Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanrautias

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Samppanjanrautiaalla on keltainen peitinkarva ja joko peitinkarvan väriset tai sitä vaaleammat jouhet. Jouhet voivat olla valkoiset. Kaikkien samppanjavärien tapaan sillä on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava iho, jossa on harmaita tai tummanharmaita täpliä. Samoin silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkanväriset. Karva voi olla metallisen kiiltävää ja siinä voi esiintyä myös papurikkokuvioita.

Samppanjanrautiaan varsan väritys on tummankeltainen, mutta sen iho on vaaleanpunainen.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanrautias on hyvin lähellä voikkoa ja näiden erottaminen pikaisella vilkaisulla on hankalaa. Voikolta kuitenkin puuttuvat samppanjavärien tuntomerkit, kuten vaalea, täplikäs iho ja vaaleat silmät. Voikkojen peitinkarvan sävy on yleensä lämpimämmän keltainen kuin samppanjanrautiailla. Voikoilla myös jouhet ovat yleensä valkoiset, sekaväriset tai harmaat, eivät niinkään peitinkarvan väriset eli keltaiset kuten joillain samppanjanrautiailla.

Toisinaan samppanjaväri saattaa sekoittua myös punahallakkoon. Punahallakolla kuitenkin esiintyy ainakin joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, eri asia sitten on, miten hyvin ne näkyvät varsinkaan valokuvista.

Samppanjavärit yleisesti kuitenkin ovat hyvin harvinaisia, joten useimmissa tapauksissa keltainen vaaleajouhinen hevonen on voikko.

Esimerkkikuvia
– samppanjanrautias, hieman heikkolaatuinen kuva, esimerkiksi turvassa näkyvä vaaleampi, mutta täplikäs iho ei oikein erotu, kuten ei silmien värikään. Kuvan hevonen kuitenkin on ihan ehta samppanjanrautias. Kuvassa parhaat vinkit lienevät jouhien väri, joka varsinkin harjassa on jotakuinkin sama kuin peitinkarvan väri ja ehkä myös hevosen yleissävy, voikko olisi keltaisempi (toki on myös vaaleampia voikkoja, joten ehkä tämä ei ole hyvä vihje).
– samppanjanrautias, tässä pääkuvassa näkyy hyvin silmien vaaleampi sävy, vaalea iho (erityisesti korvien sisäpinnoilla) ja turvassa on vielä sitä mainittua pikkutäplää muuten vaaleanpunaisessa ihossa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti. American Cream Draft on ainoa rotu, jonka kaikki yksilöt tiettävästi ovat samppanjanrautiaita.

Lyhenteet
Samppanjanrautiaalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa gch.

Vieraskieliset nimet
Englanti: gold champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Fuchschampagner

Genotyyppi
ee CH (rautias + samppanja)

Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanrautiaan saa astuttamalla kaksi samppanjanrautiasta keskenään.

Mietiskelyä laatuarvosteluista

Tässä viime aikoina olen pohtinut noita laatuarvostelu-juttuja jonkin verran. Viimeisin pohdinta johtui mounttiori Köpistä ja sen saavuttamasta YLA3-palkinnosta. Huolimatta kuitenkin tuosta YLA-palkinnosta, oriilla ei ole minkäänlaisia pärjäämisen mahdollisuuksia KRJ:n tai ERJ:n laatuarvosteluissa. Reilu vuosi sitten esittelin knn-ori Ionin Kimmon kuukauden hevosena ja totesin myös sen kohdalla, että laatuarvostelut YLAa lukuunottamatta ovat täysin tavoittamattomissa.
Ajattelin myös jossain vaiheessa että jos ARJ:n laatuarvostelu on toiminnassa, niin ainakin Hahana Loa Ion voisi osallistua niihin. Paitsi että ilman palkintoa sekin jäisi vaikka kirjoittaisin sille luonteen ja päiväkirjaa ja kilpailisin sijoitukset täyteen.

Minulla on tässä kolme omasta mielestäni kohtuullista hevosta, jotka laatuarvostelujen perusteella kuitenkin ovat arvottomia luuskia, jotka eivät ole edes alimman palkinnon arvoisia.

Ongelma on se, että yhteen hevoseen tai yhteen osa-alueeseen panostaminen ei riitä laatuarvosteluissa. Koko paketti pitää olla viilattu kuntoon. Tai ainakin kisattu kuntoon.

Kimmon ja Hahanan kohdalla ongelmana on suku: vanhemmat eivät ole kilpailtuja, joten niistä ei saa pisteitä. ARJ-laatiksessa suvullisten vanhempien sijoitusten puutetta voi sentään yrittää paikkailla sukuselvityksellä, KRJ:ssä ja ERJ:ssä ei. Sama koskee varsoja: ei kisoja, ei pisteitä. Tämä koskee Köpiä, jolla taas ei ole omia sijoituksia kuin 20 per laji, mikä ei riitä. ERJ:n ja KRJ:n laatuarvosteluissa vanhempien ja varsojen kisapisteet muodostavat merkittävän osan pisteistä, niistä saa maksimissaan yhtä paljon pisteitä kuin hevosen omasta kisamenestyksestä. Pelkällä kisaamisella saa ainakin jo teoriassa kolmospalkinnon, ei tarvita kuvia, luonnekuvauksia tai muitakaan tekstejä, vain kilpailemista.

Toisaalta se tekee kilpailemisen välttämättömäksi, ei siis vain hevoselle itselleen vaan myös sen vanhemmille ja jälkikasvulle. Edes kolmospalkintoa on varsin vaikea, ellei jopa mahdotonta saavuttaa, jos vanhempien ja varsojen sijoituksista ei saa yhtään pisteitä. Esimerkiksi KRJ:ssä kolmospalkinnon alaraja on 75 pistettä. Jos hevonen saa maksimipisteet rakenteesta (10), omista sijoituksista (40) ja lisäpisteistä (15), se jää vielä kymmenen pistettä vajaaksi kolmospalkinnosta. Cup- ja champions-pisteillä tätä voi yrittää paikkailla, mutta niiden saaminen taitaa olla erittäin hankalaa, kuvittelisin ainakin niin.

Kilpaillun suvun vaatiminen tarkoittaa sitä, että ei voi keskittyä yhteen hevoseen, paitsi jos ostaa hevosen kilpailleista vanhemmista ja myy hevosen varsat kilpaileville omistajille. Ionicin tilanteessa tämä on tietenkin melko utopistinen ajatus ja toisaalta se tarkoittaa että Ionicin jalostustoiminta on turhaa laatuarvostelujen näkökulmasta. Eihän se nyt mikään uutinen sinänsä ole eikä se minua harmita, etteivät nuo yksittäiset mamman panostusponit pärjää laatiksissa. En minä niillä sen takia ole kisannut (Köpillä itse asiassa en ole kisannut lainkaan, kasvattaja kisasi).

Onko laatuarvosteluiden kolmospalkinnolla sitten mitään arvoa? Kilpailla pitää paljon, että saa edes sen kolmosen kasaan, mutta siitä on suhteellisen helppo ponnistaa kakkos- ja ykköspalkintoonkin asti hyvällä kuvalla ja teksteillä. Siinä mielessä en siis ihmettele, että välillä kuuluu sellaisia ääniä ettei kolmospalkinnon hevosella mitään virkaa ole, kolmonen on pettymys, kakkosen katkera kalkki voidaan niellä kunnialla ja ykkönen on ainoa, mikä merkitsee mitään. Miksi tyytyisi huonompaan kun parempaakin on käden ulottuvilla?

Mietin tässä sellaista, että miten kannattavaa olisi jakaa laatuarvosteluja vähän erityyppisiin luokkiin. Olisi kisahevoset, joilla itsellään on paljon sijoituksia ja ne arvostellaan niiden perusteella. Olisi sukuarvostelu, jossa arvioidaan suvun sijoitukset. Olisi periyttäjäpalkinto, jossa laskettaisiin varsojen sijoitukset. Tuskin se kuitenkaan tilannetta muuttaisi mihinkään, koska edelleen: miksi tyytyä vain yhteen palkintoon, jos voi saada monta? Tai jos laatuarvosteluissa säilyisi jonkinlainen nykyisen tyyppinen "kokonaisarvosteluluokka", kaikki tavoittelisivat edelleen sen ykköspalkintoa ja nämä pienempien luokkien palkinnot olisivat yhtä tyhjän kanssa.

Kuten sanoin, asialla ei itsessään väliä minulle henkilökohtaisesti, koska pysyttelen kaukana laatuarvosteluista ja yleensä myös kisakentistä. Se kuitenkin tietyllä tavalla närästää, että laatuarvosteluiden ja niihin tiukasti tähtäävien harrastajien näkökulmasta Ionicin jalostustoiminta on tarpeetonta. Meidän hevoset ovat arvottomia, arvottomampia kuin EVM-nimet sukutauluissa, niistä sentään voi kirjoittaa sukuselvityksen ja saada pisteitä, toisin kuin sitkeästi kisaamattomista, olemassa olleista vanhemmista. Se, että meillä kasvatetaan paljon, yritetään säilyttää vanhoja sukulinjoja ja luoda uusia, ei merkitse mitään laatuarvosteluissa. Tätä olen sivunnut pari vuotta sitten blogissa: Laatuarvostelujen vaikutus virtuaalimaailmaan.

– S

Väriteoriaa: samppanjavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Samppanja on melko hiljattain löydetty diluutioväri, se kuvattiin omana väriryhmänään 1996. Se vaalentaa sekä mustaa että ruskeata väriä, ihoa ja jossain määrin myös silmiä. Samppanjanrautiaan (gold champagne) ja samppanjanruunikon (amber champagne) väritys muistuttaa paljon eriperintäisiä voikkovärejä, eli voikkoa ja ruunivoikkoa. Samppanjavärien peitinkarvan sävy ei yleensä ole niin intensiivisen lämpimän keltainen kuin voikkoväreillä vaan läpikuultavampi, viileämpi ja ohuempi, jos väreistä voi näin sanoa. Samppanjaväreillä esiintyy myös tiettyjä piirteitä, jotka ovat niille tyypillisiä ja niiden avulla voi erottaa samppanjavärin muista väreistä, jos ja kun pelkästä värisävystä ei väriä pysty päättelemään:

– Mustan värin puute: erityisesti tämä näkyy samppanjanruunikon jaloissa ja jouhissa sekä samppanjanmustassa. Musta väri vaalenee tumman-, suklaan- tai harmaanruskeaksi.
– Peitinkarvan metallinen kiilto: peitinkarvan kiilto ei välttämättä aina näy valokuvissa kovinkaan selkeästi. Kiiltävää karvaa esiintyy myös ahaltekeillä ja muilla vanhoilla venäläisroduilla, mutta tällä ei ole mitään tekemistä samppanjavärien kanssa.
– Peitinkarvan käänteinen papurikkokuviointi: erityisesti rungossa saattaa olla tummempaa papurikkokuviointia.
– Ihon vaaleanpunaisuus ja täplikkyys: varsoilla iho on vaaleanpunainen, iän myötä ihoon ilmestyy harmaita, tummempia täpliä, mutta iho pysyy kuitenkin pääsääntöisesti vaaleanpunaisena tai laventelinsävyisenä.
– Vaaleanruskeat silmät: samppanjavarsat syntyvät sinisilmäisinä, ajan mittaan ne muuttavat väriään ja aikuisilla silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset.
– Jouhien haalistuminen: samppanjavärisillä hevosilla on raportoitu toisinaan voimakasta jouhien haalistumista auringonvalossa.
– Varsaväri: toisin kuin useimmilla väreillä, samppanjavarsat syntyvät aikuisväriään tummempina ja vaalenevat iän myötä. Varsojen iho on kuitenkin puhtaan vaaleanpunainen.

Samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia. Niitä esiintyy nykytiedon mukaan vain amerikkalaisilla roduilla ja sen perusteella oletetaankin, että samppanjamutaatio on syntynyt Amerikan mantereella tai sitten se ainakin on kadonnut Euroopasta tyystin, mutta säilynyt Amerikkaan viedyillä hevosilla. Toisaalta sitä ei esiinny lainkaan eteläamerikkalaisillakaan roduilla, joten tutkijat pitävät epätodennäköisenä sitä, että se olisi tullut Amerikan mantereelle ainakaan espanjalaisperäisten hevosten mukana.
American Cream Draftilla samppanjanrautias on rodun tavaramerkki ja oletettavasti ainoa hyväksytty väritys. Muilla roduilla samppanja on erittäin harvinainen, vaikka sitä esiintyisikin.

Samppanjavärejä tiedetään esiintyvän seuraavilla roduilla:
– American Cream Draft
– Miniatyyrihevonen (ainakin amerikkalainen)
– Missourinfoxtrotter
– Mountain Pleasure Horse ja lähisukuiset rodut (epävarma)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (paint, appaloosa, quarab, quarter-poni)
– Saddlebred
– Tennesseenwalker

Suomenhevoset ja niiden nimet

En oikein osaa selittää, miten tässä näin on päässyt käymään, mutta Ionicissa on tätä nykyä kymmenkunta suomenhevosta. Virginia pyörittelee silmiään. Omia tuonteja on jokunen, sitten on näiden varsoja, tietenkin, mutta myös muutama ostohevonen on meille päätynyt. Työhevosia, koulujyriä, mutta suurin osa on yleishevosia, kuten sopivaa onkin.
Myös väreissä löytyy: on hopeaa, voikkoa ja kimoa. Vain splash ja päistärikkö puuttuu, jälkimmäiselle ei olisi kyllä kuvia, splashille voisi löytyäkin.

Mutta kaikkein tärkeintä suomenhevosten kohdalla ovat tietenkin niiden nimet! Tällä hetkellä jokaisella on mielestäni tosi kiva nimi tai ainakin itselleni merkityksellinen. Tällaisista nimistä on helppo myös keksiä varsoille hyviä nimiä. Kirjoitinkin jo johonkin, että minulla olisi jo ainakin 500 sopivaa nimeä mietittynä suomenhevoskasvateille, vain ne kasvatit puuttuvat vielä... Saatoin tietenkin liioitella, mutten kovin paljon.

Meidän ihkaensimmäiset tuontisuokit ovat Raalan Patruuna ja Periäisen Santra. Molempien nimet juontavat ainakin jotain kautta juuriaan sukututkimukseen ja Nurmijärvelle, paikalliset saattavat tunnistaa paikannimet. Vähän samaan kategoriaan kuuluu myös osto-ori Runon Jalmari. Näiden varsoille en välttämättä keksi juuri samaan aiheeseen liittyviä nimiä, mutta esimerkiksi kalevalaiset nimet ja vanhat etunimet ovat ihan sopivia. Näiden kahden ensimmäinen Ioniciin jäävä varsa onkin nimeltään Ionin Louhi Pohjanakka.

Muistaakseni ensimmäinen ostohevonen oli Claridgen Palokärki, lempinimeltään Tikkanen. Tämän varsoille on erittäin helppo keksiä nimiä. Oletteko koskaan miettineet miten kauniita nimiä linnuilla on? Voisin hyvin kuvitella omistavani vaikka jonkin seuraavista: Ionin Jääkuikka, Ionin Nokiliitäjä, Ionin Merikeiju, Ionin Arokyyhky, Ionin Niittykirvinen, Ionin Sarakerttunen...
Törmäsin taannoin myös tuontioriin nimeltä Tunturisopuli. Todella sympaattinen nimi oriille ja voisinkin kuvitella käyttäväni sitä omille tammoille jo ihan pelkän nimen perusteella. Olisi kuitenkin vaikea valita, tulisiko varsasta Ionin Idänkenttämyyrä, Ionin Lumimyyrä, Ionin Siperiansopuli vai kenties jotain muuta.

Juu, minä tunnustan että joskus oriin nimi on se ainoa syy, miksi jotakin oria haluan käyttää omille tammoilleni (okei, katson kyllä suvunkin yleensä). Ralli-Rami oli yksi tällainen, se astui Santran ja mietin kauan että varsasta pitäisi tulla ori nimeltä Ionin Missä On JJ tai Ionin Keke Ruusperi. Oli kuitenkin todettava, että tarvitsen tammaa enemmän kuin oria mutten keksinyt tammalle mitään sopivaa nimeä. Siirryin moottoriurheilun maailmasta muualle ja tuloksena syntyi sievä tamma nimeltä Ionin Luutnantti Ruoska. Nimi on kopioitu suoraan elokuvasta Star Wreck: In The Pirkinning ja voitte vain arvata, että Ruoskan ensimmäinen varsa sai nimekseen Ionin Potkustartti! Lisää on tulossa, ainakin Ionin Valopallo ja Ionin Keisari Pirk ovat listoilla ja ehkä myös Ionin Luutnantti Kehveli. Kun Star Wreckistä loppuvat käyttökelpoiset nimet ja termit, voi siirtyä muualle suomalaisen viihteen pariin. Reinikainen ainakin on listoilla!

Kalevalasta ja muista vastaavista vanhoista lähteistä peräisin olevat nimet mainittiin jo, mutta jos törmää foorumilla oriin nimeltä Vetehinen, niin olihan sitäkin käytettävä, kun kerran sattui sopiva tamma olemaan. Niinpä huhtikuun lopulla syntyi orivarsa nimeltä Ionin Iku-Turso.

Teetin jokin aika sitten myös tilausvarsan meidän Tikkasesta ja Viisikon tammasta nimeltä Juhannuspakkanen. Paitsi että tamman suku sopi Tikkaselle, myös nimi oli erittäin inspiroiva ja mietin sopivaa nimeä kauan. Tuolloin ei eletty vielä toukokuuta, joten Takatalvi tai Räntää Vaakasuoraan ei tullut mieleen. Varsasta tuli lopulta Viisikon Ukkoslintu, yhdistää sekä isän että emän nimen. Voisin kuvitella Ukkoslinnun varsoiksi ainakin sellaiset kuin Ionin Pakkasukko, Ionin Hallanvaara, Ionin Lumimies, Ionin Järvihirviö, Ionin Ukkosrintama, Ionin Salamaniskemä tai Ionin Kumpupilvi.

Uusin tuonti on ori Lännen Lokari, nimi tulee Hiski Salomaan kappaleen mukaan. En ole vielä ehtinyt miettiä tämän varsoille nimiä, mutta ainakin Rentun Ruusu, Kuurankukka, Satumaa-Tango ja Naurava Kulkuri, ehkä myös Oi Beibi, Karvanoppaelvis, Sukellus Pumpuliin, Tyyris Tyllerö, Räpyläjenkka, Lentäjän Poika, Levoton Tuhkimo, Viidestoista Yö, Sukuvika... Tietenkin nimiä voisi lähteä hakemaan toisestakin suunnasta. Lännen Lokari kertoo amerikansiirtolaisista ja siinä käytetään vanhaa finglishiä, joten Ionin Heikki Lunta, Ionin Pyhä Urho tai Ionin Aiskriimi tulivat nyt ensimmäisenä mieleen.

Voi tietenkin olla, etten koskaan käytä juuri näitä tässä mainittuja nimiä, ehkä keksin jotain muita. Mutta onpa ne nyt ainakin kirjattu muistiin jonnekin. Voi käydä toki myös niin, että ensin hankkiudun konkurssiin ostamalla kaikki vastaantulevat suomenhevoskuvat ja sitten teen Ionicista kokonaan suomenhevostallin... No, ehkä ei kuitenkaan, ainakaan tuota jälkimmäistä!
Tässä tekstissä esitettyjä nimi-ideoita saa kopioida, jos siltä tuntuu, erottaahan ne kasvattajanimestä sitten ainakin.

– S

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanmusta

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Free Horse Creator by ~konikfryzyjski

Ulkonäkö
Hopeanmusta muistuttaa aika paljon hopeanruunikkoa, sillä on samaan tapaan usein peitinkarvaa vaaleammat jouhet, toisinaan aivan hopeanharmaat tai valkoiset. Peitinkarva on useimmiten tummanruskea, monesti selkeästi papurikkokuvioinen, mutta papurikkokuviota ei esiinny kuitenkaan kaikilla yksilöillä. Se voi myös vaihdella vuodenajan mukaan. Nokikuvio korostaa papurikkokuviota entisestään. Vaaleimmat hopeanmustat ovat vaaleanharmaita tai harmaanruskeita. Jalat ovat yleensä rungon väriset, niissä voi olla vaaleampaa sävyä kuin rungossa. Pää voi jäädä muuta runkoa tummemmaksi.

Varsana hopeanmusta on vaalea, harmaanbeige tai hiekanruskea, vaaleampi kuin musta varsa. Jouhet ovat peitinkarvan väriset tai vaaleammat.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanmustan ja hopeanruunikon erottaminen on ainakin minulle toisinaan hankalaa. Selkeän papurikkokuvioiset ovat yleensä hopeanmustia, mutta kun hopeanmustilla ei aina sitä esiinny. Yleensä hopeanmusta on sävyltään vähemmän punertava kuin hopeanruunikko ja muitakin eroja on.

Vaaleimmat hopeanmustat voivat näyttää vaaleilta rautiailta tai jopa voikoilta. Näissäkin tapauksissa papurikkokuvio voi olla hopeanmustan tuntomerkki, mutta sitä kyllä esiintyy muillakin väreillä. Hopeanmustan peitinkarvan väri on yleensä kylmemmän sävyinen kuin raudikoilla ja voikoilla.

Esimerkkikuvia
– hopeanmusta, peitinkarva on hyvin tumma, papurikkokuviointia ei näy. Häntä selkeän vaalea, jouhissa vaaleaa on vähemmän, lähinnä näemmä vain kärkiosissa. Rehellisesti en osaa sanoa, voisiko hopeanruunikko olla tämännäköinen, ehkä, mutta itse pitäisin tätä selkeämmin hopeanmustana. Eriäviä mielipiteitä saa esittää.
– hopeanmusta, jouhet ovat selkeän vaaleat, papurikkokuvio on hyvin himmeä. Mielestäni tämäkin voisi olla jotenkin uskottava tummalla hopeanruunikolla, mutta pidän selkeämmin hopeanmustana kuitenkin.
– hopeanmusta, hyvin tumma peitinkarva, lähes musta, papurikkokuviota ei käytännössä näy. Tämä on mielestäni jo niin tumma, ettei ole uskottava hopeanruunikkona. Mutta että jos hopeageenin pitäisi vaalentaa mustaa pigmenttiä, niin miten ihmeessä tämä on näin tummaksi jäänyt? Jouhet ovat kyllä selkeän vaaleat.
– hopeanmusta, selvä papurikkokuvio, tummahko värisävy ja vaaleat jouhet, varsin selkeä tapaus mielestäni.
– hopeanmusta, tässä paikoin ihan selkeä papurikkokuvio, peitinkarvan sävy on mielestäni hyvin tyypillinen hopeanmustalle. Hopeanruunikko olisi punertavampi.
– hopeanmusta, hyvin vaalea väri tässä kuvassa, muissa kuvissa tummempi ja selkeä hopeanmusta kyllä.
– hopeanmusta tai ainakin hopeanmustaksi merkitty ja sukunsa perusteella voi sitä ollakin, olettaen että vanhempien värit on tunnistettu oikein. Jouhissa on vähän vaaleampia sävyjä, toki kulottuminen esimerkiksi auringonvalossa voi vaalentaa samalla tavalla. Yhdessä kuvassa peitinkarvassa näkyy haaleata papurikkoisuutta. Onko tämä sitten hopeanmusta vai ei? En minä tiedä. Voi olla, voi olla olematta, mutten ihan välttämättä pitäisi täysin mahdottomana etteikö hopeanmusta voisi olla tämänkin näköinen.
– hopeanmusta, varsin selvä tapaus mielestäni, vaikka papurikkokuviota ei taida olla näkyvissä. Hyvin vaaleat jouhet ja värisävy enemmän harmaan suuntaan kuin punertavaan.
– hopeanmusta, hyvin vaalea väri, valkoiset jouhet, selkeästi papurikkokuvioinen. Vanhempien tai muun suvun värejä ei ole juuri tiedossa, joten sieltä ei saa varmistusta siitä, onko tämä tosissaan hopeanmusta, mutta mielestäni on. Sävy ei ole niin lämmin kuin voikoilla, vaikka muuten vaaleankeltaiseksi voisikin tuota sanoa.

Esiintyminen ja yleisyys
Kuten hopeavärien yleisesittelyssä todettiin, ne ovat harvinaisia ja hopeanmusta ehkä vielä hopeanruunikkoa harvinaisempi.

Lyhenteet
hpm – hopeanmusta

Vieraskieliset nimet
Englanti: silver dapple, black silver, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silversvart (silv. sv)
Saksa: Rappwindfarben

Genotyyppi
E aa Z (musta + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanmustan saa astuttamalla kaksi hopeanmustaa keskenään.

Virtuaalimaailman byrokratia

Vastikään Keskustassa oli topikki otsikolla Välikädet virtuaalimaailmassa, jossa keskusteltiin laajalti erilaisista säännöistä, byrokratiasta ja välikäsistä, pääasiassa VRL:n tiimoilta, mutta osin muutenkin. Erinomainen aihepiiri sinänsä ja miettimisen arvoinen. Moni asiaa kommentoinut oli sitä mieltä, että vähemmälläkin valvonnalla selvittäisiin.

Minä olen toista mieltä.

Virtuaalimaailman, tai oikeastaan virtuaalihevostelijoiden historia on täynnä kaikenlaista kähmintää, oman voiton tavoittelua kyseenalaisin keinoin ja jopa suoranaista petkuttamista. VRL:ään on rekisteröity useita tunnuksia, että on voinut äänestää omaa talliaan. NJ:ssä on tuomaroitu omia, joskin toisen alter egon omistamia hevosia. Hevosille on etsitty ns. adoptiovanhempia, jotta se saisi YLAssa sukupisteitä (alunperin sukuselvitysestä ei saanut pisteitä). Kisatuloksia on käpälöity omaksi eduksi ja kaikenlaista muuta tällaista pientä. Tässä olen luetellut siis vain muutaman räikeimmän, julkitulleen tapauksen, tiedä miten paljon huijaamista on tapahtunut piilossa. Kyllä, olen pessimisti tämän suhteen.

Kaikella tällä on yhteinen syy: halutaan maksimoida oma menestys mahdollisimman vähällä vaivalla, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Jos NJ-arvonimet, sijoitus VRL:n tallilistalla tai sijoitukset eivät olisi niin tärkeitä asioita ja menestyksen mittareita, kuka vaivautuisi kieroilemaan niiden takia tällä tavalla? Harvempi, luulisin. Näiden ja monien vastaavien tapausten takia VRL:n on ollut pakko luoda sääntöjä ja ylläpitää valvontaa, sitä on suorastaan vaadittu siltä. Tiukoilla, joustamattomilla säännöillä ja herkeämättömällä valvonnalla ei tietenkään pystytä saamaan kiinni kaikkea huijaamista, mutta osa kuitenkin.

Lisäksi virtuaalimaailmassa syytetään säännönmukaisesti ties keitä kaverien suosimisesta ja/tai muiden sorsimisesta. Kun säännöt ovat samat kaikille eikä niistä jousteta piirun vertaa missään tapauksessa, voidaan edes joissain asioissa todeta, että täällä ei suosita tai sorsita ketään. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu kai kunkin katsantokannasta.

Nuo kaikki mainitsemani huijaamistapaukset ovat kuitenkin vanhoja ja ajattelin, ettei tällaista enää tehdä. Että virtuaalimaailma on muuttunut, aikuistunut. Pipot ovat höllääntyneet ja vaikka sijoituksia ja laatispisteitä tavoitellaan edelleen, se ei ole koko elämä eikä sitä tehdä hampaat irvessä. Jokaista porsaanreikää ei enää yritettäisi käyttää hyväkseen ja näinollen ei olisi enää tarpeen ylläpitää raskasta byrokratiaa ja valvontaa.

Kunnes sitten tulin miettineeksi, että liekö tuosta pari-kolme vuotta kun jollain foorumilla keskusteltiin siitä, että jotkut harrastajat olivat jättäneet muiden kirjoittamista teksteistä pois tekijänoikeusmerkinnät. Syy oli selvä: muiden kirjoittamista teksteistä sai laatuarvosteluissa vähemmän pisteitä kuin omistajan itsensä kirjoittamista teksteistä ja tuomarit olettivat kategorisesti, että jos tekijänoikeusmerkintöjä ei ole, teksti on omistajan itsensä kirjoittama. Se siitä piponhölläyksestä!

Huomautan tässä että kirjoittajan mainitsematta jättäminen ei välttämättä ole tekijänoikeuslain vastaista, jos asiasta on sovittu tekstin kirjoittajan kanssa. Kirjoittajaa ei ole pakko mainita, jos tämä ei sitä halua. Sen sijaan toisen kirjoittamaa tekstiä ei käsittääkseni missään olosuhteissa saa väittää itsekirjoitetuksi. Tämän jupakan seurauksena jotkin laatuarvostelut vaativat tekstien yhteyteen tekijänoikeusmerkinnän, joka osoittaa hevosen omistajan kirjoittaneen sen, että tekstistä saa enemmän pisteitä.

Miten sitten voisi epärehellinen virtuaalihevostelija hyötyä siitä, että hevosten rekisteröinnissä ei olisi tarkistusta VRL:n puolelta tai jos kilpailut hyväksyttäisiin tarkistamatta kalenteriin. En tiedä, voihan olla että näissä nimenomaisissa kohteissa ei olisi olemassa hyödyntämiskelpoista porsaanreikää. Itse en ainakaan keksi moista, mutta ihmismieli on kekseliäs. Tietenkin voisi kokeilla, mitä tapahtuisi jos osasta valvonnasta luovuttaisiin, mutta itse ainakin pelkään, että jossain kohdassa joutuisin toteamaan: "Mitäs minä sanoin?" Siksi minä kannatan likimain kaikkea mahdollista valvontaa, vaikka toivon olevani väärässä.

– Gin

Väriteoriaa: hopeavärit – hopeanruunikko

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

© Bob Langrish

Ulkonäkö
Hopeanruunikon peitinkarva on ruskeaa, sävy voi vaihdella ruunikon tapaan vaaleasta keskiruskeaan ja joskus tummanruskeaankin, mutta kaikkein tummimmat sävyt puuttuvat, koska hopeageeni vaalentaa mustaa pigmenttiä. Jalat ovat tummanruskeat, joskus ne ovat jääneet mustiksi, mutta oman tuntumani mukaan tällaisia näkee harvoin. Yleensä jalat ovat suklaanruskeat, toisinaan ne ovat melko vaaleatkin, mutta vähintään nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Tummaa väriä, mustaa tai tummanruskeaa on myös korvissa ja turvassa jonkin verran. Hopeanruunikoilla peitinkarvan papurikkokuviointi on harvinaisempaa kuin hopeanmustalla.
Jouhet ovat peitinkarvaa vaaleammat, valkoiset, harmaat tai kellanharmaat. Joillain yksilöillä jouhet voivat olla melko tummat, mahdollisesti kulottuneet.

Hopeanruunikko syntyy vaaleanruskeana, yleensä sävy on punertava. Se muistuttaa paljon rautiasta varsaa tai vaaleajouhista ruunikkoa. Jalat ovat vaaleat, jouhet valkoiset, harmaat, ruskeanharmaat tai sekaväriset. Jalat ovat vaaleat tai valkoiset. Hopeanruunikkoa varsaa on vaikea tunnistaa oikein.

Mihin on mahdollista sekoittaa?
Hopeanruunikko on vanhastaan Suomessa tunnistettu kanelinrautiaaksi, koska tummia jalkoja lukuunottamatta se ei näytä ruunikolta, kiitos vaaleiden jouhien. Nykyään tiedetään sen olevan oma värinsä eikä vain rautiaan muunnos. Kirkasväriset hopeanruunikot on helppo erottaa muista väreistä ja sekaannuksen vaara on vähäinen.

Ongelmia tunnistamisessa tuottavat vahvasti sekajouhiset hopeanruunikot, ne muistuttavat ruunikkoa, jolla on kulottuneet sekaväriset jouhet. Viitasen mukaan ruunikoilla suomenhevosilla esiintyy kulojouhisuutta ilman että kyse olisi varsinaisesta hopeaväristä ja näiden erottaminen toisistaan on hankalaa.

Itse sekoitan hopeanruunikon helposti hopeanmustaan, joka kuitenkin ei yleensä ole punertavasävyinen, kuten hopeanruunikko.

Esimerkkikuvia
– hopeanruunikko, hyvin selkeä hopeanruunikko
– hopeanruunikko, tällä näkyy jouhissa selkeästi sekä tummaa että vaaleata sävyä, mutta jouhet ovat kyllä sen verran vaaleat, että ei sitä oikein voi ruunikkoon sekoittaa
– hopeanruunikko, hyvin vaaleajalkainen, tämä on mielestäni melko yleistä ainakin suomenhevosilla ja islanninhevosilla
– hopeanruunikko, tummahko väri, tummajouhinen ja papurikkokuvioinen
– hopeanruunikko, tässä linkitetyssä kuvassa varsin tumma ja melko vaikeasti tunnistettavissa, vaikka harjassa kyllä on vaaleampaa väriä. Muissa kuvissa selkeä hopeanruunikko, vaikka melko tummajouhinen.
– hopeanruunikko, erittäin vaaleat jalat ja muutenkin varsin vaaleasävyinen. Tämä alkaa olla jo haastava erottaa rautiaasta. Katsokaa myös varsakuva.
– hopeanruunikko, todella selkeä hopeanruunikko

Esiintyminen ja yleisyys
Hopeavärien esiintymisestä yleisesti on kerrottu hopeavärit-tekstissä. Hopeanruunikko on väreistä yleisempi, mutta kalliovuortenhevosta lukuunottamatta hopeavärit eivät ole yleisiä.

Lyhenteet
hprn – hopeanruunikko

Vieraskieliset nimet
Englanti: red silver, bay silver, silver bay, silver dapple bay, silver bay dapple, chocolate (USA), taffy (Australia)
Ruotsi: silverbrun (silv. br)
Saksa: Windfarben braun, Braunwindfarben

Genotyyppi
E A Z (ruunikko + hopea)

Huomattavaa periytymisessä
Hopeaväri ei periaatteessa hypi sukupolvien ylitse, se näkyy aina ruunikossa ja mustassa. Ongelmia kuitenkin teettää se, että hopea ei näy mitenkään rautiaassa tai rautiaspohjaisissa väreissä, mutta ne voivat periyttää hopeaväriä eteenpäin ruunikoille ja mustille varsoilleen.
Varmimmin hopeanruunikon saa astuttamalla hopeanruunikon toisella hopeanruunikolla, hopeanmustalla, tai varmasti hopeaa kantavalla raudikolla.

Ostakaa virtuaalisia koiranpentuja!

Vapunpäivänä 1.5.17 syntyi Ionicin A-pentue eli kasa koiravauvoja, dobermanneja, ollakseni täsmällinen. Nyt ollaan historiallisen äärellä: virtuaalikoira meillä on ollut toistakymmentä vuotta, mutta näin kauan meni ennenkuin sain aikaiseksi teettää pentuja. Pentueen emä on siis Ingrel's Ashley, Assi, muinaisesta ja sittemmin täysin kadonneesta kennelistä nimeltä Ingel. Assi on aktiivinen ja seurallinen koira, helposti koulutettavissa ja kaikkinensa kiltti. Joku ehkä sanoisi sitä liiankin pehmeäksi, mutta ehkä se ei ole paha juttu, minusta se on ollut ihan sopiva ekaksi koiraksi. Pelokas Assi ei ole missään nimessä.

