maanantaina, marraskuuta 15, 2021

Suomenhevoskasvattien nimet vuonna 2021

Vielä vuosi ei ole loppu, mutta ajattelin kuitenkin esitellä kuluvana vuonna syntyneet suomenhevoskasvatit nimineen. Näitä teemavuosiahan meillä on ollut vuodesta 2018 lähtien, ensin sisällissota, sitten Aku Ankka ja viime vuonna Seitsemän veljestä. Tämän vuoden teema on omenalajikkeet.


Omenalajikkeitahan on jo lähtökohtaisesti aika paljon, esimerkiksi Hirvensalmen taimisto esittelee todella kattavan listan uusia ja vanhoja lajikkeita. Toki kun katsotte noita nimiä, kaikki eivät sovellu suomenhevosten nimiksi vaan ovat ainakin minun makuuni liian vieraskielisiä ja osa taas suhteellisen tylsiä tai eivät muuten vain istu nimikäyttöön. Kaivelin muitakin lähteitä ja onnistuin löytämään muistaakseni erään opinnäytetyön, jossa oli kerätty tilastoa vanhoista omenapuiden myyntiluetteloista ja niissä myydyistä lajikkeista. Se oli varsinainen aarreaitta! Valitettavasti en löydä linkkiä siihen enää, mutta toteanpahan vain että kaikenlaista sitä virtuaalihevostensa eteen googlaa.

Osa omena-suokeista on saanut jo sivunsa, mutta kaikille on kyllä nimet keksittynä ja tässä on lista niistä:

Kai se täytyy ensi vuonnakin suomenhevosia kasvatella ja päätin ottaa teemaksi laulujen nimet. Niitähän toki on tuhansittain, jo ihan suomenkielisiä kevyen musiikin kappaleita. Mutta minä olen nirso ja haluan valittujen kappaleiden olevan edes jotenkin itselleni tuttuja. Tietenkin nimen olisi suotavaa olla myös jollain tavoin persoonallinen ja jos se vielä on jollain tavoin huvittava, nimi tai kappale, niin aina parempi. Listoilla onkin jo Suloinen Myrkynkeittäjä, Naispaholainen, Assanvessankassa, Maanteiden Kuningas ja Karvanoppaelvis. Saa nähdä mitä kaikkea sitä vielä keksii ja löytää.

– S

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Nimi-intoilijana pakko sanoa että ihania nimiä noi Ionin Talvikaneli ja suunnitteilla oleva Karvanoppaelvis 😍

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kiva että tykkäät! Talvikaneli kuuluu omalle top5-listalleni myös. Ehdotonta suosikkia minun on vaikea valita näistä tämänvuotisista, mutta ehkä Sokerimiron tai Ananasrenett. Biisi-nimistä en osaakaan vielä sitten sanoa, kun ei vielä edes tiedä että mitä kaikkea lopulta valitsen nimiksi. Hyviä ideoita on paljon, mutta ainahan se on niin ettei kaikki tule käytetyiksi.