Arabi on Ionicin vanhimpia kasvatusrotuja, alkuvuodesta 2004 syntyi eka Ion-arabi (oli samalla myös eka Ion-varsa ikinä). Jalostusta on siis tehty ja sukupolvia hevosilla piisaa, joten ajattelin että voisi olla paikoillaan tehdä jonkinlaista katsausta noihin vanhimpiin orilinjoihin, mitä meiltä löytyy.
Oikeastaan tämä postaus pitäisi tehdä vasta joskus myöhemmin, sen jälkeen kun on tarkemmin selvinnyt vajaa vuosi sitten alkaneen joukkotuhon varsinaisen vaikutukset. Tällä hetkellä tilannehan on se, että orilinjalistauksissa voi jonkin orilinjan tilanne näyttää kovinkin hyvältä, mutta että nyt sitten myöhemmin on kaikki tai suurin osa orivarsoista lopetettu ilman orijälkeläistä (ettei kai te kuvittele, että tuokaan lista olisi ajantasalla?).
Afzal-Nonstop
Afzal on suvuton egyptinarabi, joka ostettiin Ioniciin sen edellisen omistajan ja keksijän Mian tallilta Nonstopista. Nonstopista tallina ei ole minkäänlaista muistikuvaa, mutta se on mahdollisesti ollut jonkinlainen suurtalli tai oriasema, koska samalla kertaa meille ostettiin sieltä kolme muutakin erirotuista Nonstop-hevosta.
Afzal piti jalostuskäyttöön tulla, mutta lopulta se astui vain yhden arabitamman ja tästä syntyi ori Abriko Afif. Afifilla on neljä varsaa, kaksi oria ja kaksi tammaa, ja näistä kaikki ovat melko käytettyjä jalostuksessa, vähintään 3-4 varsaa jokaisella. Siitä huolimatta Afzalin orilinja ei ole erityisen laaja tällä hetkellä, osin se kyllä johtuu tuosta mainitusta joukkotuhosta, esimerkiksi Syanid Atifin (i. Abriko Afif) molemmat orivarsat lopetettiin siinä vaiheessa kun niillä oli vasta tammavarsoja. C'est la vie.
Dassais
Dassais oli Farr Arabiansin omistama suvuton arabiori, jonka ilmeisesti ainoa varsa Farr Dammar (e. Mojave Queen) astui meidän Zirkonium Ionin ja tuloksena syntyi orivarsa Ibenka Damir Ion. Damirin kautta siis jatkuu Dassaisin orilinja ja se on kohtuullisen vahva, vaikkakaan ei mitenkään erityisen yleinen. Siksipä sitä ei ole tarvinnut koskaan vältellä jalostuksessa (vaikka minä en uskokaan välttelyyn).
El Ziad
El Ziad kuuluu yhdessä Gerzawy, Omar Farysin, ja Malakhitin kanssa oikeastaan ensimmäiseen arabien tuontiryppääseen, jossa keksittiin 8 suvutonta hevosta, 4 oria ja 4 tammaa, ja näille jälkeläisiä ja jälkeläisenjälkeläisiä niin että saatin heti kasaan kolmipolvinen varsa, joka ei ollut sukua yhdellekään jo olemassaolevalle arabille. El Ziadista ei jäänyt meille kuin yksi sukua jatkanut ori, se keksitty El Kabuki ja toisaalta Kabukillakaan ei ole kuin kaksi orivarsaa, mutta näistä taas molemmat ovat olleen melkoisen tuotteliaita.
El Ziad merkittiin myöhemmin egyptiläiseksi, vaikkei se kyllä muistuta ulkoisesti egyptiläistä arabia pätkän vertaa. El Kabukikin on egyptiläinen, samoin kuin tammavarsa Sultana Ion, mutta siihen se sitten jääkin, niiden kaikki varsat ovat domesticeja.
Gajrat
Gajrat keksittiin Ioniciin loppuvuodesta 2004 ja vaikka tuolloin ei verilinjoista erityisesti meillä vielä piitattukaan, se oli syystä tai toisesta selkeästi venäläinen. Ori oli meidän molempien omistajien lemmikki, vaikkei tuo seikka nyt erityisesti näy mistään sen kummemmin.
Kuten tuohon aikaan oli tyypillistä Ionicissa, Gajratia käytettiin varsin laajalti risteytysjalostukseen, sen varsoista lyötyy pintabiania, angloarabia, morabia, ja ratsuponia. Arabivarsoja jäi kolme, yksi tamma ja kaksi oria.
Gerzawy
Gerzawy on komea puolanarabi, joka keksittiin samassa rytäkässä El Ziadin, Omar Farysin, ja Malakhitin kanssa keväällä 2006. Huolimatta siitä, että ainakin kuvansa perusteella Gerzawy on yksi meidän vanhoista suosikeista, se ei jättänyt kuin yhden orivarsan, Sztorm Ionin eikä silläkään ole enempää kuin yksi orivarsa. Gerzawyn orilinja on siis aika pieni.
Sen sijaan Gerzawy jätti pari suhteellisen merkittävää tammaa, keksityn Gwardenian ja meidän kasvattaman Khariyya Ionin. Molemmat ovat olleet varsin menestyksekkäitä (lue: paljon käytettyjä meidän mittapuulla) jalostuksessa.
HB Calimeirioun/Aramis
Aramiksesta minulla ei ole mitään tietoa, mitä nyt oriin Archiveen onneksi tallentuneilta sivuilta voi lukea. Sen parempaa havaintoa ei ole oikeastaan HB Calimeiriounistakaan, paitsi että se ostettiin Ioniciin vuodenvaihteessa 2004-05. Kuten sivuilta näkyy, se oli kilpaillut jonkin verran esteillä ja koulussa ennen meille tuloaan. Ionicissa se toimi vain jalostusoriina, muttei silti jättänyt kuin yhden arabivarsan, ori Salah Ad-Din Ionin. Silläkään ei ollut kuin yksi arabivarsa, ori Sajjad Ion, mutta Sajjad ja erityisesti sen molemmat pojat (kuten myös tammavarsat) sitten olivat jo hyvinkin merkityksellisiä jalostushevosia.
Malakhit
Malakhit kuuluu samaan "tuontierään" kuin El Ziad, Gerzawy, ja Omar Farys. Malakhit, kuten myös Omar Farys ovat domesticeiksi merkittyjä, toisin kuin monet muut keksityt arabit, joille on myöhemmin merkitty verilinjat.
Malakhitin orilinja jatkuu kahden orivarsan kautta, Midhat Ionin ja Aqil Ionin, näistä Midhat on vahvempi, Aqilista jäi Ioniciin vain yksi ori Piekna Aqashi, se jätti kaksi orivarsaa, mutta toinen myytiin pois, joten Aqilin kautta jatkuva orilinja on tällä hetkellä vanhan oriin Kabala Aqozisin varassa. Midhatilla sen sijaan on enemmän orivarsoja linjaa jatkamassa.
Malakhit kuuluu ennen kaikkea kuvansa takia meidän suosikkiarabeihin.
Olympos Campiglion
Olympos Campiglion ei tarvinne esittelyjä vanhempien arabiharrastajien keskuudessa, nimi on takuulla tuttu vanhojen arabisukujen tuntijoille eikä ihme: ori jätti tusinoittain varsoja ja niiden joukossa ovat sellaiset tunnetut hevoset kuin Rockie's Emerald, Enedfalas Eretildo, Jaguar's Olympos, ja Dahabu Storm. Ja kaiketi meillä Ionicissakin on ollut jo aiemmin hevosia, joiden suvussa Olympos Campiglion esiintyy.
Varsinaisen suoran orilinjan edustaja kuitenkin saatiin vasta vuonna 2012, kun ostin Ravenwoodista ori RW' Darius Phánin. Darius lopetettiin alkuvuodesta, mutta siitä jäi pari mukavaa varsaa, jotka eivät ole vielä toistaiseksi olleet juurikaan jalostuskäytössä. Orilinja on siis pieni, tällä hetkellä siitä on tasan yksi edustaja.
Omar Farys
Tämä on tätä samaa sakkia Malakhitin, Gerzawyn ja El Ziadin kanssa, kuten on jo moneen kertaan todettu. Omar Farysilla on 4 puhdasta arabivarsaa ja näistä kaikki, ei vain kaksi oria, ovat olleet paljon käytettyjä jalostuksessa ja Omar Farys on yleinen nimi meidän pitkäsukuisten arabien sukutauluissa.
Picazo
Picazo oli Farr Arabiansin omistama ori, joka astui pari suvutonta ionicilaista tammaa. Toinen varsoista oli ori Ibenka Bahir Ion ja sen kautta jatkuu Picazon orilinja meillä edelleen. Picazon orilinjaa voisi sanoa ainakin jossain määrin laajaksi, sen verran Bahirilla on orivarsoja.
Prince Of Sunday
Prince Of Sunday ei itse liene mitenkään erityisen tunnettu nimi, mutta sen pojanpoika Dahabu Salute (i. Karneval) ja sen poika Dahabu Shetan ymmärtääkseni ovat. Ja tokihan jo pelkkä Dahabu-liite saa vanhan harrastajan höristämään korviaan. Meille Prince Of Sundayn orilinja tuli siinä vaiheessa kun ostimme Dahabu Shetanin pojanpojanpojan Chaths al Nathifan vuonna 2009.
Chaths oli pitkäsukuinen ja sen suvussa oli tyystin eri nimiä kuin mitä meidän arabeilla muuten, joten se oli erittäin arvokas siitosori ja samalla myös paljon käytetty. Nykyisin en ole ihan 100% iloinen tästä seikasta, koska suuri osa Chathsin suvusta on sittemmin kadonnut ja tuntuu siltä, että joka kerta niiden osoitteita saa metsästää taas uudestaan sukutauluihin kun vanhat eivät toimi. Niin tai näin, eihän se hevosta itseään huononna. Chaths näkyy tällä hetkellä usein emänisänä, sillä on useita tammavarsoja ja niillä kaikilla taas omia varsoja jo. Orilinjakin jatkuu toki, muttei erityisen laajana.
Starline Enzo
Starline Enzo ei ole meidän oma ori, mutta se astui muutamia Ionicin arabitammoja. Ainoa Ionicin jalostuksessa orivarsa kuitenkin jäi tamma Zaby Ashqarista ja se oli ori nimeltä Equivalent Ion. Equivalent jätti kaksi orivarsaa, joista molemmat puolestaan jättivät useampiakin oreja, joten Enzon suora orilinja jatkuu aika vahvana meillä.
Enzo itse oli kuulemma jonkinasteinen muotiori elinaikanaan ja onhan se astunut parisenkymmentä tammaa. Ymmärtääkseni Enzoa saattaa näkyä vielä muidenkin kuin vain meidän arabien suvuissa.
–S
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2015
sunnuntai, marraskuuta 22, 2015
Analyysiä viime kuun postauksista
Tuossa oikealla puolella oli tovi sitten taas kysely siitä, mistä viime kuun blogipostauksesta lukijat ovat pitäneet. Samanlaisia kyselyitähän on ollut jo monen kuukauden ajan, mutta yleensä en ole ottanut niistä tuloksia talteen.
Tällä kertaa lokakuun postauksista annettiin 16 ääntä ja äänet jakautuivat seuraavasti:
1. 4 ääntä: Puoliveristen nimeämistavat
2. 3 ääntä: Esiottelyssä kuukauden valinnat, Muistosivujen anatomia, Arvioi sukupuolileima, Väritermistö ja sen muuttuminen
Tykätyimmästä postauksesta en ollut yllättynyt, koskettaahan puoliverisiin liittyvä aihe monia harrastajia, ja hevosten nimeämiseen törmäävät lähestulkoon kaikki virtuaalihevostelijat. Molemmat siis tärkeitä asioita monelle, joten ei ihme, jos teksti sai suosiota. Tällaista listaa en ole aiemmin nähnyt suomenkielisenä tai virtuaalimaailmassa yleisestikään, enkä oikeastaan missään muuallakaan näin kattavana. Ehkä tuo postaus tuli siis tarpeeseen ja monelle hyötykäyttöön.
Sen sijaan se oli yllätys, että kuukauden valintojen esittelyt saivat kolmekin ääntä. Oman näppituntumani perusteella se postaus on harvoin erityisen suosittu, osin se varmaan johtuu siitä, että se on sellainen joka kuukausi toistuva postaus eikä yleensä tarjoa hirveästi mitään erityistä tietoa, joka olisi kiinnostavaa tai uutta. Nyt kiinnostaisikin tietää tätä äänestäneiltä, että mikä lokakuun valintojen esittelyssä oli niin mielenkiintoista, että mielestänne se oli kiinnostavin postaus (toivottavasti ei siksi, että kaikki muut olivat vielä epäkiinnostavampia... Mutta jos näin oli, niin kertokaa toki!).
Muistosivujen anatomia -postauksen osasin arvata saavan ääniä, sekin on sellainen asia, mikä koskettaa useimpia harrastajia. Asiaa on käsitelty melko vähän meidän blogissa tai muuallakaan, vaikka idean sainkin ht.netin topikista. Toki tällaisissa postauksissa on aina "vaarana" se, että esitän niissä omia mielipiteitäni ja paljolti kaikenlaisia mutu-heittoja, joista eivät muut lukijat ole välttämättä lainkaan samaa mieltä. Toisaalta eihän se ole sinänsä "vaara" eikä ongelma, ei minun kanssa samaa mieltä tarvitse olla ja keskustelua tästäkin aiheesta olisi kiva käydä.
Sukupuolileiman arviointi -postaus oli vähän pettymys, kun siihen ei tullut keneltäkään minkäänlaista kommenttia. Siihen nähden postauksen saamat 3 ääntä tuntuvat ylimitoitetulta, eihän se ole kuin läjä kuvia!
Yleiset väripostaukset ovat yleensä olleet melko suosittuja, mutta sen sijaan terminologia-asiat ovat usein sellaisia, että niitä harvoin pohditaan. Tässä en puhu pelkästään virtuaalimaailmasta tai edes hevosista vaan ihan yleisestikin näin tuntuu olevan! Perustan väitteeni muutaman vuoden työkokemukseen teknisenä kirjoittajana erilaisissa projekteissa. Tosin jos virtuaalimaailmassa puljaa harvinaisempien värien kanssa, joutuu kyllä väistämättä miettimään että miksi sitä hevosen väriä nyt nimittää.
Entäs sitten nuo kokonaan ilman ääniä jääneet postaukset, kuukauden hevosmyynti, moriesianin esittely, ja tennesseenwalkerien värilistaus? Voin väittää, ettei ollut juurikaan yllätys, että nämä jäivät kokonaan ilman ääniä. Myyntipostaus on joka tapauksessa sellaista "täytemateriaalia", tulee joka kuukausi eikä sinällään sisällä mitään varsinaista tietoa mistään.
Moriesianin tilanne noin yleisesti tuli kerrottua siinä postauksessa itsessään: rotu kiinnostaa harvaa, jos ketään, ja sitä on virtuaalimaailmassa vähän, lähinnä vain meillä. Ihmekös sitten, jos rotuesittelykään ei kiinnosta.
Tennesseenwalkerien väriesittelyn olisi ehkä voinut arvella kiinnostavan muita värifriikkejä, mutta toisaalta tuossa nyt esiteltiin varsinaista väriasiaa kovin vähän.
En nyt väitä, että äänestystulokset vaikuttaisivat suoraan siihen, millaista materiaalia kirjoitan blogiin, mutta kyllä aina se varsinkin jää mieleen, jos jokin yllättävä postaus on ollut erityisen pidetty tai toisaalta ei tunnu kiinnostavan ketään. Tosin tällä hetkellä aivot ovat kroonisesti niin tyhjät, että jos saan jonkin idean, siitä on päkistettävä teksti pihalle, riippumatta siitä arvelenko sen kiinnostavan ketään vai en. Ja joulukalenteria on muuten sitten turha odotella tänä vuonna (tai ehkä sitten jos tarjoatte 24 otsikkoa valmiiksi ja mielellään vähän taustoitustakin niihin).
– S
Tällä kertaa lokakuun postauksista annettiin 16 ääntä ja äänet jakautuivat seuraavasti:
1. 4 ääntä: Puoliveristen nimeämistavat
2. 3 ääntä: Esiottelyssä kuukauden valinnat, Muistosivujen anatomia, Arvioi sukupuolileima, Väritermistö ja sen muuttuminen
Tykätyimmästä postauksesta en ollut yllättynyt, koskettaahan puoliverisiin liittyvä aihe monia harrastajia, ja hevosten nimeämiseen törmäävät lähestulkoon kaikki virtuaalihevostelijat. Molemmat siis tärkeitä asioita monelle, joten ei ihme, jos teksti sai suosiota. Tällaista listaa en ole aiemmin nähnyt suomenkielisenä tai virtuaalimaailmassa yleisestikään, enkä oikeastaan missään muuallakaan näin kattavana. Ehkä tuo postaus tuli siis tarpeeseen ja monelle hyötykäyttöön.
Sen sijaan se oli yllätys, että kuukauden valintojen esittelyt saivat kolmekin ääntä. Oman näppituntumani perusteella se postaus on harvoin erityisen suosittu, osin se varmaan johtuu siitä, että se on sellainen joka kuukausi toistuva postaus eikä yleensä tarjoa hirveästi mitään erityistä tietoa, joka olisi kiinnostavaa tai uutta. Nyt kiinnostaisikin tietää tätä äänestäneiltä, että mikä lokakuun valintojen esittelyssä oli niin mielenkiintoista, että mielestänne se oli kiinnostavin postaus (toivottavasti ei siksi, että kaikki muut olivat vielä epäkiinnostavampia... Mutta jos näin oli, niin kertokaa toki!).
Muistosivujen anatomia -postauksen osasin arvata saavan ääniä, sekin on sellainen asia, mikä koskettaa useimpia harrastajia. Asiaa on käsitelty melko vähän meidän blogissa tai muuallakaan, vaikka idean sainkin ht.netin topikista. Toki tällaisissa postauksissa on aina "vaarana" se, että esitän niissä omia mielipiteitäni ja paljolti kaikenlaisia mutu-heittoja, joista eivät muut lukijat ole välttämättä lainkaan samaa mieltä. Toisaalta eihän se ole sinänsä "vaara" eikä ongelma, ei minun kanssa samaa mieltä tarvitse olla ja keskustelua tästäkin aiheesta olisi kiva käydä.
Sukupuolileiman arviointi -postaus oli vähän pettymys, kun siihen ei tullut keneltäkään minkäänlaista kommenttia. Siihen nähden postauksen saamat 3 ääntä tuntuvat ylimitoitetulta, eihän se ole kuin läjä kuvia!
Yleiset väripostaukset ovat yleensä olleet melko suosittuja, mutta sen sijaan terminologia-asiat ovat usein sellaisia, että niitä harvoin pohditaan. Tässä en puhu pelkästään virtuaalimaailmasta tai edes hevosista vaan ihan yleisestikin näin tuntuu olevan! Perustan väitteeni muutaman vuoden työkokemukseen teknisenä kirjoittajana erilaisissa projekteissa. Tosin jos virtuaalimaailmassa puljaa harvinaisempien värien kanssa, joutuu kyllä väistämättä miettimään että miksi sitä hevosen väriä nyt nimittää.
Entäs sitten nuo kokonaan ilman ääniä jääneet postaukset, kuukauden hevosmyynti, moriesianin esittely, ja tennesseenwalkerien värilistaus? Voin väittää, ettei ollut juurikaan yllätys, että nämä jäivät kokonaan ilman ääniä. Myyntipostaus on joka tapauksessa sellaista "täytemateriaalia", tulee joka kuukausi eikä sinällään sisällä mitään varsinaista tietoa mistään.
Moriesianin tilanne noin yleisesti tuli kerrottua siinä postauksessa itsessään: rotu kiinnostaa harvaa, jos ketään, ja sitä on virtuaalimaailmassa vähän, lähinnä vain meillä. Ihmekös sitten, jos rotuesittelykään ei kiinnosta.
Tennesseenwalkerien väriesittelyn olisi ehkä voinut arvella kiinnostavan muita värifriikkejä, mutta toisaalta tuossa nyt esiteltiin varsinaista väriasiaa kovin vähän.
En nyt väitä, että äänestystulokset vaikuttaisivat suoraan siihen, millaista materiaalia kirjoitan blogiin, mutta kyllä aina se varsinkin jää mieleen, jos jokin yllättävä postaus on ollut erityisen pidetty tai toisaalta ei tunnu kiinnostavan ketään. Tosin tällä hetkellä aivot ovat kroonisesti niin tyhjät, että jos saan jonkin idean, siitä on päkistettävä teksti pihalle, riippumatta siitä arvelenko sen kiinnostavan ketään vai en. Ja joulukalenteria on muuten sitten turha odotella tänä vuonna (tai ehkä sitten jos tarjoatte 24 otsikkoa valmiiksi ja mielellään vähän taustoitustakin niihin).
– S
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2015
Virtuaalimaailman lama – voiko sille edes tehdä mitään?
Jälleen kerran tämä aihe on pöllitty ht.netistä (topic Millä virtuaalitallit nousuun?), mutta tottahan hyvä aihe kestää useammankin tarkastelun ja minusta tämä on ihan aiheellinen asia pohdittavaksi.
Onhan sitä jo monta vuotta pohdittu, että harrastajamäärät eivät kasva, ainakaan kovin ripeästi, uutta porukkaa tulee kyllä virtuaalimaailmaan, mutta a. samalla vanhaa poistuu, ja b, eivät ne uudet välttämättä ole pitkäikäisiä harrastajia. Samoin harrastajien keski-ikä on noussut hurjasti, täysi-ikäinen virtuaalihevostelija ei ole enää poikkeus vaan enemmänkin jo sääntö. Virginia voisi kertoa omakohtaisista kokemuksista 2000-luvun alkuvuosilta, jolloin hän oli käytännössä ainoa täysi-ikäinen harrastaja tai ainakin hyvin, hyvin harvojen joukossa. Samoin ht.netin virtuaalitalli-aiheinen palsta on hiljentynyt lähes hälyttävästi eikä välttämättä sen takia, että nykyisin panostettaisiin enemmän keskustelujen laatuun. Hevoskaupan ja jalostuksen vähäisyydestä mekin kannamme huolta, emmekä ole ainoita.
Sallittakoon ensin pieni määrä vanhojen muistelua (vaikken olekaan aloittanut virtuaalihevostelua kovin aikaisin, olin toki "ollut netissä" jo silti hyvän tovin ennen kuin sain Ionicin-puolikkaan). 2000-luvun alussa internet oli uusi ja hieno juttu aika monelle, silloin se vasta oikeastaan alkoi lyödä itseään läpi muidenkin kuin vain kovaksikeitettyjen nörttien keskuudessa. Oli sähköposti, oli irc, oli nyyssit, jonkinlaisia chatteja, keskustelupalstoja, ja hienointa kaikesta oli, kun oli omat kotisivut.
Tällöin internetin sisältö ja vähäiset palvelut oli suunnattu pääosin miehille, yleinen mielikuva oli etteivät naiset, varsinkaan nuoret tytöt, käyttäneet internetiä muuta kuin ehkä johonkin sähköpostin lukemiseen. Virginia oli innoissaan siitä, että virtuaalihevosmaailma oli näiden nuorten tyttöjen itse itselleen kehittämä asia (toki mallia oli otettu ulkomailta tähän), se oma juttu netissä, jossa sai treenata omia nettitaitojaan ja kaiken lisäksi se oli vielä ilmainen. Internet ei jäisi pelkästään miesten leikkikentäksi. Virtuaalihevosmaailman tuolloisen suosion ymmärtää: se yhdisti uuden, hienon internetin omaan kiinnostuksen kohteeseen, hevosiin.
Tilanne on nyt ihan kokonaan toinen. Netti ei ole enää uutta ja hienoa vaan arkipäivää ja välttämättömyys. Sisältöjä ja palveluita ei kehitetä enää yksiviivaisesti miesten mieltymykset edellä (ainakaan useimmiten). Sosiaalinen media ja vanha kunnon Web 2.0 ovat vallanneet itselleen tilaa netissä ja ihmisten elämässä. On blogeja, vlogeja, Facebook, Twitter, Instagram, Tumblr. Keskustelupalstat eivät vedä enää väkeä, kun kavereiden kanssa jutellaan Hangouteissa, Telegramissa, WhatsAppissa ja ties minkä muiden kautta.
Näiden lisäksi internet on siirtynyt taskuun ja käytettäväksi kosketusnäytöillä. Harvalla lienee enää rehellistä pöytäkonetta käytössä, läppäreitä varmaan löytyy, mutta jos trendit pitävät paikkaansa, tabletit ja älypuhelimet ovat tulleet hyppimään läppäreiden tontille. Huomaan sen itsekin: lyhyelle viikonloppureissulle en pakkaa enää mukaan läppäriä, nykyään en edes tablettia, ellei ole jotain hyvää syytä siihen. Puhelimella pärjää pitkälle. Puhelimella voi kyllä suhteellisen kivuttomasti surffailla virtuaalitalleja ja vaikka ht.netiä, mutta en minä sillä, enkä edes tabletillakaan, pystyisi ylläpitämään talleja. Se vaatii omalla kohdallani html:n kirjoittamista ja auta armias, että tekisin sitä kosketusnäytöllä! Mieluummin vaikka nirhaan ranteeni auki lusikalla. Enkä minä oikein helposti pystyisi kirjoittamaan monimutkaista kisaosallistumis-sähköpostiakaan kosketusnäytöllä, jossa pitäisi olla luokat ja osallistumismuoto VRL- ja VH-tunnuksineen ja kaikkine html-koodeineen.
Niin, onko aika ajanut (nykymuotoisen) virtuaalihevosharrastuksen ohi? Ehkä. Tälle lajille ei taida olla enää niin kovasti tilausta kuin aiemmin oli. Vanhat fanit roikkuvat mukana vielä ja aina joku uusikin koukuttuu, mutta käytännössä täällä me pyörimme omissa liemissämme palvoen sitä vanhaa mallia, jonka perusta luotiin joskus vuosina 2000-2005.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Älkää minua katsoko, en minä tiedä. Lupaan kyllä kertoa, jos saan jonkin hyvän idean.
– S
Onhan sitä jo monta vuotta pohdittu, että harrastajamäärät eivät kasva, ainakaan kovin ripeästi, uutta porukkaa tulee kyllä virtuaalimaailmaan, mutta a. samalla vanhaa poistuu, ja b, eivät ne uudet välttämättä ole pitkäikäisiä harrastajia. Samoin harrastajien keski-ikä on noussut hurjasti, täysi-ikäinen virtuaalihevostelija ei ole enää poikkeus vaan enemmänkin jo sääntö. Virginia voisi kertoa omakohtaisista kokemuksista 2000-luvun alkuvuosilta, jolloin hän oli käytännössä ainoa täysi-ikäinen harrastaja tai ainakin hyvin, hyvin harvojen joukossa. Samoin ht.netin virtuaalitalli-aiheinen palsta on hiljentynyt lähes hälyttävästi eikä välttämättä sen takia, että nykyisin panostettaisiin enemmän keskustelujen laatuun. Hevoskaupan ja jalostuksen vähäisyydestä mekin kannamme huolta, emmekä ole ainoita.
Sallittakoon ensin pieni määrä vanhojen muistelua (vaikken olekaan aloittanut virtuaalihevostelua kovin aikaisin, olin toki "ollut netissä" jo silti hyvän tovin ennen kuin sain Ionicin-puolikkaan). 2000-luvun alussa internet oli uusi ja hieno juttu aika monelle, silloin se vasta oikeastaan alkoi lyödä itseään läpi muidenkin kuin vain kovaksikeitettyjen nörttien keskuudessa. Oli sähköposti, oli irc, oli nyyssit, jonkinlaisia chatteja, keskustelupalstoja, ja hienointa kaikesta oli, kun oli omat kotisivut.
Tällöin internetin sisältö ja vähäiset palvelut oli suunnattu pääosin miehille, yleinen mielikuva oli etteivät naiset, varsinkaan nuoret tytöt, käyttäneet internetiä muuta kuin ehkä johonkin sähköpostin lukemiseen. Virginia oli innoissaan siitä, että virtuaalihevosmaailma oli näiden nuorten tyttöjen itse itselleen kehittämä asia (toki mallia oli otettu ulkomailta tähän), se oma juttu netissä, jossa sai treenata omia nettitaitojaan ja kaiken lisäksi se oli vielä ilmainen. Internet ei jäisi pelkästään miesten leikkikentäksi. Virtuaalihevosmaailman tuolloisen suosion ymmärtää: se yhdisti uuden, hienon internetin omaan kiinnostuksen kohteeseen, hevosiin.
Tilanne on nyt ihan kokonaan toinen. Netti ei ole enää uutta ja hienoa vaan arkipäivää ja välttämättömyys. Sisältöjä ja palveluita ei kehitetä enää yksiviivaisesti miesten mieltymykset edellä (ainakaan useimmiten). Sosiaalinen media ja vanha kunnon Web 2.0 ovat vallanneet itselleen tilaa netissä ja ihmisten elämässä. On blogeja, vlogeja, Facebook, Twitter, Instagram, Tumblr. Keskustelupalstat eivät vedä enää väkeä, kun kavereiden kanssa jutellaan Hangouteissa, Telegramissa, WhatsAppissa ja ties minkä muiden kautta.
Näiden lisäksi internet on siirtynyt taskuun ja käytettäväksi kosketusnäytöillä. Harvalla lienee enää rehellistä pöytäkonetta käytössä, läppäreitä varmaan löytyy, mutta jos trendit pitävät paikkaansa, tabletit ja älypuhelimet ovat tulleet hyppimään läppäreiden tontille. Huomaan sen itsekin: lyhyelle viikonloppureissulle en pakkaa enää mukaan läppäriä, nykyään en edes tablettia, ellei ole jotain hyvää syytä siihen. Puhelimella pärjää pitkälle. Puhelimella voi kyllä suhteellisen kivuttomasti surffailla virtuaalitalleja ja vaikka ht.netiä, mutta en minä sillä, enkä edes tabletillakaan, pystyisi ylläpitämään talleja. Se vaatii omalla kohdallani html:n kirjoittamista ja auta armias, että tekisin sitä kosketusnäytöllä! Mieluummin vaikka nirhaan ranteeni auki lusikalla. Enkä minä oikein helposti pystyisi kirjoittamaan monimutkaista kisaosallistumis-sähköpostiakaan kosketusnäytöllä, jossa pitäisi olla luokat ja osallistumismuoto VRL- ja VH-tunnuksineen ja kaikkine html-koodeineen.
Niin, onko aika ajanut (nykymuotoisen) virtuaalihevosharrastuksen ohi? Ehkä. Tälle lajille ei taida olla enää niin kovasti tilausta kuin aiemmin oli. Vanhat fanit roikkuvat mukana vielä ja aina joku uusikin koukuttuu, mutta käytännössä täällä me pyörimme omissa liemissämme palvoen sitä vanhaa mallia, jonka perusta luotiin joskus vuosina 2000-2005.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Älkää minua katsoko, en minä tiedä. Lupaan kyllä kertoa, jos saan jonkin hyvän idean.
– S
keskiviikkona, marraskuuta 11, 2015
Pearl
Pearl-väritys on yksi viimeisimpiä tunnistettuja värejä hevosilla, vaikka kyseessä on mitä todennäköisimmin hyvin vanha väri. Virtuaalimaailmassa pearl-värisiä hevosia ei ole näkynyt, joskus harvoin näkee kuvia, joiden hevonen saattaa olla jokin pearl-värinen, mutta näitä on käytetty jonkin muun värisillä hevosilla.
Ulkoasu
Homotsygoottina pearl-geeni (genetiikasta enemmän juttu alempana) vaalentaa peitinkarvaa, ihoa, ja silmiä, samaan tapaan kuin samppanjageeni. Usein lopputulos on melko samannäköinen samppanjavärien kanssa, joten pearl on helppo sekoittaa siihen.
Homotsygootin pearlin (käytän jatkossa termiä pearl) vaalentaman ruskean karvan sävy vaihtelee vaalean oljenkeltaisen ja syvän aprikoosin välillä, mustan sävyä puolestaan kuvaillaan hopeisen ruskeanharmaaksi tai vaalean maitosuklaan väriseksi. Yleiskuva väreistä on melko lämpimän sävyinen ja samppanjojen tapaan karva voi olla erityisen kiiltävää. Ruunikko- ja mustapohjaisilla pearleilla on yleensä tummempaa värisävyä jaloissa, erityisesti nivelten kohdalla. Jouhetkin voivat olla hivenen peitinkarvan väriä tummemmat. Raudikkopohjaisilla jouhet ovat yleensä samanväriset kuin muu peitinkarva, poikkeuksena samppanjanrautiaaseen, jolla on yleensä vaaleat jouhet voikkojen tapaan.
Pearlien iho on tummahko laventelinsävyinen ja siinä voi olla himmeää täplikkyyttä, samoin kuin samppanjaväreillä. Syntyessään pearlien silmät ovat siniset, mutta ne tummuvat iän myötä ja lopullinen väri vaihtelee vaaleasta tummaan ruskeaan. Silmien värillä saattaa olla korrelaatiota pohjaväriin: raudikkopohjaisilla silmät jäävät vaaleammiksi kuin ruunikko- ja mustapohjaisilla pearleilla.
Heterotsygoottina esiintyvä pearl ei tiettävästi muuta hevosen väriä juuri lainkaan, tai ehkä mahdollisesti se vaalentaa vähän, muttei niin paljon, että sitä voitaisiin erottaa perusvärien normaalista sävyvaihtelusta. Näinollen näistä puhutaan värin kantajina, hevosina, jotka voivat periyttää pearlia eteenpäin varsoilleen, mutteivät itse ole ulkoasultaan pearleja.
Jos heterotsygootti pearl yhdistyy yksinkertaiseen voikkogeeniin, tulos on dramaattisesti erilainen kuin heterotsygootti-pearlin tai yksinkertaisen voikkogeenin yksikseen aiheuttamat värit. Kaikilla pohjaväreillä voikko-pearl hevonen muistuttaa tuplavoikkoa vaaleanpunaisine ihoineen, lähes valkoisine peitinkarvoineen ja jouhineen. Tässäkin tapauksessa ruunikko- ja mustapohjaisilla hevosilla voi olla hieman tummempaa sävyä jaloissa ja jouhissa. Silmien väri poikkeaa kuitenkin tuplavoikoista: ne eivät ole siniset vaan vihertävän tai kullan sävyiset.
Esiintyminen eri roduilla
Pearl on harvinainen väri, vaikkakin vanha. Osin harvinaisuus voi tietenkin olla harhaa, koska yksinkertainen pearl-geeni ei näy hevosen ulkoasussa. Pearlin alkuperä on melko varmasti Iberian niemimaalla, sillä nykyisin väriä esiintyy tiettävästi andalusianhevosilla ja lusitanoilla, sekä iberialaisista tuontihevosista polveutuvilla painteilla, ja ymmärtääkseni myös quartereilla ja perunpasoilla.
Ennen kuin värin tausta selvisi, sen aiheuttajaa nimitettiin erityisesti paintien kohdalla Barlink factoriksi paint-ori Barlink Macho Manin mukaan, jonka on oletettu olleen kantaja. Värisävyn perusteella sitä nimitettiin myös apricotiksi (suom. aprikoosi), mutta koska väri periytyy Iberian niemimaalta ja ibero-rotujen keskuudessa sitä on nimitetty pearliksi, nykyisin ainakin jotkin lähteet suosittelevat käyttämään termiä pearl.
Näiden lisäksi pearlia esiintyy myös irlannincobeilla tai sen sukuisilla hevosilla (amerikkalainen termi Gypsy Cob). Mahdollisesti nämäkin ovat saaneet värinsä muinoin tapahtuneilta risteytyksiltä iberialaisperäisten hevosten kanssa. Toinen vaihtoehto Kathmanin mukaan voisivat ns. Royal Hanoverian Creamit.
Genetiikka
Poikkeuksena muihin diluutioväreihin pearl on resessiivinen geeni eli se voi hyppiä sukupolvien yli ja ilmestyä sukuun yhtäkkiä, kun kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja geenien todennäköisyyslaskennan nopat osuvat kohdilleen.
Pearl-geeniä merkitään lyhenteellä PRL (tai Prl, mutta käytän tässä tekstissä selvyyden vuoksi muotoa PRL). Hevonen, joka ei ole pearl-värinen eikä edes kantaja, merkitään PRLPRL. Pearlin kantaja on puolestaan PRLprl, ja homotsygootti pearl prlprl.
Koska pearl vaikuttaa toisella tavalla yhdistyessään yksinkertaiseen voikkogeeniin, näillä kahdella geenillä on ilmeisesti jotain tekoa keskenään. Mahdollisesti pearl on jopa voikko-geenin variaatio, saman alleelin aiheuttama. Jos tilanne on tämä, pearlien ja voikkoväristen hevosten risteytystaulukko on esitetty alla, samoin kuin taulukossa käytetyt termit.
Termit:
– ei-pearl = PRLPRL, ei voikko
– kantaja = PRLprl
– pearl = prlprl
– voikko = CCCR, yksinkertainen voikko, ei pearl
– tuplavoikko = CCRCCR, kaksinkertainen voikko
– voikko-pearl = prlCCR
Lähteet
Kathmann, L.: The Equine Tapestry – An Introduction to Colors and Patterns
UC Davis School of Veterinary Medicine: Pearl
Wikipedia: Pearl gene
–S
Ulkoasu
Homotsygoottina pearl-geeni (genetiikasta enemmän juttu alempana) vaalentaa peitinkarvaa, ihoa, ja silmiä, samaan tapaan kuin samppanjageeni. Usein lopputulos on melko samannäköinen samppanjavärien kanssa, joten pearl on helppo sekoittaa siihen.
Homotsygootin pearlin (käytän jatkossa termiä pearl) vaalentaman ruskean karvan sävy vaihtelee vaalean oljenkeltaisen ja syvän aprikoosin välillä, mustan sävyä puolestaan kuvaillaan hopeisen ruskeanharmaaksi tai vaalean maitosuklaan väriseksi. Yleiskuva väreistä on melko lämpimän sävyinen ja samppanjojen tapaan karva voi olla erityisen kiiltävää. Ruunikko- ja mustapohjaisilla pearleilla on yleensä tummempaa värisävyä jaloissa, erityisesti nivelten kohdalla. Jouhetkin voivat olla hivenen peitinkarvan väriä tummemmat. Raudikkopohjaisilla jouhet ovat yleensä samanväriset kuin muu peitinkarva, poikkeuksena samppanjanrautiaaseen, jolla on yleensä vaaleat jouhet voikkojen tapaan.
Pearlien iho on tummahko laventelinsävyinen ja siinä voi olla himmeää täplikkyyttä, samoin kuin samppanjaväreillä. Syntyessään pearlien silmät ovat siniset, mutta ne tummuvat iän myötä ja lopullinen väri vaihtelee vaaleasta tummaan ruskeaan. Silmien värillä saattaa olla korrelaatiota pohjaväriin: raudikkopohjaisilla silmät jäävät vaaleammiksi kuin ruunikko- ja mustapohjaisilla pearleilla.
Heterotsygoottina esiintyvä pearl ei tiettävästi muuta hevosen väriä juuri lainkaan, tai ehkä mahdollisesti se vaalentaa vähän, muttei niin paljon, että sitä voitaisiin erottaa perusvärien normaalista sävyvaihtelusta. Näinollen näistä puhutaan värin kantajina, hevosina, jotka voivat periyttää pearlia eteenpäin varsoilleen, mutteivät itse ole ulkoasultaan pearleja.
Jos heterotsygootti pearl yhdistyy yksinkertaiseen voikkogeeniin, tulos on dramaattisesti erilainen kuin heterotsygootti-pearlin tai yksinkertaisen voikkogeenin yksikseen aiheuttamat värit. Kaikilla pohjaväreillä voikko-pearl hevonen muistuttaa tuplavoikkoa vaaleanpunaisine ihoineen, lähes valkoisine peitinkarvoineen ja jouhineen. Tässäkin tapauksessa ruunikko- ja mustapohjaisilla hevosilla voi olla hieman tummempaa sävyä jaloissa ja jouhissa. Silmien väri poikkeaa kuitenkin tuplavoikoista: ne eivät ole siniset vaan vihertävän tai kullan sävyiset.
Esiintyminen eri roduilla
Pearl on harvinainen väri, vaikkakin vanha. Osin harvinaisuus voi tietenkin olla harhaa, koska yksinkertainen pearl-geeni ei näy hevosen ulkoasussa. Pearlin alkuperä on melko varmasti Iberian niemimaalla, sillä nykyisin väriä esiintyy tiettävästi andalusianhevosilla ja lusitanoilla, sekä iberialaisista tuontihevosista polveutuvilla painteilla, ja ymmärtääkseni myös quartereilla ja perunpasoilla.
Ennen kuin värin tausta selvisi, sen aiheuttajaa nimitettiin erityisesti paintien kohdalla Barlink factoriksi paint-ori Barlink Macho Manin mukaan, jonka on oletettu olleen kantaja. Värisävyn perusteella sitä nimitettiin myös apricotiksi (suom. aprikoosi), mutta koska väri periytyy Iberian niemimaalta ja ibero-rotujen keskuudessa sitä on nimitetty pearliksi, nykyisin ainakin jotkin lähteet suosittelevat käyttämään termiä pearl.