Pentueen isä on tuontikoira, Mumblescape Reign of Terror eli kaverien kesken Tero. Nimi ei ehkä ollut enne, mutta sattumoisin poika saapui meille Tukholman terrori-iskun päivänä, 7.4.17. Teki mieli vaihtaa nimi samoin tein, mutta se ei olisi ollut mikään yksinkertainen juttu. Tero on Assia selvästi terävämpi luonteeltaan, mutta tervepäinen yhtä kaikki. Tero on monipuolinen harrastuskoira, jonka kanssa on kokeiltu jo agilityä, tokoilua ja palveluskoirajuttuja, ja kaikki tuntuu sopivan. Katsotaan jos koskaan päästään kisaamaan jossain näistä lajeista. Tero varmaan selviytyisi kunnialla, omistajasta sen sijaan ei ole takeita.

Koska virtuaalimaailman ajanlasku on venyvää aina sen mukaan, miten parhaiten sattuu sopimaan, alkaisivat pennut olla vähitellen luovutusiässä. Tässä lyhyet esittelyt niistä, väriltään kaikki ovat vanhempiensa tapaan mustia ruosteenpunaisin merkein (black & tan), paitsi jos eivät ole. Voivat olla siis myös ruskeita.

narttu Alpenaurikel des Ions "Auri" – MYYTY
Auri on noheva narttupentu, joka ei pienistä hätkähdä ja joka vääntää painia loputtomiin. Aurin elämän päätarkoitus tuntuu olevan rääkätä jotakuta. Onneksi se on pentueen pienin, muita pentuja ei niskassa roikkuva kirppu hirveästi haittaa. Ihmisten kanssa on kaikkein hauskinta leikkiä vetoleikkejä, mitä enemmän lelun päässä roikkuvaa takiaista vemputtaa edestakaisin, sitä onnellisempi se on. Tämä tulee olemaan maailman helpoin koulutettava, paras palkinto on vetolelu ja leikkituokio. Yleisesti ottaen elämäniloinen mussukka.

narttu Augenblickswert des Ions "Arja" – JÄÄ ITSELLE
Arja on melkoinen mörssäri, se oli jo syntyessään pentueen suurin ja on sellaisena pysynytkin. Sitä voisi ehkä kuvata parhaiten sanalla omanarvontuntoinen. Se on rauhallinen, ei silti mitenkään tossun alla saati laiska tai flegmaattinen. Se pitää oman puolensa ruokakupilla ja leikeissä, muttei ole mikään räyhä. Jos Arja tulee luonteeltaan tällaisena pysymään aikuisenakin, se ei ehkä ole maailman helpoin koulutettava, mutta oikealla omistajalla se todennäköisesti tulee olemaan luonteeltaan maailman hienoin narttu.

uros Aralsee des Ions "Arska" – MYYTY
Korvat on koriste ja aivot lisävaruste (toimitusaika ehkä parin vuoden päästä). Arska on energinen touhuaja-tyyppi, rasavilli rämäpää. Ja myönnetään: välillä vähän kovakorvainen. Niin että onpahan teitä nyt varoitettu sitten ainakin. Iloinen ja kivaluonteinen kyllä noin muuten, tästä saa aktiivisen ja väsymättömän harrastuskoiran. Sohvakoiraksi sen sijaan ei sovellu.

narttu Asternartige des Ions "Asta" – MYYTY
Asta on utelias pentu ja hankkiutuu ongelmiin työntämällä sievän kuononsa joka paikkaan. Arska tietysti on aina peesissä mukana, mutta Asta on näistä kahdesta nokkelampi ja kekseliäämpi. Kun jostain kuuluu kolinaa tai jotain muuta epäilyttävää ääntä, siellä on yleensä Asta ensimmäisenä. Ja jos on ihan hiljaista, se vasta paha merkki onkin. Asta tuntuu olevan pentueen jonkinlainen johtohahmo, se joka menee edeltä ja hankkii koko porukan vaikeuksiin. Rohkea ja luottavainen pentu ja telmuaa ensimmäisenä vastaan katsomaan tullutta vierasta, sillä mikäänhän ei ole parempaa kuin uusi ihminen, johon tutustua. Muutenkin Asta on hyvin sosiaalinen pentu.

uros Atlaszeder des Ions "Atlas" – MYYTY
Atlas on pentueen ahmatti, se jättää vaikka painimatsin kaverin kanssa kesken, jos tarjolla on ruokaa. Emolta tahtoo välillä mennä hermokin tämän kanssa, kun ikinälkäinen pentu roikkuisi nisässä kiinni ikuisuuden. Kun pennuille alettiin tarjoilla kiinteää ruokaa, Atlasta on pitänyt siitä lähtien vahtia erikoisen tarkasti, koska se hotkii ruokansa nopeasti ja änkeää itsensä sitten kaverin kupille. Vahtikoiraa tästä ei varmaan tule ikinä, koska se on lahjottavissa juustolla. Muuten herttainen ja kivaluonteinen pentu kyllä.

Ostopyynnöt pennuista osoitteeseen vtionic@gmail.com. Pennut ovat myynnissä myös Karvaturrit-foorumilla.

– S

VSN-arvonimiä

Taivas varjele, meillä on peräti kaksi hevosta, joille hain ja sain VSN-arvonimet!

VSN Championin arvonimet sai nyt jo edesmennyt welsh mountain -tamma Hugan Goch Fach Ion. Hugan valittiin pari vuotta sitten kuukauden tammaksi ja esiteltiin sen kunniaksi blogissa. Tuosta bloggauksesta löytyy enemmän tietoa tammasta, itse tyydyn vain toteamaan, että tuo kuva lähtee kiertoon kyllä muillekin poneille, on se niin nätti.

