torstaina, maaliskuuta 19, 2009

Virtuaaliblogeja? Anywhere? Anyone?

Pitkästä aikaa siivosin tuota sivulla näkyvää listaa muista virtuaaliblogeista. Tulos oli lohduton: vajaa puolet jo ennestäänkin vähiin kutistuneesta listasta tipahti taas pois epäaktiivisuuden takia. Kerpankin blogin olisi melkein pitänyt pudota, mutta hänen kohdalla annoin armon käydä oikeudesta. Tämän kerran.

Onko blogeja enää? Kiinnostavatko ne ketään? Lukeeko niitä kukaan?
Myönnän kyllä että tämän blogihiljaisuuden aikana olemme itsekin laiminlyöneet kirjoittamisen lisäksi myös muiden blogien seuraamisen. Olemme ahkerasti seurailleet Ginin kanssa muita virtuaaliblogeja, vaikkemme yleensä kovin aktiivisesti kommentoi. Yritämme parantaa tapamme.

Blogisiivouksen auringonsäde risukasaan ja piristysruiske oli oikein urakalla aktivoitunut Viivin virtuaaliblogi, joka on saanut toiseksi kirjoittajaksi Meghanin (tiedättehän, Néttsin omistajan?) ja tekstiä näemmä syntyy molempien kynästä. Hienoa, toivottavasti into kantaa pitkälle!
Myös Tijuana jatkaa lyhyillä, mutta tiheillä blogipäivityksillään entiseen malliin.

Mutta jos jollakulla on tiedossa edes suhtkoht aktiivinen virtuaalimaailmaa käsittelevä blogi, niin antakaa kuulua.

7 kommenttia:

suz kirjoitti...

Harmittavan vähänhän noita enää on elossa kun aavistuskin taukoilee (mitään blogia enempää ilmoittamatta), noista minunkaan enemmän seuraamista. Mukava kuulla, että meidän blogia on jaksettu lukea!

Itse kullakin olisi kyllä kommentoinnin suhteen korjattavaa, joten ehkä taas tässä tämän kevään yo-kirjoitukset takana päin voisi ottaa tehtäväksi panostaa myös siihen puoleen.

Kyllä ainakin satunnaislukijoita tuntuu olevan kuitenkin meilläkin kävijälaskurin perusteella - sehän ei tunnetusti valehtele (vaikka laskeekin saman koneen käynnin selaimen sulkemisen jälkeen aina uudelleen).

Anonyymi kirjoitti...

Se on ikävää että blogeja kasvaa ja lopetetaan kuin sieniä sateella.

Olin katsellut että Firefoot Ranchin omistaja Odessa on palaillut hevostensa kanssa kilpailuihin ja tänään kun tarkistin, niin onhan blogissakin kaksi uutta tekstiä!
http://firefoot-ranch.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Unohdin sanoa, että lopetukset karsivat blogeista kuitenkin jäljelle vain ne joita oikeasti kiinnostaa bloginpito.

anni kirjoitti...

http://mirrorin.blogspot.com/
Mirrorin blogi pyörii kai jonku verra aktiivisesti ja välillä vähemmän aktiivisesti. Kirjoittelun makuun ei ole oikein vielä päästy kun kaiken maailman palvelinsiirrot on nyt meneillää :)
- scrim

Pölhö kirjoitti...

http://nuuhkun.blogspot.com/2009/03/hiiohoi-maata-nakyvissa.html

:/ Anteeksi.

Viivuska kirjoitti...

Ääh, mun kyllä pitäs ottaa vähän itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa taas jotakin. Mutta ei meinaa tulla mitään aiheita mieleen. Vähän samaa kuin Viivi tänään kirjoitta blogissaan.

Puf kirjoitti...

Mulla olisi juuri aloitellut, vielä aika surkeahko blogi. Se kertoo talistani sekä melkein joka kerta vilahtaa myös jotain asiaa virtuaalimaailman menosta. Teksti on tosiaan aika surkeaa, koska en ole vielä mikään kovin hyvä bloginpitäjä ja kirjoitusvirheitä löytyy varmasti. Mutta jos haluatte lisätä blogini listaanne, niin siitä vaan. :)
Ohessa on blogini osoite.