja.

Virtuaalihevosten kuvien kanssa puljaaminen on siinä mielessä helppoa, että ei tarvitse välttämättä välittää siitä, minkävärinen kuvassa oleva oikea hevonen on. Kuvassa hevonen näyttää tietynlaiselta ja useimmat harrastajat määrittävät virtuaalihevosen värin sen mukaan, miltä se näyttää, harvoin sen mukaan mikä hevonen oikeasti on. Nämä saattavat nimittäin olla kaksi ihan eri asiaa! Muistutan mieliin vanhan esimerkin sh-ori Veksauksesta, joka kuvien perusteella on musta (no, joissakin kuvissa näkyy pientä punertavaa sävyä), mutta on oikeasti kyllä tosi tumma rautias sukunsa ja varsojensa perusteella. Jos joku virtuaaliharrastaja panisi Veksauksen kuvat omalle suomenhevoselleen ja väittäisi sitä mustaksi, en usko että kovin monella olisi mitään sitä vastaan.

Nykyään moni harrastaja kiinnittää edes jonkin verran huomiota väreihin yleensä ja jopa periytymisasioihin. Varsin harvoin tulee vastaan tilanteita, joissa hevosen väri on rodun ja/tai suvun perusteella täysin mahdoton. Moni myös osaa tunnistaa värit vähintään välttävästi oikein ja ilahduttavan moni kyselee hankalampia väriasioita muilta. Minulta on vuosien mittaan kyselty runsaasti väritunnistuksia ja saa kysellä edelleen.Keskustassa on Värien ihmemaa -viestiketju, johon kaiken jauhannan sekaan mahtuu kyllä värikyselyitä. Summa summarum: kauas on tultu niistä ajoista, jolloin väreistä ja niiden periytymisestä kiinnostunutta virtuaaliharrastajaa suorastaan jopa haukuttiin!

– S

Asioita jotka ilahduttavat

Kivoja pikkuasioita kisaamisessa:

• Kun oma hevonen voittaa
• Kun tulee kaksoisvoitto
• Kun omat hevoset ottavat kolmoisvoiton
• Kun kohdalle napsahtaa total jackpot eli neloisvoitto: ihan realistinen mahdollisuus pienissä lajeissa, joissa luokassa saattaa olla 20 osallistujaa, tai vähemmän, ja niistä 10 minun
• Kun jossain luokassa ei omat hevoset sijoitu kertaakaan: vähemmän työtä
• Kun voin merkitä jonkin hevosen tyhjään kisakalenteriin sen ensimmäisen sijoituksen ikinä
• Kun avaan viimeisen kutsun suuresta ryppäästä ja olen melkein valmis
• Kun jokin hackneyponeistani sijoittuu
• Kun omista hevosistani jokin erikoisenvärinen sijoittuu: mietin hetken mielessäni, miten se mahtaisi erottua joukosta kunniakierroksella
• Kun jokin kivanniminen hevoseni sijoittuu: kuvittelen miltä sen nimi kuulostaa, kun ratsukko kuulutetaan palkintojenjakoon
• Kun ison kutsuryppään viimeisissä kisoissa sijoittuu hevonen, joka ei ole sijoittunut aiemmin samassa ryppäässä
• Kun saa ilmoittaa 10 hevosta yhteen luokkaan, varsinkin ARJ:ssä ja WRJ:ssä
• Kun sijoittuneet merkitään selvästi tuloslistoilla: useimmat näin tekevätkin
• Kun luokan nimi on merkitty tulosten yhteyteen, ei vain numero
• Kun koulukisojen tuloksissa tulosprosentin ja prosenttimerkin välissä on välilyönti: vihaan sitä, sillä haluaisin kirjoittaa luvun ja prosentin yhteen, mutta on tyylillisesti oikein käyttää välilyöntiä
• Kun ARJ-kisoissa on tarjolla harvinaisemmille roduille omia askellajiluokkiaan
• Kun WRJ-kisoissa on tarjolla karjalajien luokkia
• Kun jokin hevonen sijoittuu useammin kuin kerran yksissä kisoissa
• Kun jokin vanha hevonen sijoittuu ensimmäistä kertaa

Brandubh Stud ja irlannintyöhevoset

 Keskustassa tuli vaihteeksi vastaan mielenkiintoinen tallitulokas, Brandubh Stud. Kiinnostavan siitä tekee kasvatusrotu, talli nimittäin keskittyy irlannintyöhevosiin. Irkku on harvinainen näky virtuaalimaailmassa vaikka aina satunnaisesti niitä saattaa tulla vastaan ja muistelen lukeneeni jonkun harrastajan haaveilleen niiden kasvatustoiminnastakin. En tiedä sitten, minun tutkaani ei ole koskaan osunut oikeasti vakavasti otettavaa irkkukasvattajaa, joten oletan ettei niitä suuremmin ole. Olisin mielelläni kuitenkin väärässä.

Kommentoin tallista jo tärkeimmän Keskustassa: hevosten kuvat alleviivaavat sitä, miten hieno rotu irlannintyöhevonen on. Siinä on paljon samaa kuin clevelandinruunikossa, vaikka tiettävästi nämä eivät ole mitenkään erityisen lähisukuisia hevosia keskenään. Molemmat ovat tuhteja, mutta selkeästi lämminverisiä (irkkukin nimestään huolimatta), urheilullisia vaikka vahvarakenteisia ja varsinkin oriit ovat parhaimmillaan niin komeita ettei niitä usko oikein edes todellisiksi.

Irlannintyöhevonen oli yksi Ionicin alkuperäisiä kasvatusrotuja, mutta sen tarina tuli päätökseen muutaman vuoden kasvatuksen jälkeen. Aina se vähän on harmittanut, niin harmitti aikoinaan clevelandienkin hukkaaminen. Clevelandinruunikko on tehnyt paluun Ioniciin, olisiko nyt irlannintyöhevosen aika? Brandubhista kuulemma saisi kasvatteja...

– S

Adinan VSN-näyttelyt 13.8.

Tuomaroin elokuussa Adinan VSN-näyttelyissä pari luokkaa. En tiedä mitä olin varsinaisesti ajatellut, kun olin tuomariksi suostunut. Ei haflinger-luokassa mitään ongelmaa, haflingerien tuomarointi onnistuu kyllä. Mutta kun sen lisäksi olin lupautunut arvostelemaan myös muiden harvinaisten rotujen luokan! Yleensä pidän tapanani pysytellä visusti erossa suomenhevosten lisäksi friisiläisistä ja raskaista kylmäverisistä ja siksi kieltäydyn yleisistä harvinaisten rotujen luokista. Nyt en tiedä mitä olin oikein ajatellut suostuessani tähän tuomariksi, vaikka sinne olisi voinut tulla ties mitä kamalan vaikeita rotuja.

En nimittäin huomannut erhettäni ennen kuin aloin luokkaa arvostella. Ensimmäinen hevonen luokassa taisi olla shire ja olin pyörtyä. Piti ihan tarkistaa sähköpostista, että se todellakin olin minä joka olin lupautunut tuomaroimaan luokan ja että todellakaan raskaita kylmäverisiä ei oltu rajattu luokan ulkopuolelle. Ei siinä kuitenkaan muu auttanut kuin alkaa paukuttaa läpi shirenhevosten rotumääritelmää ja vertailun vuoksi kaivaa muutamia kuvia reaalimaailman voittoisista shirenhevosista. Luulen, ja totisesti toivon, selvinneeni siitä jotakuinkin kelvollisesti, samoin kuin luokasta löytyneestä suffolkinhevosesta. Onneksi loput luokan hevoset olivat tuttuja ja turvallisia jenkkirotuja eivätkä esimerkiksi niitä friisiläisiä, joista tajuan ehkä vielä vähemmän. Se shire muuten oli sen verran hyvännäköinen tapaus, että se voitti luokkansa 39 pisteellä. En tiedä sorruinko yleiseen löperyyteen arvostelussa.

Haflingerienkin luokasta on sanottava sananen. Haflinger on harvinainen näky virtuaalimaailmassa, puhumattakaan VSN-näyttelyistä, mutta rotuna se ei ole sinänsä vaikea. Se on itse asiassa varsin nätti ja kiva rotu. Tuomaroin niitä oikein mielelläni ja tuomaroisin enemmänkin jos niitä vain olisi! Luokkaa tuomaroidessa piti kuitenkin käydä lunttaamassa rotumääritelmiä suurennuslasin kanssa, sillä luokasta löytyi lopulta yksi alamittainen hevonen. Kaikki rotuyhdistykset maailmalla ovat selkeästi sitä mieltä, että alle 140 sentin säkäkorkeus ei ole toivottavaa ja sellaisella ei ole asiaa ainakaan varsinaisiin kantakirjoihin.

Niin tai näin, selvisin raskaiden kylmäveristen tuomaroinnista hengissä ja ehkä jopa kunnialla. Tapaa tästä ei kuitenkaan tule, sillä olen edelleen varsin epävarma näiden kanssa. Aion jatkossa kytätä entistä tarkemmin luokkarajoitukset läpi, ettei tule tehtyä samanlaisia möhläyksiä, mutta jos niin käy, tiedän ettei se ehkä ole katastrofi ja virtuaalimaailmanloppu.

– S

20 varsaa yhdellä hevosella – hot or not?

 Edellisessä postauksessa (Laatispalkittu hevonen!) esittelin meidän hannover-laatuarvostelussa palkitun  oriin Carrot In Cappuccino DFC, joka sai palkintonsa osittain sen takia, että teetin sillä 20 varsaa. Näitä 1 on AWB, toinen SGSH, 3 jotain muita kuin puoliverisiä (knabstrupeja ja yksi ratsuponi), mutta loput 15 ovat FWB:itä. 

Onko tässä nyt mitään järkeä teettää noin paljon puoliverivarsoja yhdellä ja samalla oriilla? Hyvä kysymys, en tiedä, mutta ehkä joskus 5 vuoden päästä tiedän. Kyseessä on siis virtuaalinen eläinkoe tai jotakin sinne suuntaan, sillä ihan pelkästään laatispalkinnon takia en teettänyt yhdellä hevosella noin montaa varsaa.

Yritän ostella mahdollisimman paljon vierassukuisia hevosia tai käyttää niitä omassa jalostuksessani muuten. Mitä harvinaisempi rotu, sen tärkeämpää tämä on. Sen sijaan puoliveristen kanssa olen ollut vähän lepsu. Niitä on tarjolla sen verran runsaasti, etten jaksa jokaiseen myyntipostaukseen tarttua, vaikka siellä kenties olisikin ihan erisukuisia hevosia kuin meillä on. Luotan siihen, että niitä on tarjolla silloinkin kun kipeästi tarvitsen jotakin tietynlaista yksilöä. Toistaiseksi tämä on pitänyt aika hyvin paikkaansa.

Toinen syy kehnonlaiseen ostointoon on se, että meillä on puoliverisiä, varsinkin FWB:itä niin paljon, että ne uudet ostohevoset hukkuvat sinne massaan. Niin moni hieno- ja vierassukuinenkin hevonen jää auttamatta massan alle, kun teetän sillä tavanomaiseen tapaan vain muutaman varsan, kuten omilla kasvateillanikin. Mielessä on kuitenkin pyörinyt jo kauan että mitä jos kokeilisi joskus käyttää jotakin vierassukuista hevosta jalostuksessa todella runsaasti. Miten se vaikuttaisi hevoskantaan, mitä siitä seuraisi? Hannover-laatiksen varsapisteytys tarjosi tähän hyvän tekosyyn.

Pahin skenaario minkä pystyn kuvittelemaan on se, että Carrotista tulee muutaman sukupolven kuluessa suuri riesa 15 FWB-varsansa takia. Niitä varsoja on niin paljon ja vaikka niitä taas ei käytettäisi mitenkään massiivisesti jalostuksessa, pelkkä määrä saattaa riittää tekemään Carrotin nimestä murheenkryynin, koska en minä todennäköisesti käytä ei-carrotilaisia hevosia jalostuksessa yhtään sen enempää. En silti näe, että se olisi mikään ylitsepääsemätön ongelma, koska jo yllä totesin puoliverisiä ja puoliverisukuja olevan niin paljon. Voin siis hankkia suht helposti ei-carrotilaisia hevosia itselleni ja ongelma on sillä hoidettu.

Mahdollisen ongelman välttäminen onkin se syy, miksi valitsin koeroduksi juuri puoliveriset. Alunperin ajattelin, että mitä jos kokeilisin samaa terskinhevosilla tai frederiksborgeilla, mutta tyrmäsin sen täysin pöljänä ajatuksena. Arabeilla se voisi toimiakin ja toisaalta meidän pitkäsukuisten arabien suvut ovat kovin Ionic-voittoiset, niin pitkä- ja vierassukuinen ori siellä seassa olisi "näkynyt" ehkä jopa paremmin kuin puoliverisillä. Ionicin puoliverisethän ovat kaikki ostosukuisia, ainakin jos puhutaan pitkäsukuisista ja yksi uusi vierassukuinen siellä seassa ei ole mikään kovin silmäänosuva asia.

