torstaina, joulukuuta 03, 2020

Joulukalenteri 3: uusia tulokkaita, ponit

Kesän ja syksyn mittaan meille on tullut melkoinen määrä kaikenlaista uutta. Niinpä jaan näitä esittelyjä useampaan osaan, sillä muuten tästä yhdestä tulisi melkoinen romaani. Ensimmäisenä esittelen uusimmat ponitulokkaat.


Australianponit

Australianponista on tulossa tätä menoa vähintään keskikokoinen rotu, sillä keksin taannoin 2 kaksipolvista ponia sukuineen. Ne ovat tamma Binnabinna Dalmana ja ori Binnabinna Ilex. Nämä ovat siis eri suvuista ja jossain vaiheessa näistä kahdesta tulee syntymään varsa, joka ei ole sukua yhdellekään toiselle australianponille.

Connemaranponit

Kun kävin taannoin läpi connemaroja ja totesin, kuten niin usein muulloinkin, että siellä tarvitaan uutta verta, kun alkavat ponit olla liiaksi sukua keskenään. Connemaroja voisi tietenkin ostaa, mutta jotenkin tuntui siltä että tällä kertaa itsekeksityt ponit olisivat hyvä idea. Ehkä ne avittavat muitakin kasvattajia jossain vaiheessa. Niin meille tuli Gemslannon Bec Mac Dé sukuineen eli kolmipolvinen ori, joka ei ole minkäänlaista sukua yhdellekään jo olemassaolevalle connemaralle!

Exmoorinponit

Exmooreja ei niinkään helposti saa ostettua, joten keksin kaksi kaksipolvista ponia vanhempineen ja isovanhempineen: ori Madwort of Greenglow ja tamma Jessie of Lamarc. Näistä kahdesta teetän joskus varsan, mutta toistaiseksi olen yhdistänyt niitä vanhoihin poneihini.

Fellponit

Jos joku sanoo minun viettäneen nyt syksyllä poniviikkoja, niin osuu kyllä oikeaan. Fellienkin laumaan tuli kaksi kaksipolvista ponia sukuineen, ori Pebblethorne Meteor ja tamma Fuesways Bonnie Girl

Hackneyponit

Niin, niistä poniviikoista mainitsin... Hackneyponien laumaan tuli keksittyjä poneja, mutta onnistuin muutaman ostamaankin, kun tuli vastaan. Nimittäin Chaon omistamassa Vermontissa on kaikenlaisten valjakkohevosten seassa myös pikku-hakkeja! Itse asiassa Chaon eri talleilta tuli melkoinen määrä kaikenlaista uutta, sovituista astutuksista nyt puhumattakaan, esittelen ne kukin vuorollaan. 

Ne ostoponit ovat orit San Andreas Verm (2p) ja Serpento Verm (1p) sekä tamma Hexacoral Verm (1p). Erityisesti tuon kaksipolvisen tilausvarsan saaminen tuntuu melkoiselta lottovoitolta. Näiden kanssa en ole vielä aloittanut kilpailemista, koska ne ovat syntyneet syyskuussa ja vaikka meillä ei ikääntymiseen niin kovasti panostetakaan, niin silti jotenkin tuntuu että ovat liian pieniä vielä.

Tuontiponeja on 4 kappaletta, 2 oria ja 2 tammaa, kaikki suvuttomia. Oriit ovat Hurstwing's My Bad ja Wainford Reckless Royal ja tammat Heartside's Uptown Miss ja Wainford Whizzy Dee. Nämä ovat jo ihan sitten aikuisia, joten niillä olen kilpaillut jo jonkin verran. Kilpailutan hackneyponejani pääasiassa ARJ:n ajoluokissa, mutta osaa myös joissakin eri saddleseat-divisioonien ajoluokissa.

– S

Ei kommentteja: