maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Virtuaalimaailman pirstaleisuus

Ht.nettiläiset kantoivat taas kultajyviä eteeni puhuessaan vaikutusvaltaisimmista virtuaalitalleista. Muutama sanoikin siellä, ettei nykyisin enää ole sellaisia kaikkien mielestä vaikutusvaltaisia talleja. Virtuaalimaailma on pirstaloitunut pienempiin piireihin eikä mitään sellaista todella yhdistävää tekijää oikeastaan olekaan enää.

Tottahan se on.
Toista se oli ennen, oli Liinun virtuaalitalli, Hepohullu ja Brise Estate, Greymask's, Koululaakso ja jossain määrin myös Angelniemi ja Kalmoniemi. Moni näistä oli varsinainen allround-talli, oli tuntitoimintaa, hoitajatoimintaa, joka lajin kisatoimintaa, useiden eri rotujen kasvatusta. Liinukin kasvatti ainakin puoliverisiä ja welshejä, joitain hämäriä muistikuvia on myös suomenhevosista, shetlanninponeista, newforesteista, vuonohevosista ja niin edelleen. Greymaskilla oli valikoimissa puoliveriset, arabit ja jonkin sorttisia ponejakin oli sekä jossain vaiheessa tiettävästi myös muutama ravuri. Brise Estate oli noista oikeastaan erikoistunein, se keskittyi vain puoliverisiin, mutta koska pv:t kuuluivat likimain kaikkien muidenkin tallien valikoimaan ainakin jossain määrin, ei Brisekään ollut eristäytynyt omaan puoliverimaailmaansa.

Ravimaailma oli tietysti tuolloinkin jossain määrin oma juttunsa, Jouhela, Monnin ravitalli ja mitähän muita puhtaasti ravitalleja tuolloin olikaan. En tunne näitä valitettavasti, koska en tuolloin itse liikkunut ravimaailmassa lainkaan. Sitä en tiedä milloin VRER on perustettu, mutta jos se tuli kovinkin aikaisessa vaiheessa kuvioihin, niin varmasti tuon ajan (puhumme siis 2000-luvun aivan ensimmäisistä vuosista) ravitallit löysivät oman yhteisönsä sieltä. Itsehän olen ravimaailmaan tutustunut vasta joskus vuonna 2003 kun Marineaan hankittiin ensimmäinen ravuri ori, nimenomaan Jouhelan (myöhemmin Rakenlovin) kasvatti Rakenlov Celeb.

Ehkä tällöin ainoa jako oli Expage-tallit vs. muut, mutta Expage-talleillakin tunnettiin ja tiedettiin kyllä nuo muut tallit, ainakin tunnetuimmat. Ja minunkin uran alkuaikoina expage oli niin yleisesti käytössä, että sitä ei tuolloin pidetty minään rupusarjana automaattisesti. Se tuli kuvioihin vasta myöhemmin.

Niin, nykyisin ei tällaisia yleismaailmallisia talleja enää ole, kuten ei oikeastaan ole yleistä virtuaalimaailmaakaan enää. Edes VRL ei pysty toimimaan kaikkien blokkien (ts. ryhmittymä, liittoutuma) "äitinä", suurena sateenvarjona, jonka alle kaikki kootaan. Ravipiirit ja alati kasvavat laukkapiirit ovat tyystin VRL:n ulkopuolella ja tulevat todennäköisesti siellä pysymäänkin. Ja VRL:llekin on koko ajan olemassa ainakin mutinan tasolla vastaliike, villit kisat lienevät vielä hengissä ja eiväthän suinkaan kaikki ratsutallit, omistajat tai hevoset ole rekisteröityjä VRL:ään. Joidenkin mielestä se ei ole tarpeellista, mutta olen ollut haistavinani tiettyjä viitteitä siihen suuntaan, että jotkut suhtautuvat asiaan ainakin lievän anarkistisesti: "VRL on turha, emme tarvitse VRL:ää mihinkään".

Mutta ei VRL:nkään alla olla mitenkään yhtenäisiä. On puoliveritalleja, on askellajitalleja, on issikkatalleja, on arabitalleja, on harvinaisia rotuja kasvattavia talleja, kai vissiin vielä suomenhevostallejakin ja niin edelleen eikä näillä ole mitään tekemistä keskenään. Omistajat eivät tunne toisiaan, eivät tarvitse toisia, eivät ole kiinnostuneita toisista. Ja miksipä olisivatkaan? Eihän heillä ole mitään yhteistä.

Tätä kirjoitusta pohtiessani ymmärsin myös syyn siihen, miksi me olemme niin yksin. Virtuaalimaailmassa Ionic muodostaa oman lokosensa, jossa se on yksin eikä kukaan tule rajoille koputtelemaan. Ionic on kaikkea eikä oikein mitään.
Meitä ei oikein hyväksytä arabitallien blokkiin, koska vaikka meillä on arabeja, meillä on myös paljon muita rotuja. Ja Ionichan on aina profiloitunut harvinaisten rotujen kotina, ei sellainen voi arabitalli olla, vaikka parisataa arabia onkin tallissa. Eikä hevosilla kisata.
Eikä Ionic oikein sulaudu askellajitallienkaan joukkoon, koska vain murto-osa hevosistamme on askellajihevosia. On niitä silti kymmenittäin.´ Eikä hevosilla kisata.
Puoliveritalleihin meidän on turha luulla lukeutuvamme, vaikka meillä on ehkä enemmän puoliverisiä tallissa, mitä monella pienellä kasvattajalla. Eikä hevosilla kisata.
Aika monet harvinaistenkin rotujen kasvattajat karsastavat meitä, koska meillä on niin montaa eri rotua, vaikka kaikki ovatkin harvinaisia. Eikä hevosilla kisata.
Emme oikein kuulu sen paremmin edes näiden "rentojen" tallien joukkoon, niiden joiden hevosilla ei kisata vaan keskitytään muuhun toimintaan. Kas kun meillä kasvatetaan liikaa ja kirjoitetaan liian vähän luonteita.
Emmekä ole oikein kunnollinen siittolakaan, koska hevosilla ei ole luonteita, rakennekuvia eikä niillä kisata.
Suurtalliksi Ionic lienee liian suuri.
Eikä meitä omistajia oikein huolita vanhempien virtuaalihevostelijoiden joukkioonkaan, koska olemme liian vanhoja, emme irkkaa eikä tallimme ole php:llä tehtyjä.

Minä olen kuitenkin sen verran vanha käpy, etten suostu itse asettumaan mihinkään blokkiin vaan pyrin pitämään silmäni auki ja mieleni avoinna joka sortin talleille. Ainoastaan ravimaailman kanssa olen joutunut nyt tunnustamaan, että se ei ole enää minua varten, ei ainakaan hevosenomistajana. Liikaa kisaajia, kalenteria täytyisi seurata päivittäin, että pääsisi edes joskus mukaan, liian paljon raveja jää pitämättä loppuun ja muutenkin tuloksia saa odotella ihan työkseen. Myös sikakisaamiseen panostavat tallit saisivat minun puolestani jäädä lillumaan omiin liemiinsä, mutta tästä joudun joustamaan, näitä talleja kun on niin paljon.
Harvinaiset rodut ovat tietysti aina kovin lähellä sydäntäni, mutten halua rajoittua pelkästään niihin. Siitähän kertoo Ionicin suuri arabimääräkin.

4 kommenttia:

Shira B. kirjoitti...

Eipä taida Djoehemkaan mahtua mihinkään muottiin kunnolla... no, ehkä niihin harvinaisia kasvattaviin. Eikä meilläkään paljon päätä vaivata kisaamisella tai luonteiden kirjoittamisella... :D

katyah. kirjoitti...

mähän luokittelin teidät jo underground-tyypeiksi, omantienkulkijoiksi, anarkisteiksikin, koska hevosilla ei kisata eikä kirjoiteta luonteita, ne aktiviteetit kun hallitsee suurinta osaa tästä muusta virtuaalimaailmasta, ja tekee teistä valtavirtaa vastaan haraavia. tiedä sitten onko se kaikkein imartelevin luokittelu, siitä päättää jokainen itse.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Katyah, huomasimme sen kyllä ja onhan se erittäin osuva nimitys, kiitos siitä. Tarttee varmaan alkaa suunnitella banneria, jossa lukee "Virtuaalimaailman undergroundia" :)

katyah. kirjoitti...

voi vitsi mä rakastan teidän bannereita jo nytkin :) pitäis varmaan vaihtaa Cendarlen etusivulla oleva tavallisen tylsä johonkin parempaan!