keskiviikkona, toukokuuta 15, 2019

Ionicin englannintäysiveriset

Fell- ja exmoorinponien jälkeen vuorossa on englannintäysiverinen.


© Bob Langrish

Täysiverinen on vanha rotu Ionicissa, ollut mukana menossa alusta lähtien ja hevosmäärä on ollut yleensä vähintään kohtalainen. Yllättävää kyllä, rotu ei ole koskaan kuitenkaan ollut kovin suuri lukumäärältään, alle 100 hevosta on tälläkin hetkellä. Jossain vaiheessa rodun jalostusta ajettiin vähän alaspäin, mutta koska se on niin tarpeellinen puoliverijalostuksessa, ei siitä koskaan olla aktiivisesti eroon haluttu.

No, toistakymmentä vuotta jalostusta takana tarkoittaa sitä, että pitkiä sukuja on! Vanhimmat menevät aikaan ennen Ionicia, tamma Wizzerria on se, joka aina pitää mainita, sillä se oli Virginian lempihevonen. Se oli suvuton tamma, alunperin lähtöisin Liinun virtuaalitalli myyntiosastolta keväällä 2001, josta Virginia osti sen. Sittemmin hän myi sen Hopeafarmille "lopettaessaan" virtuaalihevostelun, jatkoi tätä kuitenkin ja osti tamman uudestaan takaisin. Lopetti jälleen, myi tamman, tällä kertaa ilmeisesti Stiinulle ja sitten kun palasi taas virtuaalimaailmaan, hankki sen Marinean omistuksiin, jossa Wiz lopulta kuoli. Wizzerria oli aina selkeästi kouluratsu, sillä on joitain kisatuloksiakin olemassa

Wizzerrian ainoa puhdas xx-varsa oli ori MVS Lord Fenton, joka teki merkittävän työn Quierossa jalostusoriina. Meille merkittävin sen varsoista on ori SK Grand Duke, jonka ostimme kasvattajalta ja joka puolestaan oli paljon käytetty jalostusori meillä. Sekin kuitenkin astui lopulta melko harvona xx-tammoja ja se, samoin kuin Wizzerria, olivatkin vaarassa jopa kadota puhtaista täysiverisistä, vaikka suku jatkuukin sekä RBSH:issa että FWB:issä. Näin ei kuitenkaan käynyt, onneksi ja nyt myöhemmin olemme saaneet haalittua muutamia vanhasukuisia ostohevosia, joiden suvussa Wizzerria löytyy poikiensa kanssa. Mielenkiintoisin on oma kasvatti tamma Royal Court Ion, jonka isä on Elenin omistama vanha Kerpan kasvatti Quiero's Courtyard ja sen isä puolestaan on Fenton.
Muita meille tiensä löytäneitä Fentonin varsoja olivat oriit La Sirène Wicked ja Quiero's Masterpiece. Jälkimmäinen ei jättänyt jatkunutta xx-linjaa, mutta ajattelin käyttää näitä(kin) oreja takautuvasti nykyisille tammoille.

Vuosien saatossa on meille keksitty pariinkin otteeseen ns. tuontisukuisia hevosia, kuten tamma Oregoness GA ja sen veli Not Tested GA sukuineen sekä Impulse Ionin koko suku. Tuoreempia, lyhytsukuisia tulokkaita ovat sitten Pinkin suvuttomat tuontihevoset ja suvulliset kasvatit, joista olen muutamia siirtänyt Ioniciin ratsujalostuksen tueksi. Periaatteessa jalostuksen tilanne on siis hyvä, hevosia on paljon ja erilaisista suvuista. Ikävä kyllä pidemmissä suvuissa on muutamia aivan liian usein toistuvia nimiä:
– Isengard Ion
– Lady Jacqui Ion
– Ninanajna Ion
– No Bless GA
– Original Best GA

Koska minulla on käsissä kohtuullinen lauma pitkäsukuisia tammoja, joille ei omasta tallista löydy yhtäkään oria, lähdin taannoin kyselemään pitkäsukuisten xx-orien perään. Lisätoiveena oli ratsusuku ja koulupainotteisuus ja jouduin pettymään. Ratsusukuja kyllä löytyi, ainakin jos ei ollut ihan kauhean tarkka siitä, että jos sieltä jostain nyt löytyy vähän laukkahevosia. Likimain kaikki oriit kuitenkin olivat joko kenttä- tai estehevosia. Se on toki realistista, ei täysiverinen pääsääntöisesti ole mikään kouluratojen tähtirotu, mutta nyppii se silti. Ja muutenkin tuntuu siltä, että Special Ringin lopettaminen jätti vähän liian suuren aukon täysiverimaailmaan, sinne ratsupuolelle. Tällä hetkellä kukaan ei taida varsinaisesti kasvattaa ratsutäysiverisiä pääasianaan, ne ovat enemmänkin puoliverijalostuksen sivujuonne. Niin meilläkin vaikka yritän kyllä pitää sitä täysiveripuolta hengissä kaikin voimin.

Joka tapauksessa toimenpiteet täysiveristen ovat selvät: osta aina kun näet, pidä muutenkin silmät auki, keksi lisää, varsinkin koulupainotteisia. Kyllä se siitä.

– S

Ei kommentteja: