Arvioi sukupuolileima

Yritän herätellä tässä vähän keskustelua aiheesta hevosten sukupuolileima. Pohjalle voi lukea vanhan tekstin Hevosten sukupuolileima, jossa tätä on käsitelty teorian kannalta ja on siellä muutama esimerkkikuvakin.

Tässä postauksessa puolestaan on joitain kuvia pääosin lämminverityyppisistä hevosista, mahanalus peitettynä ettei se hämää, joiden sukupuolileimasta haluaisin teiltä lukijoilta kommenttia. Mitä te näette kuvassa? Oikeita tai vääriä vastauksia ei ole, kaikista hevosista ei ole tiedossa oikeata sukupuolta, ja toisaalta mitä sillä on väliä vaikka olisikin, eihän kaikilla hevosilla ole hyvä sukupuolileima. Kaikkiin kuviin ei tokikaan ole pakko sanoa mitään, voitte valikoida joukosta ne, joihin jotain sanottavaa on.
Kuvat on valikoitu lähinnä sillä perusteella, että omasta mielestäni sukupuolileima niissä ei ole mitenkään selkeä ja siksi ne ovat ns. vaikeita kuvia.

Kuva 01.

© Klaudia

Kuva 02.

© Klaudia

Kuva 03.

© ZSAA

Kuva 04.

© Klaudia

Kuva 05.

© Equiros.ru

Kuva 06.

© Wisteria Park

Kuva 07.

© Tiho Hannover

Kuva 08. (andalusia)

© Bob Langrish

Kuva 09. (newforest)

© Bob Langrish

Kuva 10. (NSH)

© Bob Langrish

Moriesian

Moriesian on virtuaalimaailmassa varsin outo ilmestys, eihän noita taida olla kuin meillä Ionicissa jokunen. Voi olla että meiltä on joku myyty muualle, mutta joka tapauksessa puhutaan vain yksittäisistä hevosista. VRL:n rekisterissä niitä on kaikkiaan 12 kappaletta, niistä ainakin 8 on minun ja Virginian nimissä. Kasvattajia on tasan yksi: Ionic eikä meilläkään se kasvatus lennä nykyisin, päinvastoin yritämme päästä eroon noista lopuistakin. Ei riitä aika, innostus eikä kuvat.

Kuten nimestä voi päätellä, moriesian on risteytysrotu, jossa on morganinhevosta ja friisiläistä. Moriesian on varsin uusi rotu reaalimaailmassa, ensimmäinen rekisteri ja rotuyhdistys perustettiin 1996 USA:ssa, mutta ilmeisesti vasta 2000-luvulla se on alkanut kerätä yhtään enempää suosiota.

Kuten monien muidenkin risteytysrotujen, moriesianin tarkoitus ja ihanne on yhdistää kantarotujensa parhaat puolet. Tässä tapauksessa halutaan siis yhdistää friisiläisen aristokraattinen ulkonäkö morganin kevyempään tyyppiin. Koska moriesianin tapauksessa kantarodut ovat vanhoja ja kauan jalostettuja, ja niiden rakenne on kohtuullisen homogeeninen, voisi kuvitella, että risteytyksen tulokset ovat melko hyvin ennakoitavissa. En tiedä, ehkä ne ovatkin, vaikka varsinkaan reaalimaailmassa eivät nämä jalostusasiat suinkaan mene ihan yksi yhteen. Sen verran mitä olen moriesianien kuvia nähnyt, hevoset ovat kyllä varsin kivan näköisiä.

Moriesian-rekisterissä on Lynghaugin mukaan neljä divisioonaa:
– Foundation: 1. polven risteytys
– Moriesian: kahden moriesianin risteytys
– "Kolmen vartin" moriesian: hevonen jossa on 3/4 jompaakumpaa kantarotua (yleensä foundation-moriesian risteytettynä jompaankumpaan kantarotuun)
– Elite Sport Horse: tarkoitettu jossain lajissa menestyneille, rekisteröidyille moriesianeille

Kuten yllä tuli jo mainittua, moriesianin ulkonäössä ja rakenteessa pitäisi yhdistyä kantarotujen ominaisuudet mahdollisimman ihanteellisella tavalla. Rotumääritelmä on tällainen (oma suomennos, epätarkka):

– Päässä tulisi ilmetä friisiläisen jalous ja morganin hienostuneisuus.
– Silmät ovat ilmeikkäät.
– Profiili suora tai hieman kovera. Pää on yleisesti ottaen lyhyt.
– Korvat pienet ja pystyt.
– Kaula nousee lavoista pystyssä ja on kaareva. Yleisesti kaulan tulee olla ylväs.
– Päänliittymä on avoin ja sallia taipuminen.
– Säkä on erottuva, mutta silti yhdistyy kauniisti sekä kaulaan että selkälinjaan.
– Lapa on pitkä ja lihaksikas.
– Selkä on vahva ja lihaksikas, lyhyt tai korkeintaan keskipitkä. Pitkä tai heikko selkä on virhe.
– Runko on syvä ja leveä.
– Selkä liittyy kauniisti ristiin ja takaosaan.
– Takaosa on lihaksikas ja pyöreä, risti ei saa olla säkää korkeammalla.
– Jalat ovat suorat, sirommat kuin friisiläisillä, mutta tukevammat kuin morganeilla. Nivelet ovat selkeästi erottuvat.
– Etujaloissa kyynärvarsi on etusäärtä pidempi.
– Takasissa reisi ja koipi ovat lihaksikkaat ja takasääri kohtisuorassa maata vasten.
– Kaviot ovat sopivankokoiset, kovat ja vahvat.
– Jaloissa voi olla pitkää vuohiskarvaa, se on toivottava ominaisuus.
– Säkäkorkeus on yleensä n. 154-165 cm, vaihtelua voi esiintyä.
– Väreistä yleisimmät ovat musta, ruunikko, ja rautias, mutta kaikki värit ovat hyväksyttyjä.
– Luonteeltaan moriesian on kiltti, aulis, ja pirteä.
– Liikkeet ovat vapaat, suorat, ja joustavat.
– Käynti on nelitahtista, yliastunta selkeää.
– Ravi on kaksitahtista, tasapainoista ja eloisaa. Takaosan tulee työskennellä hyvin.
– Laukka on kolmitahtista, tasapainoista, ja voimakasta. Takaosan tulee työntää hyvin eteenpäin.

Lähteet
Moriesian Horse Registry
Lynhaug, Fran: The Official Horse Breeds Standards Guide

– S

Muistosivujen anatomia

Tämäkin aihe on pihistetty ht.netistä, jossa käsiteltiin sitä, mitä hevosten muistosivuille pitäisi jättää. Tärkeä aihe, hyvä että joku hoksasi ottaa sen esille, koska viime vuosina ainakaan minä en ole nähnyt suuremmin keskustelua aiheesta, mutta huonoja muistosivuja kyllä jonkin verran.

Meillähän mennään mahdollisimman yksinkertaisella kaavalla: kun hevonen kuolee, sen sivuille lisätään teksti "muistosivu, kuollut xx.yy.zz". Mitään ei yleensä poisteta eikä lisätäkään, paitsi niissä tapauksissa, jos kuollut hevonen on kuvaton, ts. sille ei ole määritelty väriä. Näissä tapauksissa hevoselle ei lisätä kuvaa (paitsi toisinaan jokin sopivanvärinen clipart-kuva, esimerkki), mutta väri määritellään, jotta varsoille puolestaan voidaan määrittää väri. Joskus muinoin, kun domainpalvelussa oli vielä tiedostomäärärajoitus ja kuvat oli tallennettu PhotoBucketiin, kuvat poistettiin sieltä hevosen kuoltua. Näin vanhoilta Ionicin hevosilta puuttuu yleensä kuva.

Kuvan poistaminen sivuilta hevosen kuoltua tuntuu olevan aika yleistä. Se ei yleensä ole kovin vakavaa, vaikkakin kyllä vähän harmillista. Joskus nimittäin ainakin itselle ne kuvat ovat juuri se juttu, minkä takia olen halunnut ostaa varsan tietyistä vanhemmista tai käyttää tiettyä oria tammalleni. Mutta jos kuvan poistaa muistosivulta, täytyy todellakin pitää huolta siitä, että hevoselle on merkitty väri eikä luoteta siihen, että kyllähän jokainen näkee värin kuvasta. No, vaikka hevonen ei olisi kuollut, pitäisi väri olla silti merkitty, koska kuvat eivät aina toimi ja joissain tapauksissa on pelkän kuvan perusteella vaikea määrittää, mikä hevosen väri varsinaisesti on. Ja mainostan edelleen, että jos värimääritykset tuntuvat vaikeilta, niin meiltä saa aina kysellä apuja värien ja kuvien kanssa.

Yleisesti ottaen minusta ei ole järkevää poistaa yhtään mitään hevosten sivuilta sen kuoltua, koska ne tiedot jotka ovat tärkeitä muille harrastajille hevosen eläessä, ovat yleensä ihan yhtä tärkeitä myös hevosen kuoltua. Perustiedot, suku, ja jälkeläislista nyt ainakin pitäisi olla, kilpailukalenteri voi olla tärkeä joillekuille, kuvasta tuossa jo puhuttiinkin jo, ja luonnekuvaus ja sukuselvitys auttavat niitä, jotka ovat kirjoittamassa hevosen jälkeläisille vastaavia tekstejä.

Pitäisikö kuolleelle hevoselle sitten tehdä erillinen muistosivu? Toisinaan näkee tehtävän sitä, että talli ja hevosten sivut sijaitsevat omistajan domainilla, mutta muistosivut tehdään jonnekin ilmaispalvelimelle, jonne linkitetään hevosen vanhoilta sivuilta. Ymmärtääkseni tällä yritetään joko säästää tilaa tai kaistaa palvelimelta, tai vaihtoehtoisesti yritetään jollain tavoin suojata muistosivuja katoamiselta, siltä varalta, että omistaja ei halua jatkossa pitää omaa domainia enää tai haluaa vaikka vaihtaa sen nimen.
Tilan- tai kaistansäästöön pelkkien html-sivujen poistaminen ei vaikuta sitä eikä tätä, koska html-tiedostot ovat yleisesti ottaen kovin pieniä, ainakin jos koodi on tehty edes jotenkin fiksusti. Ja jos näiden kanssa on oikeasti ongelmia, kannattaa aloittaa karsiminen suurimmasta tilan- ja kaistanviejästä eli grafiikoista. Minun ainakin on vaikea kuitenkaan kuvitella, että nykyisillä domain-paketeilla olisi niin tiukat rajat, että simppelin virtuaalitallin kanssa voisi olla tällaisia ongelmia.
Mitä tulee sitten taas sivujen parempaan säilymiseen ilmaispalvelimilla, niin luulisi tähän mennessä kaikkien jo tietävän sen olevan melkoisen riskaabeli oletus. Expage, Geocities, Sunpoint, Webs, tarvitseeko edes mainita näitä? Tällä hetkellä ainoat edes jotenkin luotettavat keinot hevosten sivujen pitämiseen tallessa on sivun tallentaminen Web Archiveen ja osin myös hevosen rekisteröinti VRL:oon.

Huonoimmat vaihtoehdot, mitä hevosen kuoltua voi tehdä, ovat ehkäpä nämä:
– sivujen hukkaaminen kokonaan
– erillisen muistosivun tekeminen, mutta hevosen vanhan sivun hukkaaminen
– perustietojen poisto sivuilta

Omasta puolestani voisin yleisohjeeksi siis sanoa, että mitä vähemmän dataa hevosen sivuilta poistetaan sen kuoltua, sen parempi.

–S

Esittelyssä kuukauden valinnat

Tällä kertaa kuukauden valinnat ovat seuraavat:
– connemara-ori Breezy Belenos
– tersk-tamma Iveta Ion
– Alegre

---

Breezy Belenos on suhteellisen uusi hankinta meidän connemara-laumaan, tuli meille keväällä. Connemarojen jalostusta olisi tarkoitus jatkaa, mutta vain muutaman ostohevosen voimin se ei kauas lennä. Niinpä olen ollut tässä ostokannalla connujen suhteen, Belenos oli ensimmäinen, nyt myöhemmin on tullut yksi tamma Nouvionista ja aivan viimeisimpänä kolme ponia Aidasta.

Belenosin suvusta en osaa sanoa sitä enkä tätä, koska en ole erityisesti perehtynyt connemara-sukuihin. Tärkeämpää on se, että suku sopii meidän tammoille ja sen se tekee. Ja kun noista väreistä on viime aikoina ollut puhetta, niin vastustin kiusausta tehdä oriista ruunivoikko, vaikka se olisi suvun perusteella ollut hyvinkin mahdollista. No, syy tähän toki oli se, että varastosta löytyi komea ruunikko-oriin kuva ja se piti saada käyttöön...

---

Iveta on yksi kymmenistä tersk-lauman harminkappaleista: vanha, pitkäsukuinen hevonen, jolle pitäisi äkkiä löytää jostain sulhanen tai pari, jotta se saisi tehtyä pari varsaa ja sitten sen voisi kuopata. Vaan kun se suku on niin pitkä, että sen oriin löytäminen ei ole ihan helppo projekti ja moni on liian likeistä sukuakin.

Ivetan suku on siis vaikea, mutta hieno. Kun sukua tonkii sinne 5. polven taakse, sieltä löytyvät ainakin lähes kaikki terskien vanhimmat nimet: Dopiza, Slathan, Alexandra, Issabeau, ja Stella. Se ei olisi mahdollista lainkaan ilman Katjan kasvattamaa ori Zenithiä ja paria zenilästä tammaa, jotka Virginia osti Ioniciin vuonna 2004.

---

Alegre on ollut olemassa jo iät ja ajat, puhutaan ymmärtääkseni ainakin muutamasta vuodesta. Nykyinen foorumi on perustettu vuonna 2013, mutta minulla on kutina, että se olisi vaihtanut paikkaa. En tiedä, mutta vuonna 2013 perustettunakin se hakkaa monet tallit iässä mennen tullen. Onhan noita erilaisia tuonti- ja myyntifoorumeita ollut useitakin vuosien mittaan, mutta harva on ollut suosittu tai pitkäikäinen. Alegre on siis pitkäikäinen ja ilmeisesti ainakin jossain määrin suosittu, kun kerran on pysynyt pystyssä. (EDIT: Alegren historia virtuaalimaailmassa on pidempi kuin Ionicin tai edes Virginian. Repikää siitä! Lisää aiheesta löytyy Alegren blogista)

Itse suhtaudun yleensä muiden tuomiin hevosiin varauksella, hyvin helposti käy niin että jokin hevosessa ei miellytä, yleensä nimi, joka ei mielestäni ole rodulle sopiva. Myönnettävä on, että osalla Alegrenkin tuontihevosista on sama vika, mutta koska valikoimaa riittää suvuttomien puolella melkoisesti, ei ongelman pitäisi olla ylipääsemätön.

Mutta parastahan Alegressa nykyään on se, että se myy myös suvullisia hevosia. Joukossa on lopettaneilta talleilta saatuja helmiä, toisinaan vanhasukuisia hevosia, usein varsin tuntemattomia sukuja löytyy, ja mikä parasta, rotuvalikoimassa riittää! Voin kehua ostaneeni sieltä jo yhden djoehemiläisen (!) gidran-oriin, kolmipolvisen kladrub-tamman ja tällä hetkellä on vetämässä hackneyponin ostopyyntö. Tähtäimessä on vielä ainakin yksi shagya, ehkä toinen kladrub, muutama puoliverinen, jokunen welsh, ja jos saisi ekan vuonohevosenkin Ioniciin. Ymmärtänette pointin.

Ostaminen Alegresta on mahdollisimman helppoa: vaatimuksia ei ole sen lisäksi että ilmoittaa sivut ja rekisteröityjen kohdalla myös oman VRL-tunnuksensa. Tämänkin voi tehdä foorumissa, ei tarvitse siis edes sähköpostia kaivaa auki. Suositeltava paikka kaikille.

–S

Tarinoita nimien takaa

Kuten on monta kertaa sanottu, nimet ovat yksi hyvin tärkeä asia meille virtuaalihevosten kanssa ja että hyvien nimien keksiminen ei ole helppoa, varsinkin kun nelisen tuhatta Ion-hevosta on syntynyt jo, kaikilla on oma, uniikki nimi ja lisää pitäisi vielä kasvattaa. Aivopieruja ei voi välttää, mutta joskus seasta löytyy helmiäkin. Itselleni helmiä ovat erityisesti ne nimet, joissa on jokin tarina, joko kasvatin vanhempiin liittyvä tai itselleni henkilökohtainen juttu. Tässä on kerrottu muutamia tarinoita nimien takaa.

Hammond Ion, exmoor, ori, Apetalous of Picar - Hayleigh GA
Hammond on toki englanninkielinen nimi ja alkaa samalla alkukirjaimella kuin emänkin nimi, mutta itselleni tästä tulee aina mieleen Richard Hammond, suosikkini Top Gearin triosta.

Gold Coast Ion, FWB, tamma, Kirikaze SIN - Riviera Ion
Tämäkin on periaatteessa nimetty emän mukaan, tunnettuja ranta-alueita kumpainenkin. Gold Coast Australiassa on kuitenkin paikka, jossa puoliso on käynyt työmatkalla pariinkin otteeseen. Ehkä ja toivottavasti käyn siellä joskus vielä itsekin, vaikken suuremmin rantalomailusta piittaakaan.