Nähtäväksi siis jää, mitä tässä tapahtuu. Palaan asiaan joidenkin vuosien kuluttua!

– S

Laatispalkittu hevonen!

Nyt se on kuulkaa tapahtunut. Meillä on ihan oikea laatuarvostelussa palkittu hevonen enkä puhu YLAsta!

Sitten kun olette saaneet keräiltyä loksahtaneet leukanne lattialta, paljastettakoon että kyseessä on Hannover-yhdistyksen latuarvostelu, jonka heinäkuisessa tilaisuudessa omistamani ori Carrot In Cappuccino DFC palkittiin kolmosella. Itse asiassa se olisi saanut kaiketi kakkospalkinnon, jos emän sivu olisi toiminut arvosteluhetkellä. (Ihan kuin minä olisin henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että Suntuubi pani lapun luukulle, mutta se on toisen tarinan aihe se.)

Ymmärtääkseni tämä hannover-laatuarvostelu on kuitenkin aika lepsu verrattuna lajikohtaisiin laatiksiin. Olen siitä valittanutkin aiemmin, että lajikohtaisissa ei riitä se, että yksi hevonen on hyvä eli kisattu (ja kirjoitettu), vaan sen vanhemmat ja varsat pitää olla kisattuja myös. Hannover-laatiksessa ei ole varsinaisesti tällaista vaatimusta. Vanhempien kisoista ei saa pisteitä sinänsä, lajikohtaiset laatispalkinnot tuovat yksittäisiä pisteitä, mutta se ei ole mitenkään merkittävä asia. Varsojen kisoista saa pisteitä, mutta ne voi kätevästi korvata teettämällä enemmän varsoja. Varsojen lajikohtaisista laatispalkinnoista saisi niistäkin vain aivan muutamia pisteitä.

Tuo varsojen pisteytys on mielenkiintoinen. Jos varsalla on toimiva sivu ja siellä perustiedot sekä suku, siitä saa pisteen. Varsojen määrällä ei ole ylärajaa, joten täydet 20 pistettä saa, jos hevosella on 20 kisaamatonta varsaa. Jos ei halua teettää kahtakymmentä varsaa, varsojen kisoilla saa sitten lisäpisteitä sinne 20 pisteeseen asti. Maksimimäärä pisteitä varsaa kohti on 5, yhden pisteen saa sivuista, perustiedoista ja suvusta, loput neljä saa jos varsalla on 16 kilpailua. Kyllä, sivujen mukaan ei tarvitse olla edes sijoituksia! 

Koska minä olen tunnetun kisavastainen (ei nyt puhuta niistä ARJ- tai WRJ-kisoista tai muutamista muista...), teetin oriilla 20 varsaa ja nappasin jälkeläisosiosta täydet pisteet. Koska ori on pitkäsukuinen, suvusta tuli ihan merkittävästi pisteitä myös ja rakenteesta sain sitten loput niin että vaikka emän sivut eivät toimineetkaan, oli kolmospalkinnon pisteet plakkarissa.

No, minkä arvoinen tuo laatuarvostelu-palkittu orini nyt sitten on? Onko se joidenkin mielestä jotenkin tosi paljon hienompi kuin meidän muut hevoset, ihan vain siksi että sillä on laatispalkinto? Ryntäävätkö tavoitteelliset hannover-kasvattajat joukoittain tuomaan tammoja Carrotille, koska sen varsoille on tarjolla ilmaisia ämpäreitä lisäpisteitä rotuyhdistyksen laatuarvostelussa? Vai katsotaanko sitä (edelleen) nenänvartta pitkin: eihän sillä ole sijoituksia eikä luonnetta eikä varsoillakaan ole sijoituksia, mistä taas seuraa se, että lajikohtaista laatispalkintoa on turha edes havitella, joten oikeasti se on sukutaulussa arvottomampi kuin EVM-nimi? 

Eihän Carrot eroa juuri millään tavoin tavanomaisesta Ionicin hevosesta, jos totta puhutaan. Kisaamaton, luonteeton, sukuselvityksetön, päiväkirjaton, kuvakin on Bob Langrishilta vaikka toki rakennekuva. Sillä on pitkä suku, tosi monella meidän hevosella on pitkä suku ja ne meidän omat suvut ovat yleensä tallessa paremmin kuin tämä. Nuo 20 varsaa nyt ovat vähän liioittelua, ei meidän hevosilla lähellekään noin paljon teetetä varsoja enkä tiedä oliko tämä edes fiksu temppu (siitä tulee joskus oma postauksensa, miksi näin toimin, syynä ei ollut yksinomaan laatispalkinnon himo).

– S

Mikä on kasvatusrotu?

 Tämä teksti on saanut inspiraationsa edellisestä postauksesta, jossa kävin läpi Ionicin kasvatusrotujen historiaa. Nimittäin selaillessani Ionicin vuosittaisia kasvattilistoja ja niistä koottuja tilastoja, tulin miettineeksi mikä on "kasvatusrotu-status" eli mitkä rodut olemme mieltäneet kasvatusroduiksi ja mitkä ovat olleet... joitain muita. 

Tuossa postauksessa tulin maininneeksi RBSH:n, joka on ollut juurikin tällainen "ei-kasvatusrotu" pitkän aikaa. Silloin alkuaikoina sillä ei ollut varsinaisesti kasvatusrodun statusta, mutta tästä huolimatta niitä kuitenkin on syntynyt tasaiseen tahtiin pitkin vuosia. Varsamäärä on tällä hetkellä (tilastot kyllä laahaavat ikävästi perässä, mutta jollain hetkellä viimeisen parin vuoden sisällä) on parisataa, joten se ei ole mikään ihan pieni rotu.

En tiedä onko täällä miten pitkäaikaisia harrastajia, jotka muistaisivat Ionicin ennen vuotta 2014. Silloin nimittäin tein tallille uuden ulkoasun ja samalla myös hevossivun rakenne muuttui. Tätä nykyähän jokaisella rodulla on oma sivunsa. Vain ratsu- ja risteytysponit ovat pienimuotoinen poikkeus, siellä on yhdessä listassa tavalliset ratsuponit, VRP:t ja welsh part-bredit. Ne kuitenkin ovat aika lailla sama asia, vaikka rotunimikkeet ovat erilaiset.

Ennen tätä muutosta hevossivu oli toisennäköinen. Omat sivut oli niillä isoilla kasvatusroduilla ja pienempien rotujen yksilöt oli listattu erilaisille kokoelmasivuille. Terskinhevoset olivat omalla sivullaan ja muut venäläisrodut omalla sivullaan ja sieltä löytyi sitten tallin budjonnyt, donit, iomudit, venäjänratsuhevoset ja taisipa seassa olla ukrainanratsuhevosetkin, vaikka se ei venäläinen rotu olekaan. Juu, se oli huonosti suunniteltu (lue: ei sitä oltu oikeasti suunniteltu jos totta puhutaan) ja keväällä 2014 kirjoitin pitkän tekstin hevosten jaottelusta virtuaalitalleilla eli toisin sanoen miten hevoslistan navigointi voidaan ja kannattaa toteuttaa. Viimeinen osio käsittelee Ionicia ja totean siellä julkisesti että homma on aivan pielessä. Siitä sitten ärsyynnyin sen verran, että lähdin tekemään rakennetta uusiksi ja samalla rytinällä päätin järkeistää myös ulkoasun.

Tuossa tekstissä asia onkin sivulauseessa mainittu: silloin aikoinaan rodun oma sivu oli paljolti liitoksissa siihen, pidimmekö me sitä rotua kasvatusrotuna vai emme. Kasvatusrodun status oli vähän semmoinen henkimaailman homma meillä. Se oli suuri hyppäys, kun jokin rotu siirtyi kokoelmalistalta omalle sivulleen! Ja aina välillä sitten kävi toisin päin, kun jonkin lopettamassa olleen kasvatusrodun yksilöt siirrettiin lopulta omalta sivultaan jonnekin yleisemmälle hevoslistalle. Siitä tiesi, että se ei ole enää niin merkityksellinen rotu.

Web Archiveen on jäänyt kovin huonosti talteen vanhoja versioita tuosta Ionicin hevossivusta, joten en pääse tarkistamaan asiaa. Väitän kuitenkin että RBSH:lla on ollut aika kauan oma sivunsa kyllä (Virginia tukee tätä väitettä varovaisesti), mutta siitä huolimatta emme ole pitäneet sitä välttämättä merkittävänä kasvatusrotuna. Se oli monet vuodet sellainen must-have, koska rotuhan on Virginian kehittämä, joten tietenkin minäkin Ionicin omistajana tunsin jonkinmoista lukkarinrakkautta sitä kohtaan. Toinen seikka oli se, että meillä oli kantarotuja kuitenkin aina tallissa, niin niistä tuli sitten teetettyä RBSH-varsoja kaikkien muiden varsojen lisäksi. Ihan vain koska voitiin!

NSH on toinen tällainen risteytysrotu, joita ei koskaan pitänyt varsinaisesti kasvattaa, mutta niitä nyt vain sattui syntymään. Se vaivihkaa pääsi kasvamaan melko merkittäväksi kasvatusroduksi ilman että kukaan oikein huomasikaan mitään. NSH:lla ei ennen uudistusta kuitenkaan ollut omaa sivuaan koskaan, yleensä se taisi olla muiden askellajirotujen listalla. Se vaikutti osaltaan myös siihen, että rodun tilanne jäi vähän hämäräksi. Yhden rodun hevosmääriä ei nähnyt kokoelmalistalta kätevästi yhdellä silmäyksellä toisin kuin rotukohtaisilta sivuilta. 

Nykyään tilanne on aivan toinen: kun jokaisella rodulla on oma sivunsa, vaikka siellä olisi vain yksi hevonen ja niinpä jokainen rotu on periaatteessa kasvatusrotu. Tietenkin niissä on eroja, on pieniä kasvatusrotuja, on suuria kasvatusrotuja, niitä joista ollaan luopumassa kokonaan, niitä joiden kohtaloa mietin ja suurin osa sitten niitä, joiden kanssa aion jatkaa ainakin kunnes tulen toisiin ajatuksiin. Mielestäni tämä on hyvä näin, koska ei tarvitse erikseen miettiä sitä että pitäisikö tuosta nyt tehdä oikein virallinen kasvatusrotu vai ei.

–S

Ionicin kasvatusrotujen historia

Edellisessä, kalliovuortenhevosia koskevassa postauksessa tulin maininneeksi sen olevan yksi niistä harvoista roduista, joita Ionicissa on kasvatettu aivan alusta lähtien ja joiden kasvatusta ei ole koskaan edes suunniteltu lopetettavan. Tässä postauksessa aion esitellä tätä Ionicin kasvatusrotujen historiaa vähän enemmänkin.

Alkutilanne Ionicia perustettaessa vuonna 2004 oli se, että Virginia oli valinnut kolmisenkymmentä rotua kasvatettavaksi, suurin osa niistä harvinaisia. Lista näytti silloin tältä:

• Ahaltek
• Alter real
• Amerikanponi
• Angloarabi
• Appaloosa
• Arabi
• Azteca?
• Clevelandinruunikko
• Criollo
• Englantilainen täysiverinen
• Falabella
• Frederiksborg
• Irlannintyöhevonen
• Kalliovuortenhevonen
• Kanadanhevonen?
• Knabstrup
• Morgan
• Mustangi
• Oldenburg
• Pintabian
• Quarter
• Saddlebred
• Shagya
• Tennesseenwalker
• Terskinhevonen
• Trakehner
• Welsh B
• Welsh cob
• Welsh part-bred
• Ylämaanponi

Kuulostaa aika tutulta, vai mitä? Niin minustakin, vain harva noista roduista on jäänyt kokonaan syrjään näin 16 vuoden perspektiivillä. Mutta, ehkä yllättävääkin, kovin harva noista on sellainen rotu, josta ei olla koskaan oltu luopumassa. Ne rodut ovat arabi, knabstrup, kalliovuortenhevonen ja terskinhevonen. Niin ja tietysti ahaltek, joka kuitenkin 2006 siirtyi omaan talliinsa ja sen kasvatusta ei olla koskaan lopetettu, vaikka on pakko tunnustaa, että vähän se on lapsipuolen asemassa ollut viimeiset 10 vuotta tai silleen...

Mikä noista neljästä rodusta sitten tekee niin erityisen, että niistä ei koskaan olla haluttu luopua? Vaikea sanoa, en kyllä oikein keksi siihen syytä. Tai siis syitä kyllä löytyy, mutta samat syyt sopiva moneen muuhunkin rotuun enkä keksi oikein sitä, miksi ne näillä vaikuttaisivat ja toisilla ei.

Knabstrupien ja terskien kanssa Virginialla on ollut historiaa ja tärkeitä hevosia jo ennen Ionicia. Minäkin osaan nimetä knabstrup-ori White Speedsterin ja tersk-ori Dopizan, joita Virginia muistelee edelleen lämmöllä. Kumpikin on myös harvinainen rotu virtuaalimaailmassa, knabstrup ehkä enemmän sillä en muista niillä koskaan olleen toista vähänkään isompaa kasvattajaa Ionicin lisäksi. Terskien kanssa on sentään puljanneet Kerppa ja Cendarle.

Arabeilla syy voi olla kuvien helppo saatavuus ja rodun kauneus. Tekisi mieli myös sanoa, että niiden jalostus on helppoa kun niitä löytyy paljon muiltakin omistajilta, mutta ulkopuolisia arabeja on vuosien mittaan käytetty meidän jalostuksessa lopulta tosi vähän hevosten määrään nähden.

Se, että mikä on tehnyt kalliovuortenhevosesta sitkeästi tallilla pysyneen rodun, on mysteeri. No, onhan se omalla tavallaan kaunis rotu (kaikki ovat kun oikein ajatellaan), nimiä on helppo keksiä (kuten muillekin englanninkielisistä maista kotoisin oleville roduille), erikoisvärejä löytyy (on niitä muillakin roduilla) ja harvinainenkin se on (edelleen: aika moni muukin rotu on). Kalliovuortenhevostenkin kanssa olemme joutuneet olemaan melko yksin, mutta vuosien mittaan on virtuaalimaailmassa kuitenkin pyörinyt pienehköjä kasvattajia ja jonkin verran löytyy ulkopuolisia kantahevosia.

Englantilainen täysiverinen on tässä suhteessa vähän rajatapaus. Se ei missään näy, mutta muistikuvat ovat selvät meillä molemmilla: senkin suurimittaisesta jalostuksesta piti luopua joskus 2007-09 tienoilla. Tiedostimme kyllä että se on arvokas rotu kaikenlaisessa risteytysjalostuksessa, joten emme ajatelleet siitä ihan kokonaan luopua. Tarkoitus oli kaiketi pienentää sen kasvatusta, ei ehkä lopettaa kokonaan ja eipä se ole koskaan kokonaan loppunutkaan. Aikamme kituutimme sen kanssa, mutta totesimme ettei siitä mitään tule ja ei kun täysi hönkä päälle vain.

RBSH saattaa myös kuulua niihin rotuihin, joita on kasvatettu aina. En ole kuitenkaan listannut sitä tuohon ylös sen takia että sitä ei ole ollut mainittuna niissä vanhoissa rotulistoissa, joita löysin. Virginiakaan ei osannut tarjota vastausta, aika hapertaa muistikuvat itse kullakin. On kuitenkin mahdollista, että RBSH oli pitkän aikaa sellainen "sivutuote": ei varsinaisesti ollut kasvatusrotu, mutta niitä kasvatettiin kuitenkin koska kantarotuja löytyi (xx, x, tersk ja ahaltek ainakin, satunnaisesti muitakin venäläisiä) ja tallissa saattoi olla Marinean peruina tai muuten vain joitakin RBSH:ita. Eihän niitä kasvatusrotuja olla koskaan kiveen hakattu millään tavoin, että vain tiettyjä rotuja kasvatettaisiin ja muista roduista ei syntyisi ikinä varsan varsaa. National Show Horse taitaa olla toinen samanlainen rotu, niitäkin on lähes joka vuosi syntynyt vähintään jokunen.

Noista alkuperäisistä kasvatusroduista muutama on sellainen, että niitä piti kyllä kasvattaa, mutta homma ei lähtenyt koskaan lentoon tai ainakin tyrehtyi varsan tai parin jälkeen. Alter real on selkeästi tällainen, niitä ei tainnut koskaan olla yhtä oria enempää. Kasvatteja ei ainakaan ole syntynyt. Kanadanhevosen tilanne saattoi olla vähän samanlainen, en ole löytänyt sitä miltään listoilta mutta Virginian mukaan tallissa saattoi olla yksi hevonen ja hänen mielestään sitäkin piti alkaa kasvattaa, mutta niin se vain jäi. Shagya-varsoja syntyi ekana vuonna peräti 3, muutama jalostushevonen oli siirtynyt Marineasta Ioniciin ja taisi jokin suvuton tuontikin ehkä olla, mutta sitten ne myytiin äkkiä pois. Seuraava shagya Ionicissa nähtiin vasta 2013.

