maanantaina, tammikuuta 08, 2024

Ionicin suomenhevosten värit

Sain tuossa joulun tienoilla Ionicin suomenhevoslauman sellaiseen malliin, että kaikilla on kuvat eli myös väri määritelty. Suurin kiitos siitä kuuluu Pikseleiden vapaastikopioitaville hevoskuville ja sieltä löytyville parille tuhannelle suomenhevoskuvalle. Kerrankin on suorastaan valinnanvaikeutta eikä edes erikoisempien värien kanssa tarvinnut tehdä hillittömiä kompromisseja.



Nopealla googlauksella löysin netistä tiedon, että reaalimaailman suomenhevosista 85 % on rautiaita tai prosenttiosuus voi olla tätäkin suurempi. Loput ovat sitten muita: ruunikoita, mustia, kimoja, päistärikköjä, voikkovärisiä, hopeanruunikoita ja -mustia. Toki ehkä jonkinlainen osa noista raudikoista on käytännössä rautiaankirjavia, joko suomenkirjavia (SW1) tai W20-kirjavia, mutta aika iso osa niistä ei näytä erityisen kirjavilta ja ne ovat rekisterissä tavan rautiaina. En kuitenkaan usko, että niiden määrä olisi ihan hillittömän suuri, vaikka W20:stä ei tietysti koskaan tiedä.

Kun tuntee meikäläisen kiinnostuksen erikoisväreihin, ei todennäköisesti ylläty pätkän vertaa siitä, että Ionicin suomenhevosten väritilastot ovat tosi paljon toisen näköiset. Raudikko ei juhli lähellekään tuollaisella prosenttiosuudella vaan niiden määrä jää alle puoleen.

Tässä on ne värit esitetty kaaviona:


Kuva suurenee klikkaamalla. Oreja on yhteensä 39 ja tammoja 46 kappaletta, joten kuten näkyy, tammoillakin rautiaiden osuus on karvan verran alle 40 %. Oreilla se on niukin naukin 30 %.

Kimoissa pohjavärit ovat seuraavat:
  • Rautiaankimo: oriit 2, tammat 1
  • Hopeanmustankimo: oriit 1, tammat 1
  • Hopeanruunikonkimo: oriit 1
  • Ruunikonkimo: oriit 1, tammat 2
  • Mustankimo: oriit 1

Suomenkirjavien pohjavärit ovat seuraavat:
  • Rautiaankirjava: oriit 2, tammat 3
  • Ruunikonkirjava: oriit 1
  • Voikonkirjava: tammat 1

Lisäksi rautiaista tai raudikkopohjaisista väreistä löytyy 3 hopeageenin kantajaa, yksi ori ja kaksi tammaa.

Noin yleisesti kiinnostaisi tietää, minkä värisiä virtuaalisuokkeja muilla omistajilla on ja miten paljon. Jos minun pitäisi tehdä jotakin olettamuksia ihan noin näppituntumalta, niin rautias on varmasti yleisin väri, mutta onko se ihan niin yleinen kuin reaalimaailmassa? Vai suosivatko muutkin omistajat näitä vähän harvinaisempia värejä? En tiedä, mutten välttämättä olisi kovin hämmästynyt, jos näin olisi.

7 kommenttia:

Ireth kirjoitti...

Laskeskelin huvikseni vähän omien suokkien väritilastoja, mukaan laskettu kaikki kolme tallia joista suomenhevosia löytyy. Kokonaismäärä on 85 hevosta, joista 60 eli 70,59% on rautiaita. Ruunikoita 14,12% ja mustia 7,06%. Erikoisvärejä todella vähän, kimoja koko määrästä vain kaksi, päistärikköjä ei ollenkaan, voikkoja yhteensä kolme jne. Tätä tilastoa kyllä vääristää osaltaan se kun viime vuonna myin ison määrän hevosia pois ja etenkin erikoisväriset löysivät kodit hyvin nopeasti. Samaan syssyyn myös lopetin ison määrän hevosia ja sen myötä väritilasto varmasti hieman muuttui. Haluaisin kyllä suosia erikoisvärejä ja aika helposti varsoista kyllä tulee jotain muuta kuin rautiaita jos se realistisesti on mahdollista. Etenkin kun kuvia löytää tänä päivänä todella helposti.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea muidenkin värijakaumista! Onhan 70 % tosi paljon isompi osuus raudikoita kuin mitä meillä on, mutta ei sekään vielä vastaa reaalimaailman lukemia. Tuo mainitsemani 85 % on se kaikkein pienin prosenttiosuus, minkä raudikoille löysin, mutta useat lähteet puhuvat yli 90 %:sta, jopa 95 %:sta.
Mutta sehän nyt on tiedossa, että Ionicissa muutenkin suositaan suorastaan törkeästi niitä harvinaisempia erikoisvärejä, jos vain saa kuvia jostain. Ja kuten näkyy, niin on saanut.

Tuire kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tuire kirjoitti...

Ensimmäinen ns. kunnon suokkini oli rautias ja sen jälkeen Pöystilän mailla on vajaan viiden vuoden aikana käyskennellyt yhteensä 82 suokkia. Näistä 51 kpl oli rautiaita (41,82%), 16 kpl ruunikoita (13,12%), mustia 8 kpl (6,56%) ja eroteltuna vielä, niin voikkoja 6 kpl (4,92%) ja 1 mustanvoikko. Edellä mainituista perusrautiasta 4 kpl oli kimoja, yksi päistärikkö, kaksi suomenkirjavaa ja yksi kantoi hopeageeniä. Yksi ruunikoista oli myös kimo.

Tällä hetkellä elossa olevasta kuudesta tammasta kaksi on rautiaita (yksi hopeakantaja), yksi on ruunikonkimo, kaksi ruunikkoa ja yksi voikko. 21 orista kaksi on ruunikoita, yksi kimo (rautias), yksi musta ja kaksi voikkoa, muut sitten perusrautiaita.

Minäkin mieluiten aina otan sen erikoisemman värin, jos se vain realistisesti on mahdollista, mutta sitten kun sinulla on kaksi rautiasta vanhempaa, niin ei siinä paljon vaihtoehtoja ole. Lisäksi toki kuvatkin vaikuttaa eli vaikka valinnanvaraa on, niin joskus sillä tietyllä rautiaalla vaan on kivemmat kuvat kuin ruunikolla.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Tuo on muuten ihan totta että jos niitä rautiaita on kovin paljon, niin niistähän ei sitten pääse eroon, kun rt+rt=rt, aina. Että jos sitä valikoikin jonkin toisen värin aina kun mahdollista, niin ei se kai mikään ihme ole. Minähän olen arabien kanssa potenut jo toistakymmentä vuotta jonkin sortia raudikkokammoa just tämän takia ja välillä tuntuu, että rautiaita arabivarsoja syntyy vain silloin kun on ehdottoman pakko.

felissa VRL-04000 kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoista! Laskeskelin itsekin Kastehelmen suomenhevosten värijakaumaa. Suokkeja on tallissa tällä hetkellä 31kpl, joista 20kpl on rautiaita eli 65%. Ruunikoita on neljä eli 13%, mustia kaksi yksilöä eli 6,5%. Voikkoja on kolme ja jopa yksi tuplavoikko (eli neljä kpl), kimoja koko tallissa vain yksi. Mä oon tietyllä tapaa yrittänyt välillä olla käyttämättä kaikkia erikoisia värimahdollisuuksia ja koittanut tyytyä siihen tappavantylsään perusrautiaaseen vaikka vanhemmilta voisi jotain erikoisempaakin periytyä. Mutta sitten löydän jotkut hienot kuvat ja taas mennään :D

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Felissa, kiva että laskeskelit myös näitä ja tulit kertomaan! Muidenkin prosenttilukemia on kiva tsekkailla, kun niistä vähän näkee että miten muualla asiat ovat. Tällä hetkellä (hurjan kolmen suokkiharrastajan lukujen perusteella...) näyttäisi siltä, että rautiaita olisi yli puolet virtuaalisuokeista, mutta ihan noihin reaalimaailman prosenttiosuuksiin ei päästä. Ruunikko on sitten seuraava ja musta ruunikkoa harvinaisempi. Ei tietysti mikään yllätys sekään.