Mangas Coloradas Ion, ori, kalliovuortenhevonen, Cochise Ion - Moonwalk Ion
Mangas Coloradas oli tunnettu apassipäällikkö, samoin kuin Cochise (joka oli muuten Mangas Coloradasin vävy). Historianörttiä jaksavat tällaiset asiat innostaa suunnattomasti.

Grace Kelly Ion, tamma, xx, Oceanus Ion xx - Noble Kerrigan GA xx
Olen hyvin varma siitä, että nimesin tämän varsan silloin kun luin Grace Kellyn elämänkertaa.

Norton's Equivalent Ion, ori, xx, Not Tested GA xx - Ninette Ion xx
Silloin kun vanhempien tai suvun nimistä ei saa minkäänlaista inspiraatiota (kukahan lie keksinyt niin huonoja nimiä... hups, ovatkin omia hevosia!), on alettava hieroa omia aivonystyröitä. Sähkötekniikkaa on tullut luettua sen verran, että Nortonin ekvivalentti on tuttu metodi.

Schneewittchen Ion, tamma, westfalen, Skeleton GA - Barcarole GA
Schneewittchen on ruusulajike, siinä missä Barcarolekin (yksi suosikkiruusujani, hyvin tummanpunainen, lähes musta ruusu). Schneewittchen on nimensä mukaisesti valkoinen ruusu ja koska tamman isä sattuu olemaan kimo, eiköhän tästäkin tammasta kimo tule kun jo nimikin on tuollainen.

Clarke Garrison Ion, ori, saddlebred, Too Strange Ion - Donna Logan Ion
Saddlebredeihin on syntymässä, tai oikeastaan syntynyt jo, uusi nimiperhe: Kauniit ja Rohkeat, joka alkoi tamma Sally Spectra Ionista. En tiedä esitetäänkö Kaunareita vielä, mutta ei se ainakaan ole yhtä pop kuin oli 90-luvun alkupuolella. Itse seurasin sitä tuolloin aktiivisesti ehkä vuoden verran ja muutaman vuoden satunnaisesti. Nämä nimet ovat nimenomaan suunnilleen sen ajan hahmoja.

Headless Witch Ion, tamma, morgan, Gemini Ion - Brennan Ion
Kuulostaa makaaberilta nimeltä, jolla ei luulisi olevan mitään tekemistä kummankaan vanhemman tai ylipäänsä yhtään minkään kanssa. Vaan onpa hyvinkin. Brennanin tunnistanevat kaikki Bones-fanit, se on saanut nimensä sarjan päähenkilön Temperance 'Bones' Brennanin mukaan. Brennanilla on jo varsat Saroyan Ion ja Seeley Ion, mutta kun sopivat hahmonimet loppuivat kesken, piti kääntyä jaksojen nimiin. The Headless Witch in the Woods on toisen kauden 10. jakso.

Fatalii Ion, tamma, NSH, Too Hot Chipotle Ion - Simvol Dvoika ox
Isä Too Hot Chipotlella on kasa eri chililajikkeiden mukaan nimettyjä varsoja, Fatalii on niistä yksi ja mielestäni nimenä ehdottomasti kaunein, vaikkakin Aji Cristal onkin vahva vastustaja.

–S

Talliarvostelu á la Ionic

Hevostalli.netissä oli vastikään topikki uudesta VRL:n talliarvostelusta ja sen pisteytyssuunnitelmista. No, pisteytys oli aika yksisilmäisesti tehty vastaamaan laatuarvosteluihannetta ja siitä kommenttia tulikin. Meidän talleillehan tuo pisteytys olisi ollut myrkkyä miinuspisteineen kaikkineen. Paitsi että olisin kyllä halunnut nähdä miten arvostelijat olisivat käyneet läpi kaikki meidän hevoset ja laskeneet löytämiensä kisaamattomien ja tekstittömien hevosten miinuspisteet...

Pisteytyksen tekijältä katosi inspiraatio asiaan, joten uutta talliarvostelun päävastaavaa ollaan etsimässä par'aikaa. Minä voisin ilmoittautua, minulla olisi jo valmiina muutama ideakin siittoloiden pisteytystä varten.

1. Jokaisesta kasvatusrodusta saa yhden pisteen eli mitä useampia rotuja kasvattaa, sen paremmat pisteet saa. Maksimissaan pisteitä voi saada 50. Kasvatuksen määritelmä on vähintään 5 syntynyttä varsaa eri yhdistelmistä.

2. Jokaisesta aktiivisesta toimintavuodesta saa pisteen. Ylärajaa tällä pistemäärällä teoriassa ei ole.

3. Hevosten määrästä palkitaan myös. Alle 50 hevosesta saisi miinuspisteen, sadasta jalostushevosesta saisi jo yhden pisteen ja siitä ylöspäin aina piste per sata hevosta. Ylärajaa ei ole.

4. Laatuarvostelupalkinnoista ja epärealistisesta kilpailemisesta saisi miinuspisteitä, varsinkin tammojen kohdalla. Jos oriilla on enemmän kuin 20 sijoitusta painotuslajissaan ja yhtään sijoitusta missään muussa lajissa, -1p. Tammoilla samasta saisi -3p. Ylärajaa miinuspisteillä ei olisi. Ravureilla ja laukkahevosilla kiinnitettäisiin huomiota myös kisamäärien realistisuuteen.
Ennen kuin kukaan älähtää tästä, niin kannattaa muistaa, että tässä käsitellään nimenomaan siittolan pisteytystä. Se, että siittolan omistaja valmistelee hevosiaan laatuarvostelua varten kertoo siitä, ettei hän oikein keskity olennaiseen eli kasvatustoimintaan.

5. Värien realistisesta periytymisestä saisi pisteitä. Miinusta tulisi taas jos värit periytyvät miten sattuu. Genotyyppien merkitsemisestä sivuille saisi lisäpisteen per hevonen, mutta miinusta, jos genotyypit olisivat väärin, mehdottomat tai rodulle sopimattomat. Yleisestikin joitain pisteitä voisi antaa muidenkin asioiden realistisesta periyttämisestä, esim. säkäkorkeuden, lajipainotuksen tai luonteen voisi olettaa jossain määrin periytyvän, mutta nämä eivät mene aina niin yksi yhteen kuin värit, joten arvostelu ja erityisesti virheiden osoittaminen olisi haastavampaa.

6. Rotumääritelmien vastaisista hevosista saisi miinuspisteitä. Tämä koskisi värien lisäksi säkäkorkeuksia, osittain lajipainotuksia, polveutumista (risteytysroduilla), ja ennen kaikkea kuvia (niiden hevosten kohdalla, joilla kuva olisi).

7. Kasvatustoiminnasta ja sen aktiivisuudesta yleisesti saisi pisteitä: yksi piste per 50 syntynyttä kasvattia. Kasvatuksessa määrä on laatua, koska yksiselitteistä laatua ei ole olemassa.

8. Hevosten sukutaulut tulisi olla merkitty selkeästi vähintään 4-5 polveen asti, pidemmät suvut oman harkinnan mukaan. Vanhasukuisista hevosista ja niiden jalostuskäytöstä voisi saada jotain yksittäisiä pisteitä.

9. Kasvattien ja muiden hevosten aktiivisesta myynnistä saisi pisteitä, kuten myös hevosten ostamisesta ja vieraiden hevosten jalostuskäytöstä. Miinusta sen sijaan tulisi, jos myyntiehdoissa mainittaisiin mitään vaatimuksia kisaamisesta.

10. Hevosten rekisteröinnistä VRL:ään saisi pisteitä, samoin hevosten ja tallin sivujen tallentamisesta Web Archiveen.

11. Teksteistä, jos niitä olisi, arvosteltaisiin luettavuus. Liian pitkästä tekstistä saisi miinuspisteitä, samoin huonosta kappalejaosta, hankalasti luettavasta fontista, ja kirjoitusvirheistä. Hevosten perustietojen puutteellisuudesta saisi miinusta.

12. Tallin ulkoasusta arvosteltaisiin käytettävyys, arvostelussa kiinnitettäisiin huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:
– sivujen toimivuus eri selaimilla ja näytöillä, erityisesti mobiililaitteilla
– sivujen ja navigoinnin yksinkertaisuus ja helppous (jos linkki ei vaihda väriä, kun sivulla on käyty, menee kaikki pisteet nollaan ilman neuvotteluvaraa)
– hevoslistauksen toimivuus
– käytetyn grafiikan tarpeellisuus, tarpeettomista kuvista saisi miinusta
– yhteystiedot helposti löydettävissä
– järkevästi toimivat kuvagalleriat hevosilla, liian laajoista kuvagallerioista tulisi miinusta
– tekstit ja niiden luettavuus tulikin jo mainittua

Jaa etteikö olisi hyvä? Kyllä tämä minusta olisi tosi hyvä lähtökohta talliarvostelulle, ainakin jos tuijotan pelkästään omaa napaani...

– S

Vuonohevosten väreistä

Nämä väriasiat ovat taas kovasti pinnalla, kun edellisen, pääasiassa voikkovärien ongelmallisutta koskevan postauksen jälkeen tulin muistaneeksi yhden rodun, jolla voikkovärejä esiintyy, mutta joilla tuplavoikko on epätoivottu väri. Kyseessähän on vuonohevonen. Vuonohevosilla tunnustetaan viisi väriä: ruunihallakko, harmaahallakko, punahallakko, valkohallakko, ja keltahallakko.

Ruunihallakko (brunblakk) on geneettisesti ruunikko + hallakko. Se on väreistä ilman muuta yleisin, nykyisin oletettavasti yli 80% vuonohevosista on ruunihallakkoja.
Ruunihallakon peitinkarva on kellertävänruskea, sävy voi vaihdella vaaleasta tummaan, mutta vuonohevosilla sävy on usein melko vaalea. Siima on tummanruskea, harjan ja hännän keskijouhet mustat. Vuonohevosilla jalat kuitenkin ovat harvoin tummat, kuten muilla ruunihallakoilla hevosilla. Itse epäilen että tähän on syynä joko pangare-väritys tai se, että pohjavärinä voisi olla villiruunikko, tai molemmat. Ori Trollguten on hyvin tyypillinen ruunihallakko vuonohevonen.

Punahallakko (raudblakk) on geneettisesti rautias + hallakko.
Värisävyltään punahallakko on ruunihallakkoa vaaleampi. Peitinkarva on vaaleankellertävä, mahdollisesti hieman punertavan sävyinen. Siima on ruskea, jouhien keskiosat vaaleanruskeat. Tässäkin värissä esiintyy sävyvaihtelua, vaaleimmilla yksilöillä jouhet voivat olla kokonaan vaaleat, jopa valkoiset. Glimra on hyvä esimerkki punahallakosta.
Alunperin punahallakkoa ei hyväksytty oreilla lainkaan ja väri oli muutenkin ei-toivottu, sitä pidettiin mahdollisena merkkinä siitä, että hevosessa on vierasta verta.

Harmaahallakko (grå, hiirakko) on geneettisesti musta + hallakko. Värinä se on harvinainen, mutta yleensä melko selkeästi erotettavissa muista vuonohevosen väreistä.
Peitinkarvasta puuttuu yleensä kellertävä ja/tai punertava sävy, se on harmaa, sävy voi vaihdella, mutta vuonohevosilla se harvoin on kovin tumma. Siima on musta, samoin kuin harjan ja hännän keskiosat. Jalat ovat yleensä selkeästi tummat, toisin kuin ruunihallakolla. Tamma Linvill on selkeä harmaahallakko.

Valkohallakko (ulsblakk, ruunivoikonhallakko) on geneettisesti ruunikko + hallakko + yksinkertainen voikko.
Peitinkarva on hyvin vaalea, useimmiten kellertävänharmaan sävyinen, toisinaan lähes valkoinen. Jalat ovat tummemmat ainakin nivelien kohdalta. Siima on ruskea ja jouhien keskiosat tummanharmaat tai tummanruskeat, toisinaan mustat. Tamma Fie on valkohallakko, sen vieressä parivaljakossa on punahallakko tamma, sävyero on selkeä.
Valkohallakko oli lähteiden mukaan yleinen ja suosittukin väri 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun vuonohevosten rekisteröinti ja kantakirjaaminen alkoi. Niitä oli lähestulkoon puolet rekisteröidyistä hevosista. Niiden suosio kuitenkin laski nopeasti, koska kahden tällaisen risteyttäminen tuottaa 25% todennäköisyydellä tuplavoikon, joka taas ei ollut toivottu väri.

Keltahallakko (gulblakk, voikonhallakko) on geneettisesti rautias + hallakko + yksinkertainen voikko. Tämä lienee väreistä harvinaisin.
Keltahallakon peitinkarva on vaaleankeltainen tai lähes valkoinen. Siima on vaaleanruskea, jouhet ovat pääosin valkoiset tai hyvin vaaleankellertävät. Siima ja seepraraidat saattavat varsinkin hyvin vaaleilla yksilöillä olla erittäin heikosti näkyvissä. Ruuna Myrfaks Nordgard on oletettavasti keltahallakko.

Genetiikkaan perehtyneet huomaavat, että listasta puuttuu periaatteessa yksi väri, musta + hallakko + yksinkertainen voikko, voikonhiirakko tai mustanvoikonhallakko, millä nimellä sitä nyt haluaa kutsua. Tämän värin ongelma sekä vuonohevosilla että kaikilla muillakin on se, että ulkoasultaan se eroaa hyvin vähän, jos lainkaan, tavallisesta hiirakosta. Sitä ei siis yleensä voi erottaa hiirakoiden tavallisesta sävyvaihtelusta, värin tunnistus vaatisi geenitestausta voikkovärin suhteen.

Kuten todettua, jos rodussa esiintyy yksinkertaisia voikkovärejä, on olemassa mahdollisuus myös tuplavoikkoihin (kvit). Satunnaisesti kai vieläkin saattaa syntyä tuplavoikkoja vuonohevosia, mutta perinteisesti se on ei-toivottu väri. Ainakin Suomen Vuonohevosyhdistys antaa ohjeeksi, ettei valko- ja keltahallakkoja pitäisi risteyttää keskenään ja pitäisi myös varoa risteyttämästä kelta- ja valkohallakkoja harmaahallakoiden kanssa, varsinkin jos harmaahallakon suvusta löytyy kelta- tai valkohallakoita. Suomessa eikä rodun kotimaassa Norjassa tuplavoikkoja vuoniksia hyväksytä, suora lainaus Suomen jalostusohjesäännöstä (1.11.2010) kuuluu näin: "Niitä värejä ja merkkejä, jotka eivät ole rodulle ominaisia, ei tule hyväksyä."

Miten tämä sitten vaikuttaa virtuaalimaailmaan? Minä en tiedä, koska en ole juurikaan perehtynyt virtuaalisiin vuonohevosiin tai niiden värijakaumaan. Oletettavaa kuitenkin on, että ruunihallakot dominoivat täälläkin, joten tuplavoikkojen mahdollisuuteen jalostuksessa törmää aniharva kasvattaja. Jos törmää, pitäisikö tällaisten yhdistelmien tekemistä sitten välttää realistisuuden nimissä? Tosin tuplavoikon varsan todennäköisyys on 25% eli yksi neljästä, ei siis kovin iso riski. Toisaalta, ketä haittaisi, jos virtuaalimaailmaan syntyisi tuplavoikko vuonohevonen, ainakaan jos sitä ei käytettäisi jalostuksessa (kuten ei saisikaan)?

Lähteet
Bluebird Lane Fjords: The Colours of the Norwegian Fjordhorse
Hevosmaailma.net: Hevosten värit, niiden periytyminen, ja merkit
Hippos: Liite 1: Rotumääritelmät ja rotukohtaiset poikkeukset
Horse Genetics: he Norwegian Fjord Horse
Nestaas, Tor: A- THE BASIS FOR BREEDING AND JUDGING FJORD HORSES: The Colours of the Fjord Horse and the Primitive Markings
Norges Fjordhestelag: Fargekart for fjordhest
Norwegian Fjord Horse Registry: Norwegian Fjord Horse Colors
Suomen Vuonohevosyhdistys: Vuonohevosten värimuunnosten esiintyminen
Suomen Vuonohevosyhdistys: Värit ja merkit
Wikipedia: Fjord Horse

Epätoivottavat väriyhdistelmät

Väreistä, värien periytymisestä, ja koko homman realistisuudesta on ollut blogissa puhetta paljonkin. Vuosi sitten tulin pohtineeksi sitä, että vaikka yksittäinen varsa saa (lähes) aina ns. realistisen värin vanhempien värien perusteella, eivät suuremmista varsamääristä lasketut tilastot välttämättä olisi realistisen periytymisen mukaisia (Värien periytyminen – miten realistista se lopulta on?).

Mutta eiväthän nuo epäjohdonmukaisuudet meidän värijalostuksessa tuohon jää. Tajusin sen tovi sitten kun astutin voikon russitamman ruunivoikolla russioriilla enkä pitänyt sitä mitenkään ongelmallisena. Reaalimaailmassahan tällaisesta yhdistelmästä tulisi 25% todennäköisyydellä tuplavoikko, joka on ainakin periaatteessa kielletty väri (lähteet Suomenn Russponiyhdistys, Hippos, Svenska Russavelsföreningen). Kohautin olkapäitäni: on niitä bec-russeja reaalimaailmassakin, joitain käytetty ihan jalostuksessakin (esimerkki), ja mikä ongelma tässä muka on virtuaalimaailman kannalta, eihän siitä varsasta tietenkään tule tuplavoikkoa, hyvänen aika...

Voikko-ongelma koskee muuten russien lisäksi connemaroja ja nyffejä, joilla voikkovärejä on rajoitettu, nyffeillä voikko väritys on sallittu vain tammoille ja ruunille (tuplavoikot kokonaan kiellettyjä), ja connemaroilla tuplavoikoista vain tammat hyväksytään esikantakirjaan. Tosin nf-yhdistystenkin väriohjeissa on puutteita, suomalainen yhdistys puhuu vain palominoista (lähde), kotimaan rotuyhdistys mainitsee palominot ja erittäin vaaleat, tummasilmäiset rautiaat ja "creamit", jotka on kiellettyjä värejä jalostukseen hyväksytyillä oreilla (lähde). Myös Ruotsin nf-yhdistys kieltää oreilta voikkovärityksen, mutta se koskee vain vuoden 1990 jälkeen syntyneitä oreja (lähde).

Nämä nf-rotuyhdistysten ohjeistukset eivät puutu millään tavoin ruunivoikkoihin tai mustanvoikkoihin. Molemmat ovat muutenkin hieman ongelmallisia värejä siinä mielessä, että vaikka ne olisivatkin kiellettyjä, ruunivoikko voi silti mennä suht helposti rekisteriin vaaleanruunikkona ja mustanvoikko puolestaan mustana, tummanruunikkona tai jonain muuna. Lisäksi molemmilla roduilla esiintyy kimoa, joka voi helposti peittää alleen sen voikkovärityksenkin. Kun tällaisia sitten yhdistää keskenään, voi tuloksena tulla se tuplavoikko, joka on kokonaan epätoivottu nyffeillä ja connemaroillakin tuplavoikot orivarsat ovat ainakin jalostuksen kannalta pannassa. Jotenkin ainakin reaalimaailman nyffikasvattajat ovat kuitenkin onnistuneet välttelemään niitä tuplavoikkoja nyffejä, koska Sukuposti tuntee vain yhden tuplavoikoksi (vvkk = valkovoikko) merkityn nyffin, tamma Pitfold Lucinda Janen.

Meillä Ionicissa näiden kahden rodun jalostus on vielä kovin alkutekijöissä eikä ponikantaan ole kovin montaa voikkoväristä lipsahtanut. Mietinkin tässä nyt, että pitäisikö noiden rotujen kanssa katsoa vähän sitä, ettei tuplavoikkoja ainakaan tulisi vai surutta teettää varsoja kaikista sopivista yhdistelmistä, kun saahan ne värit ja sukupuolet päättää itse. Luulen, että päädyn jälkimmäiseen tapaan.

Samaan aikaan kuitenkin itsepintaisesti kieltäydyn käyttämästä pintabian-jalostuksessa kimoja (Pintabianin jalostus), koska kimo "hävittää" sen tobianokirjavuuden alleen. Samalla perusteella knabstrup-jalostuksessa emme käytä kimoja tai erikoisvärisiä hevosia muista roduista (Knabstrupin jalostus), mutta tämä kylläkin nojaa ihan reaalimaailman sääntöihin. Idea näissä on se, että kimo peittää muun värin alleen ja molemmilla näillä mainituilla roduilla se väri on jonkinasteinen "rodun ominaisuus" ja siis sen peittyminen kimon alle ei ole suotavaa. Minkä takia näiden kanssa nyt en sitten ajattele, että sama sen väliä, ei se kimo tai erikoisväri tietenkään periydy varsalle, koska minä en niin halua? Jaa-a, hyvä kysymys, mutta ei tässä nyt oikein logiikkaakaan tunnu olevan.

–S

Huomioita hevosten VRL-rekisteröinnistä

Tässä viime aikoina virtuaalihevostelu on koostunut lähinnä kasvattien sivujen väkäämisestä ja hevosten rekisteröinnistä VRL:ään. Rekisteröinnissä oli tuossa kesällä taukoa, kuten muussakin virtuaalihevostelussa, mutta elokuun alun jälkeen on rekisteriin meiltä tuupattu semmoinen nelisensataa kaakkia, eläviä ja kuolleita.

Koska putkiaivoon mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan, ajattelin kirjoittaa niistä pienistä asioista, joita on tullut vastaan tässä rekisteröinnin ohessa:

– Knabstrupeja on kiva rekisteröidä, kun niillä kaikilla on sama väri (tiikerinkirjava, minä en ole toistaiseksi alkanut hifistellä pohjavärien kanssa vaikka siihenkin nykyään olisi mahdollisuus) ja sen voi merkitä vaikkei hevosella olisi kuvaa.

– Myös arabeja on kiva rekisteröidä, koska niille ei tarvitse merkitä kasvattajatunnusta (kun meillä ei sellaista käytetä arabeilla) eikä lajipainotusta (kaikki oletusarvoisesti yleisratsuja). Kaksi kohtaa vähemmän täytettävänä.

– On törkeän hieno asia merkitä syntymäaika hevosten sivuille siten, että sen voi sieltä suoraan vain kopioida rekisterihakemukseen. Säkäkorkeuden, värin, ja lajipainotuksen muistaa ulkoa sen 5 sekuntia, että ne saa kirjattua rekisterikaavakkeeseen, mutta syntymäaikaa ei.

– Arvatkaapa muuten nolottaako vuonna 2015 rekisteröidä hevosia, jotka ovat syntyneet vuonna 2009, kuolleet vuonna 2012 ja joiden vanhempien sivuilla on rekisterinumerot vielä muotoa VH-XXXXX eli ne on rekisteröity osapuilleen ennen viimeistä jääkautta?

– Arvatkaapa lisäksi nolottaako saada rekisterihakemus bumerangina takaisin siitä syystä, että on kerran painanut ilmeisen huonosti ctrl+v:tä eikä rekisteröitävälle hevoselle ole ilmoitettu sivun osoitetta? Anteeksi, en minä sitä tahallani. Onneksi joku on hereillä.

– Olin jo lähettää huomautuksen VRL:lle Tšekin puuttumisesta syntymämaalistalta kun sitä ei löytynyt Tristan da Cunhan ja Tunisian välistä. Enpä tajunnut, että suhu-s:n takia Tšekki ja Tšad ovat T:llä alkavien maiden aakkoslistan hännillä. Itse vihaan tuota suhu-s:ää ja korvaan sen lähestulkoon aina ja kaikkialla sh:lla, samaten venäläisiä sanoja translitteroidessa korvaan suhu-z:n (ž) zh:lla. Ei vaan kykene muuhunkaan.

– Musiikkia ei sitten todellakaan voi kuunnella samalla kun lyö hevosia rekisteriin. Menee keskittyminen pieleen ja tulee sutta ja sekundaa. Parasta jos koko kämppä on hiljainen. Naapurin koira saa haukkua, mutta sillä lailla hillitysti.

–S

Dongola

Saharan eteläpuolisesta Afrikasta kotoisin oleva dongola kuuluu epäilyksettä virtuaalihevosmaailman eksoottisimpiin otuksiin. Ensimmäiset, ja toistaiseksi myös ainoat, dongolat virtuaalimaailmaan keksi Zenin omistaja Latu, joka tietenkin omat hevoskuvansa piirtävänä ei ole sidottu niihin rajoituksiin, mitä valokuvien vähyys tai totaalinen puute meille muille asettaa. Zenissä onkin siis muutama suvuton dongola, yksi näiden varsa, ja meille on päätynyt tamma Nkechinyere. Siinäpä ne sitten taitavat ollakin.

Dongola on noin reaalimaailman puolellakin vähän tunnettu rotu. Tai eihän se oikeastaan ole varsinainen rotu, ei sillä ole kantakirjaa eikä edes rekisteriä. Se on vain jonkinlainen paikallinen, joskin laajalle levinnyt hevostyyppi. Itse asiassa edes dongolan kotimaa ei ole selvä: Oklahoma State University ilmoittaa sen kotialueeksi Sudanin ja Eritrean, Hendricks puolestaan Kamerunin. DAD-IS-tietokannan mukaan dongoloita, sen eri paikallismuunnoksia tai muuten lähisukuisia hevosia löytyy seuraavista maista:
– Burkina Faso
– Eritrea
– Mali
– Niger
– Nigeria
– Sudan
– Tšad

Tämä valtiovalikoima kattaa usean tuhannen kilometrin pituisen alueen itä-länsisuunnassa.

Nimitykset ovat myös yhtä kirjavia: dongolan muunnoksia tai lähisukuisia hevosia voidaan nimittää seuraavilla nimillä:
– dongolawi
– dongol
– fulani
– bobo
– mossi
– bahr-el-ghazal
– songhoï
– djerma
– kirdimi
– bandiagara
– gordo
– hausa
– bornu

Näiden lisäksi joissain lähteissä vilahtaa myös termi West-African Dongola (suom. länsi-Afrikan dongola). Onko tämä vain nimitys läntisillä alueilla eläville dongola-tyyppisille hevosille vai jotain muuta, sitä voi vain arvailla.

Dongoloiden historiasta ei ole tarkkaa tietoa. Lähteet mainitsevat sen olevan todennäköisesti berberi-pohjainen rotu, joillain alueilla niihin voi olla sekoittunut iberialaisia hevosia menneinä vuosisatoina. Mainitaan myös, että rotuun on voinut sekoittua muitakin tuontihevosia, kuten arabeja ja täysiverisiä. Koska kyseessä ei ole siis rotu, jolla olisi edes minkäänlaista jalostustavoitetta, risteytykset ovat mahdollisia ja todennäköisiäkin. Vieraan veren käyttöä jalostuksessa kuitenkin rajoittaa alueen eläintautitilanne, paikalliset hevoset ovat ilmeisen vastustuskykyisiä niille, mutta tuontihevoset eivät.

Dongoloista puhuttaessa mainitaan yleensä niiden kammottavan huono rakenne, mutta ottaen huomioon jo pelkästään maantieteellisen hajanaisuuden, edes sitä ei voitane pitää minään kaikkia dongolansukuisia hevospopulaatioita koskevana tekijänä. Toki Saharan eteläpuoleisen Afrikan hevoset ja hevostenpito ovat kaukana eurooppalaisista ihanteista ja hevosten käyttötarkoitukset ovat jotain aivan muuta kuin täällä. Lisäksi on huomioitava, että hevosia ei alueella käytetä juurikaan esimerkiksi maatöihin, yleensä niiden tärkein tarkoitus on olla statussymboli ja mahdollisesti harrasteluratsu, joten jalostus ei tähtää erityisesti mihinkään eikä niinollen ole suunnitelmallista.

Totta on, että lähes kaikissa dongola-kuvissa joita silmiini on osunut (ja niitä ei toden totta ole montaa!) hevosilla on usein kyömy profiili, joskus vähemmän kyömy, joskus suorastaan kladrubimainen. Hevoset ovat hoikkia, runko on kapea, ja jalat ovat hennot. Selkä voi olla pitkä ja takaosan rakenne myös eurooppalaisen ratsuhevosen standardin mukaan huono, samoin kuin etuosan ja kaulan. Säkäkorkeus vaihtelee, suurimmat yksilöt ovat päälle 150-senttisiä, jotkin muunnokset selkeästi ponikokoisia. Väreistä yleisimmäksi mainitaan ruunikko, mutta myös mustaa ja rautiasta löytyy. Laajat valkoiset merkit ovat tavallisia, usein väritys on melko laajakuvioisen sabinon kaltainen. Kimojen ja voikkovärien esiintymisestä ei ole varmuutta, mutta itse en pitäisi niitä mitenkään poissuljettuina väreinä.

Lähteet
Evira: Hevosten sairaudet
FAO: DAD-IS
Hendricks, B: International Encyclopedia of Horse Breeds.
Hevosmaailma.net: Dongola
Oklahoma State University: Dongola Horse
Scientific American: Domestic Horses of Africa
Stablemade.com: Dongola
Tetrapod Zoology Podcast: Episode 42: Chaos Reigns
Wikipedia: Dongola Horse