keskiviikkona, helmikuuta 26, 2014

"Väärät" rodut FWB-suvuissa

Ht.netin eilisiltainen topikki muistutti mieleen erään vanhan aiheen, josta on pitänyt kirjoittaa: ns. väärät rodut FWB-suvuissa.

Kuuma peruna tuossa keskustelussa on muinainen FWB-ori Honeydew's Barney, FWB:ksi merkitty ori, jonka isä kuitenkin on BDJ Yaroslav, Marinean kasvattama RBSH-ori (budjonny-xx). Oria käytettiin FWB-jalostuksessa sen verran, että se on säilynyt suvuissa tähän päivään asti. Se löytyy meiltäkin, se on esimerkiksi Shocker Ionin suvussa 6. polvessa, Mammutin Mr. Spicyn isä. Meillä on toki muitakin hevosia, joiden isänä on Paradox Ion, jonka suvussa tuo on.

Barney ei suinkaan ole ainoa, mutta se lienee tapauksista tuoreimmasta päästä. Virtuaalimaailman alkuhämärissä, 2000-luvun ensimmäisinä vuosina FWB-jalostuksessa käytettiin muitakin sellaisia rotuja, jotka eivät nykyisin ole sallittuja. Osin kyse oli kai siitä, että FWB oli kuitenkin kovin uusi asia useimmille harrastajille eivätkä sen jalostussäännöt olleet kaikille harrastajille lainkaan selvät. Ja jos vaikka olisivat olleetkin, asioihin ehkä suhtauduttiin rennommalla otteella tyyliin "kunhan ei nyt sentään poneja tai kylmäverisiä".
FWB-ori Apple Tree's I Amin isä oli morgan-ori EQ's Chili Pepper, budjonnytamma Ekbatanakin on ymmärtääkseni jättänyt jostain pv-oriista FWB:ksi merkityn jälkeläisen, ainakin yhtä vanhan Kalmoniemen appaloosakasvatti Dancing Queen K:ta on käytetty FWB-jalostuksessa myös, ja alunperin FWB-ahaltek-tamma Gin Gone With The Wind oli merkitty myös FWB:ksi ja sitä FWB-jalostuksessa myös käytettiin. Windyn emä Kilimanjaro varsoi myös pv-ori Matador II Labbasista FWB:ksi merkityn orivarsan Gin Gibridin, mutta se ei ole tainnut vaikuttaa jalostuksessa. Kaikkia näitä ei kuitenkaan näy enää nykyisissä suvuissa, joitain kuitenkin ja tässä ei välttämättä ole edes kaikki, vain ne joihin minä olen törmännyt.

Yhteistä näille kaikille on, että ne ovat vanhoja tapauksia, todellakin vuosilta 2000-2002. VHKR:n mukaan mentäessä tässä välissä olisi ehtinyt syntyä kymmeniä sukupolvia ja useimmilla nykyhevosilla, joiden suvuissa näitä esiintyy, ne ovat siellä 6. polven toisella puolella. Vaikutus on siis varsin mitätön, "väärää" verta on ehkä joitain prosentin osia. Tietenkin on mahdollista, että kaivamalla vanhoja hevosia takaisin aktiivisiksi, käyttämällä pakastespermaa muinoin kuolleista oreista tai muilla keinoin saadaan virtuaalimaailmaan vielä aktiivisiksi hevosia, joiden suvuissa näitä epämääräisyyksiä on lähempänä.

Miten niihin pitäisi sitten suhtautua? Toiset harrastajat katsovat asiaa sormien läpi, toisille vihjauskin tällaisesta on ehdoton nou-nou, jotkut vierastavat nimenomaan Barneyta, koska RBSH ei ole virallinen rotu reaalimaailmassa. Voidaanko näitä epämääräisyyksiä sanoa FWB:iksi, ovatko ne tilastohevosia vai mitä ne ovat?

Kuten kyseisessä viestiketjussa tuli ilmi, tällainen tilanne ei poikkea tipan vertaa reaalimaailman FWB:stä. Oikeistakin FWB-suvuista voi löytyä kaikenlaista sellaista, jotka eivät nykyisiin kantakirjarajoituksiin sovi. Aikaisemmin Suomessa tilanne on tietenkin ollut se, että pv-jalostusmateriaalia on ollut vähän, tuonti on ollut vähäistä ja satunnaista (ja paljon sinne itänaapuriin päin kallellaan), ja niinpä tällöin on ollut sitten liki pakko rekisteröidä ja käyttää sellaisiakin hevosia, jotka eivät teknisesti ottaen ole ihan puoliverisiä nykyisen määritelmän mukaan.
Kaivelin itse Sukupostista (löytyy samoilla tiedoilla myös Hepasta) vuonna 1986 syntyneen FWB-tammaksi merkityn Florinkan, jonka isä on arabi ja emä lipizzanhevonen, joten sen suvussa ei ole pisaraakaan eurooppalaisia puoliveriratsuja. Silti on kelvannut FWB:ksi eikä sen jälkeläiset ole mitenkään ongelmallisia.
Terskinhevosoriit Tramplin ja Patefon (ei. shagya) ovat olleet ihan kantakirjaoreja, siis FWB:itä ja molempia on jalostuksessa käytetty.
Suosikkiesimerkkini on Kyran aikanaan ratsastama venäläisori Edinburg, jonka isä on trakehner ja emä olisi virtuaalimaailmassa nimenomaan RBSH, sen ei. on täysiverinen ja ee. tersk, mutta SuPossa se on merkitty terskinhevoseksi. Edinburg itse puolestaan on hyväksytty SWB-jalostukseen ja näinollen se on siis kelvollinen myös FWB-jalostukseen. Huhujen mukaan Edinburg saattaisi olla Venäjällä hyväksytty sekä trakehner- että tersk-jalostukseen.
Ja tässä vielä AB-palkittu FWB-tamma Tosca III, jonka emä on doninhevonen. Isä puolestaan on puoliverinen, joten virtuaalimaailmassa tuo voisi olla FWB:n sijaan myös SGSH. Tällaisia tapauksia löytyy taatusti useampia eikä vain Suomesta, siitä olen varma.

