maanantaina, toukokuuta 03, 2021

Kenen kasvatteja meillä on eniten?

Vuonna 2015 esittelin listaa siitä, keiden kasvatteja meillä on eniten. Nyt ajattelin että olisi korkea aika tehdä taas jonkinlaista laskentaa, jos ei muuten niin ihan vaikka huvikseen. Löysin 277 hevosta, jotka eivät ole meidän omia kasvatteja (Ion, Pink), tuonteja tai muuten vain suvuttomia.

Ykköstilaa pitää melko ylivoimaisesti Hazard's-kasvatit, meillä on niitä peräti 19 kappaletta! Tosin laskennan hetki on epäreilu, sillä ostin juuri taannoin liki puolen tusinaa Hazard's-walkeria ja ennestäänkin on jo useampia. Mutta minkäs teet, kun askellajihevoset kiinnostavat ja Hazardin kasvatustoiminta on aktiivista.

Kakkossijalla on Delmenhorst kaikkien eri kasvattajatunnustensa kanssa (d'Delm, DLHS ja mitä näitä nyt oli), delmenhorstilaisia meillä on 11 kappaletta. Kun Hazardista olen ostanut lähinnä kai vain askellajihevosia, walkereita etunenässä, Delmenhorstista on mukaan tarttunut kaikenlaista. Rotuvalikoimaa nimittäin on nyffeistä quartereihin ja ranskanpuoliverisistä andalusianhevosiin. Ei liene uutinen, että rakastan tällaisia talleja, joista löytyy kaikkea kaikkeen tarpeeseen.

Kolmossija on jaettu, 10 kasvattia meillä on sekä Ravenwoodista että Ponipallerosta. Ravenwoodin hevoset ovat suurimmaksi osaksi amerikkalaisrotuja, morganeita, askellajihevosia ja sen sellaista. Ponipalleron rotuvalikoima on laaja eikä suinkaan pelkkiä poneja.

5-9 kasvattia:

  • Nerywick 9
  • Criallt 8
  • Priton 7
  • Vermont 6
  • frá Ljóma ja Glow 6
  • Angren 5
  • Crampton 5
  • Knoxdale/Disa 5
  • Mustang 5
  • Nouvion 5
  • Oldfinion 5
  • Susikallio 5
4 kasvattia:
  • Adina
  • Birch Bark Ranch
  • d'Beni
  • Kerppa (Quiero, Zeni, RDN jne)
  • Newa Road Ranch
3 kasvattia:
  • 7th
  • Breawa
  • CHR
  • di Sierra
  • Luxus
  • Malibu
  • MV
  • Oxford
  • Presta
  • Shado
  • Swildie
2 kasvattia:
  • Aidan
  • Baroque Alviano
  • BRA
  • Breezy
  • Claridge
  • Dawnfrost
  • Ephemeral
  • FAE
  • Glademist
  • Lepmets
  • Llygedyn
  • Rivendell's
  • Rushock
  • Storyteller's
  • Trze
  • von Lark
  • Yemene
  • Zemniak
  • Zen

Yhden kasvatin meille myyneitä on niin paljon, etten luettele niitä tässä, lista venyisi liian pitkäksi.

Kuten näkyy, minun laskutapani ei ole mitenkään johdonmukainen. Olen toisinaan laskenut joitain kasvattajatunnuksettomia kasvatteja tietyn kasvattajatunnuksen alle jos tiedän, että kasvattajatalli on sellainen, joka käyttää tiettyä tunnusta. Joitain olen yhdistellyt henkilön mukaan (kuten Kerppa ja Disa), toisia en (Vermont ja Oxford ainakin olisivat Chaon, muutaman muun tallin lisäksi) ja niin edelleen. Olisi hauska joskus tehdä tarkka tilasto, mutta katsotaan milloin ja jos sitä viitsii.

— S

2 kommenttia:

Veera R. kirjoitti...

Voi että mä selasin tuota listaa, että missä Ponipallero mainittuna - oltiinkin hulppeasti siellä kolmossijalla :D Mahtavaa, että ponipallerolaiset ovat vielä voimissaan, vaikka itse talli onkin alas ajettu <3 Onnea myös Brimir frá Ponipalleron ARJL palkinnosta!

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Jep, siitä en ehtinyt ennen kesätaukoa kirjoittaakaan että meillä on todella peräti 2 ARJL-palkittua issikkaa! Lisääkin tulee, kunhan asiat etenee, mutta tuo ARJ:n laatuarvostelu osoittautui varsin anteeksiantavaiseksi, sillä mitään tekstejähän noilla ei ole. Mitäkö minä sitten teen ARJL-palkituilla hevosilla, niin en tiedä. Kuoppaan ne varmaan tai jotakin...