Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.
Kirjava hevonen on nimensä mukaisesti kirjava, kirjavuuskuvio lisää pohjaväriin valkoisia alueita. Nämä valkoiset alueet voivat olla yhtenäisiä tai rikkonaisia tai hevonen voi olla osittain tai kokonaan täplikäs. Valkoisen laikun alla iho on vaaleanpunaista, muualla tummaa (jos pohjaväri ei itsessään aiheuta valkoista ihoa). Kirjavuustyypistä ja yksilöstä riippuen valkoisten laikkujen koko voi vaihdella pienestä, liki huomaamattomasta lähes täysin valkoiseen.
Yleensä kirjavia esitetään olevan kahta tyyppiä, lehmänkirjavaa ja tiikerinkirjavaa, mutta väritiedon ja geenitestauksen tulosten karttuessa mukaan on tullut myös valkomerkkisyys (W-geeni, aiemmin puhuttiin dominanttivalkoisesta), jota pidetään kirjavuuskuviona myös. Lehmänkirjava ja tiikerinkirjava voivat myös yhdistyä, tällöin puhutaan pintaloosasta.
Kirjavat ovat perinteisesti olleet harvinaisia värejä. Joinain aikoina historiassa kirjavia on suosittu niiden näyttävyyden takia, toisin ajoin taas kartettu syistä joita voi vain arvailla. Ehkä niitä on pidetty huonompina, sekaverisinä, naurettavan värisinä. Lehmänkirjavuus on minun näppituntuman mukaan yleisempää kuin tiikerinkirjavuus, mutta toisaalta sekä lehmänkirjavuutta että tiikerinkirjavuutta on jalostettu tiettyihin rotuihin ja niitä pidetään rodun tavaramerkkinä, vaikka nykyään yritetään päästä irti pelkästä värijalostuksesta. Sabinokuviot, valkomerkkisyys ja osin myös splashed white ja frame ovat kuitenkin muuttaneet "värikarttaa" jossain määrin, niitä esiintyy roduilla, joita on perinteisesti pidetty yksivärisinä. Harvinaisia nämä värit ovat yhtä kaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti