Kuten tunnettua, Geocitiesin lopettaessa monta vanhaa tallia katosi sen siliän tien ja joukossa oli myös muutama iso tennesseenwalkerien omistaja. Sivujen ja sitä kautta hevosten katoaminen teki suuria aukkoja nykyhevosten sukuihin.
Onneksi, voi onneksi Amelien omistaja on kerännyt vanhoja sivuja talteen ennen niiden lopullista katoamista ja täältä voi yrittää etsiskellä linkkejä sukutauluihin. Sinne on onnistuttu kokoamaan ainakin osa Vista Ridgen, Belfalasin ja Bayou d'Armensin hevosista sekä myös muiden omistajien hevosia. Mikään täydellinen lista se ei ole, mutta ainakin itse löysin sieltä ilahduttavan paljon linkkejä kadonneiden tilalle. Kiitos!
tiistaina, helmikuuta 23, 2010
keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010
Ajattelemisen aihetta
Blogiin ilmestyi uusi aihepiiri tai tunniste, kuten sitä kutsutaan: ajattelemisen aihetta. Tämän tunnisteen alle olen kerännyt ja tulen jatkossakin keräämään kaikkia sellaisia tekstejä, jotka nimensä mukaisesti sisältävät ajattelemisen aihetta ainakin suurimmalle osalle virtuaalihevostelijoista. Siellä on kaikennäköisiä pohdintoja eri asioista, sellaisista yleisistä ja kaikkia tai ainakin aika monia koskevista asioista.
Muutenkin näitä blogin tunnisteita pitäisi jotenkin järkevöittää...
Muutenkin näitä blogin tunnisteita pitäisi jotenkin järkevöittää...
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Sabino ja sen periytyminen virtuaalimaailmassa
Sabinokuvioiduista suomenhevosista puhutaan ht.netissä ja minä "värifriikkinä" tietysti kiinnostuin asiasta. On hieno juttu, että väritietous leviää virtuaalimaailmassakin tai ainakin minusta se on hienoa.
Enemmän perustietoa sabinosta löytyy meidän väriteoriasarjan lehmänkirjavuus-osasta enkä lähde tässä nyt sen enempää kirjoittamaan siitä, mikä on sabino.
Virtuaalimaailmassa ja värien perinnöllisyyden kanssa sabino on kuitenkin yksi pahuksen murheenkryyni. Ensinnäkään edes reaalimaailmassa ei tiedetä, miten se oikein periytyy. Sabino ei ole selkeästi dominoiva tai resessiivinen geeni, tosin asiaa vaikeuttaa paljon se, että sabino ei välttämättä näytä mitenkään erikoiselta. Pienimerkkisimmillä sabinoilla ei välttämättä oli kuin "perusmerkit", jokunen matalahko sukka, joku päämerkki. Tai sitten ei näitäkään. On siis oletettavaa, että sabino ja sen esiintyminen hevosten ulkoasussa riippuu ehkä useammasta kuin yhdestä geenistä, vaikka joissain yhteyksissä (esim. Coat color calculator) sabino käsitellään yksinkertaisuuden vuoksi tavallisena, yhdestä geenistä riippuvana dominoivana kuviona.
Mieliesimerkkini on erittäin suurimerkkinen suomenhevosori Vekselin Ihme, jolla siis oli erittäin laajat sabinomerkit niin että koko hevonen oli käytännössä ihan valkoinen ja vain jossain korvien tienoilla oli vähän perusväriä näkyvillä. Tällaiset ovat erittäin harvinaisia, mutta aina joskus niitä syntyy eri rotuihin.
Vekselin Ihmeen isä oli Vekseli, joka on Sukupostissa merkitty sabinoksi, mutta kuten näkyy, se ei ole mitenkään erityisen isomerkkinen sabino vaan näyttää ihan "tavalliselta". Sen varsoissakaan ei ole mitenkään erityisen paljon isomerkkisiä varsoja, vaikka merkkejä kyllä yleisesti ottaen on ainakin jonkin verran.
Vekselin Ihmeen emä Haaveri ei sekään ole mitenkään erikoisen isomerkkinen, kuvassa ei tosin näy jalat kunnolla, takasissa näyttää olevan korkeahkot sukat ja päässä pitkä läsi. Ei siis mitään kovin ihmeellistä.
Miten kahdesta tällaisesta hevosesta voi syntyä Vekselin Ihmeen kaltainen äärimmäinen sabinokirjava? Jaa-a, hyvä kysymys, johon en ole löytänyt vielä vastausta kuin sen, että sabinon periytyminen on toistaiseksi mysteeri. Vekselin Ihmeellä on myös kaksi varsaa, joista kumpikaan ei ole mitenkään verrattavissa isäänsä, vaikka merkkejä onkin.
S on sabinoiden hankaluudesta kirjoittanutkin jo aiemmin. Kuitenkin sabino on sellainen asia vielä toistaiseksi, jonka harva tunnistaa ja kuten reaalimaailmassakin, kaikki sabinot eivät näytä sabinoilta. Siksi voidaan olettaa, että virtuaalihevosissa on sabinoita vaikkei niitä ole merkittykään sabinoiksi. Niinpä siis sabino-suomenhevosten omistaminen ei ole mitenkään ihmeellistä, onhan niitä ollut virtuaalimaailmassa lähestulkoon aina vaikkei niitä ole erityisesti merkittykään sabinoiksi.
Siksi mekin olemme päättäneet olla varsinkin ahaltek-puolella välittämättä siitä, että joskus suvuista putkahtaa sopivien kuvien löytyessä yllättäviä sabinoita. Tamma Gin Kaitlyn ja sen poika Gin Averki ovat esimerkkejä tällaisesta. Kaitlynin suvusta ei löydy mitään kirjoitettua merkintää sabinosta, mutta toisaalta mehän emme tiedä jos vaikka Kaitlynin isänisä Istrebitel on pienimerkkinen sabino. Toisaalta taas emänisä Gepard on aika varma sabino, vaikkei sitä nyt ole huomattu kirjoittaa sivuille. Myös emänemä Koroleva saattaa olla sabino, sen kaikilla varsoilla on aika tavalla valkoisia merkkejä, vaikka tammalla itsellään ei merkkejä värin takia näykään.
Kuitenkin aika harvat rodut ovat täysin vapaita sabinokirjavuudesta, vaikka monella rodulla (kuten suomenhevonen ja arabi) ei kirjavuutta periaatteessa hyväksytäkään. Lähinnä ne rodut, joilla on rajoitettu merkkien kokoa ja laajuutta eivät kanna sabinotekijöitä perimässään. Toisaalta myös jotkin hyvin alkukantaiset, eristyksissä olleet alkuperäisrodut lienevät vapaita sabinotekijöistä, koska niillä ei isoja merkkejä esiinny, vaikkei niitä olisi virallisesti ehkä rajoitettukaan. Tällaisia rotuja ovat ainakin exmoorinponi, friisiläinen, clevelandinruunikko, dartmoorinponi, kalliovuortenponi, ariegenponi, bardianponi ja jossain määrin myös newforestinponi.
Enemmän perustietoa sabinosta löytyy meidän väriteoriasarjan lehmänkirjavuus-osasta enkä lähde tässä nyt sen enempää kirjoittamaan siitä, mikä on sabino.
Virtuaalimaailmassa ja värien perinnöllisyyden kanssa sabino on kuitenkin yksi pahuksen murheenkryyni. Ensinnäkään edes reaalimaailmassa ei tiedetä, miten se oikein periytyy. Sabino ei ole selkeästi dominoiva tai resessiivinen geeni, tosin asiaa vaikeuttaa paljon se, että sabino ei välttämättä näytä mitenkään erikoiselta. Pienimerkkisimmillä sabinoilla ei välttämättä oli kuin "perusmerkit", jokunen matalahko sukka, joku päämerkki. Tai sitten ei näitäkään. On siis oletettavaa, että sabino ja sen esiintyminen hevosten ulkoasussa riippuu ehkä useammasta kuin yhdestä geenistä, vaikka joissain yhteyksissä (esim. Coat color calculator) sabino käsitellään yksinkertaisuuden vuoksi tavallisena, yhdestä geenistä riippuvana dominoivana kuviona.
Mieliesimerkkini on erittäin suurimerkkinen suomenhevosori Vekselin Ihme, jolla siis oli erittäin laajat sabinomerkit niin että koko hevonen oli käytännössä ihan valkoinen ja vain jossain korvien tienoilla oli vähän perusväriä näkyvillä. Tällaiset ovat erittäin harvinaisia, mutta aina joskus niitä syntyy eri rotuihin.
Vekselin Ihmeen isä oli Vekseli, joka on Sukupostissa merkitty sabinoksi, mutta kuten näkyy, se ei ole mitenkään erityisen isomerkkinen sabino vaan näyttää ihan "tavalliselta". Sen varsoissakaan ei ole mitenkään erityisen paljon isomerkkisiä varsoja, vaikka merkkejä kyllä yleisesti ottaen on ainakin jonkin verran.
Vekselin Ihmeen emä Haaveri ei sekään ole mitenkään erikoisen isomerkkinen, kuvassa ei tosin näy jalat kunnolla, takasissa näyttää olevan korkeahkot sukat ja päässä pitkä läsi. Ei siis mitään kovin ihmeellistä.
Miten kahdesta tällaisesta hevosesta voi syntyä Vekselin Ihmeen kaltainen äärimmäinen sabinokirjava? Jaa-a, hyvä kysymys, johon en ole löytänyt vielä vastausta kuin sen, että sabinon periytyminen on toistaiseksi mysteeri. Vekselin Ihmeellä on myös kaksi varsaa, joista kumpikaan ei ole mitenkään verrattavissa isäänsä, vaikka merkkejä onkin.
S on sabinoiden hankaluudesta kirjoittanutkin jo aiemmin. Kuitenkin sabino on sellainen asia vielä toistaiseksi, jonka harva tunnistaa ja kuten reaalimaailmassakin, kaikki sabinot eivät näytä sabinoilta. Siksi voidaan olettaa, että virtuaalihevosissa on sabinoita vaikkei niitä ole merkittykään sabinoiksi. Niinpä siis sabino-suomenhevosten omistaminen ei ole mitenkään ihmeellistä, onhan niitä ollut virtuaalimaailmassa lähestulkoon aina vaikkei niitä ole erityisesti merkittykään sabinoiksi.
Siksi mekin olemme päättäneet olla varsinkin ahaltek-puolella välittämättä siitä, että joskus suvuista putkahtaa sopivien kuvien löytyessä yllättäviä sabinoita. Tamma Gin Kaitlyn ja sen poika Gin Averki ovat esimerkkejä tällaisesta. Kaitlynin suvusta ei löydy mitään kirjoitettua merkintää sabinosta, mutta toisaalta mehän emme tiedä jos vaikka Kaitlynin isänisä Istrebitel on pienimerkkinen sabino. Toisaalta taas emänisä Gepard on aika varma sabino, vaikkei sitä nyt ole huomattu kirjoittaa sivuille. Myös emänemä Koroleva saattaa olla sabino, sen kaikilla varsoilla on aika tavalla valkoisia merkkejä, vaikka tammalla itsellään ei merkkejä värin takia näykään.
Kuitenkin aika harvat rodut ovat täysin vapaita sabinokirjavuudesta, vaikka monella rodulla (kuten suomenhevonen ja arabi) ei kirjavuutta periaatteessa hyväksytäkään. Lähinnä ne rodut, joilla on rajoitettu merkkien kokoa ja laajuutta eivät kanna sabinotekijöitä perimässään. Toisaalta myös jotkin hyvin alkukantaiset, eristyksissä olleet alkuperäisrodut lienevät vapaita sabinotekijöistä, koska niillä ei isoja merkkejä esiinny, vaikkei niitä olisi virallisesti ehkä rajoitettukaan. Tällaisia rotuja ovat ainakin exmoorinponi, friisiläinen, clevelandinruunikko, dartmoorinponi, kalliovuortenponi, ariegenponi, bardianponi ja jossain määrin myös newforestinponi.
maanantaina, helmikuuta 08, 2010
Yksilönvapaus vai yhteiset säännöt?
Ollaanko virtuaalimaailmassa kahleista vapaita yksilöitä vai yhteisiä sääntöjä noudattava yhteisö? Kas siinä kysymys, joka pulpahtaa esille usein juuri silloin kun kirjoittaa kärkevästi vaikkapa kilpailemisesta ja sen määrästä. Kun minä tai S kommentoimme kärkevästi sikakisausta, jostain kolosta säntää paikalle vapauden suurlähettiläs julistamaan, kuinka jokaisen pitäisi saada harrastaa virtuaalihevosia juuri niin kuin haluaa (lukekaa kommentit). Ja päinvastoin.
Virtuaalimaailmassa on iso määrä kirjoitettuja sääntöjä ja rajoituksia (näistä vastaa pääasiassa VRL), mutta yhtä lailla täältä löytyy joukoittain kirjoittamattomia sääntöjä ja yleisiä käytäntöjä, joita ei miksikään ehdottomiksi säännöiksi ole ehkä haluttukaan kirjata, mutta jotka eivät silti saisi olla vähäarvoisempia kuin kirjoitetut säännöt.
Itse asiassa minulla on kutina, että suurin osa noista kirjoitetuistakin säännöistä on alunperin ollut tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja muita yleisiä tapoja toimia, jotka ajan myötä on otettu ihan varsinaisiksi säännöiksi. Varmasti usein on sääntöjen kirjoittamisen syynä ollut myös se, että kaikki eivät tunne tai eivät halua tuntea niitä vanhoja käytäntöjä vaan ovat toimineet vastoin yleisesti hyväksyttyä tapaa. Tämän estämiseksi on nähty tarpeelliseksi luoda selkeät säännöt.
On tietysti totta, että toisaalta virtuaalimaailmassa saa monessa asiassa toimia oman halunsa mukaan. Meillä esimerkiksi on toista tuhatta virtuaalihevosta, vaikka jotkut ovat vuosien varrella halunneetkin kovasti rajoittaa meidän hevosmäärää. Ratsumaailmassa on sallittua kilpailuttaa hevosta satoja ja tuhansia startteja useissa eri lajeissa ja kai varmaan shetlanninponia 150 sentin esteluokassa ja shirenhevosta kolmen tähden kenttäkisassa. Tätä jälkimmäistä seikkaa me tietysti paheksumme emmekä aina kovin hiljaisesti, mutta toisaalta emme tee avointa hyökkäystä sitä vastaan, koska epärealistinen kisaus on ratsupuolen yleinen, suuren massan hyväksymä ja noudattama käytäntö.
Tosin varmasti löytyy paljon ihmisiä, jotka paheksuvat sitä meidän tavoin, mutta useimmat kuitenkin antavat asian olla ja ehkä hyvä niin. Ei sille ilmiölle kuitenkaan mitään mahda. Ainoa, joka konkreettisesti voisi asiaan vaikuttaa olisi VRL, joka ottaisi käyttöön ankarat kisarajoitukset, mutta olisiko sekään sitten toisaalta ratkaisu... Siinä mielessä sikakisauksen kannattajat ovat siis oikeassa vedotessaan vapauteen harrastaa virtuaalihevosia haluamallaan tavalla, kunhan vain muistavat antaa saman vapauden muillekin.
Samalla tavoin realistinen ja reaalimaailman käytäntöihin nojaava kilpailuttaminen on kirjoittamaton sääntö laukkamaailmassa ja sitä tulisi kaikkien laukkamaailmaan hinkuavien kunnioittaa, vaikkei sitä erityisesti ole mihinkään säännöksi kirjoitettukaan. Kirjoittamattomien sääntöjen takia ravipuolellakin nousee ihan oikeutettu älämölö, jos hevoset saavat lähdöissä epärealistisia aikoja tai jos sitä mainostamaani arabianhevosta yritetään tuoda raviradoille.
Pointti tässä kieltämättä sekavansorttisessa kirjoituksessani on se, että virtuaalimaailma on yhteisö, joka tarvitsee sääntöjä, kirjoitettuja mutta myös niitä kirjoittamattomia, koska kaikkea ei voi koskaan kirjoittaa ylös ja toisaalta liika rajoittaminen on jo taas yletöntä holhousta. Täällä on vapaus, mutta vain tiettyyn rajaan asti. On silkkaa tyhmyyttä vedota joka asiassa siihen, että jokainen saa harrastaa tätä miten haluaa, koska asia ei ole ihan yksiselitteisesti niin. Käytännössä vastaan tulevat ne säännöt, kirjoitetut sekä muut, ja niiden rikkomisesta seuraava yhteisön paheksunta.
Tämän takia aloittelijat tarvitsevat opastusta, koska he eivät tunne varsinkaan näitä kirjoittamattomia sääntöjä. He oppivat niitä kyllä ajan kanssa, mutta parempi olisi, jos niitä yritettäisiin tuoda esille muutenkin. Meidän laukkaurheilu-perehdytyspakettimme kaltaisia yksinkertaistettuja tietoiskuja kaivattaisiin muiltakin alueilta ja muista asioista.
Virtuaalimaailmassa on iso määrä kirjoitettuja sääntöjä ja rajoituksia (näistä vastaa pääasiassa VRL), mutta yhtä lailla täältä löytyy joukoittain kirjoittamattomia sääntöjä ja yleisiä käytäntöjä, joita ei miksikään ehdottomiksi säännöiksi ole ehkä haluttukaan kirjata, mutta jotka eivät silti saisi olla vähäarvoisempia kuin kirjoitetut säännöt.
Itse asiassa minulla on kutina, että suurin osa noista kirjoitetuistakin säännöistä on alunperin ollut tällaisia kirjoittamattomia sääntöjä ja muita yleisiä tapoja toimia, jotka ajan myötä on otettu ihan varsinaisiksi säännöiksi. Varmasti usein on sääntöjen kirjoittamisen syynä ollut myös se, että kaikki eivät tunne tai eivät halua tuntea niitä vanhoja käytäntöjä vaan ovat toimineet vastoin yleisesti hyväksyttyä tapaa. Tämän estämiseksi on nähty tarpeelliseksi luoda selkeät säännöt.
On tietysti totta, että toisaalta virtuaalimaailmassa saa monessa asiassa toimia oman halunsa mukaan. Meillä esimerkiksi on toista tuhatta virtuaalihevosta, vaikka jotkut ovat vuosien varrella halunneetkin kovasti rajoittaa meidän hevosmäärää. Ratsumaailmassa on sallittua kilpailuttaa hevosta satoja ja tuhansia startteja useissa eri lajeissa ja kai varmaan shetlanninponia 150 sentin esteluokassa ja shirenhevosta kolmen tähden kenttäkisassa. Tätä jälkimmäistä seikkaa me tietysti paheksumme emmekä aina kovin hiljaisesti, mutta toisaalta emme tee avointa hyökkäystä sitä vastaan, koska epärealistinen kisaus on ratsupuolen yleinen, suuren massan hyväksymä ja noudattama käytäntö.
Tosin varmasti löytyy paljon ihmisiä, jotka paheksuvat sitä meidän tavoin, mutta useimmat kuitenkin antavat asian olla ja ehkä hyvä niin. Ei sille ilmiölle kuitenkaan mitään mahda. Ainoa, joka konkreettisesti voisi asiaan vaikuttaa olisi VRL, joka ottaisi käyttöön ankarat kisarajoitukset, mutta olisiko sekään sitten toisaalta ratkaisu... Siinä mielessä sikakisauksen kannattajat ovat siis oikeassa vedotessaan vapauteen harrastaa virtuaalihevosia haluamallaan tavalla, kunhan vain muistavat antaa saman vapauden muillekin.
Samalla tavoin realistinen ja reaalimaailman käytäntöihin nojaava kilpailuttaminen on kirjoittamaton sääntö laukkamaailmassa ja sitä tulisi kaikkien laukkamaailmaan hinkuavien kunnioittaa, vaikkei sitä erityisesti ole mihinkään säännöksi kirjoitettukaan. Kirjoittamattomien sääntöjen takia ravipuolellakin nousee ihan oikeutettu älämölö, jos hevoset saavat lähdöissä epärealistisia aikoja tai jos sitä mainostamaani arabianhevosta yritetään tuoda raviradoille.
Pointti tässä kieltämättä sekavansorttisessa kirjoituksessani on se, että virtuaalimaailma on yhteisö, joka tarvitsee sääntöjä, kirjoitettuja mutta myös niitä kirjoittamattomia, koska kaikkea ei voi koskaan kirjoittaa ylös ja toisaalta liika rajoittaminen on jo taas yletöntä holhousta. Täällä on vapaus, mutta vain tiettyyn rajaan asti. On silkkaa tyhmyyttä vedota joka asiassa siihen, että jokainen saa harrastaa tätä miten haluaa, koska asia ei ole ihan yksiselitteisesti niin. Käytännössä vastaan tulevat ne säännöt, kirjoitetut sekä muut, ja niiden rikkomisesta seuraava yhteisön paheksunta.
Tämän takia aloittelijat tarvitsevat opastusta, koska he eivät tunne varsinkaan näitä kirjoittamattomia sääntöjä. He oppivat niitä kyllä ajan kanssa, mutta parempi olisi, jos niitä yritettäisiin tuoda esille muutenkin. Meidän laukkaurheilu-perehdytyspakettimme kaltaisia yksinkertaistettuja tietoiskuja kaivattaisiin muiltakin alueilta ja muista asioista.
tiistaina, helmikuuta 02, 2010
Pink täyttää vuoden!
Tai no oikeastaan Pinkin yksivuotisjuhlia olisi pitänyt juhlia ehkä 30.12.09 (päivämäärä, jolloin pääsivu on väkästelty kasaan) tai joskus tammikuun puolivälissä (jolloin on tehty vähän muitakin sivuja jo ja esitelty suurelle yleisölle), mutta tänään, 2.2.2010 on kulunut tasan vuosi ensimmäisistä Pinkin laukoista!
Mutta katsokaa millaiset määrät osallistujia on tuolloin pidetyissä nelosryhmän laukoissa. Ei enää nykyisin vain enää, tyytyväinen saa olla, jos puolikin tusinaa hevosta riittää joka lähtöön. Laukkamaailma kituu tällä hetkellä, Agaven lopettaminen oli paha isku, mutta taantumus on alkanut jo aiemmin, ehkä jo viime kesänä? Syksyllä viimeistään. Tosin paljon uusiakin nimiä on tullut toki mukaan ja toivottavasti näistä uusista kehittyy ajanmittaan pitkäaikaisia laukkaurheilun tukijalkoja.
Mutta katsokaa millaiset määrät osallistujia on tuolloin pidetyissä nelosryhmän laukoissa. Ei enää nykyisin vain enää, tyytyväinen saa olla, jos puolikin tusinaa hevosta riittää joka lähtöön. Laukkamaailma kituu tällä hetkellä, Agaven lopettaminen oli paha isku, mutta taantumus on alkanut jo aiemmin, ehkä jo viime kesänä? Syksyllä viimeistään. Tosin paljon uusiakin nimiä on tullut toki mukaan ja toivottavasti näistä uusista kehittyy ajanmittaan pitkäaikaisia laukkaurheilun tukijalkoja.
lauantaina, tammikuuta 30, 2010
Sikakisaus laukkamaailmassa
LJ on yrittänyt vallan kiitettävästi tuoda esille juttua laukkahevosen realistisesta kilpailuttamisesta ja siitä, mikä oikeasti tekee hyvän laukkahevosen. Ei siis starttien tai sijoitusten määrä tai voittosumma vaan voitto- ja sijoitusprosentit. Aiheesta on kirjoitettu Sasnakin blogiin (yleinen kilpaileminen, laadukas laukkahevonen, kaikista ei tule parhaita) ja myös me olemme puineet asiaa pariin otteeseen (lyhyt perehdytyspaketti laukkaurheiluun, hyvä laukkahevonen ja hyvä laukkakisaaminen). Olemmekin eläneet siinä uskossa, että laukkamaailmasta puuttuu täysin tämä minun sikakisaamiseksi nimittämäni ilmiö.
Mutta noinkohan vain on? Epäilyksiä alkoi herättää jo se, kun jokin aika sitten kyselimme blogin gallupissa, että miksi lukijat kilpailuttavat hevosiaan ungrade-lähdöissä. Olin pöyristynyt kun parikin oli vastannut "Haluan saada hevosilleni enemmän startteja". Eijeijei! Se on väärä vastaus! Laukkahevonen ei tarvitse satoja startteja, ei edes kymmeniä ollakseen hyvä laukkahevonen. Pikemminkin päinvastoin.
Eikä sillä hetkellä minkään roturyhmän laukkatilanne ollut sellainen, että ylipäänsä kilpailuttaakseen hevostaan olisi pitänyt tyytyä ungraded-lähtöihin. Paitsi ehkä risuilla ja tuolloin ei ollut risuille tarjolla ungraded-lähtöjä lainkaan, joten sekään ei kelpaa selitykseksi.
Vaan mitä voi sanoa hevosesta, joka tällä viikolla kilpailee kilometrin lähdössä ja ensi viikolla 2500 metrillä? Ja sitä seuraavalla viikolla risuesteillä?! On kuulkaa totta, nimeä en sano, mutta sähköpostilla voi kysyä jos ei muuten usko. Löytyy kisakutsuista todisteet. Säälittävää, naurettavaa, epärealistista ja ennen kaikkea vaarallista laukkamaailman rentouden kannalta. Tänne ei todellakaan kaivata ratsupuolen veristä tappelua sijoitusmääristä. Onneksi ilmiö ei ole missään määrin laajalle levinnyt ja toivottavasti ei leviäkään.
Laukkapuolen ihmisten tulisi kerta kaikkiaan kerrasta toiseen selventää uusille tulokkaille kilpailemisen periaatetta. Monet heistä tulevat ratsupuolelta, joka on yhtä helvettiä kilpailemisen kanssa ja toisaalta ainakin osa ravipuolestakin taitaa nykyisin olla samanlaista hullunmyllyä. Joten on niin helppo siirtää näitä muualla opittuja tuttuja tapoja muuten uuteen laukkamaailmaan ja sehän nyt ei millään sovi.
Tässä suhteessa ehkä nuo yhden laukkahevosen omistajat ovat niitä vaarallisimpia. Kun heillä vain on se yksi ainoa kullanmuru eivätkä he jaksa odottaa millään, että viikon päästä pidettävistä laukoista tulisi tulokset, niin helpostihan siinä tulee mieleen: "Jospa ilmoittaisin sen noihin kaikkiin tämän viikon laukkoihin? Kun niissä kerran on tilaa..."
Näin loogisesti ajatellen yhden laukkurin omistajat ovat myös potentiaalisesti niitä, jotka viis veisaavat hevosen järkevästä kilpailutuksesta noin muutenkaan. Sen ainoan kanssa tahkotaan maidenia parikymmentä kertaa, että saadaan se voitto ja sitten jatketaan samaa allowancessa ja kun on startattu 25 kertaa ja saatu kaksi voittoa ja muutama sijoitus, kuvitellaan että tässä on nyt grade-tason hevonen. Isolla tallilla tämä on niin paljon helpompaa: yksi ei pärjää, siirretään se syrjään, otetaan seuraava tilalle. Sen yhden hevosen huono menestys ei ole ongelma, koska joku toinen voi samalla menestyä paljon paremmin. Meillä tämä on vielä helpompaa, koska käytämme suvuttomia hevosia eikä varsoille aseteta minkäänlaisia odotuksia suvun perusteella.
En tarkoita tällä parjata yhden tai muutaman hevosen omistajia, mutta haluan muistuttaa siitä, että ensinnäkin laukkamaailmassa ei startteja kerätä kuin mansikoita aholta ja toiseksi kaikista hevosista ei tule hyvää laukkahevosta. Kaikista ei tule edes kelvollista laukkahevosta ja se voi olla juuri se sinun kultapallerosi, vaikka se miten olisi surkeata.
Mutta noinkohan vain on? Epäilyksiä alkoi herättää jo se, kun jokin aika sitten kyselimme blogin gallupissa, että miksi lukijat kilpailuttavat hevosiaan ungrade-lähdöissä. Olin pöyristynyt kun parikin oli vastannut "Haluan saada hevosilleni enemmän startteja". Eijeijei! Se on väärä vastaus! Laukkahevonen ei tarvitse satoja startteja, ei edes kymmeniä ollakseen hyvä laukkahevonen. Pikemminkin päinvastoin.
Eikä sillä hetkellä minkään roturyhmän laukkatilanne ollut sellainen, että ylipäänsä kilpailuttaakseen hevostaan olisi pitänyt tyytyä ungraded-lähtöihin. Paitsi ehkä risuilla ja tuolloin ei ollut risuille tarjolla ungraded-lähtöjä lainkaan, joten sekään ei kelpaa selitykseksi.
Vaan mitä voi sanoa hevosesta, joka tällä viikolla kilpailee kilometrin lähdössä ja ensi viikolla 2500 metrillä? Ja sitä seuraavalla viikolla risuesteillä?! On kuulkaa totta, nimeä en sano, mutta sähköpostilla voi kysyä jos ei muuten usko. Löytyy kisakutsuista todisteet. Säälittävää, naurettavaa, epärealistista ja ennen kaikkea vaarallista laukkamaailman rentouden kannalta. Tänne ei todellakaan kaivata ratsupuolen veristä tappelua sijoitusmääristä. Onneksi ilmiö ei ole missään määrin laajalle levinnyt ja toivottavasti ei leviäkään.
Laukkapuolen ihmisten tulisi kerta kaikkiaan kerrasta toiseen selventää uusille tulokkaille kilpailemisen periaatetta. Monet heistä tulevat ratsupuolelta, joka on yhtä helvettiä kilpailemisen kanssa ja toisaalta ainakin osa ravipuolestakin taitaa nykyisin olla samanlaista hullunmyllyä. Joten on niin helppo siirtää näitä muualla opittuja tuttuja tapoja muuten uuteen laukkamaailmaan ja sehän nyt ei millään sovi.
Tässä suhteessa ehkä nuo yhden laukkahevosen omistajat ovat niitä vaarallisimpia. Kun heillä vain on se yksi ainoa kullanmuru eivätkä he jaksa odottaa millään, että viikon päästä pidettävistä laukoista tulisi tulokset, niin helpostihan siinä tulee mieleen: "Jospa ilmoittaisin sen noihin kaikkiin tämän viikon laukkoihin? Kun niissä kerran on tilaa..."
Näin loogisesti ajatellen yhden laukkurin omistajat ovat myös potentiaalisesti niitä, jotka viis veisaavat hevosen järkevästä kilpailutuksesta noin muutenkaan. Sen ainoan kanssa tahkotaan maidenia parikymmentä kertaa, että saadaan se voitto ja sitten jatketaan samaa allowancessa ja kun on startattu 25 kertaa ja saatu kaksi voittoa ja muutama sijoitus, kuvitellaan että tässä on nyt grade-tason hevonen. Isolla tallilla tämä on niin paljon helpompaa: yksi ei pärjää, siirretään se syrjään, otetaan seuraava tilalle. Sen yhden hevosen huono menestys ei ole ongelma, koska joku toinen voi samalla menestyä paljon paremmin. Meillä tämä on vielä helpompaa, koska käytämme suvuttomia hevosia eikä varsoille aseteta minkäänlaisia odotuksia suvun perusteella.
En tarkoita tällä parjata yhden tai muutaman hevosen omistajia, mutta haluan muistuttaa siitä, että ensinnäkin laukkamaailmassa ei startteja kerätä kuin mansikoita aholta ja toiseksi kaikista hevosista ei tule hyvää laukkahevosta. Kaikista ei tule edes kelvollista laukkahevosta ja se voi olla juuri se sinun kultapallerosi, vaikka se miten olisi surkeata.
torstaina, tammikuuta 28, 2010
Nimistä taas lätisen
Näitä nimipohdintoja ja nimeämiskäytäntöjen esittelyjä sekä muuta hevosten nimiin liittyvää on täällä mietitty julkisesti jo varmaan niin paljon, että lukijoilta alkaa varmaan tulla koko aihe jo korvistakin ulos. Pahoittelen tilannetta, mutta sama juttu jatkuu edelleen. Hevosten nimeäminen ja nimien keksiminen on kuitenkin meille yksi suurimmista asioista, joita talliemme kanssa teemme. Ehkä sen ymmärtää, jos miettii että viime vuonna Ioniciin syntyi yli 400 varsaa, Gin Ahaltekinkin kasvatit lasketaan sadoissa, Pinkkiin keksittiin kymmeniä ja satoja suvuttomia laukkahevosia ja kaikille muillekin talleille keksittiin suvuttomia hevosia laumoittain. Hevosen keksiminen alkaa siitä, että sille keksitään nimi, kun rotu ja sukupuoli on päätetty.
Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa laukkahevosten nimistä. Pinkkiin keksitään pääasiassa ykkös-, kolmos- ja viitosryhmän laukkahevosia sekä risuestehevosia. Kakkos- ja nelosryhmät kilpahevoset tulevat muilta talleilta, arabit ja harvat pintabianit ja appaloosat Ionicista, terskit samoin ja teket Gin Ahaltekistä. Muiden ryhmien hevoset ovatkin sitten pääasiassa suvuttomia hevosia, mutta nekin tarvitsevat nimet, jok'ikinen.
Onneksi varsinkin ykkösryhmän täysiveriset ja viitosryhmän quarterit, paintin, appaloosat ja quarabit ovat kaikki sellaisia rotuja, että englanninkieliset nimet kelpaavat mainiosti. Aika monella kolmosryhmänkin edustajalla on englanninkielinen tai ainakin sinne suuntaan oleva nimi. Niinpä laukkahevosten nimien keksiminen ei ole vielä osoittautunut tuskalliseksi. Lisäksi meitä lohduttaa suunnattomasti se, että eipä reaalimaailmankaan laukkahevosilla niin kovin ihmeellisiä nimiä ole.
Hyödyllistä on myös käyttää tuontitunnustamme GA:ta, joka tulee kaikkien keksittyjen hevosten nimien perään. Se on muuten kiva juttu siinäkin mielessä, että meiltä pois myydyt hevoset tunnistaa jatkossakin, jos niitä näkyy kisoissa tai muiden hevosten suvuissa.
Mutta ei se nimien keksiminen silti mitenkään yksiselitteistä ole, vaikkei kovia vaatimuksia nimille asettaisikaan. Joskus tulee keksityksi joitain varsinaisia aivopieruja, nimiä joista ei sitten pidemmän päälle oikeastaan tykkääkään. Tällaisia ovat ainakin Valance, Pharmaca, Got Discount, De Venoge, Poison Lemonade, Fruitfact, Water Rice, Weekly Sync ja Isis Zed täysiveripuolelta. Useimmat nimet ovat kyllä meistä kivoja tai ainakin kohtuullisen ok, joten kovin usein tällaisia ei tule keksittyä, onneksi!
Täysiveristen puolelle on tullut tuupattua monta formuloihin liittyvää nimeä: Mutta Missä On JJ, Senna, G Amati, Fittipaldi ja Ratzenberger ainakin. Formula-aiheiset nimet jotenkin sopivat laukkahevosille, hevosmaailman formulaykkösille. Siellä on vielä kasoittain käyttämätöntä potentiaalia: Alboreto, Alesi, Andretti, Ascari, Belmondo, Fangio, Farina, Arrows, Dallara ja niin edelleen.
Taistelemme kuitenkin kiusausta vastaan, ettei meille tulisi hevosta nimeltä Hameet Korviin Skotti. Vaikka toisaalta... Mikä jottei?
Yksi keino saada persoonallisia ja joskus todella toimiviakin nimiä on kirjoittaa sanoja yhteen ja näitähän meillä riittää: Notsohot, Postmanringstwice, Willbetreasure, Hackerattack, Anyoneoutthere, Bluemoonshine ja molempien suosikki Quinoaqueue. Näistä (kuten muistakin nimistä) muutamat ovat oikeastaan kivemman kuuloisia ääneen lausuttuina kuin kirjoitettuina, joitain voisi pitää jopa sanaleikkeinä. Gin on näissä hyvä, ei sinänsä yllätys, koska onhan englanti hänen toinen äidinkielensä (vaikkakin hän käskee aina huomauttaa, ettei se suinkaan tarkoita sitä, että hän osaisi englantia virheettömästi, varsinkaan kirjoittaa).
Viihdemaailma, musiikki ja elokuvat ovat tietysti inspiraation lähde, yläpuolella tuli mainittua jo Anyoneoutthere, muita selkeästi sarjoista, leffoista tai musiikkipuolelta napattuja nimiä ovat ainakin Seeley Booth, Kisskiss Bangbang ja Worthaboutapig.
Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa laukkahevosten nimistä. Pinkkiin keksitään pääasiassa ykkös-, kolmos- ja viitosryhmän laukkahevosia sekä risuestehevosia. Kakkos- ja nelosryhmät kilpahevoset tulevat muilta talleilta, arabit ja harvat pintabianit ja appaloosat Ionicista, terskit samoin ja teket Gin Ahaltekistä. Muiden ryhmien hevoset ovatkin sitten pääasiassa suvuttomia hevosia, mutta nekin tarvitsevat nimet, jok'ikinen.
Onneksi varsinkin ykkösryhmän täysiveriset ja viitosryhmän quarterit, paintin, appaloosat ja quarabit ovat kaikki sellaisia rotuja, että englanninkieliset nimet kelpaavat mainiosti. Aika monella kolmosryhmänkin edustajalla on englanninkielinen tai ainakin sinne suuntaan oleva nimi. Niinpä laukkahevosten nimien keksiminen ei ole vielä osoittautunut tuskalliseksi. Lisäksi meitä lohduttaa suunnattomasti se, että eipä reaalimaailmankaan laukkahevosilla niin kovin ihmeellisiä nimiä ole.
Hyödyllistä on myös käyttää tuontitunnustamme GA:ta, joka tulee kaikkien keksittyjen hevosten nimien perään. Se on muuten kiva juttu siinäkin mielessä, että meiltä pois myydyt hevoset tunnistaa jatkossakin, jos niitä näkyy kisoissa tai muiden hevosten suvuissa.
Mutta ei se nimien keksiminen silti mitenkään yksiselitteistä ole, vaikkei kovia vaatimuksia nimille asettaisikaan. Joskus tulee keksityksi joitain varsinaisia aivopieruja, nimiä joista ei sitten pidemmän päälle oikeastaan tykkääkään. Tällaisia ovat ainakin Valance, Pharmaca, Got Discount, De Venoge, Poison Lemonade, Fruitfact, Water Rice, Weekly Sync ja Isis Zed täysiveripuolelta. Useimmat nimet ovat kyllä meistä kivoja tai ainakin kohtuullisen ok, joten kovin usein tällaisia ei tule keksittyä, onneksi!
Täysiveristen puolelle on tullut tuupattua monta formuloihin liittyvää nimeä: Mutta Missä On JJ, Senna, G Amati, Fittipaldi ja Ratzenberger ainakin. Formula-aiheiset nimet jotenkin sopivat laukkahevosille, hevosmaailman formulaykkösille. Siellä on vielä kasoittain käyttämätöntä potentiaalia: Alboreto, Alesi, Andretti, Ascari, Belmondo, Fangio, Farina, Arrows, Dallara ja niin edelleen.
Taistelemme kuitenkin kiusausta vastaan, ettei meille tulisi hevosta nimeltä Hameet Korviin Skotti. Vaikka toisaalta... Mikä jottei?
Yksi keino saada persoonallisia ja joskus todella toimiviakin nimiä on kirjoittaa sanoja yhteen ja näitähän meillä riittää: Notsohot, Postmanringstwice, Willbetreasure, Hackerattack, Anyoneoutthere, Bluemoonshine ja molempien suosikki Quinoaqueue. Näistä (kuten muistakin nimistä) muutamat ovat oikeastaan kivemman kuuloisia ääneen lausuttuina kuin kirjoitettuina, joitain voisi pitää jopa sanaleikkeinä. Gin on näissä hyvä, ei sinänsä yllätys, koska onhan englanti hänen toinen äidinkielensä (vaikkakin hän käskee aina huomauttaa, ettei se suinkaan tarkoita sitä, että hän osaisi englantia virheettömästi, varsinkaan kirjoittaa).
Viihdemaailma, musiikki ja elokuvat ovat tietysti inspiraation lähde, yläpuolella tuli mainittua jo Anyoneoutthere, muita selkeästi sarjoista, leffoista tai musiikkipuolelta napattuja nimiä ovat ainakin Seeley Booth, Kisskiss Bangbang ja Worthaboutapig.
Laukkamietintöjä
LJ:n foorumilla, muissa laukkablogeissa ja täällä meilläkin on monesti pohdittu laukkamaailman epäsuhtaa siitä, että niin moni hevonen kilpailee grade-tasoilla ja että edes korkein taso G1 ei ole "mitään" kun melkein mikä tahansa jalaton karvapallo kilpailee G1-tasolla joka tapauksessa. Reaalimaailmassa vain ne parhaat pääsevät ylipäänsä grade-tasoille ja G1-tason kilpailut ovat vain todella parhaiden hevosten mittelöitä. Samaan kasaan liittyy ungraded-lähtöjen lähes täydellinen puuttuminen. Meidän ungraded-päiviä on nyt järjestetty säännönmukaisesti joulu- ja tammikuussa ja ne ovat keränneet vähän nihkeästi osallistujia, mutta aina nyt sentään muutamia on ollut omien hevostemme lisäksi joissain lähdöissä.
Niinpä mielessä kävikin, että jospa vaikka ensi CAS-vuoden alusta tekisimme muutoksen laukkajärjestelyihimme. Järjestäisimme laukkoja suunnilleen entiseen malliin, yleensä siis kolmet laukat viikossa, joskus vähemmän, joskus enemmän, mutta lähtötarjonta supistuisi maiden-, allowance- ja ungraded-lähtöihin. Grade-tasojen lähtöjä järjestäisimme ehkä vain kerran reaalikuussa G3-/G2-/G1-päivien muodossa.
Näin siis ykkösryhmäläisille, muista roturyhmistä en tiedä vielä, mitä niiden kanssa teemme, luultavasti jotain samansuuntaista. Tosin pohdintaa edellyttää se, pitäisikö ungraded-lähdöissä olla rajoitus, että vain maidenin voittaneet saisivat osallistua niihin. Nythän ne ovat täysin rajoittamattomia, mutta voisi olla kuitenkin järkevää rajata maiden-hevoset vain maiden-lähtöihin.
Tiedän, että tätä blogia lukee ainakin jokunen laukkapuolen ihminen, joten nyt kaipaisimme kommenttia siitä, että olisiko tällainen järjestely kannattavaa lainkaan ja toisaalta: vaikuttaisiko se mitenkään, koska vaikka Pink onkin yksi niitä ehkä aktiivisimpia laukkajärjestäjiä, emme me kuitenkaan ole ainoa ja luultavasti monet muut laukkajärjestäjät jatkaisivat nykyisellä linjalla, jossa grade-lähtöjä on tarjolla jatkuvasti ja allowancea vähän. Lisäksi myös kaipaisimme kommentteja tuohon ungraded-lähtöjen rajoitukseen.
Niinpä mielessä kävikin, että jospa vaikka ensi CAS-vuoden alusta tekisimme muutoksen laukkajärjestelyihimme. Järjestäisimme laukkoja suunnilleen entiseen malliin, yleensä siis kolmet laukat viikossa, joskus vähemmän, joskus enemmän, mutta lähtötarjonta supistuisi maiden-, allowance- ja ungraded-lähtöihin. Grade-tasojen lähtöjä järjestäisimme ehkä vain kerran reaalikuussa G3-/G2-/G1-päivien muodossa.
Näin siis ykkösryhmäläisille, muista roturyhmistä en tiedä vielä, mitä niiden kanssa teemme, luultavasti jotain samansuuntaista. Tosin pohdintaa edellyttää se, pitäisikö ungraded-lähdöissä olla rajoitus, että vain maidenin voittaneet saisivat osallistua niihin. Nythän ne ovat täysin rajoittamattomia, mutta voisi olla kuitenkin järkevää rajata maiden-hevoset vain maiden-lähtöihin.
Tiedän, että tätä blogia lukee ainakin jokunen laukkapuolen ihminen, joten nyt kaipaisimme kommenttia siitä, että olisiko tällainen järjestely kannattavaa lainkaan ja toisaalta: vaikuttaisiko se mitenkään, koska vaikka Pink onkin yksi niitä ehkä aktiivisimpia laukkajärjestäjiä, emme me kuitenkaan ole ainoa ja luultavasti monet muut laukkajärjestäjät jatkaisivat nykyisellä linjalla, jossa grade-lähtöjä on tarjolla jatkuvasti ja allowancea vähän. Lisäksi myös kaipaisimme kommentteja tuohon ungraded-lähtöjen rajoitukseen.
sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010
Uusi "logo"!
Koska Ionicin ulkoasu on vaihtunut noin kerran sen kuusivuotisen historian aikana ja ylipäänsä siihen ei ole tehty mitään muutoksia muutamaan vuoteen, on tietenkin uusi logo suuri uutinen.
Vanhastaanhan Ionicin sivujen vasemmassa yläreunassa on keikkunut mustavalkoinen ahaltekin pää, mutta vasta nyt heräsimme huomaamaan, että ahaltekit ovat olleet jo ainakin 3 vuotta Gin Ahaltekissä, niin että jokohan olisi aika vaihtaa se johonkin.