Toinen palkittu on oldenburg-tamma Valeriana Ion, joka ampaisi suoraan VSN National Championiksi. Hups. Valerianan sivuille ei edes ole merkitty kaikkia näyttelyitä, olen kovin laiska näiden kanssa, mutta sähköpostissa ne ovat edelleen tallessa. Niin ja tietenkin myös VSN:n tulosarkistosta, josta noita pisteitä kaivelinkin. Tämä VSN:n systeemi sopii näemmä hyvin tällaisille leväperäisillekin hevosenomistajille.

Valeriana onkin VSN-näyttelyiden vakiokaartia. Yritän osallistua näyttelyihin aina kun muistan, jaksan ja ehdin (eli välillä osallistun, välillä en), toisaalta tuomaroin itse jonkin verran myös puoliveriluokkia ja silloin tietenkin omat puoliveriseni eivät saa osallistua. Yleensä minulla ei ole mitään selkeää suunnitelmaa mitä hevosia näyttelytän, mietin joka kerta ilmoittautumiset oman fiiliksen mukaan. Aika monen rodun kohdalla tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että etsin ne harvat hevoset joilla on rakennekuva ja ilmoitan ne mukaan. Meidän hevosilla on yleisesti ottaen melko vähän kuvia, kuvattomina roikkuu niin paljon hevosia, ja niillä harvoilla kuvallisilla ei usein ole rakennekuvaa.

Valeriana on edellä esitetyn seikan takia ollut yksi harvoista vakio-näyttelyhevosistani. Puoliveritammoille ja oldenburgeille on tarjolla varsin paljon VSN-luokkia. Kuitenkin Ionicissa varsinkin rakennekuvalliset oldenburg-tammat ovat harvinaisuus, niitä on Valerianan lisäksi vain muutama. Sama koskee puoliveritammoja yleensä, rakennekuvallisia saisi olla enemmän, mutta kun ei nyt just ole, niin näyttelytän niitä harvoja, joilta rakennekuva löytyy. Valeriana osuu mukaan aika usein, koska sen kuva on yksi suosikeistani.

Jännä kuitenkin, että en ole koskaan oikein katsonut tarkkaan ja "sillä silmällä" Valerianan kuvaa ja rakennetta. VSN National Championin tittelin saaminen oli jonkinasteinen yllätys jopa. Nyt kun katselin sitä kriittisellä tuomarisilmälläni, huomasin toki itsekin, ettei se ole rakenteeltaan lainkaan hassumpi. Varsinkin kaula on kiva, vähän hoikanlainen kyllä, ja etuosa samoin. Pää on myös ihan ok, runko on lievästi avoin ja pitkänlainen, mutta tämä on tammoille aika tyypillistä. Takaosakin on aika jees, lautanen voisi ehkä olla pidempi tai ainakin tasaisempi, ei se kuitenkaan mikään toivoton ole tuollaisenakaan, perus-kolmosen persaus. Jalat ovat myös ok, takajaloissa kintereet ovat suoranlaiset, etusääret ovat polven alta vähän kapeat.

– S

Väriteoriaa: hopeavärit

Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.

Hopea on harvinainen diluutioväri. Se vaalentaa mustaa väriä erityisesti jouhissa ja jaloissa, jonkin verran myös hevosen vartalossa. Rautiaassa se ei siis näy mitenkään, ei ole olemassa hopeanrautiasta, mutta rautias voi kyllä kantaa hopeageeniä silti ja periyttää sitä eteenpäin.

Hopeaväritys on harvinaisuudestaan huolimatta vanhaa perua, sitä esiintyy sekä amerikkalaisilla että eurooppalaisilla roduilla, myös islanninhevosilla. Hopeanruunikko tai hopeanmusta ovat kuitenkin väriniminä uusia ja Suomessa ne on tunnistettu omiksi väreikseen vasta ehkä reilun parikymmentä vuotta. Aikaisemmin hopeanruunikoista käytettiin väritermiä kanelinrautias, koska vaaleajouhisena ja -jalkaisena se muistuttaa enemmän rautiasta kuin ruunikkoa, vaikka se oikeasti on ruunikko, jota hopeageeni vaalentaa. Hopeanmustat menivät rekisteriin sävystä riippuen sysirautiaina, savakkorautiaina tai jonain muita.

Useimmiten hopeavärejä esiintyy poneilla ja kylmäverisillä, lämminveriroduista sitä esiintyy vain harvoilla. Useimmilla roduilla hopeaväriset ovat erittäin harvinaisia. Osin harvinaisuuteen vaikuttaa toki se, että hopea ei näy rautiaassa mitenkään. Hopeaväri voisi siis esimerkiksi rautias-voittoisella suomenhevosella olla yleisempi kuin luullaan, se vain ei näy suurimmassa osassa hevosia, koska nämä ovat rautiaita.

Tässä jonkinlaista listaa roduista, joilla hopeaa tiettävästi esiintyy:
– Ardennienhevonen (erittäin harvinainen?)
– Comtois (erittäin harvinainen?)
– Eestinhevonen (harvinainen)
– Eestin raskas vetohevonen (harvinainen)
– Hollanninpuoliverinen (erittäin harvinainen, Viitasen mukaan tulee groningeninhevosilta)
– Islanninhevonen (erittäin harvinainen, Suomessa alle prosentti islanninhevosista on hopeavärisiä)
– Kalliovuortenhevonen (hyvin yleinen, tavoitelluin väri on hopeanruunikko)
– Miniatyyrihevoset (melko yleinen?)
– Missourinfoxtrotter (erittäin harvinainen?)
– Morganinhevonen (äärimmäisen harvinainen)
– Pohjoisnorjanponi (erittäin harvinainen)
– Quarter-hevonen ja lähisukuiset rodut (äärimmäisen harvinainen)
– Saddlebred (äärimmäisen harvinainen)
– Ruotsinardenner (erittäin harvinainen)
– Suomenhevonen (harvinainen)
– Tennesseenwalker (äärimmäisen harvinainen)
– Welshit, pääasiassa A ja B (äärimmäisen harvinainen?)