Näiden lisäksi pearlia esiintyy myös irlannincobeilla tai sen sukuisilla hevosilla (amerikkalainen termi Gypsy Cob). Mahdollisesti nämäkin ovat saaneet värinsä muinoin tapahtuneilta risteytyksiltä iberialaisperäisten hevosten kanssa. Toinen vaihtoehto Kathmanin mukaan voisivat ns. Royal Hanoverian Creamit.
Genetiikka
Poikkeuksena muihin diluutioväreihin pearl on resessiivinen geeni eli se voi hyppiä sukupolvien yli ja ilmestyä sukuun yhtäkkiä, kun kaksi kantajaa risteytetään keskenään ja geenien todennäköisyyslaskennan nopat osuvat kohdilleen.
Pearl-geeniä merkitään lyhenteellä PRL (tai Prl, mutta käytän tässä tekstissä selvyyden vuoksi muotoa PRL). Hevonen, joka ei ole pearl-värinen eikä edes kantaja, merkitään PRLPRL. Pearlin kantaja on puolestaan PRLprl, ja homotsygootti pearl prlprl.
Koska pearl vaikuttaa toisella tavalla yhdistyessään yksinkertaiseen voikkogeeniin, näillä kahdella geenillä on ilmeisesti jotain tekoa keskenään. Mahdollisesti pearl on jopa voikko-geenin variaatio, saman alleelin aiheuttama. Jos tilanne on tämä, pearlien ja voikkoväristen hevosten risteytystaulukko on esitetty alla, samoin kuin taulukossa käytetyt termit.
Termit:
– ei-pearl = PRLPRL, ei voikko
– kantaja = PRLprl
– pearl = prlprl
– voikko = CCCR, yksinkertainen voikko, ei pearl
– tuplavoikko = CCRCCR, kaksinkertainen voikko
– voikko-pearl = prlCCR
| VANHEMPIEN VÄRIT | ei-pearl | kantaja | pearl | voikko | tuplavoikko | voikko-pearl |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ei-pearl | ei-pearl | ei-pearl, kantaja | kantaja | ei-pearl, voikko | voikko | kantaja, voikko |
| kantaja | ei-pearl, kantaja | ei-pearl, kantaja, pearl | kantaja, pearl | kantaja, voikko, voikko-pearl | voikko, voikko-pearl | voikko-pearl, pearl, voikko |
| pearl | kantaja | kantaja, pearl | pearl | kantaja, voikko-pearl | voikko-pearl | pearl, voikko-pearl |
| voikko | ei-pearl, voikko | ei-pearl, kantaja, voikko, voikko-pearl | kantaja, voikko-pearl | ei-pearl, voikko, tuplavoikko | voikko, tuplavoikko | voikko, voikko-pearl |
| tuplavoikko | voikko | voikko, voikko-pearl | voikko-pearl | voikko, tuplavoikko | tuplavoikko | tuplavoikko, voikko-pearl |
| voikko-pearl | kantaja, voikko | kantaja, pearl, voikko, voikko-pearl | pearl, voikko-pearl | kantaja, voikko-pearl, tuplavoikko | voikko-pearl, tuplavoikko | pearl, voikko-pearl, tuplavoikko |
Lähteet
Kathmann, L.: The Equine Tapestry – An Introduction to Colors and Patterns
UC Davis School of Veterinary Medicine: Pearl
Wikipedia: Pearl gene
–S
sunnuntai, marraskuuta 08, 2015
Kadonneiden hevosten ongelma
Kukaan ei tykkää kadonneista hevosista, varsinkaan jos ne osuvat omien hevosten sukuihin. En minäkään, myönnän sen suoraan. Vaan mikä niissä niin ärsyttää ja ottaa päähän, joillain jopa niin paljon, että kieltäytyvät ostamasta hevosta, jonka suvusta osa on kadonnut? Jaa, siinäpä vasta kysymys, johon minulla ei ole vastausta, vain arveluita.
Itseäni närästää osaksi se, että kun jonkin hevosen sivu katoaa netistä, muutaman vuoden kuluttua sitä voi joku uusi harrastaja luulla EVM-hevoseksi. Näitä on tapahtunut joskus ahaltekien kohdalla, uusi harrastaja ei ole tunnistanut vanhoja nimiä eikä ole osannut tai viitsinyt etsiä sukutauluihin tietoja kunnolla (vaikka hevosille olisi olemassa jonkinlaiset tietosivut, jotka voi linkittää sukuihin). Näin sitten pääsi käymään, että joku Grannuke tai vastaava oli merkitty EVM-hevoseksi.
Meille puolestaan sattui niin, että ostimme FWB-ori Benedictus SS:n kaksipolvisena, mutta myöhemmin kun Virginia selaili sukua, hän törmäsi siellä tutunoloisiin kasvattajatunnuksiin ja pitkällisen tonkimisen jälkeen isänemältä löytyi sukua paljon pidemmälle kuin olimme kuvitelleet. Ei meitä varsinaisesti harmittanut löytää suvusta esimerkiksi Greymaskin kasvatti tai muita vanhoja, harvinaisia nimiä.
Harvoinhan tällaista tapahtuu, onneksi, virtuaaliharrastajat ovat yleisesti ottaen varsin tunnollisia merkitessään sukutauluihin EVM-tunnuksia tai tietoa siitä, että jokin hevonen on kadonnut, mutta siis ollut kuitenkin olemassa. Kuitenkin se silti luo tietyn riskin siitä, että pääsee tapahtumaan unohduksia, sekaannuksia, ja joskus suoranaisia, joskin tahattomia sukujen väärennöksiä.
Toinen seikka, joka ketuttaa on se, että jokaisella kadonneella hevosella on ollut omistaja, joka ei ole halunnut, viitsinyt, tai osannut tehdä mitään totaalisen katoamisen estämiseksi. Toki ei pidä olla epäreilu, esimerkiksi VRL on ollut nykymuodossaan pystyssä vasta joitain vuosia ja Web Archivenkin käyttö on yleistynyt viime aikoina, kuten myös tieto siitä, että sinne saa itse tallennettua sivuja. Päätäni en nyt pantiksi pane, mutta minulla on kutina, että Archiven tallennustoiminto ei ole ihan yhtä vanha kuin Archive itse.
Lisäksi silmään aina pistää sukutaulussa se kohta, jossa siisti linkkien ja perustietojen rivi katkeaa kun jollain hevosella ei olekaan linkitettävää sivua eikä mistään ole löytynyt perustietoja. Rikkoo harmonian tai sen sellaista, tosin olenhan alkanut päästä eroon myös täsmälleen tasasukuisten hevosten suosimisesta, joten ehkä silmä ajan myötä tottuu myös niihin aukkoihin suvuissa. Onneksi melko harvoin yksi kadonnut hevonen aiheuttaa sukuun täydellisen aukon, yleensä jostain netin syövereistä löytyy kyllä kadonneen hevosen vanhemmista ja kauemmasta suvusta tietoja edes jonkin verran.
Aina pitäisi kuitenkin muistaa se, että kadonnut hevonen tai kadonnut suku ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi. Onhan ne olemassa. Totta kyllä, virtuaalihevosen ns. olemassaolo on riippuvainen siitä, onko sillä toimivia nettisivuja, mutta jos niitä ei ole, ei se tarkoita sitä, ettei hevonen olisi koskaan ollutkaan olemassa. Ja jos hevonen on ollut olemassa ja sitä on käytetty jalostukseen, ei se ole silloin ihan tyystin arvoton hevonen.
Laatuarvostelut tosin tekevät tässä suhteessa hallaa, ainakin jos suvussa olevista hevosista voi saada pisteitä, joita ei kadonneista hevosista saa. Tällä tavoin laatuarvostelut viestittävät, että kadonnut hevonen on arvoton hevonen, samanarvoinen kuin EVM-hevonen, vaikkei se todellakaan ole. Kadonnut hevonenhan voi olla vaikka millainen kisahirmu ja laatisvoittaja eivätkä nämä seikat oikeastaan katoa mihinkään, vaikka hevonen itse katoaisikin. Tietenkin niitä on vaikeampi todentaa, jos sivua ei ole. Mutta vaikka kadonnut hevonen ei mikään kisatykki olisikaan, ei se silti ole EVM-hevonenkaan.
Toisaalta laatuarvostelut näin menettelemällä tietyllä tapaa "rankaisevat" arvosteltavan hevosen omistajaa asiasta, johon hän ei voi vaikuttaa juuri mitenkään. Laatuarvosteluitahan ovat jotkut harrastajat kiitelleet siitä, että ne ovat reiluja kaikkia kohtaan, kun tarpeeksi oikeanlaista vaivaa näkemällä saa hevoselleen palkinnon. Palkinto ei ole siis kiinni arpaonnesta ja kaikilla on mahdollisuus menestyä (toisin kuin esim. laukkamaailmassa, jossa oikeasti huippuhevosia on vähän). Hevosen suku voi kuitenkin olla sellainen asia, joka ei ole arvosteltavan hevosen omistajan hallinnassa. En tunne sääntöjä, joten en tiedä pystytäänkö tätä kiertämään kirjoittamalla sukuselvitys, mutta siinäkin tapauksessa kadonneesta hevosesta voi olla vaikea kirjoittaa mitään ilman että sorrutaan asioiden keksimisen eli käytännössä valehtelun puolelle. Ja jos vanhempien tai varsojen kisasijoituksista ja/tai laatuarvostelupalkinnoista saa pisteitä, näiden todentamiseen tuskin riittää pelkkä sukuselvitys. Tämä taas sotii sitä laatuarvostelujen reiluutta kohtaan.
Näiden seikkojen perusteella ei ehkä pitäisi olla maailman kamalin asia, jos suvun hevosista jotkin ovat kadonneet. Se on asia, jota vain pitää sietää, koska sille ei mitään oikein voi. Toki nykyisiä hevosten sivuja, omia sekä muiden, voi ahkerasti tallentaa Archiveen ja rekisteröidä omia hevosiaan VRL:oon (minulle ainakin riittää ihan hyvin VRL-rekisterisivu linkattavaksi sukutauluun, se todistaa hyvin pitkälle, että hevonen on oikeasti ollut joskus olemassa), ja näin yrittää omalta osaltaan estää hevosten täydellinen katoaminen jatkossa. Mutta koska hevosia on kadonnut tähän mennessä, osa tyystin jäljettömiin, se täytyy vain hyväksyä.
Kuulisin kuitenkin mielelläni muiden harrastajien mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, mitä he ajattelevat kadonneista hevosista suvuissa, onko se ehdoton nou-nou vai pystyykö sen kanssa elämään.
– S
Itseäni närästää osaksi se, että kun jonkin hevosen sivu katoaa netistä, muutaman vuoden kuluttua sitä voi joku uusi harrastaja luulla EVM-hevoseksi. Näitä on tapahtunut joskus ahaltekien kohdalla, uusi harrastaja ei ole tunnistanut vanhoja nimiä eikä ole osannut tai viitsinyt etsiä sukutauluihin tietoja kunnolla (vaikka hevosille olisi olemassa jonkinlaiset tietosivut, jotka voi linkittää sukuihin). Näin sitten pääsi käymään, että joku Grannuke tai vastaava oli merkitty EVM-hevoseksi.
Meille puolestaan sattui niin, että ostimme FWB-ori Benedictus SS:n kaksipolvisena, mutta myöhemmin kun Virginia selaili sukua, hän törmäsi siellä tutunoloisiin kasvattajatunnuksiin ja pitkällisen tonkimisen jälkeen isänemältä löytyi sukua paljon pidemmälle kuin olimme kuvitelleet. Ei meitä varsinaisesti harmittanut löytää suvusta esimerkiksi Greymaskin kasvatti tai muita vanhoja, harvinaisia nimiä.
Harvoinhan tällaista tapahtuu, onneksi, virtuaaliharrastajat ovat yleisesti ottaen varsin tunnollisia merkitessään sukutauluihin EVM-tunnuksia tai tietoa siitä, että jokin hevonen on kadonnut, mutta siis ollut kuitenkin olemassa. Kuitenkin se silti luo tietyn riskin siitä, että pääsee tapahtumaan unohduksia, sekaannuksia, ja joskus suoranaisia, joskin tahattomia sukujen väärennöksiä.
Toinen seikka, joka ketuttaa on se, että jokaisella kadonneella hevosella on ollut omistaja, joka ei ole halunnut, viitsinyt, tai osannut tehdä mitään totaalisen katoamisen estämiseksi. Toki ei pidä olla epäreilu, esimerkiksi VRL on ollut nykymuodossaan pystyssä vasta joitain vuosia ja Web Archivenkin käyttö on yleistynyt viime aikoina, kuten myös tieto siitä, että sinne saa itse tallennettua sivuja. Päätäni en nyt pantiksi pane, mutta minulla on kutina, että Archiven tallennustoiminto ei ole ihan yhtä vanha kuin Archive itse.
Lisäksi silmään aina pistää sukutaulussa se kohta, jossa siisti linkkien ja perustietojen rivi katkeaa kun jollain hevosella ei olekaan linkitettävää sivua eikä mistään ole löytynyt perustietoja. Rikkoo harmonian tai sen sellaista, tosin olenhan alkanut päästä eroon myös täsmälleen tasasukuisten hevosten suosimisesta, joten ehkä silmä ajan myötä tottuu myös niihin aukkoihin suvuissa. Onneksi melko harvoin yksi kadonnut hevonen aiheuttaa sukuun täydellisen aukon, yleensä jostain netin syövereistä löytyy kyllä kadonneen hevosen vanhemmista ja kauemmasta suvusta tietoja edes jonkin verran.
Aina pitäisi kuitenkin muistaa se, että kadonnut hevonen tai kadonnut suku ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi. Onhan ne olemassa. Totta kyllä, virtuaalihevosen ns. olemassaolo on riippuvainen siitä, onko sillä toimivia nettisivuja, mutta jos niitä ei ole, ei se tarkoita sitä, ettei hevonen olisi koskaan ollutkaan olemassa. Ja jos hevonen on ollut olemassa ja sitä on käytetty jalostukseen, ei se ole silloin ihan tyystin arvoton hevonen.
Laatuarvostelut tosin tekevät tässä suhteessa hallaa, ainakin jos suvussa olevista hevosista voi saada pisteitä, joita ei kadonneista hevosista saa. Tällä tavoin laatuarvostelut viestittävät, että kadonnut hevonen on arvoton hevonen, samanarvoinen kuin EVM-hevonen, vaikkei se todellakaan ole. Kadonnut hevonenhan voi olla vaikka millainen kisahirmu ja laatisvoittaja eivätkä nämä seikat oikeastaan katoa mihinkään, vaikka hevonen itse katoaisikin. Tietenkin niitä on vaikeampi todentaa, jos sivua ei ole. Mutta vaikka kadonnut hevonen ei mikään kisatykki olisikaan, ei se silti ole EVM-hevonenkaan.
Toisaalta laatuarvostelut näin menettelemällä tietyllä tapaa "rankaisevat" arvosteltavan hevosen omistajaa asiasta, johon hän ei voi vaikuttaa juuri mitenkään. Laatuarvosteluitahan ovat jotkut harrastajat kiitelleet siitä, että ne ovat reiluja kaikkia kohtaan, kun tarpeeksi oikeanlaista vaivaa näkemällä saa hevoselleen palkinnon. Palkinto ei ole siis kiinni arpaonnesta ja kaikilla on mahdollisuus menestyä (toisin kuin esim. laukkamaailmassa, jossa oikeasti huippuhevosia on vähän). Hevosen suku voi kuitenkin olla sellainen asia, joka ei ole arvosteltavan hevosen omistajan hallinnassa. En tunne sääntöjä, joten en tiedä pystytäänkö tätä kiertämään kirjoittamalla sukuselvitys, mutta siinäkin tapauksessa kadonneesta hevosesta voi olla vaikea kirjoittaa mitään ilman että sorrutaan asioiden keksimisen eli käytännössä valehtelun puolelle. Ja jos vanhempien tai varsojen kisasijoituksista ja/tai laatuarvostelupalkinnoista saa pisteitä, näiden todentamiseen tuskin riittää pelkkä sukuselvitys. Tämä taas sotii sitä laatuarvostelujen reiluutta kohtaan.
Näiden seikkojen perusteella ei ehkä pitäisi olla maailman kamalin asia, jos suvun hevosista jotkin ovat kadonneet. Se on asia, jota vain pitää sietää, koska sille ei mitään oikein voi. Toki nykyisiä hevosten sivuja, omia sekä muiden, voi ahkerasti tallentaa Archiveen ja rekisteröidä omia hevosiaan VRL:oon (minulle ainakin riittää ihan hyvin VRL-rekisterisivu linkattavaksi sukutauluun, se todistaa hyvin pitkälle, että hevonen on oikeasti ollut joskus olemassa), ja näin yrittää omalta osaltaan estää hevosten täydellinen katoaminen jatkossa. Mutta koska hevosia on kadonnut tähän mennessä, osa tyystin jäljettömiin, se täytyy vain hyväksyä.
Kuulisin kuitenkin mielelläni muiden harrastajien mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, mitä he ajattelevat kadonneista hevosista suvuissa, onko se ehdoton nou-nou vai pystyykö sen kanssa elämään.
– S
keskiviikkona, marraskuuta 04, 2015
Merkittävien hevosten sukupuutto?
Viime aikoina ht.netissä on rummutettu Virtuaaliwikiä ja muutama kirjoittaja on aktivoitunutkin Wikin tiimoilta.
Paristakin rodusta on kyselty listattavaksi rodun merkittäviä edustajia, jotta niitä tärkeimpiä hevosia voitaisiin listata ja esitellä Wikissä. Vanhat nimet löytyvät Wikistä jo, mutta nyt on kaivattu vähän tuoreempia, merkittäviä yksilöitä. Kysymys on ollut vaikea, mitään selkeästi tärkeitä hevosia ei nykyään tunnu oikein olevan. Eikö nykyään ylipäänsä edes ole enää merkittäviä hevosia?
Minä sanoisin, että ei taida olla. Eivät hevoset, tallit, tai omistajat ole huonompia kuin ennen, päinvastoin pikemminkin, mutta yksittäisen hevosen on vaikea saada itselleen minkäänlaista nimeä tai statusta. Siihen on minun mielestäni useampiakin syitä:
1. Hevosten ja tallien määrä
Hevosten ja tallien määrät ovat moninkertaistuneet siitä, mitä ne olivat 2000-luvun alkuvuosina. Suuresta massasta on aina vaikeampi yhden yksittäisen hevosen erottua, kun tallinkin erottuminen muiden seasta on haastavaa. Edes se omistajan yksittäinen lemmikki ei enää erotu joukosta, kun niitä on niin monella muullakin.
2. Jalostuskäytön vähäisyys
Osittain hevosten määrän lisääntyminen on johtanut myös siihen, että yhtä hevosta ei yleensä käytetä jalostuksessa kovinkaan paljon. Nykyään on varsin harvinaista, että edes jollain menestyneellä, hienolla oriilla olisi kymmentäkään varsaa. Puoliveripuolen viimeinen suuri muotiori Livingstone jätti yli 40 varsaa, Altéllakin on parikymmentä, Enedfala's Eretildon kohdalla puhutaan myös kymmenistä varsoista, Peminic Ressin varsamäärä on yli kahdenkymmenen sekin.
Tästä on puhuttu meidän blogissa jo aiemminkin: jalostuskäyttö ja vain jalostuskäyttö on se, jonka avulla hevonen jää elämään kuolemansa jälkeenkin. Toki jalostuskäytön määrään voi vaikuttaa kilpaileminen, laatuarvostelupalkinnot ja sen sellaiset seikat, mutta jos ei ole varsoja, ei hevosesta jää jäljelle mitään sen kuoltua. Muutamalla varsalla ei vielä nimeä juuri saa ja harvoin sillä noustaan merkittäväksi jalostushevoseksi.
Moni omistaja tieten tahtoen rajoittaa hevostensa jalostuskäyttöä, ettei siitä tulisi ns. "massanimi". Menestyksellä on taipumus kääntyä jossain vaiheessa karttamiseksi. Jos jotain hevosta käytetään jalostuksessa paljon ja sen nimi vilahtelee suvuissa usein, sitä aletaan helposti vältellä. Osin syy välttelyyn on ihan jalostuksellinen, jos jotain nimeä esiintyy liikaa, siitä tulee helposti ongelma sisäsiittoisuuden kanssa. Jossain määrin kyse on myös ihan puhtaasta turhamaisuudesta: ei haluta näyttää siltä, että juostaisiin kaikkien muoti-ilmiöiden perässä vaan yritetään olla omintakeisia ja erilaisia.
Livingstonen kohdalla ilmiö oli mielestäni erityisen selkeä. Ori oli jonkin aikaa todellinen hitti, kaikki halusivat siitä varsan. Sitten suosio hiipui ja muuttui epäsuosioksi, oriin kymmenistä varsoista tuli lähestulkoon ongelmajätettä, joita harva halusi itselleen kun isä oli "massaori". Myöhemmin se tasaantui normaaliksi suhtautumiseksi, en ole enää vuosiin huomannut, että Livingstonea karteltaisiin suvuissa, mutta toisaalta se ei taida enää olla kovin yleisesti esiintyvä nimi. Samalla tapaa kävi myös aikaisemmille muotioreille, Altélle ja kumppaneille, mutta pienemmässä mittakaavassa. Nythän ne ovat taas haluttuja nimiä ainakin tietyissä piireissä, eivätkä kovin yleisiä.
Toisaalta jalostuskäytön vähäisyys on ymmärrettävää: hevosia ja sukuja on paljon, miksi ihmeessä käyttäisi jotain yhtä tiettyä hevosta jalostuksessa ylenmäärin kun vaihtoehtojakin on? Jalostuksen kannalta tämä on tietenkin hyvä asia.
3. Hevosten yhtenäisyys
Paitsi että talleja oli vuosituhannen alussa lukumääräisesti vähemmän, niiden taso vaihteli paljon enemmän kuin nykyisin. Samalla vaihteli myös hevosten taso, joillain hevosilla ei ollut sivuillaan muuta kuin perustiedot, nekin toisinaan puutteelliset tai virheelliset. Kuva ei ollut ehdoton edellytys, mahdollisten kuvien rodunmukaisuudesta ei aina välitetty, pääkuvakin oli ihan kelvollinen. Nämä seikat eivät olleet este jalostuskäytölle tai varsojen ostamiselle.
Mutta kyllä silloinkin osattiin jo arvostaa hienoja kuvia ja realistisia tietoja. Tällaisten hevosten oli helppo nousta muotinimiksi jalostuksessa ja niinollen niistä tuli merkittäviä nimiä oman rotunsa historiassa. Nykyään on yleisesti ottaen tällaiset seikat ovat kunnossa eikä jokin ktk-palkinto tai laatuarvostelun ykköspalkinto ole meriitti eikä mikään, kun niitä on niin monilla ja ainakin teoriassa ne ovat kaikkien saavutettavissa.
4. Hevoskaupan vähäisyys
Osin tämä liittyy jalostuskäytön vähäisyyteen, mutta fakta on kuitenkin se, että jokin hevonen voi nousta esimerkiksi Ionicissa merkittävään rooliin jalostuksessa, vaan ei sitä muut harrastajat tiedä eivätkä huomaa, jos varsoja ei osteta muille talleille. Väitän edelleen, että entivanhaan hevoskauppa oli aktiivisempaa, koska vaatimukset olivat yleisesti ottaen vähäisempiä, ja niinollen jalostushevosten jälkeläisiä levisi virtuaalimaailmaan laajemmalti kuin nykyään. Toki hintana oli se, että osa niistä vääjäämättä katosi, mutta eihän se tavatonta ole nykyäänkään.
Toisaalta omistajan vaihtuminen mahdollisesti useitakin kertoja saattoi kasvattaa myös jalostuskäytön määrää: kullakin omistajalla oli mahdollisuus ja aika usein myös halua teettää ostamastaan hevosesta jälkeläisiä itselleen ja myyntiin huolimatta siitä, että hevosella ehkä saattoi olla jo varsoja aikaisemman omistajan nimissä. Tunnettavuutta omistajien vaihtuminen lisäsi ainakin, tokihan sitä omistaja oman hevosensa tietää ja tuntee, ja yleensä myös arvostaa. Kun omistajia on enemmän kuin yksi, on virtuaalimaailmassa useampi harrastaja, joka jotain tiettyä hevosta arvostaa.
No, onko se sitten huono asia, että niitä "tähtiä" syntyy nykyisin vähän tai ei ehkä lainkaan? Ei, minä sanoisin, että melkein jopa päinvastoin. Listaamistani asioista ainoastaan viimeinen kohta on huono asia, muut ovat pelkästään positiivisia harrastuksen ja eritoten jalostuksen kannalta.
– Gin
Paristakin rodusta on kyselty listattavaksi rodun merkittäviä edustajia, jotta niitä tärkeimpiä hevosia voitaisiin listata ja esitellä Wikissä. Vanhat nimet löytyvät Wikistä jo, mutta nyt on kaivattu vähän tuoreempia, merkittäviä yksilöitä. Kysymys on ollut vaikea, mitään selkeästi tärkeitä hevosia ei nykyään tunnu oikein olevan. Eikö nykyään ylipäänsä edes ole enää merkittäviä hevosia?
Minä sanoisin, että ei taida olla. Eivät hevoset, tallit, tai omistajat ole huonompia kuin ennen, päinvastoin pikemminkin, mutta yksittäisen hevosen on vaikea saada itselleen minkäänlaista nimeä tai statusta. Siihen on minun mielestäni useampiakin syitä:
1. Hevosten ja tallien määrä
Hevosten ja tallien määrät ovat moninkertaistuneet siitä, mitä ne olivat 2000-luvun alkuvuosina. Suuresta massasta on aina vaikeampi yhden yksittäisen hevosen erottua, kun tallinkin erottuminen muiden seasta on haastavaa. Edes se omistajan yksittäinen lemmikki ei enää erotu joukosta, kun niitä on niin monella muullakin.
2. Jalostuskäytön vähäisyys
Osittain hevosten määrän lisääntyminen on johtanut myös siihen, että yhtä hevosta ei yleensä käytetä jalostuksessa kovinkaan paljon. Nykyään on varsin harvinaista, että edes jollain menestyneellä, hienolla oriilla olisi kymmentäkään varsaa. Puoliveripuolen viimeinen suuri muotiori Livingstone jätti yli 40 varsaa, Altéllakin on parikymmentä, Enedfala's Eretildon kohdalla puhutaan myös kymmenistä varsoista, Peminic Ressin varsamäärä on yli kahdenkymmenen sekin.
Tästä on puhuttu meidän blogissa jo aiemminkin: jalostuskäyttö ja vain jalostuskäyttö on se, jonka avulla hevonen jää elämään kuolemansa jälkeenkin. Toki jalostuskäytön määrään voi vaikuttaa kilpaileminen, laatuarvostelupalkinnot ja sen sellaiset seikat, mutta jos ei ole varsoja, ei hevosesta jää jäljelle mitään sen kuoltua. Muutamalla varsalla ei vielä nimeä juuri saa ja harvoin sillä noustaan merkittäväksi jalostushevoseksi.
Moni omistaja tieten tahtoen rajoittaa hevostensa jalostuskäyttöä, ettei siitä tulisi ns. "massanimi". Menestyksellä on taipumus kääntyä jossain vaiheessa karttamiseksi. Jos jotain hevosta käytetään jalostuksessa paljon ja sen nimi vilahtelee suvuissa usein, sitä aletaan helposti vältellä. Osin syy välttelyyn on ihan jalostuksellinen, jos jotain nimeä esiintyy liikaa, siitä tulee helposti ongelma sisäsiittoisuuden kanssa. Jossain määrin kyse on myös ihan puhtaasta turhamaisuudesta: ei haluta näyttää siltä, että juostaisiin kaikkien muoti-ilmiöiden perässä vaan yritetään olla omintakeisia ja erilaisia.
Livingstonen kohdalla ilmiö oli mielestäni erityisen selkeä. Ori oli jonkin aikaa todellinen hitti, kaikki halusivat siitä varsan. Sitten suosio hiipui ja muuttui epäsuosioksi, oriin kymmenistä varsoista tuli lähestulkoon ongelmajätettä, joita harva halusi itselleen kun isä oli "massaori". Myöhemmin se tasaantui normaaliksi suhtautumiseksi, en ole enää vuosiin huomannut, että Livingstonea karteltaisiin suvuissa, mutta toisaalta se ei taida enää olla kovin yleisesti esiintyvä nimi. Samalla tapaa kävi myös aikaisemmille muotioreille, Altélle ja kumppaneille, mutta pienemmässä mittakaavassa. Nythän ne ovat taas haluttuja nimiä ainakin tietyissä piireissä, eivätkä kovin yleisiä.
Toisaalta jalostuskäytön vähäisyys on ymmärrettävää: hevosia ja sukuja on paljon, miksi ihmeessä käyttäisi jotain yhtä tiettyä hevosta jalostuksessa ylenmäärin kun vaihtoehtojakin on? Jalostuksen kannalta tämä on tietenkin hyvä asia.
3. Hevosten yhtenäisyys
Paitsi että talleja oli vuosituhannen alussa lukumääräisesti vähemmän, niiden taso vaihteli paljon enemmän kuin nykyisin. Samalla vaihteli myös hevosten taso, joillain hevosilla ei ollut sivuillaan muuta kuin perustiedot, nekin toisinaan puutteelliset tai virheelliset. Kuva ei ollut ehdoton edellytys, mahdollisten kuvien rodunmukaisuudesta ei aina välitetty, pääkuvakin oli ihan kelvollinen. Nämä seikat eivät olleet este jalostuskäytölle tai varsojen ostamiselle.
Mutta kyllä silloinkin osattiin jo arvostaa hienoja kuvia ja realistisia tietoja. Tällaisten hevosten oli helppo nousta muotinimiksi jalostuksessa ja niinollen niistä tuli merkittäviä nimiä oman rotunsa historiassa. Nykyään on yleisesti ottaen tällaiset seikat ovat kunnossa eikä jokin ktk-palkinto tai laatuarvostelun ykköspalkinto ole meriitti eikä mikään, kun niitä on niin monilla ja ainakin teoriassa ne ovat kaikkien saavutettavissa.
4. Hevoskaupan vähäisyys
Osin tämä liittyy jalostuskäytön vähäisyyteen, mutta fakta on kuitenkin se, että jokin hevonen voi nousta esimerkiksi Ionicissa merkittävään rooliin jalostuksessa, vaan ei sitä muut harrastajat tiedä eivätkä huomaa, jos varsoja ei osteta muille talleille. Väitän edelleen, että entivanhaan hevoskauppa oli aktiivisempaa, koska vaatimukset olivat yleisesti ottaen vähäisempiä, ja niinollen jalostushevosten jälkeläisiä levisi virtuaalimaailmaan laajemmalti kuin nykyään. Toki hintana oli se, että osa niistä vääjäämättä katosi, mutta eihän se tavatonta ole nykyäänkään.
Toisaalta omistajan vaihtuminen mahdollisesti useitakin kertoja saattoi kasvattaa myös jalostuskäytön määrää: kullakin omistajalla oli mahdollisuus ja aika usein myös halua teettää ostamastaan hevosesta jälkeläisiä itselleen ja myyntiin huolimatta siitä, että hevosella ehkä saattoi olla jo varsoja aikaisemman omistajan nimissä. Tunnettavuutta omistajien vaihtuminen lisäsi ainakin, tokihan sitä omistaja oman hevosensa tietää ja tuntee, ja yleensä myös arvostaa. Kun omistajia on enemmän kuin yksi, on virtuaalimaailmassa useampi harrastaja, joka jotain tiettyä hevosta arvostaa.
No, onko se sitten huono asia, että niitä "tähtiä" syntyy nykyisin vähän tai ei ehkä lainkaan? Ei, minä sanoisin, että melkein jopa päinvastoin. Listaamistani asioista ainoastaan viimeinen kohta on huono asia, muut ovat pelkästään positiivisia harrastuksen ja eritoten jalostuksen kannalta.
– Gin
sunnuntai, marraskuuta 01, 2015
Esittelyssä kuukauden valinnat
Marraskuun kunniaksi esittelen seuraavat hevoset ja tallin:
– Noble Poison Ion xx
– Hledna Ion, ukrainanratsuhevonen
– Marvellous Herrings
Noble Poison kuuluu suosikkeihini Ionicin täysiverisistä: lyhytsukuinen, koulupainotteinen, isokokoinen, ja vielä kiva kuvakin. Ainoa murhe onkin se, että kun sille ei oikein löydy tammoja! Tai no, kuten astutuslistasta näkee, sillä on jo parikin kivaa varsaa, knabstrup ja anglo-trakehner, mutta kun sille pitäisi omankin rodun varsoja saada! Meidän koulupainotteiset täysiveriset tulevat kaikki samasta suvusta kuin Noblekin tai sitten sukujen epätasaisuus on jo niin suurta, ettei sellaisia yhdistelmiä vain kykene tekemään. Asialle täytyy tehdä jotakin.
Kuvasta sen verran, että se on puolisoni ottama, kun kävimme muutama vuosi sitten Irish National Studissa, Kildaressa. Kuvan ori on jokin paikan siitosoreista, mahdollisesti Amadeus Wolf tai Lord Shanakill. Varastossa on noita laidunkuvia useampiakin, sekä oreista että tammoista varsoineen. Niitä on Ionicin hevosilla käytössä joitain, tunnistaa ©-tiedoista "ST" tai "KH" tai sitten on linkkiä jommankumman Flickr-albumeihin, joista ne taitavat olla saatavilla CC-lisenssillä. Vierailukohteena Irish National Stud on lämpimästi suositeltava, hevosten lisäksi siellä on pieni hevosaiheinen museo, japanilainen puutarha ja St. Fiachran puutarha. Dublinista pääsee junalla nopeasti Kildareen ja asemalta pitäisi olla kuljetus siittolalle. Toki sinne voi kävelläkin asemalta, matkaa on ehkä pari kilometriä.
Hledna sen sijaan on tehnyt jo varsin kivan uran oman rotunsa jalostuksessa: kolme varsaa vuodelta 2014 ja tänä vuonna on syntynyt kaksi lisää, sivuttomia vielä toki, mutta suvut ovat kivoja. Hlednan oma suku on ihan huomionarvoinen sekin, emä on Ionicin oma kasvatti omista tuontihevosista, isä taasen malibulainen ori.
Meidän ukrainanratsuhevos-kanta on kovin pieni, joten jokainen hevonen on huomionarvoinen, ei vain Hledna. Viime aikoina olen keksinyt sinne vähän uutta verta ja ostokannalla olen koko ajan. Kunpa kyseessä vain ei olisi niin harvinainen rotu! Tällä hetkellä Ionic taitaa kasvattaa ukrainalaisia taas ihan yksin, kun Malibu/Trzebielino lopetti eikä muita juuri ole ollut.
Marvellous Herrings iski minun tajuntaani jo ihan tallin alkuaikoina, kun alkoi VSN-näyttelyissä tulla vastaan tallin nimi ja upeita ahaltekejä. Sittemmin rotulistalle pääsivät myös puoliveriset ja tällä hetkellä vuoden tauon jälkeen uudelleen aktiiviseksi palannut mahtisilakka jatkaa puoliveristen ja ahaltekien kanssa. Toivottavasti tällä kerralla pitkään, suorastaan ikuisesti.
Ja tarvitseeko minun erikseen sanoa noista kuvista? Sanon kuitenkin: upeita kuvia upeista eläimistä. Niin puoliverisillä kuin erityisesti ahaltekeillä. Ooh! Voisin kuolata niitä aamusta iltaan, mutta niinhän minä taidan sanoa miltei mistä tahansa kuvista.
Noin muuten MH on toistaiseksi hieman keskeneräisen oloinen eikä käytettävyydeltään ihan viimeistelty, mutta se taisi olla Virginia, joka joskus lohkaisi, että talli on tasan niin kiinnostava kuin sen hevoset ovat. Ja tässä kohtaa mennään Herringsin kanssa selkeästi plussan puolella.
– S
– Noble Poison Ion xx
– Hledna Ion, ukrainanratsuhevonen
– Marvellous Herrings
Noble Poison kuuluu suosikkeihini Ionicin täysiverisistä: lyhytsukuinen, koulupainotteinen, isokokoinen, ja vielä kiva kuvakin. Ainoa murhe onkin se, että kun sille ei oikein löydy tammoja! Tai no, kuten astutuslistasta näkee, sillä on jo parikin kivaa varsaa, knabstrup ja anglo-trakehner, mutta kun sille pitäisi omankin rodun varsoja saada! Meidän koulupainotteiset täysiveriset tulevat kaikki samasta suvusta kuin Noblekin tai sitten sukujen epätasaisuus on jo niin suurta, ettei sellaisia yhdistelmiä vain kykene tekemään. Asialle täytyy tehdä jotakin.
Kuvasta sen verran, että se on puolisoni ottama, kun kävimme muutama vuosi sitten Irish National Studissa, Kildaressa. Kuvan ori on jokin paikan siitosoreista, mahdollisesti Amadeus Wolf tai Lord Shanakill. Varastossa on noita laidunkuvia useampiakin, sekä oreista että tammoista varsoineen. Niitä on Ionicin hevosilla käytössä joitain, tunnistaa ©-tiedoista "ST" tai "KH" tai sitten on linkkiä jommankumman Flickr-albumeihin, joista ne taitavat olla saatavilla CC-lisenssillä. Vierailukohteena Irish National Stud on lämpimästi suositeltava, hevosten lisäksi siellä on pieni hevosaiheinen museo, japanilainen puutarha ja St. Fiachran puutarha. Dublinista pääsee junalla nopeasti Kildareen ja asemalta pitäisi olla kuljetus siittolalle. Toki sinne voi kävelläkin asemalta, matkaa on ehkä pari kilometriä.
Hledna sen sijaan on tehnyt jo varsin kivan uran oman rotunsa jalostuksessa: kolme varsaa vuodelta 2014 ja tänä vuonna on syntynyt kaksi lisää, sivuttomia vielä toki, mutta suvut ovat kivoja. Hlednan oma suku on ihan huomionarvoinen sekin, emä on Ionicin oma kasvatti omista tuontihevosista, isä taasen malibulainen ori.
Meidän ukrainanratsuhevos-kanta on kovin pieni, joten jokainen hevonen on huomionarvoinen, ei vain Hledna. Viime aikoina olen keksinyt sinne vähän uutta verta ja ostokannalla olen koko ajan. Kunpa kyseessä vain ei olisi niin harvinainen rotu! Tällä hetkellä Ionic taitaa kasvattaa ukrainalaisia taas ihan yksin, kun Malibu/Trzebielino lopetti eikä muita juuri ole ollut.
Marvellous Herrings iski minun tajuntaani jo ihan tallin alkuaikoina, kun alkoi VSN-näyttelyissä tulla vastaan tallin nimi ja upeita ahaltekejä. Sittemmin rotulistalle pääsivät myös puoliveriset ja tällä hetkellä vuoden tauon jälkeen uudelleen aktiiviseksi palannut mahtisilakka jatkaa puoliveristen ja ahaltekien kanssa. Toivottavasti tällä kerralla pitkään, suorastaan ikuisesti.
Ja tarvitseeko minun erikseen sanoa noista kuvista? Sanon kuitenkin: upeita kuvia upeista eläimistä. Niin puoliverisillä kuin erityisesti ahaltekeillä. Ooh! Voisin kuolata niitä aamusta iltaan, mutta niinhän minä taidan sanoa miltei mistä tahansa kuvista.
Noin muuten MH on toistaiseksi hieman keskeneräisen oloinen eikä käytettävyydeltään ihan viimeistelty, mutta se taisi olla Virginia, joka joskus lohkaisi, että talli on tasan niin kiinnostava kuin sen hevoset ovat. Ja tässä kohtaa mennään Herringsin kanssa selkeästi plussan puolella.
– S
keskiviikkona, lokakuuta 28, 2015
Tennesseenwalkerien värit, versio 10/2015
Tennesseenwalkerien väreistä on blogissa puhuttu säännöllisen epäsäännöllisesti, listattu esiintyviä värejä ja päivitelty niiden paljoutta. Tämä teksti jatkaa ihan samoilla teemoilla, sillä sain tuossa iltana muutamana päähäni päivittää kaikille tämänhetkisille walkereille kuvat! Siinä oli joltisestikin puuhaa, koska kuvattomia kuitenkin oli muutama kymmenen. Asioita ei helpottanut yhtään se, että erilaisia erikoisvärejä ja niiden yhdistelmiä oli tarjolla paljon ja kun joku on tällainen värinörtti kuin meikäläinen, kiusaukset ovat suuria... Valitettavasti kuvavarasto, vaikka laajahko onkin, ei aina tue näitä haaveita.
Tosin urakka antoi myös vähän uutta perspektiiviä väriasioihin: alkoi tuntua suorastaan mahtavalta, kun yhtäkkiä vastaan tulikin hevonen, jolla ei mikään erikoisväri ollut mahdollinen, että voi ja pitää mennä ihan perus-rautiaalla, -ruunikolla, tai -mustalla. Joskus sekin on ihan hieno asia!
No, värilista hevosmäärineen on tällainen kellonlyömällä 14.54 päivänä 20.10.15:
5 hevosta
musta
musta tobiano
4 hevosta
mustanvoikko
rautias
rautias sabino
ruunikko
ruunikko tobiano
voikko
3 hevosta
amber champagne
golden champagne
musta sabino
ruunivoikko
2 hevosta
classic champagne päistärikkö
classic cream champagne
golden cream champagne
mustankimo
ruunikonpäistärikkö
voikko sabino
1 hevonen
amber cream champagne
amber cream champagne päistärikkö
classic champagne
cremello sabino
golden champagne sabino
mustanvoikko tobiano
mustanvoikko sabino
perlino
rautiaanpäistärikkö
rautiaanpäistärikkö sabino
rautias tobiano
ruunikko sabino
rautiaankimo
ruunikonpäistärikkö sabino
ruunivoikko tovero (tobiano+sabino)
ruunivoikonkimo
voikonpäistärikkö
Pohjavärit jakautuvat aika tasan:
– mustapohjaisia värejä 26 kpl
– ruunikkopohjaisia värejä 23 kpl
– rautiaspohjaisia värejä 26 kpl
En tiedä pitäisikö tällaisen tasaisuuden olla ongelma. Olen jo vuosia sitten ollut huomaavinani sen, että walkereilla, samoin kuin jossain määrin myös saddlebredeillä (ja mahdollisesti muilla askellajiroduilla) jotenkin korostuu mustien ja rautiaiden määrät, ruunikko ei nyt ole tavaton, mutta jotenkin harvinaisempi. Esimerkiksi ruunivoikon walkerin kuvia saa metsästää kissojen ja koirien kanssa, voikkoja löytyy ihan hyvin. Mielestäni olin joskus näkevinäni tästä jonkinlaisen sivulausemaininnan jossain väreistä puhuvassa tekstissä, pitää yrittää kaivaa se esille. Ilmiö ei olisi genetiikan kannalta lainkaan vaikea selittää.
Erikoisvärien jakauma näyttää on tällainen (tovero on eroteltu sabinoksi ja tobianoksi):
– yksinkertainen voikko 23 kpl
– samppanja 16 kpl
– sabino 16 kpl
– tobiano 13 kpl
– päistärikkö 8 kpl
– kimo 4 kpl
– kaksinkertainen voikko 2 kpl
Hevosia on yhteensä siis 75, niistä lähes kolmannes (30%) on yksinkertaisia voikkoja, samppanjavärisiä ja sabinoita on reilu viidennes (21%), päistärikköjäkin yli 10%. Hevosia, joissa perusväriin yhdistyy useampi kuin yksi erikoisväri on 19 kappaletta.
Aika suuria prosenttilukemia, sanoisin. Pitäisiköhän alkaa vähitellen rajoittaa... Ei muuten mutta kun kuvien kanssa alkaa olla ongelmia.
– S
Tosin urakka antoi myös vähän uutta perspektiiviä väriasioihin: alkoi tuntua suorastaan mahtavalta, kun yhtäkkiä vastaan tulikin hevonen, jolla ei mikään erikoisväri ollut mahdollinen, että voi ja pitää mennä ihan perus-rautiaalla, -ruunikolla, tai -mustalla. Joskus sekin on ihan hieno asia!
No, värilista hevosmäärineen on tällainen kellonlyömällä 14.54 päivänä 20.10.15:
5 hevosta
musta
musta tobiano
4 hevosta
mustanvoikko
rautias
rautias sabino
ruunikko
ruunikko tobiano
voikko
3 hevosta
amber champagne
golden champagne
musta sabino
ruunivoikko
2 hevosta
classic champagne päistärikkö
classic cream champagne
golden cream champagne
mustankimo
ruunikonpäistärikkö
voikko sabino
1 hevonen
amber cream champagne
amber cream champagne päistärikkö
classic champagne
cremello sabino
golden champagne sabino
mustanvoikko tobiano
mustanvoikko sabino
perlino
rautiaanpäistärikkö
rautiaanpäistärikkö sabino
rautias tobiano
ruunikko sabino
rautiaankimo
ruunikonpäistärikkö sabino
ruunivoikko tovero (tobiano+sabino)
ruunivoikonkimo
voikonpäistärikkö
Pohjavärit jakautuvat aika tasan:
– mustapohjaisia värejä 26 kpl
– ruunikkopohjaisia värejä 23 kpl
– rautiaspohjaisia värejä 26 kpl
En tiedä pitäisikö tällaisen tasaisuuden olla ongelma. Olen jo vuosia sitten ollut huomaavinani sen, että walkereilla, samoin kuin jossain määrin myös saddlebredeillä (ja mahdollisesti muilla askellajiroduilla) jotenkin korostuu mustien ja rautiaiden määrät, ruunikko ei nyt ole tavaton, mutta jotenkin harvinaisempi. Esimerkiksi ruunivoikon walkerin kuvia saa metsästää kissojen ja koirien kanssa, voikkoja löytyy ihan hyvin. Mielestäni olin joskus näkevinäni tästä jonkinlaisen sivulausemaininnan jossain väreistä puhuvassa tekstissä, pitää yrittää kaivaa se esille. Ilmiö ei olisi genetiikan kannalta lainkaan vaikea selittää.
Erikoisvärien jakauma näyttää on tällainen (tovero on eroteltu sabinoksi ja tobianoksi):
– yksinkertainen voikko 23 kpl
– samppanja 16 kpl
– sabino 16 kpl
– tobiano 13 kpl
– päistärikkö 8 kpl
– kimo 4 kpl
– kaksinkertainen voikko 2 kpl
Hevosia on yhteensä siis 75, niistä lähes kolmannes (30%) on yksinkertaisia voikkoja, samppanjavärisiä ja sabinoita on reilu viidennes (21%), päistärikköjäkin yli 10%. Hevosia, joissa perusväriin yhdistyy useampi kuin yksi erikoisväri on 19 kappaletta.
Aika suuria prosenttilukemia, sanoisin. Pitäisiköhän alkaa vähitellen rajoittaa... Ei muuten mutta kun kuvien kanssa alkaa olla ongelmia.
– S
sunnuntai, lokakuuta 25, 2015
Puoliveristen nimeämistavat
Monilla vanhoilla (ja välillä uudemmillakin) puoliverikantakirjoilla on omat perinteiset metodit hevosten nimeämiseen. Virtuaalimaailmassa osa käyttää näitä samoja metodeja kasvattaessaan rotuja, osa taas ei. Tässä on vähän listaa siitä, millaisia sääntöjä olen eri roduilla bongannut.
Huomatkaa: tämä lista ei tarkoita sitä, että aivan kaikki kyseisen rekisterin/kantakirjan hevoset olisi nimetty sanotulla metodilla aina. Poikkeuksia yleensä on, vaikkei niitä olisi erikseen mainittu. Eivätkä kaikki väitteet ole mitenkään todennettuja kyseisten rekisterien sivuilta.
Australianpuoliverinen
Vähäisen otannan perusteella varsan nimi alkaa yleensä samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi.
Baijerinhevonen
Orien nimi alkaa usein samalla alkukirjaimella kuin isän nimi, tammoilla samalla kuin emän nimi, mutta varsinkin tammoilla näkee jonkin verran sitä, että niidenkin nimi alkaa isän mukaan.
Belgianpuoliverinen (BWP)
Molemmilla sukupuolilla varsan nimi alkaa vuosittain vaihtuvalla kirjaimella. Vuonna 2015 alkukirjaimena on P. Kirjaimet X, Y, ja Z on pois listalta. Poikkeuksia tästä näkee kuitenkin satunnaisesti.
Berlin-Brandenburg
Orien nimet alkavat usein samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi. Tammoilla on vaihtelua, joillain alkaa samalla kirjaimella kuin emän nimi, joillain isän nimen mukaan, ja joillain harvoilla ei kummankaan.
Brasilianpuoliverinen
Erittäin pienen otannan perusteella sanoisin, että nimet alkavat usein samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi, mutta eivät kuitenkaan ihan aina.
Eestinurheiluhevonen
Suurin osa nimistä alkaa samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi molemmilla sukupuolilla. Harvoja poikkeuksia on, ne ovat yleensä nimetty sitten emän mukaan.
Englanninpuoliverinen
Tämänkin kohdalla otanta on erittäin pieni, joten on kovin uskallettua tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Monella näyttäisi nimi alkavan isän mukaan, mutta vaihtelua on.
Hannover
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät. Reaalimaailmassa tähän on joitain poikkeuksia AHS:n mukaan, tiettyjen W-linjojen oriiden suvusta löytyy Feiner Kerl tai Ferdinand, tällöin varsojen nimet alkavat F:llä.
Hessen
Varsat nimetään useimmiten samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Hollanninpuoliverinen (KWPN)
Nimet alkavat vuosittain vaihtuvalla alkukirjaimella. Vuoden 2015 kirjain on K.
Holstein
Orivarsojen nimi alkaa samalla kirjaimella kuin isän nimi. Tammavarsojen nimien alkukirjaimet vaihtuvat vuosittain. Jos minun laskuni pitävät paikkaansa, niin vuoden 2015 kirjain olisi H. Q ja X eivät kuulu listalle. Tammojen kohdalla näkee kyllä toisinaan poikkeuksia nimeämismetodissa.
Italianpuoliverinen
Ei näyttäisi olevan minkäänlaista johdonmukaista metodia nimeämisessä.
Itävallanpuoliverinen
Otanta on pienehkö, mutta näyttäisi siltä, että varsin säännönmukaisesti oriit nimetään samalla alkukirjaimella kuin isät ja tammat samalla alkukirjaimella kuin emät.
Mecklenburg
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi.
Norjanpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Oldenburg (GOV)
Oriiden nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi, tammojen puolestaan samalla kuin emän nimi.
Puolanpuoliverinen
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin emän nimi.
Ranskanpuoliverinen (selle francais)
Nimet alkavat vuosittain vaihtuvalla alkukirjaimella. Vuoden 2015 kirjain on F.
Reininhevonen
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi.
Ruotsinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Sveitsinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Tanskanpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Thüringen
Otanta on pieni, mutta näyttäisi siltä, että monet tammat on nimetty emän alkukirjaimella ja oriit isän.
Trakehner
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden emät. Tästä ei juuri ole poikkeuksia länsi-Euroopassa, mutta venäläisten trakehner-sukujen kohdalla tätä ei näytä aina noudatetun.
Ukrainanratsuhevonen
Tammoilla nimi alkaa useimmiten samalla kirjaimella kuin emän nimi, oreillakin usein, mutta jotkin oriit on nimetty isänsä alkukirjaimen mukaan.
Unkarinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Westfalen
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Württemberg
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät, tammojen kohdalla on joitain poikkeuksia.
Zangersheide
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät. Nimen perässä on yleensä Z osoittamassa kantakirjaa.
Zweibrücker
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Lähteet:
Sukuposti.net
RW-Base.ru
Overview: Other German WB Registries
AHS
Sporthorse-Data
Huomatkaa: tämä lista ei tarkoita sitä, että aivan kaikki kyseisen rekisterin/kantakirjan hevoset olisi nimetty sanotulla metodilla aina. Poikkeuksia yleensä on, vaikkei niitä olisi erikseen mainittu. Eivätkä kaikki väitteet ole mitenkään todennettuja kyseisten rekisterien sivuilta.
Australianpuoliverinen
Vähäisen otannan perusteella varsan nimi alkaa yleensä samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi.
Baijerinhevonen
Orien nimi alkaa usein samalla alkukirjaimella kuin isän nimi, tammoilla samalla kuin emän nimi, mutta varsinkin tammoilla näkee jonkin verran sitä, että niidenkin nimi alkaa isän mukaan.
Belgianpuoliverinen (BWP)
Molemmilla sukupuolilla varsan nimi alkaa vuosittain vaihtuvalla kirjaimella. Vuonna 2015 alkukirjaimena on P. Kirjaimet X, Y, ja Z on pois listalta. Poikkeuksia tästä näkee kuitenkin satunnaisesti.
Berlin-Brandenburg
Orien nimet alkavat usein samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi. Tammoilla on vaihtelua, joillain alkaa samalla kirjaimella kuin emän nimi, joillain isän nimen mukaan, ja joillain harvoilla ei kummankaan.
Brasilianpuoliverinen
Erittäin pienen otannan perusteella sanoisin, että nimet alkavat usein samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi, mutta eivät kuitenkaan ihan aina.
Eestinurheiluhevonen
Suurin osa nimistä alkaa samalla alkukirjaimella kuin isäoriin nimi molemmilla sukupuolilla. Harvoja poikkeuksia on, ne ovat yleensä nimetty sitten emän mukaan.
Englanninpuoliverinen
Tämänkin kohdalla otanta on erittäin pieni, joten on kovin uskallettua tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Monella näyttäisi nimi alkavan isän mukaan, mutta vaihtelua on.
Hannover
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät. Reaalimaailmassa tähän on joitain poikkeuksia AHS:n mukaan, tiettyjen W-linjojen oriiden suvusta löytyy Feiner Kerl tai Ferdinand, tällöin varsojen nimet alkavat F:llä.
Hessen
Varsat nimetään useimmiten samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Hollanninpuoliverinen (KWPN)
Nimet alkavat vuosittain vaihtuvalla alkukirjaimella. Vuoden 2015 kirjain on K.
Holstein
Orivarsojen nimi alkaa samalla kirjaimella kuin isän nimi. Tammavarsojen nimien alkukirjaimet vaihtuvat vuosittain. Jos minun laskuni pitävät paikkaansa, niin vuoden 2015 kirjain olisi H. Q ja X eivät kuulu listalle. Tammojen kohdalla näkee kyllä toisinaan poikkeuksia nimeämismetodissa.
Italianpuoliverinen
Ei näyttäisi olevan minkäänlaista johdonmukaista metodia nimeämisessä.
Itävallanpuoliverinen
Otanta on pienehkö, mutta näyttäisi siltä, että varsin säännönmukaisesti oriit nimetään samalla alkukirjaimella kuin isät ja tammat samalla alkukirjaimella kuin emät.
Mecklenburg
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi.
Norjanpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Oldenburg (GOV)
Oriiden nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi, tammojen puolestaan samalla kuin emän nimi.
Puolanpuoliverinen
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin emän nimi.
Ranskanpuoliverinen (selle francais)
Nimet alkavat vuosittain vaihtuvalla alkukirjaimella. Vuoden 2015 kirjain on F.
Reininhevonen
Nimet alkavat samalla kirjaimella kuin isän nimi.
Ruotsinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Sveitsinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Tanskanpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Thüringen
Otanta on pieni, mutta näyttäisi siltä, että monet tammat on nimetty emän alkukirjaimella ja oriit isän.
Trakehner
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden emät. Tästä ei juuri ole poikkeuksia länsi-Euroopassa, mutta venäläisten trakehner-sukujen kohdalla tätä ei näytä aina noudatetun.
Ukrainanratsuhevonen
Tammoilla nimi alkaa useimmiten samalla kirjaimella kuin emän nimi, oreillakin usein, mutta jotkin oriit on nimetty isänsä alkukirjaimen mukaan.
Unkarinpuoliverinen
Ei näytä olevan mitään erityistä nimeämismetodia.
Westfalen
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Württemberg
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät, tammojen kohdalla on joitain poikkeuksia.
Zangersheide
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät. Nimen perässä on yleensä Z osoittamassa kantakirjaa.
Zweibrücker
Varsat nimetään samalla alkukirjaimella kuin niiden isät.
Lähteet:
Sukuposti.net
RW-Base.ru
Overview: Other German WB Registries
AHS
Sporthorse-Data
keskiviikkona, lokakuuta 21, 2015
Väritermistö ja sen muuttuminen
Osa suomenkielisestä hevosten väritermistöstä on hyvinkin vanhaa perua, erityisesti nämä perusvärit ruunikko, raudikko, ja musta, mutta myös kimo, päistärikkö, hallakko, ja voikko eri versioineen. Johanna Viitanen on lyhyesti esitellyt näiden sanojen alkuperää ja muunnoksia kirjassaan Hevosen värit (Vudeka, 2007) enkä minä sen enempää perehdy tässä niihin, vaikka aihe olisi kyllä kiinnostava.
Kehitys kuitenkin kehittyy ja tieto hevosten väreistä ja niihin vaikuttavista geeneistä lisääntyy, joten se on luonut tarpeen kehittää uusia väritermejä kieleen, sekä suomeen että muihin kieliin. Väritermien järkeistämistä ja yhtenäistämistä on tehty 80-luvulta alkaen ja Suomessakin siihen alettiin joko 90-luvun lopulla tai viimeistään 2000-luvun alkuvuosina. Tästä uudistuksesta on peräisin ainakin termit ruunivoikko, mustanvoikko, hopeanruunikko, ja hopeanmusta. Termistöstä myös pudotettiin epäselviä tai virheellisiä termejä kuten kanelinrautias, savakkorautias, ja luullakseni myös petrakko/petrahallakko.
Kaikille väreille ei silti ole vielä olemassa virallista suomenkielistä nimeä, osin tämä johtuu siitä, että niitä ei Suomessa juuri esiinny eikä näinollen ole ollut tarvetta nimeä keksiäkään. Virtuaalimaailmassa tilanne kuitenkin on toinen, koska täällä on rotuja ja siinä samalla myös värejä laidasta laitaan, kuvia erikoisista väreistä löytyy ulkomailta tai jotkut piirtävät ja värittävät kuvansa itse. Virtuaalimaailmassa joudutaankin toisinaan käyttämään englanninkielisiä termejä väreille, joita ei suomeksi ole vielä nimetty.
Ehkä yleisimmät ei-suomenkieliset värinimet ovat tuplavoikkojen eri versiot cremello, perlino, ja smoky cream. Suomessa näistä kaikista käytetään yhteistermiä valkovoikko tai sen englanninkielistä vastinetta blue-eyed cream (bec). Käytännössä tämä yleensä on riittävä termi reaalimaailmassa, koska tuplavoikkojen pohjavärin selvittäminen pelkästä ulkoasusta on yleensä vaikeata, usein mahdotonta. Varma tieto vaatisi geenitestausta ja sitä harvoin tehdään, koska asialla ei yleensä ole suurempaa merkitystä.
Virtuaalimaailmassa sen sijaan pohjaväri oletusarvoisesti voidaan tietää varmasti, ja siksi on loogista ja oikein käyttää värikohtaisia termejä. Perlino toki sopii ihan hyvin suomenkieleen, cremellokin melko hyvin ja näistä on ollut helppo kehittää selkeät lyhenteet perl ja cre. Murheenkryyni on smoky cream, joka ei sovellu suomenkieleen yhtään (ja ainakin minä saatan usein kirjoittaa epähuomiossa smoky black, joka tarkoittaa mustanvoikkoa). Lyhenne sc sentään on melko hyvä ja vaikea sinänsä sekoittaa mihinkään toiseen värilyhenteeseen. Eikä minulla ainakaan ole yhtään hyvää ideaa, mitkä voisivat olla sopivia suomenkielisiä nimiä tuplavoikoille.
Uudempi ja harvinaisempi ongelma on samppanjavärien nimitykset, samppanjaa kun ei Suomessa esiinny lainkaan ja Euroopassakin lienee vain aniharvoja samppanjavärisiä hevosia. Yleisesti virtuaalimaailmassa ja suomenkielisissä hevoslähteissä näistä käytetäänkin englanninkielisiä termejä amber champagne, classic champagne, ja gold champagne. Viitanen on kuitenkin käyttänyt kirjassaan näistä suomennettuja, genetiikkaan pohjautuvia termejä samppanjanrautias, samppanjanruunikko, ja samppanjanmusta. Omasta mielestäni nimitykset ovat erinomaiset, samppanja-etuliite kertoo mistä väristä on kysymys ja sen tunnistaa helposti vaikka olisikin perehtynyt vain englanninkielisiin lähteisiin, ja nimen loppuosa kertoo pohjavärin. Tätä on myös helppo käyttää erikoisempien liitännäisvärien kanssa: samppanjanruunivoikko, samppanjanhiirakko, samppanjanvoikonhallakko. Minun mielestäni nämä termit ovat huomattavasti selkeämmät kuin englanninkielessä käytetyt termit. Vaan kun virtuaalimaailmassa on totuttu käyttämään noita englanninkielisiä termejä, niin sotkisiko suomalaisten termien käyttäminen ihmisiä kovinkin pahasti? Ongelma tosin koskee aniharvaa harrastajaa, sen verran harvinaisia ovat ne rodut, joilla samppanjaa ylipäänsä esiintyy ja millään näistäkään roduista se ei ole yleinen.
Muita väritermejä, joilla ei ole vakiintunutta suomalaista nimitystä ovat shetlanninponeilla esiintyvä mushroom, harvinainen pearl (toisinaan myös Barlink) ja kaikki eritellyt kirjavuuskuviot. Tällä hetkellähän suomenkielessä erotellaan lehmänkirjava ja tiikerinkirjava, mutta näiden molempien eri tyypit ovat ilman nimiä.
Lehmänkirjavista tobiano ja sabino ovat melko hyvin soveltuvia käytettäviksi suomenkielessä, frame ja splashed white sen sijaan eivät, tosin splashista näkee joskus käytettävät termiä suomenkirjava (skrj). Oma mielipiteeni on kylläkin se, että tämä termi ei ole erityisen kuvaava, koska esiintyyhän splashed whitea toki muillakin kuin vain suomalaisilla roduilla ja muuallakin kuin Suomessa. Toki aikaisimmat tieteelliset kuvaukset splashin kaltaisista hevosista lienevät Suomesta (siksi englanninkielisessä kirjallisuudessa esiintyy kuulemma joskus termi Finnish paint), mutta ei samppanjavärejäkään kutsuta kotialueensa mukaan.
Tiikerinkirjavien kuvioista näkee joskus käytettävän termejä täplikäs (leopard) ja loimikuvio tai huopakuvio (blanket), mutta nämä ovat satunnaisia ja ainakin tuo huopakuvio on vain suhteellisen tönkkö käännös englanninkielisestä nimestä.
– S
Kehitys kuitenkin kehittyy ja tieto hevosten väreistä ja niihin vaikuttavista geeneistä lisääntyy, joten se on luonut tarpeen kehittää uusia väritermejä kieleen, sekä suomeen että muihin kieliin. Väritermien järkeistämistä ja yhtenäistämistä on tehty 80-luvulta alkaen ja Suomessakin siihen alettiin joko 90-luvun lopulla tai viimeistään 2000-luvun alkuvuosina. Tästä uudistuksesta on peräisin ainakin termit ruunivoikko, mustanvoikko, hopeanruunikko, ja hopeanmusta. Termistöstä myös pudotettiin epäselviä tai virheellisiä termejä kuten kanelinrautias, savakkorautias, ja luullakseni myös petrakko/petrahallakko.
Kaikille väreille ei silti ole vielä olemassa virallista suomenkielistä nimeä, osin tämä johtuu siitä, että niitä ei Suomessa juuri esiinny eikä näinollen ole ollut tarvetta nimeä keksiäkään. Virtuaalimaailmassa tilanne kuitenkin on toinen, koska täällä on rotuja ja siinä samalla myös värejä laidasta laitaan, kuvia erikoisista väreistä löytyy ulkomailta tai jotkut piirtävät ja värittävät kuvansa itse. Virtuaalimaailmassa joudutaankin toisinaan käyttämään englanninkielisiä termejä väreille, joita ei suomeksi ole vielä nimetty.
Ehkä yleisimmät ei-suomenkieliset värinimet ovat tuplavoikkojen eri versiot cremello, perlino, ja smoky cream. Suomessa näistä kaikista käytetään yhteistermiä valkovoikko tai sen englanninkielistä vastinetta blue-eyed cream (bec). Käytännössä tämä yleensä on riittävä termi reaalimaailmassa, koska tuplavoikkojen pohjavärin selvittäminen pelkästä ulkoasusta on yleensä vaikeata, usein mahdotonta. Varma tieto vaatisi geenitestausta ja sitä harvoin tehdään, koska asialla ei yleensä ole suurempaa merkitystä.
Virtuaalimaailmassa sen sijaan pohjaväri oletusarvoisesti voidaan tietää varmasti, ja siksi on loogista ja oikein käyttää värikohtaisia termejä. Perlino toki sopii ihan hyvin suomenkieleen, cremellokin melko hyvin ja näistä on ollut helppo kehittää selkeät lyhenteet perl ja cre. Murheenkryyni on smoky cream, joka ei sovellu suomenkieleen yhtään (ja ainakin minä saatan usein kirjoittaa epähuomiossa smoky black, joka tarkoittaa mustanvoikkoa). Lyhenne sc sentään on melko hyvä ja vaikea sinänsä sekoittaa mihinkään toiseen värilyhenteeseen. Eikä minulla ainakaan ole yhtään hyvää ideaa, mitkä voisivat olla sopivia suomenkielisiä nimiä tuplavoikoille.
Uudempi ja harvinaisempi ongelma on samppanjavärien nimitykset, samppanjaa kun ei Suomessa esiinny lainkaan ja Euroopassakin lienee vain aniharvoja samppanjavärisiä hevosia. Yleisesti virtuaalimaailmassa ja suomenkielisissä hevoslähteissä näistä käytetäänkin englanninkielisiä termejä amber champagne, classic champagne, ja gold champagne. Viitanen on kuitenkin käyttänyt kirjassaan näistä suomennettuja, genetiikkaan pohjautuvia termejä samppanjanrautias, samppanjanruunikko, ja samppanjanmusta. Omasta mielestäni nimitykset ovat erinomaiset, samppanja-etuliite kertoo mistä väristä on kysymys ja sen tunnistaa helposti vaikka olisikin perehtynyt vain englanninkielisiin lähteisiin, ja nimen loppuosa kertoo pohjavärin. Tätä on myös helppo käyttää erikoisempien liitännäisvärien kanssa: samppanjanruunivoikko, samppanjanhiirakko, samppanjanvoikonhallakko. Minun mielestäni nämä termit ovat huomattavasti selkeämmät kuin englanninkielessä käytetyt termit. Vaan kun virtuaalimaailmassa on totuttu käyttämään noita englanninkielisiä termejä, niin sotkisiko suomalaisten termien käyttäminen ihmisiä kovinkin pahasti? Ongelma tosin koskee aniharvaa harrastajaa, sen verran harvinaisia ovat ne rodut, joilla samppanjaa ylipäänsä esiintyy ja millään näistäkään roduista se ei ole yleinen.
Muita väritermejä, joilla ei ole vakiintunutta suomalaista nimitystä ovat shetlanninponeilla esiintyvä mushroom, harvinainen pearl (toisinaan myös Barlink) ja kaikki eritellyt kirjavuuskuviot. Tällä hetkellähän suomenkielessä erotellaan lehmänkirjava ja tiikerinkirjava, mutta näiden molempien eri tyypit ovat ilman nimiä.
Lehmänkirjavista tobiano ja sabino ovat melko hyvin soveltuvia käytettäviksi suomenkielessä, frame ja splashed white sen sijaan eivät, tosin splashista näkee joskus käytettävät termiä suomenkirjava (skrj). Oma mielipiteeni on kylläkin se, että tämä termi ei ole erityisen kuvaava, koska esiintyyhän splashed whitea toki muillakin kuin vain suomalaisilla roduilla ja muuallakin kuin Suomessa. Toki aikaisimmat tieteelliset kuvaukset splashin kaltaisista hevosista lienevät Suomesta (siksi englanninkielisessä kirjallisuudessa esiintyy kuulemma joskus termi Finnish paint), mutta ei samppanjavärejäkään kutsuta kotialueensa mukaan.
Tiikerinkirjavien kuvioista näkee joskus käytettävän termejä täplikäs (leopard) ja loimikuvio tai huopakuvio (blanket), mutta nämä ovat satunnaisia ja ainakin tuo huopakuvio on vain suhteellisen tönkkö käännös englanninkielisestä nimestä.
– S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)