Hiljentyvää loppuvuotta

Mainitsin asiasta ohimennen jo edellisessä postauksessa ja ht.netissä, mutta sanottakoon se nyt ihan ääneenkin: minulla on uusi työpaikka.

Jaa että mitäkö sillä on tekemistä virtuaalihevosten kanssa? Sitä tietenkin, että aikaa ja aivokapasiteettia tälle harrastukselle ei nyt juuri ole ihmeemmin, kuten ei muillekaan harrasteille. Ne on aina nämä ekat viikot uudessa työpaikassa vähän sellaisia, että ne vievät suunnattomasti energiaa. Yhdistettynä vuoden pimeimpään aikaan ja orastavaan joulustressiin tässä on tuntunut siltä, että töiden lisäksi ei ehdi eikä jaksa juuri muuta (onneksi aikuisille voi hankkia joululahjat tammikuussa ja lähipiirin lapset joko ovat niin pieniä, etteivät vielä ymmärrä tai niin isoja, että siskon kanssa hankittiin yhteinen lahjakortti, tai puoliso hoitaa lahjapuolen). Ingressin sojouner pysyy hengissä pääasiassa siksi, että työpaikan pihassa on yksi portaali.

Joten jo perinteeksi muodostunut puolen kuun myyntipostaus on tulossa ensi viikolla ja yritän sen saada hoidettua kunnialla, mutta sen enempää tavaraa en sitten lupailekaan blogiin tulevaksi ennen vuodenvaihdetta. Silloin pitäisi taas jostain repäistä kuukauden valinnat, joten jos on toiveita tai vinkkejä, vaikkapa jokin kiva talli tiedossa (omaansa saa nyt vapaasti kehua!), niitä otetaan vastaan lämpimästi. Muuten voi käydä niin ikävästi, että kuukauden tallin sijaan esittelen viime viikon repeatilla soineen soittolistani, joka koostuu vain RMB:stä ja VNV Nationista.

Odotan kauhulla sitä hetkeä kun mailiin alkaa pudota muistutuksia VSN-tuomaroinneista, joita olen avokätisesti luvannut tehdä. Joo, tämä työpaikka tuli vähän yllättäen ja puskista, minun piti vain mennä hieman sparraamaan poikia... Uskon (ja totisesti toivon), että eiköhän tilanne tästä tasoitu ensi vuoteen mennessä ja alkaa taas löytyä aikaa ja intoa virtuaalihevosillekin. Eikä tässä nyt hätää ole oikeasti, ei ole tenttejä, ei tarvitse muuttaa, työmatka on 300 metriä että siihen ei mene reilua kahta tuntia päivittäin, ei tarvitse järjestää kenenkään 100-vuotisjuhlia. Piece of nakki.

Niille joita kiinnostaa tirkistely meikäläiseen työasioihin, niin tässä jotakin niistä.
Tittelini kuuluu edelleen tekninen kirjoittaja, mutta tällä kertaa en tee sitä sisällöntuotantoon erikoistuneessa firmassa vaan puolisoni pienessä it-yrityksessä (joku kysyy kuitenkin: istutaan eri huoneissa ja puoliso ei ole suora esimies).
Joka tapauksessa töiden alku oli hyvin toisenlainen kuin jossain isossa firmassa, jossa ensimmäiset päivät menevät yleensä linjaesimiehen ja hr-päällikön kanssa perehtyessä kaikenlaiseen uuteen byrokratiaan ja tavatessa tusinoittain uusia kollegoja. Ehei: tässä on avaimet, tuossa turvadokkari luettavaksi ja allekirjoitettavaksi, tässä sähköposti ja osoite firman sisäiseen wikiin, kaikki työkaverit tunnetkin jo valmiiksi. Ja ei kun töihin sitten.

Olen muutaman vuoden nalkuttanut puolisolleni heidän firmansa dokumentaatiosta – tai lähinnä sen puutteesta – joten kun sitä alkoivat sitten asiakkaat kaivata, löytyi apu hyvin läheltä. Siitä vain suoraan syvään päähän, kirjoittamaan teknistä white paperia eräästä tietoliikennejärjestelmien serverityypistä, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Jos se tuntuu liian helpolta, voi itseään viihdyttää dokumentaation tyylioppaan luomisella (tyhjästä tietenkin, ainoastaan kielivaatimus oli selvillä: australianenglanti, joka onneksi on sama asia kuin brittienglanti. Kai.) tai mahdollisten dokumentaatiotyökalujen etsimisellä ja demoamisella (devaajat tykkäisivät kirjoittaa mark-upia, DITAkin olisi suotavaa, sitten ulos pitäisi saada nättiä html:ää ja PDF:ää. Luojan kiitos FrameMaker ei täytä speksejä).

–S