maanantaina, maaliskuuta 21, 2022

Esittelyssä Ionicin muut eläimet

Olen hyvin eläinrakas vaikkakin samalla myös laiska ja mukavuudenhaluinen. Tällaiselle kombinaatiolle virtuaalieläimet soveltuvat erinomaisen hyvin ja kirjoitin jo vuosia sitten blogiin muiden eläinlajien toivelistaa. Tuolle listalle voisi tätä nykyä lisätä myös lemmikkikäärmeet, ainakin kuningaspytonin sekä harmaapapukaijat.

Hevoset kuitenkin dominoivat tätä virtuaalielämääni, mutta Ionic on silti koti kahdelle kissalle ja vähitellen kasvaneelle koiralaumalle. Tässä esittelyt niistä.

Killiäinen, ihan ensimmäinen tallikissa

Minä olin juuri hypännyt Ionicin puikkoihin, kun hommasin jo kissaa keväällä 2005. Tallille saapuikin harmaaraidallinen kolli, sittemmin konsultti nimeltä Killiäinen. Olen aina vihannut sen nimeä, jonka keksin kyllä itse. Ohjeena oli vain myyjän puolelta että pitäisi alkaa K:lla enkä viikkojen miettimisestä huolimatta keksinyt mitään järkevää. Mutta eihän nimi kissaa pahenna, jos ei kissa nimeä, tai jotain sinne päin.

Huomatkaa muuten, että kehitys kehittyy ja vuonna 2005 oikein mainitsin, että kissanpentu luovutettiin vasta 12 viikon ikäisenä. Nykyään suositeltu luovutusikä on muistaakseni jo 14 viikkoa.

ORANGE Lynx, seuraava tallikissa

Killiäinen alkaa saada jo ikää, meinaan vaikka ikääntyisi ihan reaalisti, ja pari vuotta sitten kyselin sille seuralaista ja manttelinperijää. Sitä olikin hankalampi löytää, tosin osasin vain Keskustassa kysellä, josko kellään olisi kissaa. Yksi ainoa myyjä löytyi, Orange Wood Ranch ja sieltä sekarotuinen tyttökissa ORANGE Lynx. Missä mennään virtuaalikissojen kanssa? Kadonnutta kansanperinnettä?

Kannattaa muuten katsoa tuo Lynxin kuvan lähde eli Catza.net. Uusia kuvia sinne ei enää ole vuosiin tullut, mutta siellä on tuhansittain kissanäyttelykuvia jaossa CC-lisenssillä.

Dobermannit

Olen myös listannut suosikkikoirarotujani. Lista on taatusti yhtä laaja kuin suosikkihevosrotujen lista, mutta dobermanni on kyllä siellä ihan TOP5:ssa. Ei siis ollut lainkaan sattumaa, että tallin ensimmäinen koira oli juurikin dobermanni, nyt jo edesmennyt narttu Ingel's Ashley. Sille hankittiin sulhaseksi Mumblescape Reign of Terror ja näistä kahdesta syntyi keväällä 2017 Ionicin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa virtuaalikoirapentue. Siitä jäi itselle kotiin narttu Augenblickswert des Ions. Muut myytiin, mutta ne ovat tainneet ikävästi kadota kaikki sittemmin. Harmillista!

Vasikankokoinen sylikoira?

Suurin osa ostamistani koirista kuuluu niihin super-lempparirotuihini, mutta tanskandoggi on jonkinasteinen poikkeus. Kyllä juu, olen minä sen tuolla koirarotujen toivelistallani maininnut, mutta en minä silti nähnyt sitä tulevaksi Ioniciin. Mutta jos pennun nimi on Goldane's ET Phone Home, niin ei kai sitä voi ostamattakaan olla... Olenhan minä ostanut hevosiakin nimen perusteella. Ja ei siinä, tanskandoggi on tosi näyttävä rotu, niin iso!

Näen täpliä!

Olen joskus jossain toisessa yhteydessä kirjoittanut (nyt jo lopettaneesta) Ponipallerosta, että mitäpä sieltä ei löytyisi. Sen verran monipuolinen se oli hevosrotujen suhteen, mutta oli siellä koiriakin! En tosin tiedä, että mitä kaikkia koiria, mutta meille sieltä tuli ainakin dalmatiankoira Ponipalleron Norma Jeane.

Pidän dalmatiankoirista samasta syystä kuin knabstrupinhevosistakin: ne ovat täplikkäitä! 

Suosikkivinttikoirani saluki ja afgaani

Olen vinttikoirien ystävä. Tämä seikka varmasti käy ilmi tuolta lempirotujeni listalta, sillä siellä on melkein kaikki vinttikoirarodut lueteltu. Varsinaisista vinttikoirista sieltä puuttuvat vain galgo, sloughi ja puolan- ja unkarinvinttikoirat ja oikeastaan nekin voisi sinne lisätä. Mutta ehdottomia suosikkirotujani ovat saluki ja afgaani! Joku voikin pitää keksikokoisena ihmeenä sitä, että vasta viime kesänä Ioniciin tuli ensimmäinen salukinarttu, Hippulat Vinkuen Diamond Dreams. No, myönnän etten minä niin ahkerasti näitä koirien myynti-ilmoituksia lue ja viime kesänä vasta osui silmään salukipentueen myyntitiedot. 

Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa afgaani, Saragis Eighteen Yellow Roses, tuli muutama vuosi sitten Saragis-kennelistä. Saragis on ennen kaikkea vinttikoirakasvattaja ja tämä afgaanineitokainen ei todellakaan ole ainoa Saragisin kasvatti, mitä meillä on...

Tuulennopean borzoit

On kyllä oikeastaan ihan väärin mainita nimenomaisesti saluki ja afgaani suosikkivinttikoirinani, sillä kyllä venäjänvinttikoira eli borzoi on sitä myös! Siitä rodusta todennäköisesti tulee syntymään jossain maailman vaiheessa Ionicin toinen koirapentue, sillä meillä on niitä kaksi, uros Saragis Feodor ja narttu Super Fast Figuralnaja Alix.

Muut vinttikoirat

Saragisia saan kiittää siitä, että Ioniciin on päätynyt muitakin vinttikoiria sillä meillä on näiden lisäksi vielä kolme muuta ripakinttua: whippet-narttu Saragis Say Something, italiano-uros Saragis Under Attack ja azawakh-narttu Saragis Vanille Crème Caramel.

Sellainen kissa- ja koiralauma! Hevosten määrään nähden tämä on tietenkin hyvin vaatimaton eikä tarkoitus olekaan kasvattaa näiden määrää hillittömäksi. Minkäslaisia muita eläimiä tai kenties kokonaisia talleista erotettuja kenneleitä lukijoilla on? Olisin kiinnostunut katselemaan ja mistä sen tietää vaikka sopivan kohteen sattuessa näkyviin vetäisin ostohousutkin jalkaan.


– S

5 kommenttia:

Pölhö kirjoitti...

Killiäinen on jonkin sortin legenda miulle. Emt, mutta klikkaan sen linkin aina auki Ionicissa vieraillessa, ihan vain tavan vuoksi. 🤷‍♂️

Muu kuin hevospuoli taitaa olla suhteellisen hiljaista nykyisin? Tai sitten se on vain omaa illuusiota kun olen koirienkin kanssa niin laiska.

Itselläni ei hirveästi muita virtuaalieläimiä ole kuin hevosia. Zenissä on epävahtikoirana borzoi Kalns Vasiliy ja oikeana vahtina pässi Abraxas. Kumpikin on tallilaisten tarinoissa ollut mukana, mutta sivuja päivittelen harmillisen harvoin. Vasiliykin kaipaisi kunnollista rakennekuvaa, sen näyttelyura on odottanut alkamistaan jo vuositolkulla mutta kun en saa aikaiseksi. :D

Tuire kirjoitti...

Pöystilästä löytyy Norma Jeanen veli Nemesian eli Remes, bullterrieri Monni sekä tietysti se pakollinen tallikissa Tilda. Ovat kaikki vähän jääneet taka-alalle tai siis kissa nyt onkin ollut "vain koristeena", mutta koirien kanssa oli tarkoitus kisata ihan aktiivisesti. Jospa sitä tästä nyt vaikka innostuisikin asiasta taas :D

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Eetuperkele: ai, joku on oikeasti huomannut Killiäisen joskus ja nuo muutkin eläimet? :D Hämmentävää.
Koirilla tuntuu olevan jossain määrin aktiivinen liitto, vFCI. Yritin itsekin tutustua tuohon koirien kisamaailmaan, lajejahan löytyy laidasta toiseen, mutta törmäsin kieli- ja kulttuurimuuriin. Pirukaan ei ota ilman sanakirjaa (jota ei tietenkään ole olemassa) selvää noista kaikista lyhenteistä, pitäisi muistaa roturyhmät ulkoa, ettei tarvitse joka kerta erikseen niitä tarkistaa ja sitten kun onnistuin saamaan pari koiraa joihinkin kisoihin mukaan, niin ne tulokset eivät sano minulle mitään. Kas kun en ole koiraihminen reaalimaailmassakaan.

Tuire, kiva kuulla varsinkin tuosta Remeksestä, kun sattuu olemaan sukuakin meidän koiralle! Jotenkin tuntuu siltä, että nämä koirat ovat hajallaan pitkin virtuaalimaailmaa ja jos virtuaalihevosiakin katoaa säännöllisesti, niin koirien sivut eivät tunnu pysyvän tallessa ikinä.

felissa kirjoitti...

Ei sentään ole kaikki dobberipennut kadonneet, vaikkei kesän 2021 jälkeen olekaan enää kilpaillut �� http://raitatossu.net/felissa/wetten/asternartigedesions.html

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Felissa, no tuo Asternartige taitaakin olla ainoa, jolla on sivut enää olemassa. Ja se on kiva että on päässyt kisaamaankin. Yritin itse tosiaan tutustua koirapuolen kisamaailmaan, mutta nääh. Liian vaikeata minulle.
Sellainen huomautus kuitenkin, että emä Ingel's Ashleyn vanhemmat eivät ole EVM-koiria, vaikka ovat kyllä tehokkaasti kadonneet. No, emä löytyy vFCI:n rekisteristä kyllä, isää ei.