Taika tarinoi

Tällä kertaa ääneen pääsee welsh mountain -tamma Charismataidd Ion eli tuttujen kesken Taika.

----
Minä olen kuulemma tallin kaunistus ja oikein sievä ja vielä huippusukuinenkin ja vaikka mitä. Tuo toinen omistajatäti on tehnyt ihan sukututkimustakin ja meikäläisen sukua tunnetaan kauas, kauas hamaan muinaisuuteen. Liinut, metsälät, blueangelit ja kaikki hienot on suvussa. Niin juu, ja isä varsinkin on kuulemma tosi komea, sanovat. Eikä äiteessäkään mitään vikaa ole, sievä tamma sekin on.

No mä synnyin 6 VHKR-vuotta sitten keskellä kauneinta kesää. Ja myös keskellä päivää keskelle laidunta. Äitee tempaisi oikein jymy-yllärin kun se sillä tavalla meni varsomaan. Yleensä se on kuulemma pihistellyt sitä varsomista niin ettei kukaan vaan näe. Yöllä pimeässä ja just aina silloin kun kukaan ei vahingossakaan ole lähellä. Mutta nyt sitten näin, syöksysynnytys kirkkaassa päivänvalossa. Minä olin jo pystyyn yrittämässä kun ihmiset vasta huomasivat, että laumassa on uusi jäsen.
Varsa-aika meni mukavasti, kun saatiin olla paljon laitumella muiden samanikäisten kavereiden ja niiden emien kanssa. Mä olin aina kylläkin joukon pienin, muttei puhettakaan että olisin jotenkin jäänyt jalkoihin tai muuten pahnanpohjimmaiseksi. Kun on tarpeeksi itsepäinen, niin sitä saa ihan helposti samanikäiset kaverit ruotuun vaikka olisivat vähän isompia. Isokin kaveri uskoo kyllä, kun tarpeeksi napakasti nasauttaa kavioilla päin näköä. Minua sanottiin varsana Justiinaksi, en kyllä yhtään ymmärrä että miksi.

Ihmiset on ihan mukavia, varsinkin kun rapsuttelevat ja erityisesti siitä säkän päältä. Mukavaa, kiitos tätä vähän vielä lisää. Ja koska minä olen useimpien mielestä niin kovin nätti ja pieni ja suloinen ja kiltti, niin rapsuttelijoita riittää yleensä. Sehän kelpaa. Muuten ihmiset on kyllä kummaa sakkia. Yhtään ei edes leikillään saa potkia tai näykkiä, siitä tulee heti sapiskaa. Tosin sen opin jo hyvin aikaisin, että jos joku rapsuttaa, niin sitä ei napsita eikä potkita kun sitten se lopettaa rapsuttamisen. Varsinkin semmoiset pienet ihmiset on joskus tosi arkoja, pelästyvät jos tekee jotain äkkinäistä liikettä. Niiden kanssa pitää olla hyvin varovainen.
Ne isommat ihmiset eivät ole yhtä säikkyjä, mutta - ah! - niin huumorintajuttomia. Ei mitään toleranssia. Ja lisäksi ne olettaa, että mä hypin niitten pillin mukaan ihan missä tahansa. Nosta kavio, ota kuolaimet suuhun, pysy paikoillasi, älä syö ruohoa, käyntiä, ravia, laukkaa, pysähdys, peruutus, kaarre, mutka, este, you know. Aikansa tuota nyt viitsii katsella, mutta aina joskus tarttee panna ranttaliksi. Silloin ei sanota että kaunistus, vaan kauhistus. Onko se nyt oikeasti niin nuukaa?

No okei, olen mä suurimman osan ajasta ihan kiltisti. Ja lisäksi jos pitää valita, että tottelenko ja saanko namin vai en tottele enkä saa namia, niin no... Ei sillä että olisin mitenkään perso ruualle tai mitään... Se vähän näkyy meikäläisen mahanympäryksestä, vilkaiskaa vaikka kuvasta. Juu, en ole varsaa saamassa, ollut vaan ruoka-aikaan kotona.
Mutta yhdestä asiasta ei neuvotella. Meinaan vedestä. Pesuboksi nyt vielä menee, se ei ole niin paha asia, mutta jotkut lätäköt ja ojat ja purot! Ei tule kuuloonkaan. Semmosia poninsyöviä hirviöitä ei mennä lähelle. Nii.