keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2015

Esittelyssä kuukauden valinnat

Tällä kertaa kuukauden teema on pohjoismaat: oriina esitellään issikka Farmóður frá Syndur, tammana suomenhevonen Periäisen Santra ja sivustona Marsupienen russiarkisto.


Farmóður frá Syndur on toistaiseksi tuorein tulokas meidän issikkalaumassa ja myös pitkäsukuisin. Meiltä löytyy sille jo muutama sopivasukuinen tamma ja lisää saadaan aikaiseksi, meidän issikat ovat suvullisia kaikki ja useimmilla sukua on vähintään 2 polvea. Joten jalostuskäyttöä on tiedossa (on se käytettävissä ulkopuolisillekin tammoille, jos kiinnostusta löytyy).

Siinä suhteessa Farmóður on harvinainen, että sillä on rakennekuva, muilla issikoillamme on lähes säännönmukaisesti ratsastuskuvat. Väriltään Farmóður ei ole mikään outolintu vaan perusrautias, mutta niitäkin pitää olla. Eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki olisivat jotain erikoisvärisiä...

BTW, jos teillä on tietoa Svalurin/Sorelin/Launiel.netin kohtalosta, niin haluaisin kuulla. Osa Farmóðurin suvun hevosista on nimittäin svalurilaisia ja sivut ovat ainakin kirjoitushetkellä toimimattomat. Vielä ikävämpää on se, että samaan kasaan on kadonnut Chinet Ranch, jonka kasvatteja on meille ostettu ja oreja käytetty meidän tammoilla. Olisi kiva tietää löytyykö niitä enää mistään.


Periäisen Santran keksin kaveriksi meidän suokkiori Patulle, jossain välissä pitää saada teetettyä ihan ensimmäinen Ionin-suokki ikinä, vanhemmathan ovat jo tässä. Patu on kiertänyt jonkin verran työajokisoja, Santra ei, mutta ehkä sen voisi muutamiin luokkiin ilmoittaa, työhevonenhan sekin on. Nuorihan se vielä on, joten sinänsä ei kiirettä ole.

Noin muuten Santra on sympaattinen otus, olen iloinen että sain tuon kuvan ostettua yhdessä muiden kuvien kanssa. Rakenteesta en kyllä ymmärrä yhtään mitään, joku suomenhevosiin perehtynyt rakennetuomari voisi mielihyvin kertoa, miltä Santran rakenne näyttää. Lisäksi kiinnostaisi tietää, kuka kuvan hevonen oikeasti on.


Marsupieni tunnetaan paitsi VRL:stä, myös russikasvattajana. Ja kun tarpeeksi pitkään ja huolella jotain rotua kasvattaa, alkaa närästää se, että vanhojen ja välillä uudempienkin hevosten sivuja katoaa. Asialle täytyy siis tehdä jotain! Virginia kokosi aikoinaan listaa kadonneista ahaltekeistä, Marsupieni on tehnyt oikein kunnon tietokantapohjaisen arkiston russeille ja russisuvuille.

Kirjoittamishetkellä arkistossa on toistatuhatta ponia, itsekin olen lisännyt sinne muutamia poneja. Jo pelkkä ponien määrä kertoo sen, että tämä ei ole mikään ihan turha sivusto! Kannattaa muuten huomioida se seikka, että suvullista ponia lisättäessä arkistoon, sen vanhempien tulee olla arkistossa jo valmiina. Osalla poneista on sukuselvitys, jonka saa kopioida ponin omille ja sen jälkeläisten sivuille, sopivin tekijänoikeusmerkinnöin.

–S

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Santran kuvassa on tamma Rusettiina (http://www.sukuposti.net/hevoset/rusettiina/886268). Mikään rakennekukkanen se ei todellakaan ole :D

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos tiedosta, kiva tietää kuvan hevosen nimi. Kävin lukaisemassa ktk-lausunnon, jotain osasin itsekin bongata.

Anonyymi kirjoitti...

Kivan värinen toi suokki :)