maanantaina, lokakuuta 25, 2021

Ionicin hevosmäärä

Tinu meni omassa blogissaan listaamaan tallinsa hevosmäärän roduittain (Sîr Angrenin suurimmat rodut) ja pitihän sitä tietysti sitten laskea omatkin hevoset. En ole tehnyt sitä varmaan taas moneen vuoteen, onhan siinä melkoinen duuni. 

Eikä tämäkään laskenta ole mikään varsinaisesti oikea lukema. Minulla on aina kasa sivuttomia kasvatteja (oikeasti, sadoittain!), aina ostohevosia odottamassa sivujaan nekin, muutama sellainen, jolle on sivut jo mutten ole vielä päivittänyt niitä nettiin ja hevosia, jotka on myyty, mutten ole vielä saanut uutta osoitetta, joten ne roikkuvat vielä matkassa. Eli tämä numero on nyt vain tilanne 20.10.2021 joskus iltasella netissä olevassa Ionicin versiossa. Niin, en ole laskenut Gin Ahaltekin hevosia tällä kertaa. Pitäisi joskus nekin.

Kokonaislukema pääsi silti vähän yllättämään: 3367 hevosta! Juu, tiesinhän minä että toisella tuhannella ollaan menty jo pitkään, mutta että yli kolme tuhatta... huh. No mutta, ei sen nyt oikeasti pitäisi yllätys olla, kun miettii. Ionicia ei olla ikinä tunnettu varsinaisesti pienenä tallina.

Tässä sitten niitä numeroita. Yleisesti voisin sanoa, että suuria yllätyksiä ei todellakaan tullut. Kursiivilla on merkitty ne rodut, joista oikeastaan olisin luopumassa. Listoilta on jätetty pois ne rodut, joita on alle 10 kappaletta.

Top 10:

  1. Arabianhevonen 371
  2. Knabstrupinhevonen 202
  3. Kalliovuortenhevonen 186
  4. Terskinhevonen 175
  5. FWB 138
  6. Frederiksborginhevonen 120
  7. Quarter-hevonen 92
  8. Budjonnynhevonen 90
  9. Saddlebred 88
  10. Tennesseenwalker 87
Yritin etsiä, mutten ole vissiin koskaan aiemmin tilastoinut näitä hevosmääriä, kasvattimääriä vain. Siitä huolimatta nuo neljä suurinta osasin arvata jo etukäteen, senkin että arabi pitää kärkipaikkaa. Olen ilahtunut quartereiden ja noiden askellajirotujen määristä.

Suurimmat askellajirodut:
  1. Kalliovuortenhevonen 186
  2. Saddlebred 88
  3. Tennesseenwalker 87
  4. Paso fino 78
  5. National Show Horse 46
  6. Missourinfoxtrotter 34
  7. Islanninhevonen 20
Ei suuria yllätyksiä. Kolme ensimmäistä ovat jo tuolla TOP 10:ssä. Paso finojen määrälle saatoin kohottaa kulmiani, vaikka kyllähän minä olen niitä haalinut melko tavalla.

Suurimmat barokkirodut:
  1. Andalusianhevonen 49
  2. Kladrubinhevonen 35
  3. Lipizzanhevonen 13
Barokkirotuja ei ole kovin montaa nyt alkujaankaan ja niiden määrät eivät tosiaan yllä kovin kummoisiksi. Andalusia pitää kärkipaikkaa, lipizzoja on jokunen ja kladrubeista pitäisi päästä eroon tässä joskus. Pinnan alla on kehittymässä pieni lusitano-lauma.

Suurimmat karjahevosrodut:
  1. Quarter-hevonen 92
  2. Paint Horse 58
  3. Appaloosa 17
Kuten sanoinkin, quarter-hevosten suuri määrä ilahdutti, kenties vähän yllättikin. Paintejakin on paljon. Appaloosa sen sijaan on aina ollut pienempi rotu kuin nämä kaksi muuta niin että lista on ihan sen näköinen kuin ajattelin. Täällä on kuitenkin tulossa vielä australianhevoset, joiden määrä tällä hetkellä on kovin pieni, mutta ehkä ja toivottavasti se asia paranee vielä joskus.

Suurimmat kylmäverirodut:
  1. Suomenhevonen 43
  2. Perchenhevonen 42
  3. Poitounhevonen 21
Siihen on tultu, että suomenhevonen on Ionicin suurin kylmäverirotu! Kylmäveristen määrät ovat kuitenkin tosi pienet verrattuna poneihin ja lämminverisiin, mutta nelisenkymmentä suokkia ei ole silti ihan mitätön määrä. Perchenhevonen on kuitenkin ihan kintereillä ja luulin perchen olevan suurin kv-rotu, mitä se on aiemmin ollutkin, ainakin näppituntumani mukaan.

Suurimmat ponirodut:
  1. Newforestinponi 65
  2. Connemaranponi 46
  3. Welsh D, ylämaanponi 44
  4. Hackneyponi 34
  5. Exmoorinponi, fellponi 33
  6. Australianponi 32
  7. Welsh B 15
  8. Welsh C 14
  9. Welsh A 12
  10. Ratsuponit 11
Laskennan hetki on nyt vähän epäreilu muille kuin nyffeille, sillä tovi sitten tein kaikille uusille nf-kasvateille sivut ja osittain siksi niitä on nyt paljon. Jos saisin joskus maailmassa tehtyä kaikille ponikasvateille sivut, voisi listan järjestys olla toisenlainen. Sen verran runsaasti minulla on rästissä varsinkin welsh-kasvattien sivuja. Jos kaikki suunnitellut kasvatit otettaisiin huomioon, arvelisin, että oikeasti erot eri ponien välillä olisivat varsin pienet.

Suurimmat puoliverirodut:
  1. FWB 138
  2. Trakehner ja anglotrakehner 44
  3. Oldenburginhevonen 36
  4. Westfaleninhevonen 35
  5. Arabian Warmblood 21
  6. Lämminverinen ratsuhevonen (ts. määrittelemätön pv) 14
  7. Ranskanpuoliverinen 12
Jos olisi pitänyt arvata etukäteen järjestys, olisin melkein oikeaan osunut, tässäkin. FWB on suurin ja se onkin meidän päärotu puoliveripuolella. Sitten tulevat trakehnerit ja oldenburg. Sen sijaan se, että westfaleneita on noinkin paljon verrattuna oldenburgeihin, pääsi vähän yllättämään. Olisin kyllä osannut sen sijoittaa neljännelle sijalle, mutta että vain yhden hevosen erolla oldenburgiin! No, ei siinä mitään vikaa ole.

Suurimmat täysiverirodut:
  1. Arabianhevonen 371
  2. Englantilainen täysiverinen 87
  3. Angloarabi 17
Tästä nyt ei ole yhtään mitään sanottavaa. Täysin sellainen lista kuin oletinkin, numeroita myöden. Englantilainen täysiverinen on kipuamassa hitaasti mutta varmasti sinne isojen rotujen (yli 100) joukkoon ja angloarabeja ei koskaan ole ollutkaan tarkoitus suurimuotoisesti kasvattaa.

Suurimmat muut lämminverirodut:
  1. Knabstrupinhevonen 202
  2. Terskinhevonen 175
  3. Frederiksborginhevonen 120
  4. Budjonnynhevonen 90
  5. RBSH 79
  6. Venäjänratsuhevonen 65
  7. Kisber-felver 59
  8. Gidran, nonius 57
  9. Morganinhevonen 53
  10. Ukrainanratsuhevonen 50
  11. Wielkopolski 47
  12. SGSH 41
  13. Clevelandinruunikko 35
  14. Pintabian ja PH-ox -risteytykset 30
  15. Furioso 29
  16. Ara-appaloosa 12
Sitten tämä sillisalaatti-sakki! Neljä suurinta löytyy oletetusti top 10:stä eikä RBSH:nkaan sijoitus viidentenä suhteellisen suurella hevosmäärällä ole yllätys. Enkä nyt voi väittää että varsinaisesti olisin yllättynyt venäjänratsuhevosen tai noiden unkarilaisten rotujenkaan kohtuullisen suuresta määrästä. Onhan niitä ja olen aika paljon tuonutkin uutta verta. Silti kiva nähdä että suhteellisen pienenä rotuna pitämäni ukrainalainenkin on jo kuitenkin 50 hevosen rotu. Ei se Ionicin mittakaavassa iso vielä ole, mutta keskikokoinen kuitenkin.

Semmoinen epistola. Miltäs tämä lukijoiden mielestä näyttää (jos jätetään pois se, että hevosia on tosi paljon, se ei liene yllätys kellekään), tuliko yllätyksiä, onko jokin rotu kenties isompi tai pienempi kuin olit osannut arvatakaan? Ja miltä teidän omat hevosmääränne näyttävät?

– S

4 kommenttia:

Elen kirjoitti...

Herramunjee mikä määrä! Ja mä pidin reilua 700 isona, ne oli tosin lähes kaikki samaa rotua. Heh.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Elen, kuten näkyy, niin eihän meillä yksikään yksittäinen rotu yllä lähellekään tuota 700 hevosta (no niitä tekkejä en laskenut, mutta oletan ettei niitäkään ole juuri arabeja enempää). Avainsana onkin monipuolisuus! Meillä on nimittäin 78 eri rotua tallissa :D

Tinu VRL-05594 kirjoitti...

Nice! Nyt Angrenin hieman vajaa 400 hevosen lauma tuntuu vielä entistä pienemmältä :D Arabien ykkössijaa aavistelin, mutta quarterien sijoituksen TOP 10:ssä kuvittelin olevan parempi - muuten mulla ei mitään ns. ennakkosuosikkeja tai odotuksia pahemmin ollut Ionicin rotujen suhteen.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Tinu, jännä sinänsä, koska minä omistajana en ole koskaan pitänyt quarteria suurena rotuna. Kuten kirjoitin, olin kyllä ilahtunut mutta myös vähäsen yllättynyt quartereiden noinkin suuresta määrästä. Quarterin historia on tuttu: sitä kasvatettiin silloin alkuvuosina, mutta sitten siitä luovuttiin. Myöhemmin se tuli takaisin, en ihan muista että miksi. Vanhoista suvuista ei tainnut jäädä jäljelle mitään, mutta nykyisen lauman vanhimmat omat tuonnit ovat jo vuodelta 2008.
Se voi vaikuttaa, koska top 10-listan neljä ensimmäistä ovat sellaisia rotuja, joista ei koskaan olla edes suunniteltu luovuttavan. Lisäksi arabia lukuunottamatta ne ovat harvinaisia rotuja, joten meillä on ollut pakko olla sitä omaa jalostusmateriaalia tarpeeksi, koska ei sitä muualtakaan löydy. Se on yksi ero quartereihin nähden.