tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Ideoita joulukalenteriin!

Meillä on jo muutamana vuonna ollut blogissa joulukalenteri: joulukuun jokaisena päivänä ensimmäisestä jouluaattoon asti julkaistaan blogikirjoitus. Haaveissa olisi tänäkin vuonna sellainen pitää, ideoita on jo jokunen varastossa, enää pitäisi kirjoittaa ne... Onneksi olen saanut potkittua Virginiaakin hereille, joten en joudu itse vastaamaan koko kalenterista.

Ideoita olisin nyt vailla kuitenkin. Kuten mainitsin, jotakin on jo aivoissa hautumassa ja sitten on näitä perinteisiä "yleisaiheita":
- kuukauden esittelyt (tallia ei ole päätetty, joten tarjoapa omaasi tässä!)
- rakennearvostelut (rotutoiveita saa esittää, saatamme ottaa ne huomioon)
- rotuesittely (myös tässä kuuntelemme toiveita, emme tosin takaa niiden täyttämistä)
- satuilut
- ehkä väreistäkin saan jotakin aikaiseksi, jos keksin jotain muuta kuin mosaiikki/khimera/brindle/yms -suon, sitä pohtiessani olen nyrjäyttänyt jo aivoni

Noista ei vielä kovin montaa tule ja 24 tekstiä pitäisi saada aikaiseksi, niin että vaikka meille aina saa esittää ideoita, nyt niitä suorastaan vaaditaan. Ei tarvitse pelätä omien ideoidensa huonoutta, niitä voi esittää anonyyminäkin kommenteissa tai, jos oikein paljon hävettää, niin voi niitä lähettää sähköpostillakin, lupaamme täyden anonymiteetin. Me taas arvioimme ideoiden hyvyyden tai huonouden, ja huonostakin ideasta voi saada aikaan hyvän tekstin.

Tämän lisäksi voisimme vaihteeksi kääntää katseen pois omasta navastamme ja haastatella muita harrastajia. Mitään erityistä aihepiiriä haastattelulla ei ole (kas kun idea putkahti päähän noin 2s sitten), joten jos sinulla on jotain sanottavaa, jonka haluaisit tuoda julki tai muuten vain rupatella mukavia niin otapa yhteyttä. Sähköposti tavoittaa edelleen osoitteesta vtionic@gmail.com ja Virtuaalifooruminkin kautta voi laittaa viestiä (tai vaikka FB:n, jos satut olemaan siellä kaverina).

- S


6 kommenttia:

Taija kirjoitti...

Itseäni kiinnostaisi varsinkin nuo rakennearvostelut ja sitten värijutut. Tässä olenkin pähkäillyt pitkään mm., että miten hitossa se sabino voi vaan yhtäkkiä ilmestyä varsalle, jonka vanhemmat ei ole sabinoja. Vai onko se edes mahdollista? Onko näissä tapauksissa jomman kumman vanhemman valkoiset merkit luettu väärin? Nojoo, kirjavuusgeenit onkin "vähän" monimutkaisempia, mutta tua sabino kuitenkin voi esiintyä monella rodulla, jopa suokilla ja ahaltekellä, että ei oo mikkää kovin harvinainen

Anonyymi kirjoitti...

Rakennearvostelut erityisesti welsheistä kiinnostaa!

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos näistä molemmille ja voin luvata, että rakennearvosteluita onkin tulossa, ainakin yksi ja todennäköisesti kaksi tai ehkä jopa useampia. Sabinosta ja sen kaltaisista kuvioista voisi tosiaan kirjoittaa jonkinlaisen koostejutun, vaikka asiaa on puitu täällä kyllä jonkin verran.

Anonyymi kirjoitti...

Juttu tallien sivun käytettävyydestä olisi kiva, vaikka sitäkin täällä on puitu aika paljon. Varsinkin jos osaisitte antaa vinkkejä, miten sivut saisi toimimaan myö kännykällä/padilla tms. jotenkin paremmin?

Zael kirjoitti...

Itse tykkään aina lukea jalostus/kuva/väri-tekstejä. Lisäksi itselläni on tekeillä suurtalli jota voisin tyrkyttää esittelyyn kunhan saan sen suht järkevään kuntoon, suurin osa hevosista ja teksteistä puuttuu.

Dea kirjoitti...

Värijutut ovat aina mielenkiintoisia! Ehkä niistä voisi harkita vaikka viimeisipinä löydettyjä geenejä tai kuvioita, tai spekulaatiota mistä mikäkin voisi johtua. En nyt muista mikä kirjavuus (vai peräti jokin muu geeni?) oli kyseessä, mutta aika vastahan taisi olla jouhimateriaalin keräystä jollekin tutkimusryhmälle. Tästä ei kyllä varmasti ole vielä tuloksia, mutta tuli kuitenkin mieleen :) Toinen tähän liittyvä aihe on varmaan se, yhdistyvätkö tietyt värit esim. tietynlaiseen luonteeseen ja mihinkin sairauksiin (aika hilpeä aihe, myönnettäköön :D). Muistelisin lukeneeni näistäkin jotain tutkimusraportteja.

Mua kiinnostavat myös kaikki mielipide- ja vinkkipostaukset, esim. sivujen rakentamisesta. Jotain sukututkimusaihest olisi myös mielenkiintoista lukea.