Toinen ryhmä on sellainen, että niitä kasvatettiin 1-3 vuotta ja sitten päätettiin luopua. Syyt ovat moninaiset: kuvien puute, hevosten määrä alkoi kasvaa liiaksi, sukujen ahtaus ja pituus, ei vain innostanut ja niin edelleen. Minä tulin vuonna 2005 (muistaakseni) Ionicin omistajaksi ja minulla oli tietysti hieman erilaiset kiinnostuksenkohteet ja vähemmän nostalgian painolastia harteilla, niin että aika surutta laittelin rotuja pois. Osasta luovuimme täydellisesti ja ne katosivat tallista aivan kokonaan: falabella, mustangi, welsh cob, ylämaanponi, quarter, amerikanponi, appaloosa, clevelandinruunikko, criollo...

Sitten oli rotuja, joista piti luopua, mutta prosessissa kesti aikansa ja joidenkin kohdalla kävi niin, että ne eivät koskaan oikeastaan kadonneetkaan. Tennesseenwalker on yksi tällainen ja kun kasvattilistoja katselee, sen kasvatuksessa ei varsinaisia taukoja edes oikein ole. Muistelisin että käsiin jäi tamma tai pari eikä niistä oikein raaskinnut luopua, joten teetettiin sitten jokunen varsa, kunnes tuossa 2012 vuoden tienoilla totesimme ettei näistä eroon pääse. Toinen vastaava on frederiksborg, siitäkin jäi käsiin muutamia pitkäsukuisia hevosia. Yritin 2008 elvyttää rotua vielä keksimällä tuontihevosia, mutta sillä kertaa se ei lähtenyt vielä lentoon, toisin kuin sitten vuonna 2012. Luulen myös puoliveristen olleen sellainen, oldenburgeista ja trakehnereista kyllä luovuimme muutaman vuoden jälkeen, mutta jotain puoliverisiä on Ionicissa ollut aina ja kasvattejakin on syntynyt aina.

Jos joku kysyy, mitä oikein tapahtui silloin vuoden 2006 tienoilla kun rotuja putoili pois, niin en osaa sanoa. Tuossa oli lueteltu joitakin syitä siihen parin toimintavuoden jälkeiseen rotumäärän vähenemiseen (kuvien puute, hevosten määrä alkoi kasvaa liiaksi, sukujen ahtaus ja pituus, omistajan "vaihtuminen"). Toki on huomattava että ei silloin hevosten määrä varsinaisesti tainnut vähetä, ostelin kaikenlaista muuta, ehkä vähän sekalaisempaa seurakuntaa. Ja vuosi 2006 oli ravurien ja peitsarien kulta-aikaa. Ehkä sekin muuten oli yksi osatekijä: raviharrastukseen upposi paljon aikaa ja energiaa, joka oli pois muilta roduilta.

Entä mitä tapahtui vuonna 2012, kun silloin viimeistään alkoi kasvattirotujen määrä kasvaa ja moni vanha rotu tuli ryminällä takaisin? Enpä osaa siihenkään sanoa sitä tai tätä. Vuosi 2011 oli ollut jonkinlainen taukovuosi pääasiassa minun työkuvioideni takia. Sinä vuonnahan ei syntynytkään kuin nelisenkymmentä kasvattia, mikä on surkean vähän normaaliin satojen varsojen vuosimäärään. Kun enin reissaaminen töiden takia jäi alkuvuodesta 2012, alkoi virtuaalielämäkin taas maistua. Jo tässä vaiheessa Virginia oli taka-alalla tallienpidon suhteen, Ionic ja muut olivat pääosin minun harteilla. En sitten tiedä mitä oikein ajattelin tuolloin, ehkä vain päätin lopettaa nysväämisen ja hankkia kaikkea mikä kiinnosti...

Mutta onko vanhalla listalla vielä joitain rotuja, jotka voisivat tehdä come-backin? No kyllä on! Irlannintyöhevoset ja criollot ainakin houkuttelevat kovasti ja olenpa tainnut joskus aiemmin mainita että myös mustangit ja kanadanhevoset olisivat kivoja. Että kyllähän niitä nyt muutaman yksilön voisi hankkia. Myönnän kuitenkin että tämä meidän rotujen toivelista on pitkä kuin joulupukin parta ja melkein olisi helpompaa listata kattavimmasta hevosrotuteoksesta ne rodut, jotka eivät kiinnosta.

–S