keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Risuestehevosten sukupuutto

Onhan risuestehevosia aina ollut vähän, mutta tämä alkaa mennä jo säälittäväksi. Katsokaa noita Agaven risuestelähtöjä! Siellä on kaksi yhden hevosen omistajaa mukana, meidän hevoset, Agaven omat hevoset eikä sitten muita. Onko tosiaan niin että vähänkään isommista talleista ainoastaan Agave ja Pink ovat ainoita, joilla on muutamaa enemmän risuestehevosia?
Tosin eipä kukaan muukaan Agaven lisäksi juuri lähtöjä järjestä, meilläkin on vain satunnaisesti niitä tarjolla.

Mielestäni tämä on aika tavalla hölmöä. Risuestehevoset mielestäni täydentävät aika sopivasti laukkatoimintaa, ainakin meillä. Meiltä nimittäin on lähtenyt muutama sileällä heikosti pärjännyt hevonen kokeilemaan risuesteitä ja jotkut ovat pärjänneet risuilla hienosti. Tietysti lähtöjen pienuus auttaa tässä, mutta idea on kuitenkin tämä. Lisäksi risuestelaukat voisivat olla loistava urheilulaji RBSH:ille, joiden suvusta löytyy este- ja/tai kenttäpainotteisia hevosia.

Risuestelaukkoja on niin vähän ja toisaalta risuestehevosia kilpailutetaan yleensä sileiden hevosia säästeliäämmin, joten useammankin risuestehevosen ottaminen sileän hevosten oheen ei aiheuta suurta työmäärää. Kilpailuttaminen on helppoa ja yksinkertaista: grade-järjestelmä on samanlainen ja lähtöihin mahtuu aina. Risuestehevosille (ainakin täysiverisille) on tarjolla muutama rahakas arvokilpailu, viisiosainen Agave Chase ja BC:n yhteydessä juostava Breeders' Cup Steeplechase.
Toisaalta risuestehevosten kilpailutus alkaa myöhemmin kuin muiden ja säästeliään kilpailutuksen takia ura kestää kauemmin. Niinpä risuilla hevonen saa kilpailla kymmenvuotiaaksi asti.

Risuilla kilpaileminen ei kuitenkaan automaattisesti tuo menestystä ja voittoja. Tästä esimerkkinä olkoon meidän xx-ruuna Cutty Shark GA, joka on startannut 11 kertaa maidenissa voittamatta kertaakaan! Vaikka suhtaudumme risuestehevosten kisauttamiseen ja menestysvaatimuksiin huomattavasti löysemmin kuin muihin, ei Cutty enää starttaa radoilla. Vielä pitäisi keksiä mitä tehdä tämän ruunan kanssa...

Mistä sitten saisi oman risuestehevosen? No esimerkiksi meiltä! Meillä on reilu tusina suvutonta risuestehevosta myynnissä ja lisää tulee aina kun keksitään. Jossain vaiheessa saattaa sekaan tulla suvullisia ionicilaisia, varsinkin kolmosryhmän rotuja. Meillähän noita laukkatekkejä ja -terskejä on "tehty" este- ja kenttäpainotteisista suvuista ja sieltä voisi löytyä RBSH:ita, joilla olisi sukunsa perintönä hyppylahjoja.
Voisin kuvitella, että myös Agavesta voisi kysellä omaa risuestelaukkuria, kun niitä siellä kuitenkin on ja meiltäkin ovat ostaneet muutaman kilpailleen hevosen jalostukseen.

2 kommenttia:

Pölhö kirjoitti...

Minä kaavailin yhdessä vaiheessa, oli muistaakseni juuri oriista N's Rich Monarch, risuestehyppääjäksi siirtymistä. Homma kuitenkin jotenkin jäi, ja nyt, kuten hyvin tiedätte, poika juoksee sileällä.

Olisi kyllä muikeaa tehdä vaikkapa tuosta ensimmäisestä RBSH-kasvatistani risuhyppääjä, mutta pelottaa vain löytyykö sillekään lähtöjä...

tangerine kirjoitti...

Tuosta risuestejutusta on periaatteessa tullut oikea noidankehä, sillä monikaan ei halua risuestehevosia sen takia, että kisoja ei paljoakaan ole. Sitten kun ei niitä risuilijoita kukaan omista, niin ei niitä kisojakaan järjestetä.

Taannoin oli Prismaticissa pari risuilijaa, mutta ne ovat kyllä jääneet sivummalle. Syynä lienee se, miten paljon pidän sileillä juoksevien ykkösryhmäläisten matka- ja ratapohjavaihtoehdoista.