Tämä on kolmas osa tähän alunperin Nintsun blogitekstin inspiroimaan pieneen tekstisarjaan siitä, millainen on hyvä kuva virtuaalihevosella. Ensimmäisenä käsittelin kuvan realistisuutta kullakin hevosella, toisena kuvan kokoa ja laatua, nyt on vuorossa hevosen edustavuus kuvassa.
Mitä enemmän tätä asiaa mietin, sen vaikeammaksi se kävi. Ensinnäkin tämä edustavuus-asia liittyy tosi paljon useisiin muihin kohtiin, erityisesti seuraavana tulevaan eettisyyteen ja jossain määrin myös tuohon kuvan kokoon ja laatuun, ja hevosen näkymiseen kuvassa. Jos yritän sulkea nämä muut tekijät pois ja kuvitella, että minulla on kuva, jossa hevonen on hyvinvoivan näköinen, se näkyy hyvin ja kuvan laatu on hyvä, mutta hevonen näyttää jollain tavoin silti epäedustavalta, niin käyttäisinkö sitä?
Ongelma on se, etten osaa kuvitella tällaista kuvaa! Minusta hevoset ovat aina hienoja. Jos se nyt on vähän kurainen laitumella piehtaroituaan, niin ei haittaa jos sen nyt hevoseksi tunnistaa. Jos se on pörrökarvainen, mutta noin muuten huolehditun oloinen, niin ei sekään minusta mikään este kuvan käytölle ole. Ja sitä en varsinkaan osaa kuvitella, että hevonen olisi jossain epäedustavassa asennossa tai liikkeen kohdassa, koska... No, onko sellaista? En oikein osaa kuvitella tällaista olettaen, että asento on luonnollinen ja vapaaehtoinen, ei ihmisen aikaansaama (minulla olisi vähän muristavaa mm. tästä parked out -asennosta, mutta tämä menee sinne eettisyyden puolelle sitten jo).
Minä toki käytän muiden ottamia valokuvia ja yleensä valokuvaaja on jo tehnyt ainakin jonkinlaista alustavaa karsintaa siitä, millaisia kuvia ylipäänsä haluaa näyttää muille. Ehkä ne kaikkein epäedustavimmat kuvat eivät minun silmien alle edes päädy ikinä. Kenties epäedustavia hevoskuvia on siis olemassa, vaikka minun on vaikea kuvitella.
Sen sijaan ratsastaja tai joskus taluttaja tai muu käsittelijä saattaa näyttää kuvissa jollain tavoin epäedustavalta. Varsinkin kilparadalla ratsastajan ilme voi olla vähän mitä sattuu, koska juuri siinä hetkessä on varmasti vähän muutakin ajateltavaa kuin oma naama. Minusta tämä on tosi ymmärrettävää ja toisaalta jos se oikein häiritsee, kasvot voi blurrata. Itse teen tätä kyllä tosi harvoin edes kotimaisille kuville, laiska kun olen.
Joskus harvoin kuitenkin tulee vastaan sellaisia kuvia, joissa (yleensä) ratsastajan asento on kokonaisuudessaan jotenkin kehno ja sellaiset kuvat saattavat jäädä minultakin käyttämättä. Yritän kyllä ajatella, että kuva on otettu yhtenä tiettynä hetkenä eikä se siis kerro välttämättä mitään siitä, miten ratsastaja ratsastaa noin kokonaisuudessaan. Näitä näkee joskus varsinkin suuremmissa sarjoissa, joissa samasta ratsukosta on otettu useampia kuvia esimerkiksi kouluradalta. Ratsastaja voi ratsastaa muissa kuvissa hyvinkin nätisti, mutta sitten on se yksi onneton ruutu, jossa hän könöttää jotenkin vinossa ja kenossa, pohje puoli metriä satulavyön takana ja kieli ulkona. Tällaisen kuvan käyttämistä pyrin välttämään ja se on helppo valinta, jos tarjolla on parempiakin kuvia samasta ratsukosta.
Summa summarum: hevoset ovat minusta aina edustavia tai vähintäänkin persoonallisia ja minä pidän myös persoonallisista kuvista. Kuvien käyttöä estää yleensä enemmän ratsastajan huono hetki.
– S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti