perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Liikaa vaikutusvaltaa?

Pohdin tässä moraalista ongelmaa.
Olen rakenneasiantuntijana mukana VNT:n toiminnassa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että pyörin tällä hetkellä näyttelytoiminnan foorumilla opastamassa tuomarikokeilaita, kirjoittelen tuntemistani roduista rotuinfoja, teen arvostelutehtäviä, vastailen, paimennan ja muuta sen sellaista. Vakaa aikomus olisi myös ryhtyä tuomariksi kunhan toiminta polkaistaan käyntiin.

Olen myös hakenut NJ-tuomarinkoulutukseen, jälleen kerran. Epäilin jo, ettei vastaukseni mennyt perille tai minua ei hyväksytty, mutta löysin tässä päivänä muutamana NJ:ltä tulleen vastauksen spämmilaatikostani. Olen siis edelleen mukana myös NJ:n tuomarikoulutuksessa ja toivon mukaan jonain päivänä olen täysivaltainen NJ-tuomari.

Huomasin eilen ht.netissä myös Kerpan ktk-tuomarihaun. Mielessäni kävi, jos lähtisi mukaan. Olenhan toiminut hevosten ktk-tuomarina jonkin aikaa vuonna 2003 ja monien rotujen rakennearvostelu onnistuu. Varatuomariksi varmaan kelpaisin, miksen ihan "oikeaksikin" ktk-tuomariksi. Mietin kuitenkin edelleen tätä hommaa.

Kyselin jo aiemmin tuosta VNT:stä ja NJ:stä eikä kellään tunnu olevan mitään sitä vastaan, että toimisin tuomarina molemmissa järjestöissä. Ktk-tuomarin homma on vielä ihan auki enkä ole asiasta maininnut vielä julkisesti missään muualla kuin täällä. Minua epäilyttää kyllä tämä juttu pahemman kerran. Jos yksi ihminen arvostelee rakennetta kahdessa eri järjestössä, eikö se tee siitä ihmisestä hieman liian vaikutusvaltaisen?
Rakennearvostelu ei ole mitään eksaktia tiedettä, tuomarin mieltymykset vaikuttavat aina jonkin verran ja varsinkin virtuaalimaailmassa yleisten rotujen luokissa, joissa on paljon huippulaatuisia osallistujia. Kun kymmenessä osallistuvassa hevosessa ei ole mitään vakavaa rakenteellista vikaa, on ne laitettava järjestykseen jollain muulla perusteella. Tyyppi, kuvan laatu, sukupuolileima, yleisvaikutelma ja myös se, mistä kukin tuomari pitää. Sille ei voi mitään eikä tuomareilta voida olettaa sataprosenttista objektiivisuutta arvostelussa, koska se on mahdotonta. Jotenkin ne hevoset on saatava johonkin järjestykseen.
Tässä tulee nyt vastaan se, että jos yksi ihminen arvostelee useita rotuja kahdessa eri yhdistyksessä (ja pahimmassa tapauksessa myös ktk:ssa), hänen mieltymyksensä väistämättä tulevat näkymään tuloksissa. Vaikuttavatko ne liikaa? Tulisiko minusta tällä menolla virtuaalimaailman suuri guru, jonka mielipiteet menevät ohi muiden mielipiteistä, koska satun olemaan tuomari?

Koska VNT:hen olen sotkeutunut kaulaani myöten enkä haluakaan sen toiminnasta pois, mietin nyt ankarasti, mitä vastaan NJ:lle. Jatkanko tuomarikoetta vai sanonko "Ei kiitos, ei sittenkään"? Ja sitä ktk-tuomarointia harkitsen vielä ankarammin. Joku raja sentään pitäisi olla.

2 kommenttia:

Aavi S. (VRL-1354, KaRa) kirjoitti...

Mielestäni tuo ei tuo liikaa "vaikutusvaltaa" virtuaalimaailmassa, että on kahdessa aika samaan asiaan tähtäävässä järjestössä sekä lisäksi ktk:ssa tuomarina. Itse näkisin asian positiivisena, sillä vaikka VNT:tä ja NJ:tä ei tulisi sotkea keskenään, ei se pahaa tekisi saada "yhtenäisyyttä" arvosteluihin -ja mikäs sen parempi kuin sama tuomari kummassakin järjestössä?

Enkä usko, että kellään sitä vastaan ainakaan mitään on, jos kaikissa näissä "järjestöissä" olisi myös asiantunteva harvinaisempien rotujen (esim. a-t, rbsh) tuntija. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mun nähdäkseni virtuaaliaalimaailmassa ei ole "varaa" tälläiseen moralisointiin. Edes jollain tasolla osaavia ihmisiä on niin vähän suhteessa kysyntään, että kaikkien on vaan tungettava lusikkansa joka soppaan, jos halutaan saada jotain aikaiseksi.

Mitä tulee aavi s.:n "ei se pahaa tekisi saada "yhtenäisyyttä" arvosteluihin -ja mikäs sen parempi kuin sama tuomari kummassakin järjestössä?" -kommenttiin. Ei VNT järjestä aktiivista koulutusta sen takia, että NJ:n taso muuttuisi.

Kaikessa hyvässä ja pahassa ne ovat kuitenkin kaksi eri järjestelmää, ja NJ:n on itse kehitettävä järjestelmäänsä niin että sen taso on riittävä.

Sitäpaitsi. Koska NJ ja VNT tähtäävät eri asioihin, ei niiden tulosten edes tarvitse olla yhtenevät.