sunnuntaina, elokuuta 23, 2015

Voikkoväriset RL-cobit

Kaivelin keväällä tietoja päistäriköistä reaalimaailman welsh cobeista (Metsästämässä päistärikköjä RL-cobeja ) ja kuukauden kyselyssä se oli melko tykätty postaus, joten päätin jatkaa welsh cobien parissa, mutta tällä kertaa tutkinnan alla on voikkovärit ja se, mistä ne tulevat.

Voikkovärit ovat melko harvinaisia reaalimaailman cobeilla, vaikka maailmalta kyllä löytyy jokunen siittola, joka on voikkoväristen cobien jalostukseen erikseen painottunut. Ne ovat kuitenkin aloittaneet aikaisintaan 90-luvun loppupuoliskolla. Sitä ennen voikkovärisiä cobeja ilmeisesti jopa vähän karsastettiin, näin olin lukevinani ainakin riviväleistä (saattaa sitä tapahtua vieläkin), vaikkakaan voikkovärejä ei ole koskaan welsh-kantakirjoissa diskriminoitu samalla tavoin kuin esimerkiksi connemaroilla (tuplavoikoista vain tammat hyväksytään esikantakirjaan) ja newforesteilla (tuplavoikot kokonaan kielletty, voikko hyväksytään vain tammoilla ja ruunilla). Näin ollen siis vanhoja voikkovärisiä welsh cob-linjoja on edelleen olemassa.

Pikkuwelsheillä voikkovärit ovat oman hataran näppituntumani mukaan yleisempiä, ovat ehkä aina olleet, ja ilmeisesti siis myös suositumpia. Mahdollisesti kyse voi olla ihan vain siitä, että jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien pikkuwelshit alkoivat olla enemmän lasten ratsuja (erityisesti B-sektio) kuin varsinaisia työponeja ja onhan se aina kiva, jos lasten poni on sievän värinen.

Koska menneinä vuosikymmeninä welshien eri sektiot menivät toisinaan suloisesti sekaisin, ja toisaalta molempia pikkusektioita on saanut ja saa edelleen käyttää cobien jalostuksessa, epäilin että tässä tonkimisessa kävisi samalla tavoin kuin päistärikköjen kanssa: kaikki voikkoväriset linjat alkavat loppuviimeksi jostain pikkusektion ponista. En ollut oikeassa tämän hypoteesini kanssa, vaikka toki näinkin tapahtuu. Erityisesti jos cobin suvussa tulee vastaan C-cobia, silloin on usein todennäköistä että jossain kohtaa suvusta löytyy mountainia ja joskus B:täkin, ja toisinaan voikkovärin linjan pystyy johtamaan näihin pikkusektioihin.

Kuitenkin kaikkein useimmin törmäsin C-tammaan nimeltä Gwyryfon Betty (1915, King Betty – Polly, Sukuposti, All Breed Database) ja sen tyttäreen Gwyryfon Nancyyn (1922, Welsh Model – Gwyryfon Betty, Sukuposti, All Breed Database). Gwyryfon Betty on merkitty voikoksi, mutta mistä sen voikkoväritys tulee, siitä ei ole harmainta hajua. Sukuposti listaa sille vain vanhemmat ja niidenkään värit eivät ole tiedossa.
All Breed Database listaa Bettyn emän Pollyn sukua vähän pidemmälle, mutta väritiedot ovat sielläkin puutteelliset. Suvusta kyllä löytyy kahteenkin kertaan hallakoksi merkitty ori Crawshay Arabian, luoja yksin tietää oliko se hallakko vai ruunivoikko vai arabi, vai ei kenties mitään näistä, ja että tuleeko Gwyryfon Bettyn voikkoväritys mahdollisesti sieltä.
Ja sitten on vielä tietenkin Rainhill Welsh Cobsin sukutietokanta, joka listaa Bettyn emälle Pollylle ihan toiset vanhemmat: Pencaerhelem – tamma i. Old Trotting Railway (lähde). Sukuposti ja All Breed Pedigree tuntevat kyllä Old Trotting Railwayn ja molempien mukaan sillä on nimetön tammavarsa, jolla puolestaan on Polly-niminen varsa, mutta että kyseessä olisivat kuitenkin eri hevoset (lähde, lähde). Ota näistä sitten selvä.

Gwyryfon Nancy on merkitty Sukupostissa ruunikoksi, mutta All Breed Databasessa se on merkitty ruunivoikoksi, mikä onkin mielestäni todennäköisempää, koska sillä on kaksi ruunivoikoksi merkittyä varsaa oletettavasti ruunikosta oriista. Näistä ori Cardi Llwyd (1931, Ceitho Welsh Flyer – Gwyryfon Nancy) on se, joka tulee vastaan monien voikkoväristen cobien suvuissa.

Kuten päistärikköjen kohdalla, voikkovärienkään kanssa ei voida olettaa, että menneinä vuosikymmeninä olisi saatu ilman muuta kaikki väritermit oikein ja kohdilleen. Voikkovärien kohdalla erityinen ongelma on se, että mustanvoikkoa on tunnistettu tuskin koskaan oikein, vaan ne ovat kirjoissa ja kansissa joko mustina, kulomustina, tummanruunikoina, tai ehkä tummina rautiaina. Myös tumma ruunivoikko menee helposti ruunikosta, tavallinen ruunivoikko on voitu tunnistaa vaaleanruunikoksi, ja kannattaa aina myös epäillä, jos joku poni on merkitty vaaleanrautiaaksi ja suvussa on voikkoa lähellä: kyse voi olla voikosta. Niinpä ei ole lainkaan outoa tai edes sanottavasti harvinaista, jos sukuja tuijottaessa huomaa voikkovärin hyppivän sukupolvien ylitse, mitä sen ei pitäisi tehdä. Kyseessä on mitä todennäköisimmin väärin tunnistettu väri.

Sitten kun tässä on näin pitkästi taas puhuttu reaalimaailman cobeista, niin minua kiinnostaisi tietää, millainen status voikkovärisillä cobeilla on virtuaalimaailmassa. Meillä on jokunen D-sektion ruunivoikko ori, mutta se nyt ei ole mikään ihme, meillä nyt muutenkin raivokkaasti suositaan kaikenlaisia erikoisvärejä ja voikkovärejä erityisesti. Muuten voikkovärisiä cobeja tuntuu olevan melko vähän, mutta jos joku sellaisen omistaja sattuu tätä lukemaan, niin saa linkkailla omia ponejaan kommentteihin.

–S

7 kommenttia:

- M kirjoitti...

http://miagolare.net/w/h/afalddwyncamerondawn.php - ruunivoikko D-tamma
http://miagolare.net/w/h/gwenitheirioldawn.php - perlino D-tamma (joskin kuvaton, ja heppalistauksessa on tuon edellisen tamman kuva :D)
Kovin vähän tuntuu näitä oikein erikoisvärisiä cobeja olevan, ja senpä takia mä ehdottomasti halusin tuosta jälkimmäisestä tammasta perlinon, vaikka se sitten kuvattomana saakin hengailla (jos en joskus innostu piirtämään/palkkaamaan piirtäjää, kuten alunperin suunnittelin)

Näiden lisäksi meillä on yksi ruunivoikko C-tamma: http://miagolare.net/w/h/gwalchgenevieve.php

Anonyymi kirjoitti...

Meiltä löytyy myös yksi ruunivoikko C-tamma http://keppis.net/moana/ponit/ta/veera.html, jolla on voikko C-sektion orivarsa.

Jossain VSN-näyttelyissä törmäsin tuplavoikkoon, suvulliseen D-oriiseen, mutta en nyt kuolemaksenikaan muista oriin nimeä tai edes tallia missä asui.

- M kirjoitti...

Paraatiponeissa ainakin on voikkovärisiä cobeja:
http://porkkis.net/paraati/tammat.html#wd_id
http://porkkis.net/paraati/oriit.html#wd_id

Mä tiedän että jollain muullakin näitä on, mutta en nyt vaan kuollaksenikaan muista että kellä, missä ja mitä vuotta mä nyt muistelen :/

- M kirjoitti...

Kauhee spämmäys tänne, pahoittelut!
Mutta löysinhän mä sen tallin, mitä meinasinkin: http://poniniemi.altervista.org/murros/ponit.html :)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Spämmäys on aina sallittua, varsinkin kun tavallisesti blogipostauksiin ei tule kommentin kommenttia :)
Kiva nähdä noita voikkovärisiä cobeja virtuaalimaailmassa, varsinkin tuon yhden perlinon löytyminen oli todellinen yllätys meikäläisellekin. Vaikka nyt kun katselen tuota kuvaa, niin voi olla että olen törmännyt tuohon poniin jossain itsekin.

Pölhö kirjoitti...

Miulta löytyy yksi perlinonpäistärikkö D-tamma, piirrettyjen kanssa pääsee värit välillä villiintymään... :D http://lumospark.myartsonline.com/hevoset/littleluxuriesdawn.html

(On muuten tuolta tuo yksi ainokainen varsa Óir Sauron myynnissä... ;)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Perlinonpäistärikkö! Mä ehkä pyörryn.

Óir Sauron olisi kyllä mahtava ostos, mutta enhän minä sille ikinä löytäisi kuvaa, kun sen olisi pakko olla päistärikkö (meillä ei sitä väriä vielä ole) ja sitten pakosti yksinkertainen voikko. Ja jos nyt ihan totta puhun, niin Aelwen Mordor löytyy meidän ponien suvuista jo aikas monta kertaa.