torstaina, toukokuuta 27, 2010

Myymisen ihanuus

Vaikka hevosten myyminen voi joskus olla todellista tuskaa (ketään ei kiinnosta, vaikka pakko olisi saada kaupaksi, varaajat eivät koskaan ilmoita sivuja jne), on se joissain tapauksissa todella palkitsevaa, mahtavaakin.
Sain eilen mailiimme kyselyn isommasta määrästä Pinkin laukkahevosia. Meillä on ollut tapana kirjoittaa myyntiin kysytyistä laukkahevosista pienet arviot niiden urasta ja siitä, mihin me niiden kanssa suuntaisimme, jos hevonen jäisi meille. Tietenkin nämä tiedot näkyvät ostajille jo niiden kisakalenterista, mutta yleisesti näistä lyhyistä esittelyistä on tunnuttu pidettävän. Ja joskus joudumme kysymään ihan suoraan, että haluatko nyt oikeasti ostaa juuri tämän hevosen, se kun ei ole pärjännyt yhtään ja parempiakin olisi tarjolla. Usein näissä tapauksissa haluttu hevonen onkin vaihdettu johonkin toiseen. Meitä nolottaisi myydä kehnoja elukoita ainakaan radoille.

Eilinen ostaja on mitä ilmeisimmin aloitteleva laukkaharrastaja ja haaveilee samalla myös pienimuotoisesta kasvatustoiminnasta, ainakin sitten kun alkaa tallista löytyä sopivaa jalostusmateriaalia. Ensin hän esitti listaa kiinnostavista hevosista, joista kerroin omat kommenttini. Joukossa oli muutama mainittu "Oletko nyt ihan varma..."-hevonen. Seuraavassa postissa hän pyysi lisää mielipiteitä muutamasta muusta hevosesta ja saikin ne. Seuraavaksi hän pyysi minua esittelemään vielä tietyntyyppisiä hevosia, jos niistä löytyisi soveliaita hevosia ostettavaksi. Esittelin vielä muutaman hevosen, joukossa oli myös yksi jo radoilta vetäytynyt hevonen, joka olisi suoraan valmis siitokseen pärjättyään vähintäänkin kohtuullisesti radoilla. Lopulta ostaja ilmoitti lopullisen listan hevosista, jotka hän haluaa ostaa. Kuten arvattua, alkuperäinen toivelista eroaa aika paljon tuosta lopullisesta listasta.

Olen tyytyväinen, uskon että aloitteleva harrastaja sai tästä aika pätevän lauman hevosia. Joukossa on vähän joka matkan juoksijaa, nuorta ja kokematonta, mutta myös jokunen vähän enemmänkin juossut. Niin ja myös pari vanhempaa, uraansa lopettelevaa tai jo lopettanutta tammaa, joille voi alkaa heti katsella oreja ja suunnittella ensimmäisiä varsoja.
Ja mikäpä voisi olla meille omistajina mukavampaa kuin se, että pääsee höpöttämään omista hevosistaan! Harva varmasti olisi missään foorumissa kiinnostunut lukemaan meidän kommentteja omista hevosistamme, niiden menestyksestä, tulevaisuudensuunnitelmista ja sen sellaisesta. Mutta tämä omistaja ainakin oli todella kiinnostunut kuulemaan näitä useista eri hevosista. Ja toivon niiden auttavan ostajaa uuden harrastuksen alkuun muutenkin.

Ei kommentteja: