Joulukalenteri 3: uusia tulokkaita, ponit

Kesän ja syksyn mittaan meille on tullut melkoinen määrä kaikenlaista uutta. Niinpä jaan näitä esittelyjä useampaan osaan, sillä muuten tästä yhdestä tulisi melkoinen romaani. Ensimmäisenä esittelen uusimmat ponitulokkaat.

Australianponit

Australianponista on tulossa tätä menoa vähintään keskikokoinen rotu, sillä keksin taannoin 2 kaksipolvista ponia sukuineen. Ne ovat tamma Binnabinna Dalmana ja ori Binnabinna Ilex. Nämä ovat siis eri suvuista ja jossain vaiheessa näistä kahdesta tulee syntymään varsa, joka ei ole sukua yhdellekään toiselle australianponille.

Connemaranponit

Kun kävin taannoin läpi connemaroja ja totesin, kuten niin usein muulloinkin, että siellä tarvitaan uutta verta, kun alkavat ponit olla liiaksi sukua keskenään. Connemaroja voisi tietenkin ostaa, mutta jotenkin tuntui siltä että tällä kertaa itsekeksityt ponit olisivat hyvä idea. Ehkä ne avittavat muitakin kasvattajia jossain vaiheessa. Niin meille tuli Gemslannon Bec Mac Dé sukuineen eli kolmipolvinen ori, joka ei ole minkäänlaista sukua yhdellekään jo olemassaolevalle connemaralle!

Exmoorinponit

Exmooreja ei niinkään helposti saa ostettua, joten keksin kaksi kaksipolvista ponia vanhempineen ja isovanhempineen: ori Madwort of Greenglow ja tamma Jessie of Lamarc. Näistä kahdesta teetän joskus varsan, mutta toistaiseksi olen yhdistänyt niitä vanhoihin poneihini.

Fellponit

Jos joku sanoo minun viettäneen nyt syksyllä poniviikkoja, niin osuu kyllä oikeaan. Fellienkin laumaan tuli kaksi kaksipolvista ponia sukuineen, ori Pebblethorne Meteor ja tamma Fuesways Bonnie Girl. 

Hackneyponit

Niin, niistä poniviikoista mainitsin... Hackneyponien laumaan tuli keksittyjä poneja, mutta onnistuin muutaman ostamaankin, kun tuli vastaan. Nimittäin Chaon omistamassa Vermontissa on kaikenlaisten valjakkohevosten seassa myös pikku-hakkeja! Itse asiassa Chaon eri talleilta tuli melkoinen määrä kaikenlaista uutta, sovituista astutuksista nyt puhumattakaan, esittelen ne kukin vuorollaan. 

Ne ostoponit ovat orit San Andreas Verm (2p) ja Serpento Verm (1p) sekä tamma Hexacoral Verm (1p). Erityisesti tuon kaksipolvisen tilausvarsan saaminen tuntuu melkoiselta lottovoitolta. Näiden kanssa en ole vielä aloittanut kilpailemista, koska ne ovat syntyneet syyskuussa ja vaikka meillä ei ikääntymiseen niin kovasti panostetakaan, niin silti jotenkin tuntuu että ovat liian pieniä vielä.

Tuontiponeja on 4 kappaletta, 2 oria ja 2 tammaa, kaikki suvuttomia. Oriit ovat Hurstwing's My Bad ja Wainford Reckless Royal ja tammat Heartside's Uptown Miss ja Wainford Whizzy Dee. Nämä ovat jo ihan sitten aikuisia, joten niillä olen kilpaillut jo jonkin verran. Kilpailutan hackneyponejani pääasiassa ARJ:n ajoluokissa, mutta osaa myös joissakin eri saddleseat-divisioonien ajoluokissa.

– S

Joulukalenteri 2: "haastattelussa" Virginia

Muutos oli hidas ja vaivihkainen, mutta tätä nykyä Ionicissa lukee omistajana enää vain Sirpa, Virginian nimi on poistettu sivuilta lähestulkoon kokonaan. Mutta mitä Ionicin perustajalle kuuluu tänä päivänä? Päätin ottaa siitä selvää!

S: No terve, näin etänä.

Gin: Heipä hei.

S: Mitäs sulle oikein kuuluu noin yleisesti?

Gin: Hyvää tai siis olosuhteisiin nähden ihan kelvollisesti menee. Töitä piisaa ja ollaan oltu terveinä, molemmat asiat ovat tässä maailman vaiheessa tosi positiivisia asioita.

S: Totta ja se on kiva kuulla! COVID-19 kurittaa siellä eteläisessä Saksassakin melko tavalla?

Gin: Kyllä joo, ei ole ollut helppoa sen suhteen. Virtuaalimaailman ehdottomasti paras puoli on tällä hetkellä se, että täällä ei tarvitse tietää mitään koronasta.

S: Eikä veroista.

Gin: Eikä veroista, totta. Mä haistan tässä tilitystä. Mutta ei puhuta nyt noista ikävistä asioista, eihän?

S: Joo ei. Mitäs tälle sun virtuaaliharrastuksellesi varsinaisesti kuuluu? Kulisseista voin paljastaa, että jossain määrin aktiivinen takapiru olet ollut vaikka muuten sua ei täällä näykään.

Gin: Niin, siitähän on vuosia aikaa kun olen viimeksi ollut varsinaisesti aktiivinen harrastaja millään mittapuulla. En silti ole tätä harrastusta unohtanut. Se kuitenkin oli niin tärkeä ja rakas harrastus niin monta vuotta, etten halua tätä maailmaa ihan kokonaan hylätä.

S: Siitä tulee todellakin 20 vuotta kuluneeksi koht'siltään kun keksit ensimmäiset virtuaalihevosesi.

Gin: Ihan totta! Se oli tammikuu 2001, kun virtuaalimaailmaan putkahti x-ruuna Zoom Dynamic. Siitä se alkoi. Voi niitä aikoja...

S: Mistä sä alunperin bongasit edes tällaisen käsitteen kuin "virtuaalitalli"?

Gin: Muistikuvat ovat hatarat. Se oli jokin keskustelufoorumi, Plaza, Ellit, jokin tämmöinen muinainen. Siellä käsiteltiin kaikenlaisia aihepiirejä, kaikki viestiketjut varmaan sekaisin keskenään, mutta sieltä bongasin ensimmäisen virtuaalitallini ikinä. Ehkä. Tai sit se olit sä. (update 16.12.20: foorumi saattoi olla MTV3:n Ratsailla.)

S: ... saattaa kuulostaa etäisesti tutulta... Mehän asuimme tuolloin kämppiksinä ja pulasimme hevosasioiden kanssa yhdessä kovastikin. Eläköön TOASin ilmainen internet-yhteys!

Gin: Ja kolme hurraa-huutoa päälle. Se oli aika luksusta silloin. Joka tapauksessa vein Zoomin yksityiseksi Pollenpila-nimiselle Expage-tallille.

S: Tästä oletkin kertonut kymmenkunta vuotta sitten.

Gin: Niinpä, en olisi ehkä muistanut enää tallin nimeä ilman tuota postausta. Niin ja hei, mähän käytin silloin Expagea itsekin! Zoomin ekat sivut olivat Expagessa! Nimittäin ne ekat virtuaalitallit, joihin törmäsin, olivat nimenomaan Expage-talleja ja kuvittelin sen olevan jotenkin must. Jeesus kristus että se editori oli hirveä. Mä käytin sitä ehkä kaksi viikkoa ja vaihdoin muistaakseni Sunpointiin enkä katsonut taakseni.

S: Palataanpa kuitenkin nykyhetkeen. Miten seuraat nykyään virtuaalimaailmaa?

Gin: No, Ioniciahan minä vain lähinnä. Ja tätä blogia. Toki myös noita muitakin blogeja joita tuohon sivuun on listattu. Satunnaisesti käyn lukemassa Keskustaa vaikka poden edelleen vieroitusoireita Hevostalli.netin virtuaalitallit-palstalta.

S: Aika vähän ajoi sen ohitse.

Gin: Olet ihan oikeassa, onhan se melkoinen muinaisjäänne. Se nimittäin oli olemassa jo silloin vuonna 2001! Mutta kun siihen ehti tottua ja se oli pitkän aikaa se koko virtuaalimaailman keskus oikeastaan. Hevoset.com ei koskaan ollut ihan niin suosittu, ainakaan minun mielestäni.

S: Ja sekin lopetti vissiin kymmenkunta vuotta sitten.

Gin: Niinpähän taisi. Kaikesta tuntuu nykyään olevan vähintään vuosikymmen aikaa.

S: Sen se tekee kun tulee vanhaksi. No, julistan sinut nyt sitten virallisesti kivikautiseksi kääkäksi, niin annapa kuulua kärttyisä mielipiteesi nyky-virtuaalimaailmasta. Tiedän että olet ollut aikoinaan hyvinkin kärkäs kommentoija!

Gin: Voi olla, että ikä on myös hionut vähän kulmia, sillä ei minulla ole mitään kärttyisää mielipidettä virtuaalimaailmasta yleisesti. Virtuaalimaailmahan pyörii oikein kivasti. Saattaisin väittää, että ht.netin kuihtuminen ja Keskustan suosio ovat olleet virtuaalimaailman ilmapiirille parasta mitä on tapahtunut ehkä ikinä. Ja VRL ja NJ, voi hitsi! Ne oli oikeasti olemassa jossain muodossa jo silloin 2001. Ovat kestäneet aikaa ja pitäneet oman tonttinsa, vaikka muuttuneet myös kun on ollut tarvetta. Eivät nykyiset VRL ja NJ ole mitään muinaisjäänteitä.

S: Muistankin sinun joskus sanoneen, että VRL:n muuttuminen tietokantapohjaiseksi on ollut suunnaton voitto koko puljulle ja harrastukselle.

Gin: Kyllä ja olen edelleen sitä mieltä! Olen myös innoissani uudesta VRL:stä. Nämä harrastajat, jotka sitä ovat tehneet, ovat kyllä kultaakin kalliimpia. Taputelkaa itseänne selkään, jookos?

S: Niin, tämä hommahan pyörii ihan harrastajavoimin, ikinä ei ole mikään taho yrittänyt tulla hyötymään virtuaalimaailmasta. Me pyörimme täällä ihan keskenämme vain.

Gin: Totta, jo alunperinkin tämä oli ihan harrastajien itsensä keksimä ja kehittämä harrastus, vaikka toki ulkomailta otettiin vähän mallia. Ajattele, vuosituhannen vaihteen teinitytöt tulivat kehittäneeksi jotakin, joka on olemassa vielä 20 vuotta myöhemminkin ja joka on vain petrannut vuosien mittaan! Tähän ei taida edes moni suurella rahalla tehty online-yhteisö päästä eikä varsinkaan sitten, jos halutaan pitkäikäisyyden lisäksi puhua siitäkin, miten turvallinen yhteisö se kaikesta huolimatta on ollut, myös ja erityisesti nuorille tytöille. 

S: Entäs sitten virtuaalimaailman tulevaisuus?

Gin: Höh, pilaat kaiken just kun mä olin päässyt hehkuttamisen alkuun... Olen vähän samaa mieltä sinun kanssasi, että tulevaisuus ei näytä kauhean ruusuiselta, ikävä kyllä. Jos minulla olisi mitään ideoita ja vinkkejä, niin tarjoilisin niitä mieluusti, mutta kun ei ole. Toivon kuitenkin että nykyiset harrastajat pitävät lipun korkealla, koska te olette internetin anarkisteja.

S: Anarkisteja?

Gin: Niin, anarkisteja! Te teette ja kehitätte kaksi vuosikymmentä olemassaollutta pientä internetin kolkkaa, jonne tullakseen ei tarvitse maksaa mitään ja joka ei silti ole täynnä mainosbannereita. Sen ovat kehittäneet teini-ikäiset, hevoshullut tytöt, se ikiajat halveksittu ihmisryhmä. Sinne ei ole yksikään kaupallinen taho edes yrittänyt päästä väliin tienaamaan vähän rahaa. Ja siellä ei todennäköisesti koskaan ole ollut seksuaalista häirintää, vaikka foorumi on notkunut täynnä nuoria tyttöjä ja naisia. Rehellisesti sanoen, en ole koskaan kuullut tällaista tapahtuneen, mutta yksittäistapauksia on tietenkin voinut olla. Viime aikoina muutakaan häirintää tai kärhämöintiä on ollut hyvin vähän, kiitos Keskustan aikuisen ilmapiirin. Että kyllä tämä on nyky-internetinkin mittapuulla melko uniikki asia. Pitäkää se!

S: Tämä selvä ja olet kyllä oikeassa. No, entäs sinä itse sitten? Aiotko tehdä paluun? Tuossa olisi tuo Ionicin kakkosomistajan pesti auki kyllä...

Gin: Toisinaan tekisi mieli ihan kauheasti, viime aikoina yhä useammin. Syytän siitä koronaa ja kaipuuta paikkaan, jossa kaikki on hyvin, edes leikisti. Mutta sitten tulen aina vilkaisseeksi kalenteriani ja totean tosiasiat: ei ehdi. Joskus on myös kiva ja hyvä sulkea koko internet ja olla vain. Mutta minä seurailen kyllä asioita mielelläni täältä taka-alalta.

S: Sitten viimeinen kysymys. Mitä muuttaisit virtuaalimaailmassa? Ei saa sanoa laatikset tai sikakisaaminen.

Gin: Jaa, nyt tuli paha, kun se yleinen ilmapiirikin on niin leppoisa. Ehkä enemmän rotuvalikoimaa harrastajille. Sellaisia yksittäisiä maskotteja, jotka on hankittu ihan vain siksi että sattui olemaan vaikka eksoottinen rotu tai jotakin. Ja enemmän Ionicin ja Kerpan kaltaisia monen rodun suurtalleja.

Joulukalenteri 1: mielenkiintoiset nimet suvussa

Näin pärähtää käyntiin joulukalenteri vuosimallia 2020! Kyselin taannoin lukijoilta ideoita ja ensimmäisenä toiveensa esitti TK: onko sellaisia hevosia, joiden nimet suvussa herättävät mielenkiinnon ja jos ovat, niin keitä ne ovat?

Vastasin aluksi että kyllä, todellakin on nimiä, jotka kiinnostavat suvuissa. Minä kasvattajana elän lähestulkoon kokonaan sukujen maailmassa. Suku on tärkein, usein jopa ainoa merkitsevä asia kun ostan hevosia, myyn niitä tai mietin varsayhdistelmiä.

Totuus kuitenkin lienee se, että on ennemminkin olemassa tietyntyyppisiä hevosia ja kasvattajanimiä, jotka aiheuttavat sen "pakko saada" -efektin, ei niinkään yksittäiset hevoset. Tietenkin on aina niitä komeita tai kivanimisiä yksilöitä, jotka näen mielelläni omissa suvuissanikin. Hyvin harva näistä kuitenkaan jää nimenä mieleen pidemmäksi aikaa. Tässä postauksessa tarkastelen enemmänkin minkätyyppisiä hevosia ja mitä kasvattajatunnuksia haen.

Jos jotakin yleistä voisi sanoa, niin vanhat suvut ovat aika takuuvarma juttu, mutta oletan vakilukijoiden tietävän tämän jo. Jos suku on vanhan lisäksi vielä harvinaisempi ja vähemmän käytetty, se on melkoisen vastustamaton tapaus. En ole koskaan pahoillani jos joudun kaivamaan Googlen, Archiven ja muiden avulla suvun hevosia vaikka toisinaan joudunkin toteamaan, etten löydä mitään.

Toinen seikka on se, että minua kiinnostaa aina nähdä myös vanhoja ja miksei tuoreempiakin ionicilaisia muiden kasvattamien ja omistamien hevosten suvuissa. Niin tyhmää kuin se ehkä sukujen kannalta onkin, saatan helposti sortua ostamaan tällaisia, vaikka he nimet eivät välttämättä olisikaan meiltä kadonneet. Mutta kukas sen kissan hännän nostaa jne.

Puoliveriset

Puoliveripuolelle olemme onnistuneet vuosien mittaan haalimaan jonkinlaisen lauman vanhasukuisia hevosia ja on pakko myöntää, että ainakin ne yleisimmät vanhat nimet ovat ehkä kärsineet vähän inflaatiota. Puoliverisillä siis korostuu se "harvinainen vanha", mutta kyllä niitä yleisempiäkin nimiä bongailen mielelläni, ei sillä. 

Kasvattajanimistä kiinnostavia ovat ainakinLuna (Liinu), Greymask, Laakson (Koululaakso), WW (Whitewood) ja Kerpan kasvattajatunnukset, mutta niitä on tosi paljon muitakin. Tuoreemmista kasvattajista ensimmäisenä mieleen tulevat ehdottomasti Vegas ja Suprant! On niitä varmasti muitakin, joita en osaa nyt heti nimetä.

Yksittäisistä hevosista ainoana nyt heti tulee mieleen Solon omistama FWB-ori Ironsky, komea otus, jonka nimikin napsahtaa maaliin.

Arabianhevoset

Kirjoitin keväällä todella innoissani arabiori Shado Ichousta, koska sen suvussa oli eräs tamma, josta on lähtöisin yksi meidän vanhimpia tammalinjoja. Se kertonee jotakin siitä, mikä arabisuvuissa viehättää: vanhat nimet taas, mutta osiltaan myös tuollaiset vanhat tutut nimet, joita löytyy vähän vahingossa jonkin ihan vieraan yhdistelmän takaa. Tosin kun arabien sukuja katselee, minun pitäisi olla enemmänkin kiinnostunut kaikista nimistä ja hevosista, joita Ionicista ei vielä löydy...

Kasvattajanimistä Dahabu ja Farr ovat ehkä ne, joita kyttään mieluiten. Toki edelleen kiinnostavat myös ne todella vanhat legendat, kuten Liinu, Greymask ja kaverit, mutta koska ne eivät olleet varsinaisesti arabeihin erikoistuneita talleja, näitä on tosi vähän enää nykyhevosten suvuissa. Nimensä perusteella suosikkeja ovat Greymask's Mokele Mbembe ja Greymask's Teal'c. Virginian suosikkeihin lukeutuu ainakin Farrin suvuton Rikky Rikkardo, joka on kyllä hieno ori.

Englantilaiset täysiveriset

Täällä on muutama ihan selkeä suosikki: Ring, Kerpan kasvatit ja WW. Nämä ovat tuottaneet nimenomaan ratsupuolen täysiverisiä eli niitä, jotka minua kiinnostavat tällä hetkellä. WW on tietenkin muinainen, mutta kai senkin kasvatteja vielä jossakin pitkällä näkee.

Yksittäisistä hevosista on pakko mainita vanha Wizzerria ja sen jälkeläiset MVS Lord Fenton ja SK Grand Duke.

Welshit

Welsheillä on monta vanhaa legendaarista kasvattajaa, joiden näkeminen nykysuvuissa ilahduttaa. Itselleni ehkä se tärkein on kuitenkin Criallt, joka ei ole niin kovin vanha. Osasyy on tietenkin se, että tallin lopettaessa meille tuli aika paljon cobeja sieltä, mutta se oli muutenkin erinomainen laitos, jonka poneja katselen sukutauluissa edelleen mielelläni.

Minun täytyy kyllä tunnustaa, että welshien puolella on kyllä moniakin sellaisia kasvattajia, jotka kiinnittävät huomiota, mutta ne ovat aina jääneet vähän Crialltin varjoon, turhaan ja todellakin ilman omaa syytään. Olen tuomaroinut aika paljon welsh-luokkia VSN:ssä ja niistä on jäänyt mieleen useitakin todella hienoja poneja, joiden nimiä en nyt tähän hätään muista, mutta jotka kyllä tunnistan suvuista heti kun näen ne.

Saddlebredit ja muut pohjoisamerikkalaiset askellajirodut

Saddlebredien ja NSH:iden suvuissa säväyttävät Kerpan kasvatit ja vanhat ionicilaiset, mutta aivan erityisesti ne harvinaiset Dahabun tunnuksien alle syntyneet hevoset. Aikanaan pidin kovasti myös Calasta ja Hawasta ja niiden hevosista, mutta koska tallit ovat kadonneet netistä, niiden omistamat hevoset ovat jonkinasteinen ongelma. Onneksi monia kuitenkin löytyy joko VRL:stä tai Archivesta, joten ne eivät ole suunnaton mieliharmi.

Nostalgia on toki aina kivaa, mutta jotenkin näiden rotujen kohdalla mieleen nousee useita nykykasvattajia: DLHS, RWR, Ramya ja Glow nyt ainakin, osin myös Mustang. Olen ostanut näiltä talleilta useitakin todella kivoja hevosia ja olen ollut innoissani joka kerta.

Venäläiset ratsurodut

Budjonnyjen kohdalla olen maininnut joskus aiemminkin Pritonin kasvattaman ja omistaman Priton Ugrozan, joka olisi huippu-upea, jos siltä otettaisiin jalat pois. Priton on muutenkin mieluisa kasvattaja, mutta on mainittava myös Kerpan budjonny-kasvatit. Sen sijaan budjonnyilla ei ole tainnut säilyä ikivanhoja sukulinjoja Marinean ajoilta.

Ahaltekien kanssa on vähän sama kuin puoliveristen: minulla on jo vanhoja sukuja siellä tallissa. Niitä ei tarvita lisää, koska minulla on suunnilleen ne kaikki. Jos jostain löytyisi jotakin tuntemattomia tai kadonneiksi luultuja vanhoja hevosia, niin ne toki olisivat hankintalistalla, mutta olen vähän pessimisti. Uudet nimet ja suvut kiinnostaisivat, mutta olen vähän laiska ollut näiden kanssa. 

Minulla on myös paljon vanhoja RBSH-sukuja, mutta koska se on risteytysrotu, niin niitä voi hankkia aina lisää! RBSH-kasvattajista Kerppa, Nétts ja kaikki todella vanhat nimet (Marinea, RD, Angelniemi nyt ainakin) ovat ehdottoman kiinnostavia. Kun nuo ikivanhat budjonny-sukulinjat mainittiin, niin ne ovat säilyneet RBSH-suvuissa, Kerpan kasvattien takaa löytyy mm. Danchello ja Marinean hevosia.

– S

Matkaa ratsastamaan!

Keväästä alkaen Keskustassa on rummutettu sen verran Virtuaalisesta Matkaratsastusjaoksesta (VMRJ), että se on saanut minutkin havahtumaan. En tiedä jaoksen historiaa, onko se ollut jotenkin hiljaiselolla ja nyt sitten aktivoitunut vai osuiko se muuten vain minunkin tutkaani.

© Simon Steinberger, Pixabay

Koska olen harvinaisten lajien ystävä, toivotin VMRJ:n tervetulleeksi omaan harrastamiseeni. Olen varsinkin nyt syksyn mittaan kilpailuttanut jonkin verran hevosiani VMRJ-kisoissa. Kisaaminen on vähän toisenlaista kuin VRL-jaosten alaisissa lajeissa ja minulle tapahtui muutamia kömmähdyksiä alkutaipaleella.

Ensimmäinen ero on kisamäärä, yleisesti ja hevosta kohti. Yksi hevonen saa kilpailla vain yhdessä lähdössä per kilpailu eikä VMRJ:ssä ei juurikaan harrasteta könttäkutsuja. Matkaratsastuksessa ei ole tarkoitus kasvattaa sijoitusmäärää mahdollisimman nopeasti mahdollisimman suureksi. Syitä tähän lienevät jonkinlainen realismin tavoittelu ja laatuarvostelutoiminnan puute (ainakin toistaiseksi). Ei vain ole realistista, että matkaratsulla olisi tuloksia sadoista ja sadoista kilpailuista lyhyellä aikavälillä. Sama tosin kyllä pätisi mihin tahansa muuhunkin lajiin, muttei mennä nyt siihen...

Laatuarvostelusta on nähtävästi olemassa jonkinlainen suunnitelma, mutta tilaisuuksia ei ole ainakaan vielä ollut (edit: idea haudattu, ei ole kuulemma tulossakaan). Sen sijaan VMRJ:n arvonimiä on tarjolla jo! Tässä kohdin tulee esiin VMRJ:n toinen ero perinteisempiin lajeihin nähden: jokainen startti merkitsee, ei vain ne joissa sijoittuu. Jokainen hyväksytty tulos VMRJ-kisoista kasvattaa hevosen pistesaldoa ja todellakin myös luokan viimeiseksi jäänyt hevonen saa yhden pisteen, sijoituksista tietenkin enemmän. 

Kun pisteitä on tarpeeksi kasassa, voi hevoselle anoa arvonimeä. Arvonimen saaminen on pelkkä laskutoimitus, sen saa kun pisteitä on tarpeeksi. Hyvin simppeliä ja mielestäni kiva juttu, kun palkitaan oikeasti se yksi hevonen siitä asiasta mistä halutaan eikä vaadita panostusta kaikenlaiseen muuhun ja muihin hevosiin.

Tämä pisteasia taas johtaa siihen, että todellakin jokainen startti tuloksineen kannattaa merkitä hevosen sivuille. Älkää siis tehkö kuten minä tein aluksi ja kirjasin vain sijoittuneiden tulokset hevosten kisakalenteriin vaan aivan kaikki, jotka ovat saaneet hyväksytyn tuloksen. Piste se yksikin piste on. Tämä on tietenkin omiaan myös hillitsemään sitä hevosten kisamäärää, koska niissä tuloksissa on aina oma työnsä. 

Toinen kompastuskivi minulle oli se, että jokaisen ratsukon tulisi aloittaa kilpaileminen 15 km matkalta ja saada siitä hyväksytty tulos. Mainitaanpa säännöissä sekin, että kilpailemisen olisi hyvä olla nousujohteista. Luin säännöt ehkä vähän huonosti, joten ilmoitin aluksi suhteellisen surutta hevosiani suoraan pitkille matkoille. Hups. En ota tästä kuitenkaan sen kummempaa stressiä, koska muuttujia on useampia:

• Joillain vanhoilla hevosilla on olemassa aataminaikuisia osallistumisia matkaratsastuskilpailuihin, joita en ole tietenkään merkinnyt sivuille.
• Tahtoo vähän jäädä kisakalenterin päivitys jälkeen nytkin, joten en aina tiedä kuka hevosista on saanut hyväksytyn tuloksen ja kuka ei.
• Suuri osa kisahevosista on suht vanhoja, joten voitaisiin olettaa niitä harjoitetun matkaratsastukseen jo ennen kuin ne varsinaisesti aloittivat kisauransa.
• Edellämainitusta johtuen olen ilmoittanut hevosia myös sen hyväksytyn 15 km tuloksen jälkeen suoraan pitkille matkoille.
• Laatuarvosteluihin en koskaan kuitenkaan hevosiani vie ja jos tämä "vääränlainen" kilpailutus blokkaa arvonimien saannin, niin eipä sekään maailmanloppu ole.

Totta puhuen innostuin lajista ja kaiken byrokratian yksinkertaisuudesta sen verran, että järjestin itsekin jo parit kisat. Ne menivät kivasti kaikkinensa, mutta minun täytyy keksiä jokin muu konsti noiden kisojen järjestämiseen kuin blogialusta. Mutta ottakaahan te muutkin koppia lajista ja rohkeasti vain kilpailemaan!

– S

Joulukalenterin paluu! Ideoita kaivataan

Siitä on rahtusen verran aikaa kun blogissa on viimeksi kirjoitettu joulukalenteria. Tarkalleen ottaen vuosi oli 2014. Koska olen ollut tämän vuoden laiska bloggaaja, ajattelin korvaukseksi tehdä joulunajan kurinpalautuksen ja satsata joulukalenteriin. 24 tekstiä joulukuun ekasta päivästä aattoon asti. Siinä on ihan tekemistä, mutta mikään ei ole niin hyvä inspiraatio kuin pakko, paitsi ehkä viime hetken paniikki (nämä elämänohjeet eivät sitten ole minkään virallisen tahon sertifioimia).

Gerd Altmann / Pixabay

Ehkä saan Virginiankin avaamaan sanaisen arkkunsa. Syytä ainakin olisi, nimittäin tammikuussa 2021 tulee kuluneeksi 20 vuotta kun hän keksi ensimmäisen virtuaalihevosensa. Että! Minähän olen "vasta" vuonna 2005 aloittanut "nyyppä".

Itselläni on jo jonkin verran idealistaa koossa. Tulossa on nimiasioita, erityisen paljon uusien tulokkaiden esittelyä, yleisiä sukujuttuja, jokunen värijuttu, ehkä rotuesittelyitä ja rakennearvosteluitakin. Jälkimmäisten suhteen saa esittää toiveita. Saatan kirjoittaa myös laatuarvosteluista, jos saan ajatukseni jotenkin järkeväksi kokonaisuudeksi ja viitsin olla joulun alla ilkeä.

Muitakin ideoita saa heitellä, jos teillä on jotakin, mistä haluaisitte lukea. Ehdotuksia voi esittää kommenttikentässä, Keskustassa privaviestillä tai sitten laittaa ihan sähköpostiin (vanha, tuttu vtionic@gmail.com). Jos jollain on toiveissa, että pääsisin vihdoin ja viimein ylös tuosta sabino-suosta, niin ollos rauhoitettu, viimeisin oli vika osa. Paitsi että on tulossa vielä yksi asiaa sivuava postaus, mutta vedetään nyt ensin henkeä vähän ja kirjoitetaan jostakin muusta.

–S

Suuri sabino-sekaannus, osa 4

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 1: sabino
• Osa 2: dominanttivalkoinen
• Osa 3: splashed white

TUNNISTAMINEN – MAHDOTTOMUUS?

Jos eteen lykätään hevonen, joka on jonkin sortin lehmänkirjava, muttei frame eikä tobiano, mistä voimme tietää mikä se on väriltään?

Lyhyesti: emme mistään. Sori. Jos meillä ei ole mitään muuta tietoa hevosesta tai edes valistunutta arvausta, tehtävä on oikeastaan mahdoton. Ulkonäkö voi antaa viitteitä, sulkea joitain W-variantteja pois ja esimerkiksi herasilmän voi arvata kuuluvan splashed whitelle, ainakin jos hevonen ei ole kokovalkoinen.

Kokovalkoisen hevosen kanssa valikoima ei pysy edes tässä käsittelyn kohteena olevassa triossa (sabino, W, SW) vaan hevonen voi olla jotakin muutakin, kuten tovero-yhdistelmä, joka tuottaa kokovalkean värityksen. Aina pelkän ulkonäön perusteella ja varsinkaan valokuvasta ei pystytä sulkemaan pois few-spotted leopardia tai ehkä jopa tuplavoikkoja, samppanjanvoikkoja tai pearl-voikko-yhdistelmiä.

ROTU JA SUKU VIHJEINÄ

Jos tiedämme hevosen rodun, mahdollisten vaihtoehtojen määrä vähenee monissa tapauksissa. Lähes kokovalkoinen arabianhevonen on nykytiedon mukaan W3, mutta tässä auttaisi toki hevosen suvun tietäminen. Jos arabin suvusta löytyy R Khasper, W3 on suhteellisen varma valinta (ainakin niin varma kuin hevosten värien kanssa voi ikinä olla).

Toisinaan hevosen vanhempien värien tietäminen avittaa tunnistamisessa, vaikka kyseessä ei olisikaan yhdestä tietystä kantahevosesta lähtevä väri. Ainakin niistä voi tehdä joitakin päätelmiä. Jos meillä on lähes kokovalkoinen hevonen, jonka molemmilla vanhemmilla on suuria, rikkoreunaisia merkkejä, ja rotu sattuu sopimaan, voimme olettaa hevosen tupla-sabinoksi. Tosin se voi olla myös sabino+W20 tai sitten jotakin muuta. Mistä päästäänkin seuraavaan...

RATKAISU: LABORATORIO

Ainoa fakta taitaa olla se, että ilman geenitestausta emme voi koskaan olla varmoja juuri mistään. Tässä on nimittäin tullut kaikenlaisia yllätyksiä pitkin matkaa. Hillittömimpiä ovat varmaankin ne tapaukset, joissa hevosen ulkonäkö ei anna mitään merkkiä kirjavuuskuviosta, mutta se silti löytyi testatessa. Näiden ongelma on se, että harva omistaja (tai se joka testaamisen maksaa) pitää järkevänä testata yksivärisen näköisiä hevosia kirjavuusgeenien suhteen.

Geenitestikään ei välttämättä tarjoa vastausta, jos kyseessä on jokin aivan uusi, tunnistamaton mutaatio. Varsinkin W-geenistä niitä tuntuu tupsahtelevan siellä ja täällä. Jos tällainen hevonen testataan rutiininomaisesti vaikkapa SB1:n, W20:n ja SW1:n suhteen, tulokset eivät kerro muuta kuin että se ei ole mitään näistä. Minä en tiedä mitä tarkemmin ottaen tarvitaan siihen, että jokin uusi mutaatio tunnistetaan uudeksi kuvioksi.

KUVIOT VIRTUAALIHEVOSILLA

Virtuaalihevosten kohdalla pääsemme onneksi helpommalla: jos hevonen näyttää tietyn väriseltä, voimme täällä pitää sitä sen värisenä. Ongelmia tulee siinä kohdin, jos jokin hevonen näyttää sabinolta, mutta rotu onkin sellainen, jolla sabinoa ei (toistaiseksi) tiedetä esiintyvän.

Tämä palautuu takaisin siihen alkuperäiseen sabino-sekaannukseen, sillä sabino on löytänyt tiensä ihmisten tietoisuuteen ja sanastoon. Tottahan se olikin, että jossain vaiheessa kaikenlaisia isomerkkisiä pidettiin sabinoina, mutta kuten tässä sarjassa on todettu, ne eivät välttämättä sitä ole.

Täydellisessä virtuaalimaailmassa nimittäisimme hevosten kuvioita sen mukaan kuin mitä ne tämänhetkisen tiedon mukaan voisivat realistisimmin olla. Kaikki harrastajat eivät kuitenkaan ole kovaksikeitettyjä värinörttejä eivätkä viitsi opetella ulkoa W-geenin muunnoksia rotuineen tai SW:n eri variantteja. Jonkinlainen osa ei varmaan edes tiedä näistä ja niiden esiintymisestä.

Lisäksi tieto muuttuu ja sitä tulee lisää. Olisimme saattaneet hyvinkin päätyä tilanteeseen, että vuonna 2010 welsh-ponimme oli sabino, vuonna 2015 se ei ollut sabino vaan W20 ja tänä vuonna se on taas sabino (jolla voi olla myös W20).

Jos minulla olisi jokin hyvä ehdotus tähän ongelmaan, esittäisin sen tässä. Valitettavasti täytyy todeta, etten tiedä mitään sopivan simppeliä ratkaisua.

– S

Suuri sabino-sekaannus, osa 3

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 1: sabino
• Osa 2: dominanttivalkoinen
• Osa 4: tunnistaminen

MITÄ NYT VIELÄ?

Olisi ollut kauhean kiva, jos olisin voinut lopettaa edellisen osan toteamalla, että W20 on nyt "uusi sabino", joka selittää kaikki oudot valkomerkkiset hevoset. Houkutus olisi suuri, koska se ihan testatusti on varsin laajalle levinnyt ja suhteellisen turvallisin mielin voitaisiin arvella sitä esiintyvän likimain jokaisella rodulla, josta ei olla jalostettu merkkejä kokonaan pois. Niin kuin nyt esimerkiksi suomenhevosella. (update 22.10.21: ja kyllähän suomenhevoselta W20 on löytynytkin)

© mvanhartesvelt0, Pixabay

MYÖS SPLASHED WHITE YLLÄTTÄÄ

Otsikko huijaa, ei splashed white (SW1) ketään yllättänyt. Tai ei sen ainakaan olisi pitänyt, sillä jo 30-luvulla Valto Klemola teki tutkimusta SW1:n kaltaisesta kuviosta ja sen esiintymisestä suomenhevosilla (ja olikohan muistaakseni welsheilläkin). Ja niistä vanhoista kirjavista suomenhevosista on jokunen kuvakin olemassa, voi ihan itse käydä katsomassa. 

Mutta 2000-luvun alkuvuosina SW1 tunnettiin lähinnä painteilla ja miniatyyreilla. Toki sitä tiedettiin esiintyvän harvinaisena islanninhevosilla, ääriharvinaisena gotlanninrussilla ja mahdollisesti joillain muillakin roduilla, mutta niilläkin se oli hyvin harvinainen eikä lainkaan varma. Suomenhevosissa ei ollut enää vuosikymmeniin esiintynyt selkeän kirjavaa väritystä. Merkkejähän suokeilla on, joskus melko suuriakin eivätkä laikut mahan alla tai herasilmät ole mitenkään täysin tavattomia. Vaan ei sellaisia nyt ennenkään kirjaviksi ole luettu...

Niin että kyllä se lopulta ehkä oli jonkinasteinen yllätys kun kymmenkunta vuotta sitten levisi julkisuuteen tieto, että nykysuomenhevosilta on testattu ja löydetty SW1. Ensimmäiset nimet, jotka minä bongasin olivat tamma Intiaani ja ori (tuolloin vielä varsa) Hagelundin Aarre. Nämä molemmat ovat varsin suurimerkkisiä, joten sinänsä SW1 ei ollut suuri ihme. Sittemmin on testattu ja löydetty muitakin kirjavia suomenhevosia.

VAIKEAKSI SE MENI KUITENKIN

Olisinpa nyt päässyt sanomaan, että splashed white on helppo ja yksinkertainen kuvio: isomerkkinen, yhden geenin aikaansaama ja esiintyy paintilla, minillä ja muutamalla pohjoismaisella alkuperäisrodulla. Juu, aina sitä toivoa saa, mutta ei se tietenkään niin simppeliä ole.

Splashed whiten kaltaisia kuvioita aiheuttavia geenimuunnoksia on löytynyt tällä hetkellä jo 6 kappaletta. SW1 oli niistä ensimmäinen, oletettavasti myös laajimmalle levinnyt eikä sitä tiettävästi ole liitetty mihinkään terveysongelmiin. Muut muunnokset ovat nykytiedon mukaan harvinaisempia. Joihinkin liitetään kuurous, toisiin letaalius ja pari viimeisintä taitavat vielä olla niin tuoreita löytöjä, että niistä tiedetään kovin vähän.

Rotuvalikoima on kasvanut myös. SW1:stä epäillään löytyvän monesta eri rodusta, osa näistä on testaamalla varmistettukin jo: englantilainen täysiverinen, trakehner (en pitäisi mahdottomuutena että olisi muillakin puoliverisillä), morgan, kylmäveriravuri ja shetlanninponi. SW2:n tiedettiin esiintyvän alunperin quarterilla ja paintilla, mutta sitä on löydetty myös muutamalta lipizzalta ja norikerilta. SW2:n esiintyminen onkin tällä hetkellä kysymysmerkki: onko se kenties kovinkin laajalle levinnyt kuvio? SW3 ja SW4 ovat löytyneet toistaiseksi vasta yhdysvaltalaisilta karjaroduilta, samoin kuin kai myös SW5 ja SW6, mutta näistä kahdesta viimeisestä en tiedä vielä varmaksi sanoa.

ERINÄKÖISET SPLASHED WHITET

Kaiken lisäksi splashed whiten ulkonäkö vaihtelee sekin varsin paljon. Samanperintäisenä esiintyessään SW1 aiheuttaa (ainakin yleensä ja oletettavasti) selkeän kirjavuuden, jossa valkoista on paljon, kuviolle tyypillisesti jaloissa ja rungon/kaulan alaosassa. Erityisen suurikuvioinen SW1-hevonen voi olla kokovalkoinen, jolla on tumma laikku niskassa tai etuselässä. 

Eriperintäinen SW1 on yleensä vähemmän kuvioitu, mutta siinäkin on paljon vaihtelua. Se voi olla kirjavaksi tunnistettava, suurimerkkinen, pienimerkkinen tai pelkästään herasilmäinen. Nähtävästi se voi olla myös kokonaan merkitön! Vieno-Kaneli on testattu SW1:ksi, mutta tammasta ei löydy kuin muutamia yksittäisiä valkoisia karvoja. Gotlanninrusseilla putkahtelee satunnaisesti selkeän kirjavia splasheja lähes yksivärisistä vanhemmista, joten nämä lähes merkittömät tapaukset lienevät sitten kirjavia itsekin, vaikkeivät siltä näytä. SW2:iksi testatut lipizzat ja norikeritkaan eivät varsinaisesti näyttäneet splashed whiteilta.

Tyypillisesti merkkien rajat ovat suorat ja selkeät, mutta siinäkin on vaihtelua. Muutamilla testatuilla suomenhevosilla on päistärkarvaa ja monimutkaisempia merkkejä. Ehkä ihan samanlaista “pitsikuviota” niiltä ei löydy kuin sabinolta ja joiltain W-muunnoksilta, mutta enpä menisi tästäkään vielä julistamaan mitään.

Lopputulos tästä sabino-sekaannuksesta on siis se, että meillä on tiedossa 3 eri kuviota, jotka aiheuttavat suunnilleen samankaltaista kirjavuutta. Tosin kirjavuuskuvioiden laajuus vaihtelee merkittömästä kokovalkoiseen. Kahdesta kuviosta on löytynyt useampia eri muunnoksia ja rotujen määräkin on suuri. Mistä sitä nyt sitten tietää onko hevonen jokin näistä ja jos on, niin mikä?

–S

Suuri sabino-sekaannus, osa 2

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 1: sabino
• Osa 3: splashed white
• Osa 4: tunnistaminen

SABINON VAIHTOEHDOT

Edellisessä postauksessa todettiin, että jonkinlainen osa niistä hevosista, joita luultiin sabinoiksi, ei sitten ollutkaan geenitestien perusteella sabinoita. Sabinoa tai siis SB1-geeniä ei ole testaamisesta huolimatta löytynyt mm. arabeilta, shiren- ja clydesdalenhevosilta. Näin siitä huolimatta, että arabeilla on tiettyjä sukulinjoja, joissa on suurimerkkisiä, jopa kirjavalta tai kokovalkoiselta näyttäviä hevosia. Mainituilla kylmäverisillä korkeat sukat ja suuret läsit ovat suorastaan rotujen tavaramerkki, usein yhdistettynä vielä toisinaan pitsimäiseen kuvioon ja laikkuihin vatsan alla. 

Mitä ne sitten ovat jos eivät sabinoita?

© Bob Tarr (muokattu)

DOMINANTTIVALKOINEN YLLÄTTÄÄ

Parikymmentä vuotta sitten dominanttivalkoinen ilmestyi nimenä hevosten värivalikoimaan, mutta se oli jonkinasteinen mysteeri ainakin maallikoille. Kokovalkoinen väritys tiedettiin, samoin kuin sen aiheuttava W-geeni. Sitä pidettiin letaalina, jos se esiintyi samanperintäisenä ja siinä suunnilleen kaikki varmaksi katsottava tieto sitten olikin. Edes siitä ei oikein löytynyt tietoa, millä roduilla väriä mahtaisi esiintyä. Satunnaisesti mainittiin freiberginhevonen ja Camarillo White Horse, jotka eivät ole edes mitään lähisukua keskenään.

Minä ainakin pidin dominanttivalkoista ääriharvinaisena kuriositeettina, josta kannatti virtuaalimaailmassakin pitää käpälänsä erossa realismin takia. Taisin joskus mennä jollakin virtuaalifoorumilla sanomaan, että älkää nyt herran tähden dominanttivalkoista täysiverisen väriksi panko, sabino se ennemmin on. Vähänpä taas tiesin. 

Tällä hetkellä W-geenin eri muunnoksia on löydetty liki 30 useilta eri roduilta. Oletettavasti suurin osa muunnoksista ei ole letaaleja. Eivätkä kaikki ole kokovalkoisiakaan vaan juurikin niitä, joita oli pidetty sabinoina. W-geeni selitti näppärästi paljon kaikenlaista, kuten kokovalkoiset tai sabinonnäköiset arabit ja englannintäysiveriset, freibergerit ja ne Camarillo White Horsetkin.

W20, UUSI SELITYS KAIKKEEN?

Kaikkein mielenkiintoisin W-geenin versioista on ehkä W20, joka on hyvin laajalle levinnyt kuvio. Sitä on löydetty monilta eri roduilta ympäri maailman: täysiverisiltä, morganeilta, marwareilta, eurooppalaisilta puoliverisiltä, poneilta, quartereilta ja sen sukuisilta roduilta ja useammilta eri kylmäverisiltä. Sen oletetaankin olevan hyvin vanha kuvio.

W20 on kuitenkin kirjavuuskuvioksi hieman hankala, koska se ei välttämättä näytä kovin kirjavalta. Toisinaan se aiheuttaa suuria merkkejä päähän, jalkoihin ja mahan alle. Merkit voivat olla hyvin suorareunaisia tai sitten sabinon tapaisia rikkoreunaisempia. Sitten on W20:ksi testattuja hevosia, joilla ei ole juurikaan mitään valkoista, ehkä matala sukka tai pari ja päässä pieni, ihan tavanomainen piirto tai tähti. Ja ilmeisesti kaikki tältä väliltä käy myös, niin että se lienee hyvinkin monimuotoinen kuvio. Aivan kuten sabinon epäiltiin olevan.

Tällä hetkellä W20 on pääepäilty numero 1 aina kun tulee vastaan hevonen, jolla on vähänkään isompia tai erikoisempia merkkejä, joille ei ole selkeätä selitystä. Itse ainakin olen pudonnut kärryiltä että miltä kaikilta roduilta W20:tä on jo testeissä löytynyt enkä ihmettelisi yhtään vaikka rotuvalikoima laajenisi koko ajan. Ja mikäpä tietää vaikka W20 olisi hyvinkin yleinen kuvio. Lopulta todella harvat hevoset geenitestataan värien suhteen, joten W20:n yleisyydestä on paha mennä sanomaan yhtään mitään. Potentiaalinen kandidaatti se kuitenkin on kun pohditaan (suuria) valkoisia merkkejä.

Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä suurimerkkisten värien tontille on tullut hyppimään kolmaskin kuviotyyppi...

–S

Suuri sabino-sekaannus, osa 1

Postaus on osa laajempaa sarjaa. Muut osat:

• Osa 2: dominanttivalkoinen
• Osa 3: splashed white
• Osa 4: tunnistaminen

MISTÄ ON KYSE?

Sabino ja muut sen kaltaiset kuviot aiheuttavat päänvaivaa aika monelle: onko jokin hevonen sabino, eikö se ole, jos se ei ole niin mikä se sitten on. Sekaannuksia sattuu eikä se ole mikään ihme. Toisinaan tuntuu siltä, että sabinoiksi nimitetään kaikkia hevosia, joilla on vähänkään enemmän valkoista. Toiset taas näkevät punaista, kun jotakin (heille) ilmiselvästi ei-sabinoa nimitetään väärin sabinoksi. Mistä sekaannus on lähtöisin, mitä vaihtoehtoja sabinolle on ja mitä niistä ylipäänsä tiedetään?

© Bob Langrish

HISTORIAA

Sabino lienee ensimmäinen kuvio, josta huomattiin että se voi olla kirjava vaikkei se välttämättä näytä perinteiseltä kirjavalta. Sabino on tunnettu painteilla jo kauan, perus-sabino on selkeästi erottuva muista lehmänkirjavuuden kuvioista. Oletettavasti paint-kasvattajat ovat tunteneet myös "sabino whiten" (homotsygoottina sabino-geeni saa aikaiseksi kokovalkoisen tai lähes kokovalkoisen värityksen, asiasta lisää väriteoriapostauksessa). Luulisin heidän tienneen senkin, että joskus sabinot ovat aika yksivärisen näköisiä, sukkia ja päämerkkejä ei perinteisesti ole luettu kirjavuudeksi.

Jossain vaiheessa huomattiin, että hei, tuo paintien sabinoksi nimitetty kuvio näyttää aika samalta kuin jotkin muiden rotujen (yleensä suhteellisen harvat) hevoset: on korkeita sukkia ja suuri päämerkki, kenties valkoista on mahan allakin, rikkoreunaisia kuvioita ja joskus satunnaisesti täysvalkoinen hevonen. On tietenkin loogista olettaa, että jos jokin hevonen näyttää sabinolta, se on sabino. Tämä sekoitti väritietämystä, sillä sabinonkaltaisia kuvioita ilmeni myös sellaisilla roduilla, joita perinteisesti pidettiin yksivärisinä ja sabino oli taas lehmänkirjavuuden yksi kuvio. Arabianhevonen on yksi esimerkki.

Tieto sabinosta levisi ympäri hevosmaailmaa. Sitä pidettiin hyvin vaihtelevana kuviona ja todella monen näköistä väritystä epäiltiin helposti sabinoksi. Yksi tällainen oli Gulastra Plume, josta itse kirjoitin vuonna 2013 että sitä epäillään minimaaliseksi sabinokuvioksi (en toki keksinyt väitettä itse, se on muista lähteistä peräisin). Sittemmin tieto ja geenitestaus ovat kehittyneet ja on todettu, että kaikki sabinoina pidetyt hevoset eivät olekaan sabinoita ja että sabino ei selitä kaikkea. Sabino-termi on kuitenkin juuttunut tietoisuuteen ja kielenkäyttöön ja kestänee aikansa ennen kuin muut vaihtoehdot tekevät saman.

SE AINOA OIKEA SABINO

Sabinon aiheuttava geeni  löydettiin vuonna 2005 ja sen jälkeen sitä päästiin testaamaan laboratoriossa. Geeni nimettiin optimistisesti nimellä SB1, sillä oletettiin, että näin monimuotoisena pidetyllä kuviolla voisi olla useampia eri variantteja. Ne voitaisiin sitten loogisesti nimetä SB2, SB3 ja niin edelleen.

Testaus tarjosi kuitenkin yllätyksiä, sillä moni sabinon näköinen hevonen sai negatiivisen tuloksen. Ne eivät siis olleet sabinoita eikä sabino selittänyt kaikkia suuria merkkejä. Monilta roduilta sabinoa ei löydetty lainkaan, vaikka niillä ei tiedetty mitään muutakaan kirjavuutta esiintyvän mutta isoja, sabinonkaltaisia merkkejä kyllä oli. Arabi on jälleen esimerkki tästä.

Aluksi SB1:stä löydettiin vain amerikkalaisilta roduilta. Ehkä jossain vaiheessa mietittiin, olisiko se Amerikan mantereella syntynyt mutaatio, kuten samppanja. Samoin pidettiin todennäköisenä sitä, että sabino ei ole yhtään niin yleinen tai monimuotoinen kuvio kuin luultiin vaan suhteellisen harvinainen ja usein samannäköinen. Ainakin minun mielestäni sabinosta tuli paljon vähemmän jännittävä asia kuin mitä se oli ollut. Sabino ei tarjonnut enää vakio-oletusta kaikenlaisille oudommille kuvioille.

Sabino ei kuitenkaan suostu noin vain vetäytymään taka-alalle yhdeksi suhteellisen harvinaiseksi kuvioksi! Joitain vuosia sitten sitä löydettiin haflingereilta, lipizzanhevosilta ja norikereilta. Kaikki ovat vanhoja, tukevasti eurooppalaisperäisiä rotuja ja lipizzasta tai haflingerista en ainakaan minä osannut kuvitella löytyvän kirjavuuskuviota. Norikerillakin esiintyy tunnetusti vain tiikerinkirjavaa. Haflinger varsinkin oli yllätys, sillä sen liinakko-väritys on rodun vahva tavaramerkki ja kirjavuus sopii tähän mielikuvaan hyvin huonosti. Niillä tapaa yleensä olla pelkkiä päämerkkejä, jotka ovat mielestäni melko yleisiä. Sukkia sen sijaan ei suosita (haflingereiden jalat ovat usein vaaleat, mutta kyse on ennemminkin pangare-kuviosta kuin varsinaisista merkeistä, joiden alla iho on vaalea) ja liiat merkit voivat olla hylkäämissyy. Lipizzoilla kimo on erittäin yleinen ja kimo tunnetusti voi peittää alleen kaikenlaista, mutta kirjavuuskuvio ei kyllä tullut ensimmäisenä mieleen.

Tutkimuksen mukaan sabinoiksi varmistetut yksilöt eivät kuitenkaan näytä sabinoilta. Ilmeisesti niillä oli joitain merkkejä,  muttei kuitenkaan sabinoille perinteisiä laajoja ja rikkoreunaisia. Samoin kaikki löydetyt yksilöt olivat eriperintäisiä sabinon suhteen. Liekö se sitten sattumaa vain, koska löydettyjä hevosia ei ollut kovin montaa. Tutkimuksessa testattuja haflingereita oli 98 ja niistä 14 oli sabinoita, joten esiintymisprosentti on niinkin iso kuin päälle 14 %. Se ei silti tee samanperintäisen sabino-haflingerin löytymisestä vielä kovin todennäköistä.

Olettaisin että tutkimukset sabinon (ja toki muidenkin kuvioiden) suhteen jatkuvat ja ehkä joskus tulevaisuudessa tiedämme siitä taas lisää. 

PS. SB1:stä esiintyy todennäköisesti myös welsheillä. Epäilen siis, että sabinon tarina ei ole vielä lähimaillekaan kerrottu.

–S

Osallistu väritestiin!

Avery Stablesin omistaja on tehnyt laajahkon väritestin, jossa pitää tunnistaa kuvista hevosten värejä. Testin toinen osio on pienimuotoinen genetiikkaosio, siinä kysellään suhteellisen yksinkertaisia periytymisasioita. Sitä ei sinänsä kannata pelästyä ja mitä sitten jos ei tiedä, ei tästä mitään jälki-istuntoa ole luvassa, jos ei osaa. Kysely on auki 4 viikkoa ja sulkeutuu 5.11.2020, jonka jälkeen niin toivoessaan saa omat tulokset ja yleiset tilastot sähköpostiinsa.

Minähän luen itseni jonkin sortin värifriikiksi, mitä tulee virtuaalihevosten kuviin ja väreihin. Vanhoille lukijoille tämä ei ole mikään uutinen, mutta kerrottakoon nyt silti jos tänne eksyy tuoreempia tulijoita. Tulin taannoin miettineeksi, että siitä on 20 vuotta kun aloin pykätä Hevosmaailma.netin ensimmäisiä versioita pystyyn ja vaikka se alunperin alkoikin hevosrotusivustona, mukaan tulivat värit varsin pian. Värejä seurasi väistämättä niiden genetiikka ja siinä suossa makaan edelleen, kiitos virtuaalihevosten. Me itse asiassa Virginian kanssa otamme mielellämme suuren osan siitä kunniasta, että olimme todennäköisesti virtuaalimaailman ensimmäisiä (julkisesti) väritietoisia harrastajia! Eipä siis ole mikään ihme, että tuo väritesti ja sen tulokset kiinnostavat minua kovasti. Osallistuin toki jo itse.

Se, että tiedän melko paljon hevosten väreistä, ei tarkoita vielä sitä että olisin erityisen etevä tunnistamaan värejä kuvista oikein. En mainitse tässä hieman huoletonta suhtautumistani testin tekemiseen ja ennakkoluulojani. Voi olla että olen nähnyt vähän liikaa noita värejä ja erilaisia poikkeustapauksia, koska eräänkin testikuvan kohdalla ajatuksenkulku meni jotenkin näin: "Kato, se näyttää kyllä ihan mustalta tai ehkä ennemminkin kulomusta. Vitsit kun tietäisi vähän sukua, voi se olla mustanvoikkokin. Tai mustanruunikko tai tummanruunikko. Niin ja kyllähän ne jotkut rautiaatkin ihan mustilta voi näyttää, että tosiaan pitäis tietää vähän suvun värejä kyllä nyt. No, jos mä laitan sen kulomustaksi, se nyt varmaan on se itsestäänselvin vaihtoehto..." Vastaavanlaisia oli muitakin, että kuvan hevosen väri näytti joltakin, mutta se voisi olla jotakin muutakin, tai ainakin jos kuvan panisi virtuaalihevoselle, niin värille voisi olla muutamiakin eri vaihtoehtoja.

Virtuaalihevosten kuvien kanssa puljaaminen on siinä mielessä helppoa, että ei tarvitse välttämättä välittää siitä, minkävärinen kuvassa oleva oikea hevonen on. Kuvassa hevonen näyttää tietynlaiselta ja useimmat harrastajat määrittävät virtuaalihevosen värin sen mukaan, miltä se näyttää, harvoin sen mukaan mikä hevonen oikeasti on. Nämä saattavat nimittäin olla kaksi ihan eri asiaa! Muistutan mieliin vanhan esimerkin sh-ori Veksauksesta, joka kuvien perusteella on musta (no, joissakin kuvissa näkyy pientä punertavaa sävyä), mutta on oikeasti kyllä tosi tumma rautias sukunsa ja varsojensa perusteella. Jos joku virtuaaliharrastaja panisi Veksauksen kuvat omalle suomenhevoselleen ja väittäisi sitä mustaksi, en usko että kovin monella olisi mitään sitä vastaan.

Nykyään moni harrastaja kiinnittää edes jonkin verran huomiota väreihin yleensä ja jopa periytymisasioihin. Varsin harvoin tulee vastaan tilanteita, joissa hevosen väri on rodun ja/tai suvun perusteella täysin mahdoton. Moni myös osaa tunnistaa värit vähintään välttävästi oikein ja ilahduttavan moni kyselee hankalampia väriasioita muilta. Minulta on vuosien mittaan kyselty runsaasti väritunnistuksia ja saa kysellä edelleen.Keskustassa on Värien ihmemaa -viestiketju, johon kaiken jauhannan sekaan mahtuu kyllä värikyselyitä. Summa summarum: kauas on tultu niistä ajoista, jolloin väreistä ja niiden periytymisestä kiinnostunutta virtuaaliharrastajaa suorastaan jopa haukuttiin!

– S