Jos nämä tämmöiset puolivenäläiset sun muut ovat kelvollisia reaalimaailman FWB-sukuihin, miksi me virtuaalimaailmassa tekisimme toisin? Miksi me väittäisimme reaalimaailmaan vedoten, että hevonen, jonka suvussa on jossain vaikkapa xx-tersk-risteytys ei voi olla FWB, kun se reaalimaailmassa voi sitä olla? Tällaisia risteytyksiä ei enää nykyään sallittaisi, kun jalostussäännöt ovat tarkentuneet, ilmeisesti myös tiukentuneet, yleisesti käsitys puoliverisestä ja ei-puoliverisestä on parantunut ja ennen kaikkea: tiedon lisäksi myös jalostushevosia on enemmän. Jos minulta kysytään, voisimme merkitä hyvällä omalla tunnolla ja kenenkään dissaamatta virtuaalisiksi FWB:iksi kaikki ne hevoset, joiden suvussa on Honeydew's Barney tai Apple Tree's I Am tai jokin muu vastaava. Niiden suvuissa nyt on jotain muutakin kuin vain niitä tänä päivänä hyväksyttyjä puoliverisiä, mutta tuolloin, yli kymmenen vuotta sitten, risteytykset tehtiin hyvässä uskossa. Tietenkään moisia ei tänä päivänä enää saa tehdä, mutta näinhän se on reaalimaailmassakin.

Meilläkin tosin nuo paradoxilaiset kasvatit on merkitty ihan vain puoliverisiksi, ei FWB:ksi, ja rekisteröity VRL:ään lämminveriratsuina. Se on tietysti yksi vaihtoehto, jos ei nyt halua noita suoraan FWB:ksi merkitä. Tilastohevosia ne missään tapauksessa eivät ole!

- S

4 kommenttia:

Cion kirjoitti...

Tämä ei oikeastaan aiheeseen liity mutta mulla olisi yksi kysymys rotuihin liittyen. Ajattelin ottaa tallilleni dutch harness horseja ja hollanninpuoliverisiä. Hevosmaailma.netin mukaanhan nämä ovat periaatteessa sama rotu (dhh/tuigpaard valjakkotyyppi ja kwpn ratsutyyppi). Mutta sitten virtuaalimaailmassa nämä on eritelty, esim. VRL:n hevosrekisterissä. Mites nämä sitten menee, kun ne periaatteessa näyttäisivät olevan aikalailla samaa rotu irl, dhh x kwpn olisi virtuaalimaailmassa kwpn. Tosin siitä saatettaisiin päätyä samanlaiseen tilanteeseen kun Barneyn kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Itse välttelen "vääränrotuisia", sillä virtuaalimaailmassa on kyllä tarpeeksi jalostusainesta. Eikä näitä vääränrotuisia tarvita edes laadun parantamiseen ynnä muuhun, kun kyse on vain virtuaalihevosista. Meillä kuitenkin on paljon hevosia mistä valita.

Ei minuakaan häiritse, mikäli nämä ns. "syöpähevoset" (niin kuin joku taisi tällä nimellä kutsua) suunnilleen seitsemännessä polvessa tai kauempana, sillä silloin voin kuvitella, että aikanaan on ollut huonompi tilanne :D No, tämäkin on vain mielipideasia loppujen lopuksi. Joillekin kelpaa, jotkut karttavat kuin ruttoa.

-yushiko

Anonyymi kirjoitti...

Ekbatana, ei Equibatana :)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiitos nimikorjauksesta, anonyymi! Korjasin nimen oikein nyt blogiinkin. Ja Googlesta löytää kummasti enemmän hakutuloksiakin, kun nimi on oikein...

Cion, en ole selvittänyt tuon DHH:n polveutumisvaatimuksia, mutta jos pitäisi arvata, niin homma menee toisin päin: KWPN + DHH = DHH, ei KWPN. DHH:n jalostuksessa saa käyttää (tai on ainakin käytetty) hyväksyttyjä saddlebredejä ja hackneyita, mutta näillä tuskin on mitään tekemistä ratsujalostuksen puolella. En tosin tiedä käytetäänkö noita ratsupuolen hevosia DHH-jalostuksessa. Ymmärtääkseni DHH kuitenkin on hyvin pitkälle oma rotunsa vaikka periaatteessa sama yhdistys kantakirjaa sekä niitä että KWPN:iä (sekä ymmärtääkseni myös gelderlandereita ja olikohan groningenejakin). Kaikki ovat siis eri rotuja, vaikka taustat ovat olleet suunnilleen samat.