Vaan mikä olisi sopiva Ionicin sivujen näkyvimmäksi ja melkeinpä myös ainoaksi koristekuvaksi? Luonnollisesti tietysti maapallo ja kokoelma erilaisia hevosia kuvaamaan sitä, että Ionicilla on jo oma planeettansa virtuaalimaailmassa ja että täältä löytyy laidasta laitaan hevosia.
Niinpä yön myöhäisinä tunteina S askarteli tällaisen. hänen omien sanojensa mukaan: "ei ehkä maailman hienoin tai kekseliäin, saati vaativin grafiikkatyö, mutta sopii Ionicille kuin vanupuikko korvaan". Myönnettävä se on, tämä logo suorastaan huutaa Ionicia. Ehkä pitäisi väkästellä bannerikin tuosta.
Vanhastaanhan Ionicin sivujen vasemmassa yläreunassa on keikkunut mustavalkoinen ahaltekin pää, mutta vasta nyt heräsimme huomaamaan, että ahaltekit ovat olleet jo ainakin 3 vuotta Gin Ahaltekissä, niin että jokohan olisi aika vaihtaa se johonkin.
Vaan mikä olisi sopiva Ionicin sivujen näkyvimmäksi ja melkeinpä myös ainoaksi koristekuvaksi? Luonnollisesti tietysti maapallo ja kokoelma erilaisia hevosia kuvaamaan sitä, että Ionicilla on jo oma planeettansa virtuaalimaailmassa ja että täältä löytyy laidasta laitaan hevosia.
Niinpä yön myöhäisinä tunteina S askarteli tällaisen. hänen omien sanojensa mukaan: "ei ehkä maailman hienoin tai kekseliäin, saati vaativin grafiikkatyö, mutta sopii Ionicille kuin vanupuikko korvaan". Myönnettävä se on, tämä logo suorastaan huutaa Ionicia. Ehkä pitäisi väkästellä bannerikin tuosta.
torstaina, tammikuuta 21, 2010
Ketä tässä sorrettiinkaan?
Säännöllisin väliajoin ht.nettiin (ja varmaan muillekin foorumeille) kirjoitetaan viesti, jossa märehditään negatiiviseen sävyyn näitä massakisaajia, jotka kilpailuttavat hevosiaan satoja ja satoja startteja. Yhtä väistämättä näiden sikakisattujen hevosten omistajat tulevat samaiseen viestiketjuun parkumaan, miten heidän pitäisi antaa harrastaa rauhassa haluamallaan tavalla.
Pitäisikö?
Antavatko he muiden harrastaa virtuaalihevosia haluamallaan tavalla?
Eivät.
On erittäin vaikeata kuvitella, että joku kasvattaja, joka kisaa maltillisesti tai ei lainkaan jalostushevosillaan, asettaisi kisaehtoja kasvattien ostajille. Vaatimuksella ei oikein olisi pohjaa.
Siis varsin usein nämä sikakisaajat ovat samalla myös niitä, jotka asettavat kovimmat kilpailuvaatimukset myytäville kasvateille, haluavat oreilleen vain kisattujen tammojen kisattuja varsoja ja tammoilleen sikakisattuja oreja. He siis nimenomaan ovat eniten niitä, jotka haluavat puuttua muiden harrastamiseen ja muiden hevosiin, vaikka ne nyt olisivatkin omia kasvatteja. Myyty hevonen on myyty hevonen, ei enää oma.
Ja kehtaavat sitten vielä parkua, että on niin kamalaa kun heitä sorretaan. Mitenköhän päin asia nyt oikeasti on?
Minusta ei ole hyvä asia, että virtuaalimaailma jakautuisi tiukasti kahteen leiriin, sikakisaajiin ja muihin ja että nämä leirit toimisivat pääasiassa vain keskenään: myisivät toisilleen varsoja, pyytäisivät astutuksia ja viis veisaisivat toisen puolen jutuista. Siihen tämä saattaa ajan kuluessa mennä tämä virtuaalimaailma. Kuitenkin tämän pitäisi olla yhteisö eikä taistelutanner, jossa halveksitaan toista osapuolta eikä haluta olla missään tekemisissä sen kanssa.
Sen takia meidän ei-kisaajien pitäisikin lopettaa sikakisauksen (en silti luovu tuosta termistä, se on niin osuva) ja epärealistisen kisaamisen dissaus, mutta niinpä sikakisaajien pitäisi myös lopettaa kisaamisen vaatiminen muilta.
Ja muistinvirkistykseksi: Myyntiehdot á la Ionic.
Pitäisikö?
Antavatko he muiden harrastaa virtuaalihevosia haluamallaan tavalla?
Eivät.
On erittäin vaikeata kuvitella, että joku kasvattaja, joka kisaa maltillisesti tai ei lainkaan jalostushevosillaan, asettaisi kisaehtoja kasvattien ostajille. Vaatimuksella ei oikein olisi pohjaa.
Siis varsin usein nämä sikakisaajat ovat samalla myös niitä, jotka asettavat kovimmat kilpailuvaatimukset myytäville kasvateille, haluavat oreilleen vain kisattujen tammojen kisattuja varsoja ja tammoilleen sikakisattuja oreja. He siis nimenomaan ovat eniten niitä, jotka haluavat puuttua muiden harrastamiseen ja muiden hevosiin, vaikka ne nyt olisivatkin omia kasvatteja. Myyty hevonen on myyty hevonen, ei enää oma.
Ja kehtaavat sitten vielä parkua, että on niin kamalaa kun heitä sorretaan. Mitenköhän päin asia nyt oikeasti on?
Minusta ei ole hyvä asia, että virtuaalimaailma jakautuisi tiukasti kahteen leiriin, sikakisaajiin ja muihin ja että nämä leirit toimisivat pääasiassa vain keskenään: myisivät toisilleen varsoja, pyytäisivät astutuksia ja viis veisaisivat toisen puolen jutuista. Siihen tämä saattaa ajan kuluessa mennä tämä virtuaalimaailma. Kuitenkin tämän pitäisi olla yhteisö eikä taistelutanner, jossa halveksitaan toista osapuolta eikä haluta olla missään tekemisissä sen kanssa.
Sen takia meidän ei-kisaajien pitäisikin lopettaa sikakisauksen (en silti luovu tuosta termistä, se on niin osuva) ja epärealistisen kisaamisen dissaus, mutta niinpä sikakisaajien pitäisi myös lopettaa kisaamisen vaatiminen muilta.
Ja muistinvirkistykseksi: Myyntiehdot á la Ionic.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)