Aloitetaan bloggailu kevyellä aiheella, nimittäin tässä kesän kuluessa meille on tullut muutama esittelemisen arvoinen tulokas. Aloitetaan ensin muista kuin hevosista.
Kuten tunnettua on, ostin keväällä suvuttoman dobermanniuroksen ja toukokuussa myin koiranpentuja, ensimmäistä des Ions-pentuetta. Pari pentua on muuten vielä myymättä, tosin ajattelin vaihtaa Atlaszederin sukupuolen nartuksi ja pitää sen itse.
Mutta eihän se siihen jäänyt (mikä meillä ikinä pysyisi hallinnassa ja järkevissä mittasuhteissa, kysynpä vain), kesäkuussa tulin ostaneeksi suvullisen venäjänvinttikoiranartun, Super Fast Figuralnaja Alixin. Syytön minä siihen olen että Eilwen sattui myymään juuri yhden lempirotuni pentuja ja kuvakin vielä luvattiin kaupan päälle. Niin että nyt Ionicissa on myös ikioma vinttikoirakin! Alix on superkaunis tyttö ja jos jollain olisi tarjolla sopiva borzoi-uros, voisi tässä syksyllä olla B-pentueen paikka...
Meidän ainokainen dongola-tamma Nkechinyere on mainittu blogissa muutamaan kertaan eikä syyttä, onhan kyseessä eräs virtuaalimaailman eksoottisimmista roduista ja tamma oli meidän ensimmäinen dongola ikinä. Ostohevonen kuitenkin, toisin kuin niin usein harvinaisten rotujen kohdalla. Nyt Nkechinyere sai sulhasen, samaa rotua edustavan Kwamen, jonka tarinaa on kerrottu oriin sivuilla enemmänkin.
Dongolavarsaan kiinnostusta, anyone?
Jossain mielenhäiriössä menin keksimään suvuttoman peitsaritamman, Arlington Heights GA:n. Se läpäisi taannoin koelähdön, joten ei muuta kuin kilpaa ajamaan. Peitsarilähtöjä ei tuhottoman tiuhaan ole, mutta on nyt muutama lähtö kuitenkin alla. Katsotaan jos tästä saisi paremmankin tykin radoille, mutta joskus joulun jälkeen viimeistään saa vinkkailla, jos on tiedossa sopivaa peitsarioria. Arlington on harmillisesti vielä kuvaton.
Suomenhevosistakin on ollut juttua, uusin tulokas sillä rintamalla on mustanvoikko työhevospuolen tamma Kullantöyrään Kinuskimansikka. Kinuskimansikka on varsonut jo kerran uusimmasta tuontioriista Lännen Lokarista. Varsa, kaunis voikko tamma nimeltään Ionin Kullattu, lähti maailmalle ja on jo niittänyt jonkin verran menestystä helpoissa kouluratsastusluokissa. Omistaja on sama Viiru, jonka vanha lempihevonen on Ionin Apilas.
Wielkopolskeilla oli kovin monta hevosta, joilla ei ollut ainakaan riittävästi varsoja, mutta jotka olivat sukua kaikille muille wielkopolskeille. Ostaakaan ei voi, koska kellään ei ole:
a. sopivasukuisia wielkopolskeja
b. suvullisia wielkopolskeja
c. mitään wielkopolskeja
No, kuten arvata saattaa, keksin kokonaan uuden wielkopolskiperheen. Sen nuorimmat vesat ovat tamma Asyryjska GA ja ori Aramejczyk GA. Kuvia ei vielä ole juuri muilla kuin noilla suvuttomilla kantahevosilla, mutta tulee kun ehtii.
Ja sitten hei: olen viime aikoina taistellut erilaisten merkistöongelmien kanssa (juu, nuo puolalaiset erikoismerkit esimerkiksi, voi nam). Ihan kaikki ei vieläkään toimi, en osaa sanoa joka kohdasta, että miksi näin, mutta ei vain toimi. Joten jos siis näet jossain Ionicin sivuilla jotain outoa, ole kiltti ja ilmoita siitä sähköpostilla (vtionic@gmail.com). Erityisen tarkkaan kannattaa syynätä ©-merkit, joka löytyy jokaisen sivun alatunnisteesta ja hevosten sivuilla myös kuvan alta sekä skandit eli ä ja ö (å harvemmin esiintyy) ja muut erikoiskirjaimet. Ne voivat virheellisesti näkyä kysymysmerkkinä, mustina laatikoina, valkoisina laatikoina tai sitten jonain toisena erikoismerkkinä.
Aivan mahtavaa olisi jos ongelmasta ilmoittaessasi laittaisit sähköpostiin seuraavat asiat:
– Sivun osoite, miltä ongelman löysit
– Kuvakaappaus olettamastasi ongelmakohdasta tai mahdollisimman tarkka kuvaus ongelmasta muuten
– Käyttämäsi selain
– Käyttämäsi käyttöjärjestelmä
Kiitos!
– S
keskiviikkona, elokuuta 09, 2017
sunnuntaina, elokuuta 06, 2017
Tervetuloa takaisin
Kuukauden tauko on taputeltu ja elokuu on täällä. Oli hyvä tauko, vaikka taisinkin potea räkätaudin eri asteita suurimman osan ajasta. En kerro enempää etovia yksityiskohtia, tyydyn vain toteamaan että lentsusta huolimatta heinäkuun saldo jäi selkeästi plussalle. Positiivisia asioita olivat ainakin seuraavat jutut:
– Se räkätauti meni ohitse
– Uusi näyttö
– Kahden viikon loma ja läheskään joka päivä ei satanut
– Uuden asunnon osto (sanoisin kyllä "Jaiks!")
– Erinomainen tauko bloggaamisesta, ei ollut ikävä mutta nyt ei yhtään harmita tarttua näppikseen uudestaan
– Erinomainen parin viikon tauko myös virtuaalihevosista, mistä tuloksena seuraava kohta
– Uusia ideoita ja ajatuksia virtuaalihevosten ja -hevostelun suhteen (ei kannata säikähtää, ei mitään radikaalia ole tapahtumassa)
– Silitin hirveä
– Kotimaanmatkailun tiimoilta löytyi taas uusia, mielenkiintoisia paikkoja: ravintoloita, kahviloita, kauppoja, maisemia, luontokohteita
– Automaatti-ilmastointi ja vakionopeudensäädin! (liittyy osin edelliseen kohtaan)
– Marraskuulle varattiin matka Lontooseen
Blogin loppukesä (kieltäydyn käyttämästä elokuusta nimitystä alkusyksy) näyttää kovin väripainotteiselta, jatkan väriteoria-sarjaani ja muutamia muitakin väreihin liittyviä aiheideoita on pyörinyt päässä. Anteeksi, lupaan sitten myöhemmin kirjoittaa jostain muustakin! Jotenkin juuri nyt kuitenkin nämä väriasiat ovat nyt kovasti pinnalla ajatuksissa, minkäs sille mahtaa. Ja kuten aina, aiheideoita otetaan mielellään vastaan jos teillä lukijoilla sellaisia on.
Loppuun sitten terveisiä reissun päältä:
–S
– Se räkätauti meni ohitse
– Uusi näyttö
– Kahden viikon loma ja läheskään joka päivä ei satanut
– Uuden asunnon osto (sanoisin kyllä "Jaiks!")
– Erinomainen tauko bloggaamisesta, ei ollut ikävä mutta nyt ei yhtään harmita tarttua näppikseen uudestaan
– Erinomainen parin viikon tauko myös virtuaalihevosista, mistä tuloksena seuraava kohta
– Uusia ideoita ja ajatuksia virtuaalihevosten ja -hevostelun suhteen (ei kannata säikähtää, ei mitään radikaalia ole tapahtumassa)
– Silitin hirveä
– Kotimaanmatkailun tiimoilta löytyi taas uusia, mielenkiintoisia paikkoja: ravintoloita, kahviloita, kauppoja, maisemia, luontokohteita
– Automaatti-ilmastointi ja vakionopeudensäädin! (liittyy osin edelliseen kohtaan)
– Marraskuulle varattiin matka Lontooseen
Blogin loppukesä (kieltäydyn käyttämästä elokuusta nimitystä alkusyksy) näyttää kovin väripainotteiselta, jatkan väriteoria-sarjaani ja muutamia muitakin väreihin liittyviä aiheideoita on pyörinyt päässä. Anteeksi, lupaan sitten myöhemmin kirjoittaa jostain muustakin! Jotenkin juuri nyt kuitenkin nämä väriasiat ovat nyt kovasti pinnalla ajatuksissa, minkäs sille mahtaa. Ja kuten aina, aiheideoita otetaan mielellään vastaan jos teillä lukijoilla sellaisia on.
Loppuun sitten terveisiä reissun päältä:
–S
keskiviikkona, heinäkuuta 05, 2017
Kesätauko
Kesätaukohan taitaa olla melkein jo perinteellinen asia tässä blogissa, joten toivottavasti kukaan ei ylläty, että julistan sellaisen tällekin vuodelle. Tässä kesällä on nyt menossa vähän kaikenlaista, kuten varmaan monella muullakin. Miten pitkäksi ja täydelliseksi tauko muodostuu, sitä en osaa luvata. Katsotaan nyt ainakin heinäkuu, ehkä elokuukin. Syyskuussa luulisi jo asioiden palautuvat normaaliin päiväjärjestykseen, tai sitten ei. Toki jos jotain ajankohtaista kirjoitettavaa löytyy, lupaan kyllä rustata ja voihan olla että vanhat tavat eivät päästä irti vaan näppis kutsuu muutenkin.
Toivotan lukijoille oikein hyvää kesää!
– S
Toivotan lukijoille oikein hyvää kesää!
– S
sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2017
Väriteoriaa: päistärikkö
Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa.
© Bob Langrish
Ulkonäkö
Päistäriköllä on vaaleata sekakarvaa pääosin rungossa, kaulalla ja jalkojen yläosissa. Pää, jouhet ja jalat ovat tummemmat, sen mukaan mitä päistärikön pohjaväri on. Toisinaan päistärikkö voi aiheuttaa harmaita jouhia tummien sekaan. Valkoisen karvan määrä vaihtelee, toiset hevoset ovat lähes vitivalkoisia rungostaan, toisilla valkoista karvaa on niukasti. Pienimmillään päistärikkökuvio voi olla vain satunnaisia valkoisia karvoja lähinnä hevosen ylälinjalla, jolloin kuvion tunnistaminen vaatii geenitestausta.
Jotkin päistäriköt vaihtavat karvan väriä radikaalisti vuodenaikojen mukaan. Yleisintä tämä on pitkän talvikarvan kasvattavilla roduilla. Talvikarvassa hevonen voi olla hyvinkin tumma, pohjavärinsä värinen eikä päistärikkökuviota näy. Kesäisin väri on vaaleimmillaan. Papurikkokuviointi ei ole tyypillistä päistäriköille, mutta karvanvaihtovaiheessa päistärikköjen väri voi olla jossain määrin täplikäs.
Toisin kuin kimot, jotkin päistäriköt saattavat tummua jonkin verran iän myötä. Viitasen mukaan tämä piirre on perinnöllinen ja sitä esiintyy yleisemmin tammoilla kuin oreilla.
Päistäriköillä voi esiintyä rungossa, yleensä takaosassa, tummempia pieniä täpliä tai viiruja. Näitä kutsutaan corn spoteiksi, suomenkielistä termiä ei ole. Corn spotien kaltaisia tummia kohtia tulee myös arpien kohdalle, joissa arven parannuttua alkaa kasvaa perusvärinen karva.
Varsavärissä päistärikkö ei välttämättä näy tai se voi näkyä vain takaosassa. Jos varsa syntyy lyhyessä karvassa, päistärikkö näkyy alusta lähtien, pidempikarvaisilla varsoilla se peittyy. Kuitenkin ensimmäisten karvanvaihtojen aikaan päistärikkö alkaa näkyä.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Peruspäistärikkö on suhteellisen helppo tunnistaa oikein. Teoriassa päistärikön voi sekoittaa helposti vaalenemassa olevaan kimoon, mutta yleensä pään väri paljastaa: päistärikkö on tummapäinen, kimoutuminen sen sijaan alkaa useimmiten juuri päästä.
Pienikuvioinen päistärikkö tai talvikarvassa oleva ja siten tummaksi muuttunut päistärikkö voivat jäädä tunnistamatta oikein, koska kuviota ei näy selkeästi.
Sabino ja sabinonkaltaiset kuviot (W-geenin versiot) saattavat aiheuttaa päistärkarvaisuutta hevoselle yhdessä suurien merkkien kanssa. Yleensä näillä ei päistärkarvaisuus ole kuitenkaan yhtä tasaista kuin peruspäistäriköillä ja usein päistärkarvaisuus on keskittynyt rungon alaosiin.
Myös rabicano saattaa laajana esiintyessään lisätä runsaastikin päistärkarvaisuutta hevosen rungolle. Se kuitenkin harvoin ylettyy kaulalle asti ja keskittyy yleensä hevosen takaosaan.
Päistärkarvaisuutta voi esiintyä ilmeisesti muutenkin eri väreillä, ilman että kyse olisi ainakaan selkeästi rabicanosta, sabinosta tai sabinonkaltaisista kuvioista. Näiden erottaminen oikeista päistäriköistä voi olla hankalaa, yleensä niiden väritys ei kuitenkaan muutu vuodenaikojen mukaan samalla tavalla kuin päistärikköjen.
Vaaleissa väreissä, kuten kimossa, vaaleissa voikoissa ja tuplavoikoissa päistärikkö ei yleensä erotu ainakaan kovin hyvin ja voi olla hankala tai mahdotonkin tunnistaa.
Esimerkkikuvia
– mustanpäistärikkö, karvassa näkyy muutama pieni corn spot, hyvin selkeä väritys.
– päistärikkö, on hieman kyseenalaista, onko pohjaväri oikeasti mustanvoikko tai jotain muuta, mutten pitäisi sitä täysin epärealistisena vaihtoehtona. Pää on hyvin tumma, mustaksi sanoisin. Jouhet ovat kulottuneen mustat, jaloissa näkyy enemmän ruskeata väriä ja runko on tasaisen vaaleanharmaa. Tosi selkeä päistärikkö.
– mustanpäistärikkö, tällä rungon väritys on tummahko, mutta pää, jalat ja jouhet ovat kuitenkin selkeän mustat. Pitäisin siis selkeänä päistärikkönä.
– ruunikonpäistärikkö, muutama corn spot kyljissä. Kuva on aika huonolaatuinen, joten en osaa sanoa että johtuuko se vain siitä vai onko hevosella oikeasti lievää papurikkokuviota kyljissä.
– rautiaanpäistärikkö, kuvien perusteella tämän päistärikkökuvio on aika epätasainen. Sukunsa puolesta kyllä on ihan mahdollinen päistärikkö ja päistärikkö voi olla oikeasti tämänkin näköinen.
– likimain vastasyntynyt rautiaanpäistärikkö, jolla kuvio näkyy vasta takaosassa.
– ruunikonpäistärikkö, jolla näkyy tässä kuvassa selkeitä täpliä värityksessään.
– ruunikonpäistärikkö talvella, tässä kuvassa päistärikkökuviota ei juuri näe, mutta jos katsot muita saman hevosen kuvia, se on kesäkarvassa oikein selkeä päistärikkö.
– ruunikonpäistärikkö, varsin tumma tässä kuvassa vaikka onkin kesällä otettu. Päistärkarvaisuus on pientä, mutta kyllä sen näkee. Muiden kuvien perusteella tämä on varsin tumma yleensä, mutta jossain kuvassa vaaleakin ja oikein selkeä päistärikkö. Sukunsa perusteella päistärikkö on täysin mahdollinen.
Esiintyminen ja yleisyys
Päistärikköä esiintyy melko monella rodulla, mutta erittäin harvalla se on mitenkään yleinen. Päistärikkö tuntuu olevan yleisin väri hollannintyöhevosella, samoin se on hyvin yleinen myös pohjoisamerikkalaisella Nokota Horsella. Se saattaa olla yleinen tai melko yleinen myös muilla ranskalaisilla ja belgialaisilla kylmäverisillä, sitä esiintyy ainakin poitounhevosella, ardennerilla ja belgiantyöhevosella (brabant).
Näiden lisäksi sitä esiintyy harvinaisena tai erittäin harvinaisena myös ainakin seuraavilla roduilla:
– Amerikanravuri
– Connemaranponi
– Irlannincob
– Islanninhevonen
– Missourinfoxtrotter
– Morganinhevonen
– Mustangit (yleisyys riippuu linjasta)
– Newforestinponi
– Puolankylmäverinen
– Puoliveriset (kantakirjakohtaisia eroja ja rajoituksia on)
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Ruotsinardenner
– Shetlanninponi
– Suomenhevonen
– Tennesseenwalker
– Welshit
Lyhenteet ja nimitykset
Päistärikön pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustanpäistärikkö, ruunikonpäistärikko, ruunivoikonhallakonkirjavanpäistärikkö jne.
Päistärikkö lyhennetään päis (joskus myös päist), se liitetään pohjavärin lyhenteen perään:
mustanpäistärikkö – mpäis
rautiaanpäistärikkö – rtpäis
ruunikonpäistärikkö – rnpäis
Vieraskieliset nimet
Päistärikkö:
Englanti: roan (myös true roan tai dark-headed roan)
Ruotsi: konstantskimmel (myös stickelhårig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)
Saksa: der Dauerschimmel, das Roan (myös stichelhaarig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)
Mustanpäistärikkö:
Englanti: blue roan, black roan
Ruotsi: svartskimmel, konstant svartskimmel, stickelhårig svart (suora käännös päistärkarvainen musta)
Saksa: der Mohrenkopfschimmel, Stichelhaarige Rapp, der Stichelrappe
Ruunikonpäistärikkö:
Englanti: bay roan
Ruotsi: brunskimmel, konstant brunskimmel, stickelhårig brun
Saksa: der Stichelbraune, Stichelhaariger Braun
Rautiaanpäistärikkö:
Englanti: chestnut roan, red roan, strawberry roan
Ruotsi: fuxskimmel, konstant fuxskimmel, stickelhårig fux
Saksa: der Stichelfuchs, Stichelhaariger Fuchs
Genotyyppi
RN (joskus myös R)
Huomattavaa periytymisessä
Päistärikkö on dominoiva väri eikä voi hyppiä sukupolvien yli piilossa.
Aiemmin päistärikkögeeniä on pidetty letaalina, jos se esiintyy homotsygoottina (ts. varsa perii molemmilta vanhemmilta RN-alleelin). Tämä kuitenkaan ei nykytietämyksen mukaan pitäne paikkaansa, sittemmin Yhdysvalloissa on testattu muutama homotsygootti quarter-ori. Olettamus letaaliudesta perustui belgiantyöhevosilla tehtyyn laskentaan, jonka mukaan kahden päistärikön risteytyksissä syntyi päistärikkövarsoja 2 yhtä tummaa kohti, kun tilastollisesti niitä pitäisi syntyä 3 yhtä tummaa kohti. Tästä pääteltiin että homotsygootit päistärikkövarsat abortoituisivat jo alkiovaiheessa. Mistä tilastopoikkeama johtuu, sitä ei olla toistaiseksi selvitetty.
© Bob Langrish
Ulkonäkö
Päistäriköllä on vaaleata sekakarvaa pääosin rungossa, kaulalla ja jalkojen yläosissa. Pää, jouhet ja jalat ovat tummemmat, sen mukaan mitä päistärikön pohjaväri on. Toisinaan päistärikkö voi aiheuttaa harmaita jouhia tummien sekaan. Valkoisen karvan määrä vaihtelee, toiset hevoset ovat lähes vitivalkoisia rungostaan, toisilla valkoista karvaa on niukasti. Pienimmillään päistärikkökuvio voi olla vain satunnaisia valkoisia karvoja lähinnä hevosen ylälinjalla, jolloin kuvion tunnistaminen vaatii geenitestausta.
Jotkin päistäriköt vaihtavat karvan väriä radikaalisti vuodenaikojen mukaan. Yleisintä tämä on pitkän talvikarvan kasvattavilla roduilla. Talvikarvassa hevonen voi olla hyvinkin tumma, pohjavärinsä värinen eikä päistärikkökuviota näy. Kesäisin väri on vaaleimmillaan. Papurikkokuviointi ei ole tyypillistä päistäriköille, mutta karvanvaihtovaiheessa päistärikköjen väri voi olla jossain määrin täplikäs.
Toisin kuin kimot, jotkin päistäriköt saattavat tummua jonkin verran iän myötä. Viitasen mukaan tämä piirre on perinnöllinen ja sitä esiintyy yleisemmin tammoilla kuin oreilla.
Päistäriköillä voi esiintyä rungossa, yleensä takaosassa, tummempia pieniä täpliä tai viiruja. Näitä kutsutaan corn spoteiksi, suomenkielistä termiä ei ole. Corn spotien kaltaisia tummia kohtia tulee myös arpien kohdalle, joissa arven parannuttua alkaa kasvaa perusvärinen karva.
Varsavärissä päistärikkö ei välttämättä näy tai se voi näkyä vain takaosassa. Jos varsa syntyy lyhyessä karvassa, päistärikkö näkyy alusta lähtien, pidempikarvaisilla varsoilla se peittyy. Kuitenkin ensimmäisten karvanvaihtojen aikaan päistärikkö alkaa näkyä.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Peruspäistärikkö on suhteellisen helppo tunnistaa oikein. Teoriassa päistärikön voi sekoittaa helposti vaalenemassa olevaan kimoon, mutta yleensä pään väri paljastaa: päistärikkö on tummapäinen, kimoutuminen sen sijaan alkaa useimmiten juuri päästä.
Pienikuvioinen päistärikkö tai talvikarvassa oleva ja siten tummaksi muuttunut päistärikkö voivat jäädä tunnistamatta oikein, koska kuviota ei näy selkeästi.
Sabino ja sabinonkaltaiset kuviot (W-geenin versiot) saattavat aiheuttaa päistärkarvaisuutta hevoselle yhdessä suurien merkkien kanssa. Yleensä näillä ei päistärkarvaisuus ole kuitenkaan yhtä tasaista kuin peruspäistäriköillä ja usein päistärkarvaisuus on keskittynyt rungon alaosiin.
Myös rabicano saattaa laajana esiintyessään lisätä runsaastikin päistärkarvaisuutta hevosen rungolle. Se kuitenkin harvoin ylettyy kaulalle asti ja keskittyy yleensä hevosen takaosaan.
Päistärkarvaisuutta voi esiintyä ilmeisesti muutenkin eri väreillä, ilman että kyse olisi ainakaan selkeästi rabicanosta, sabinosta tai sabinonkaltaisista kuvioista. Näiden erottaminen oikeista päistäriköistä voi olla hankalaa, yleensä niiden väritys ei kuitenkaan muutu vuodenaikojen mukaan samalla tavalla kuin päistärikköjen.
Vaaleissa väreissä, kuten kimossa, vaaleissa voikoissa ja tuplavoikoissa päistärikkö ei yleensä erotu ainakaan kovin hyvin ja voi olla hankala tai mahdotonkin tunnistaa.
Esimerkkikuvia
– mustanpäistärikkö, karvassa näkyy muutama pieni corn spot, hyvin selkeä väritys.
– päistärikkö, on hieman kyseenalaista, onko pohjaväri oikeasti mustanvoikko tai jotain muuta, mutten pitäisi sitä täysin epärealistisena vaihtoehtona. Pää on hyvin tumma, mustaksi sanoisin. Jouhet ovat kulottuneen mustat, jaloissa näkyy enemmän ruskeata väriä ja runko on tasaisen vaaleanharmaa. Tosi selkeä päistärikkö.
– mustanpäistärikkö, tällä rungon väritys on tummahko, mutta pää, jalat ja jouhet ovat kuitenkin selkeän mustat. Pitäisin siis selkeänä päistärikkönä.
– ruunikonpäistärikkö, muutama corn spot kyljissä. Kuva on aika huonolaatuinen, joten en osaa sanoa että johtuuko se vain siitä vai onko hevosella oikeasti lievää papurikkokuviota kyljissä.
– rautiaanpäistärikkö, kuvien perusteella tämän päistärikkökuvio on aika epätasainen. Sukunsa puolesta kyllä on ihan mahdollinen päistärikkö ja päistärikkö voi olla oikeasti tämänkin näköinen.
– likimain vastasyntynyt rautiaanpäistärikkö, jolla kuvio näkyy vasta takaosassa.
– ruunikonpäistärikkö, jolla näkyy tässä kuvassa selkeitä täpliä värityksessään.
– ruunikonpäistärikkö talvella, tässä kuvassa päistärikkökuviota ei juuri näe, mutta jos katsot muita saman hevosen kuvia, se on kesäkarvassa oikein selkeä päistärikkö.
– ruunikonpäistärikkö, varsin tumma tässä kuvassa vaikka onkin kesällä otettu. Päistärkarvaisuus on pientä, mutta kyllä sen näkee. Muiden kuvien perusteella tämä on varsin tumma yleensä, mutta jossain kuvassa vaaleakin ja oikein selkeä päistärikkö. Sukunsa perusteella päistärikkö on täysin mahdollinen.
Esiintyminen ja yleisyys
Päistärikköä esiintyy melko monella rodulla, mutta erittäin harvalla se on mitenkään yleinen. Päistärikkö tuntuu olevan yleisin väri hollannintyöhevosella, samoin se on hyvin yleinen myös pohjoisamerikkalaisella Nokota Horsella. Se saattaa olla yleinen tai melko yleinen myös muilla ranskalaisilla ja belgialaisilla kylmäverisillä, sitä esiintyy ainakin poitounhevosella, ardennerilla ja belgiantyöhevosella (brabant).
Näiden lisäksi sitä esiintyy harvinaisena tai erittäin harvinaisena myös ainakin seuraavilla roduilla:
– Amerikanravuri
– Connemaranponi
– Irlannincob
– Islanninhevonen
– Missourinfoxtrotter
– Morganinhevonen
– Mustangit (yleisyys riippuu linjasta)
– Newforestinponi
– Puolankylmäverinen
– Puoliveriset (kantakirjakohtaisia eroja ja rajoituksia on)
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Ruotsinardenner
– Shetlanninponi
– Suomenhevonen
– Tennesseenwalker
– Welshit
Lyhenteet ja nimitykset
Päistärikön pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustanpäistärikkö, ruunikonpäistärikko, ruunivoikonhallakonkirjavanpäistärikkö jne.
Päistärikkö lyhennetään päis (joskus myös päist), se liitetään pohjavärin lyhenteen perään:
mustanpäistärikkö – mpäis
rautiaanpäistärikkö – rtpäis
ruunikonpäistärikkö – rnpäis
Vieraskieliset nimet
Päistärikkö:
Englanti: roan (myös true roan tai dark-headed roan)
Ruotsi: konstantskimmel (myös stickelhårig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)
Saksa: der Dauerschimmel, das Roan (myös stichelhaarig (adj.), tarkoittaa päistärkarvaista mutta käytetään joskus myös päistäriköstä)
Mustanpäistärikkö:
Englanti: blue roan, black roan
Ruotsi: svartskimmel, konstant svartskimmel, stickelhårig svart (suora käännös päistärkarvainen musta)
Saksa: der Mohrenkopfschimmel, Stichelhaarige Rapp, der Stichelrappe
Ruunikonpäistärikkö:
Englanti: bay roan
Ruotsi: brunskimmel, konstant brunskimmel, stickelhårig brun
Saksa: der Stichelbraune, Stichelhaariger Braun
Rautiaanpäistärikkö:
Englanti: chestnut roan, red roan, strawberry roan
Ruotsi: fuxskimmel, konstant fuxskimmel, stickelhårig fux
Saksa: der Stichelfuchs, Stichelhaariger Fuchs
Genotyyppi
RN (joskus myös R)
Huomattavaa periytymisessä
Päistärikkö on dominoiva väri eikä voi hyppiä sukupolvien yli piilossa.
Aiemmin päistärikkögeeniä on pidetty letaalina, jos se esiintyy homotsygoottina (ts. varsa perii molemmilta vanhemmilta RN-alleelin). Tämä kuitenkaan ei nykytietämyksen mukaan pitäne paikkaansa, sittemmin Yhdysvalloissa on testattu muutama homotsygootti quarter-ori. Olettamus letaaliudesta perustui belgiantyöhevosilla tehtyyn laskentaan, jonka mukaan kahden päistärikön risteytyksissä syntyi päistärikkövarsoja 2 yhtä tummaa kohti, kun tilastollisesti niitä pitäisi syntyä 3 yhtä tummaa kohti. Tästä pääteltiin että homotsygootit päistärikkövarsat abortoituisivat jo alkiovaiheessa. Mistä tilastopoikkeama johtuu, sitä ei olla toistaiseksi selvitetty.
keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2017
Off topic: Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun lyhyt historia
Kirjoitin taannoin käynnistäni Wienin Espanjalaisessa Ratsastuskoulussa. Tässä esittelen hieman sen historiaa, koska en tuohon aiempaan tekstiin saanut mahdutettua siitä asiasta mitään.
Ratsastuskoulun historia alkaa viimeistään vuodesta 1565, jolloin se mainittiin ensimmäisen kerran virallisissa (ja säilyneissä) dokumenteissa. Tuolloin myönnettiin sadan guldenin summa ratsastusaluetta varten. Jo sitä ennen keisari Maximillian II oli tuonut Itävaltaan hevosia Espanjasta, Habsburgien keisarisuku näet hallitsi molempia maita tuolloin. Hän perusti Kladrubiin siittolan, josta myöhemmin tuli keisarillinen siittola ja jossa kehitettiin kladrubinhevonen. Lipizzan (nyk. Lipica) keisarillisen siittolan perusti Maximillianin veli arkkiherttua Charles vuonna 1580. Espanjalaisperäisistä hevosista ratsastuskoulu sai nimensä.
Ulkona sijaitseva ratsastusalue on tietenkin säiden armoilla ja jo muutama vuosikymmen myöhemmin mainitaan jonkinlainen ratsastushalli, jonka kuitenkin kerrottiin olevan huonossa kunnossa. Uutta ratsastushallia suunniteltiin 1600-luvulla ja sellainen saatiinkin lähes valmiiksi, mutta se tuhoutui pahoin Wienin piirityksessä vuonna 1683. Nykyinen barokkimaneesi valmistui vuonna 1735, sen rakennuttaja oli keisari Charles VI ja sen oli suunnitellut arkkitehti Josef Emanuel Fischer von Erlach.
Alunperin ratsastuskoulu oli tarkoitettu hovin jäsenille, joille ratsastustaito oli tuolloin välttämätön. Ratsastuskoulu ja näytökset olivat avoinna vain hoviväelle ja aatelisille. Ratsastuskoulu nojasi ja nojaa edelleen tänä päivänä De La Guérinièren klassisiin oppeihin.
Ratsastuskoulu selvisi 1800-luvun myrskyistä ja jatkoi toimintaansa keskeytymättä, ainoana klassista ratsastusta opettavana paikkana. Ensimmäinen maailmansota ja keisarihuoneen kaatuminen aiheutti kuitenkin kriisin: mitä ratsastuskoululle pitäisi tehdä, säilyykö sen korkea taso ilman hovia ja, ennen kaikkea, kuka sen kulut maksaa. Ratsastuskoulu siirtyi maatalousministeriön alaisuuteen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se avattiin yleisölle. 1920-luvulla ratsastuskoulun hevoset ratsastajineen tekivät myös ensimmäisen esiintymisensä ulkomailla, mikä teki instituutiosta kansainvälisesti tunnetun.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lipizzanhevoset siirrettiin Lipizzasta Piberiin, koska Lipizzan siittola jäi Jugoslavian alueelle.
Toisessa maailmansodassa natsi-Saksa valloitti Itävallan, suurin osa jalostushevosista siirrettiin Hostauhun, Tsekkoslovakian alueelle. Ratsastuskoulun oriin evakuoitiin St. Martinsiin tammikuussa 1945 pois pommitusten tieltä. Wienin tallirakennus, Stallburg, kärsi pahoja vaurioita pommituksissa. Amerikkalaiskenraali George S. Patton ja eversti Charles Hancock Reed onnistuivat pelastamaan Hostaussa majailevat hevoset lähestyvän Neuvostoliiton armeijan tieltä.
Toisen maailmansodan jälkeen ratsastuskoulu hevosineen majaili Welsissä vuoteen 1955 asti. Sieltä se palasi takaisin Wienin ydinkeskustaan, historiallisiin tiloihinsa.
Lähteet
van Bakel, Basche, Gürtler: 450 Jahre Spanische Hofreitschule
History.net: How General Patton and Some Unlikely Allies Saved the Prized Lipizzaner Stallions
Spanische Hofreitschule: The turbulent history of the Spanish Riding School
Wikipedia: Lipizzan
Wikipedia: Spanische Hofreitschule
Wikipedia: Spanish Riding School
Ratsastuskoulun historia alkaa viimeistään vuodesta 1565, jolloin se mainittiin ensimmäisen kerran virallisissa (ja säilyneissä) dokumenteissa. Tuolloin myönnettiin sadan guldenin summa ratsastusaluetta varten. Jo sitä ennen keisari Maximillian II oli tuonut Itävaltaan hevosia Espanjasta, Habsburgien keisarisuku näet hallitsi molempia maita tuolloin. Hän perusti Kladrubiin siittolan, josta myöhemmin tuli keisarillinen siittola ja jossa kehitettiin kladrubinhevonen. Lipizzan (nyk. Lipica) keisarillisen siittolan perusti Maximillianin veli arkkiherttua Charles vuonna 1580. Espanjalaisperäisistä hevosista ratsastuskoulu sai nimensä.
Ulkona sijaitseva ratsastusalue on tietenkin säiden armoilla ja jo muutama vuosikymmen myöhemmin mainitaan jonkinlainen ratsastushalli, jonka kuitenkin kerrottiin olevan huonossa kunnossa. Uutta ratsastushallia suunniteltiin 1600-luvulla ja sellainen saatiinkin lähes valmiiksi, mutta se tuhoutui pahoin Wienin piirityksessä vuonna 1683. Nykyinen barokkimaneesi valmistui vuonna 1735, sen rakennuttaja oli keisari Charles VI ja sen oli suunnitellut arkkitehti Josef Emanuel Fischer von Erlach.
Alunperin ratsastuskoulu oli tarkoitettu hovin jäsenille, joille ratsastustaito oli tuolloin välttämätön. Ratsastuskoulu ja näytökset olivat avoinna vain hoviväelle ja aatelisille. Ratsastuskoulu nojasi ja nojaa edelleen tänä päivänä De La Guérinièren klassisiin oppeihin.
Ratsastuskoulu selvisi 1800-luvun myrskyistä ja jatkoi toimintaansa keskeytymättä, ainoana klassista ratsastusta opettavana paikkana. Ensimmäinen maailmansota ja keisarihuoneen kaatuminen aiheutti kuitenkin kriisin: mitä ratsastuskoululle pitäisi tehdä, säilyykö sen korkea taso ilman hovia ja, ennen kaikkea, kuka sen kulut maksaa. Ratsastuskoulu siirtyi maatalousministeriön alaisuuteen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen se avattiin yleisölle. 1920-luvulla ratsastuskoulun hevoset ratsastajineen tekivät myös ensimmäisen esiintymisensä ulkomailla, mikä teki instituutiosta kansainvälisesti tunnetun.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen lipizzanhevoset siirrettiin Lipizzasta Piberiin, koska Lipizzan siittola jäi Jugoslavian alueelle.
Toisessa maailmansodassa natsi-Saksa valloitti Itävallan, suurin osa jalostushevosista siirrettiin Hostauhun, Tsekkoslovakian alueelle. Ratsastuskoulun oriin evakuoitiin St. Martinsiin tammikuussa 1945 pois pommitusten tieltä. Wienin tallirakennus, Stallburg, kärsi pahoja vaurioita pommituksissa. Amerikkalaiskenraali George S. Patton ja eversti Charles Hancock Reed onnistuivat pelastamaan Hostaussa majailevat hevoset lähestyvän Neuvostoliiton armeijan tieltä.
Toisen maailmansodan jälkeen ratsastuskoulu hevosineen majaili Welsissä vuoteen 1955 asti. Sieltä se palasi takaisin Wienin ydinkeskustaan, historiallisiin tiloihinsa.
Lähteet
van Bakel, Basche, Gürtler: 450 Jahre Spanische Hofreitschule
History.net: How General Patton and Some Unlikely Allies Saved the Prized Lipizzaner Stallions
Spanische Hofreitschule: The turbulent history of the Spanish Riding School
Wikipedia: Lipizzan
Wikipedia: Spanische Hofreitschule
Wikipedia: Spanish Riding School
sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2017
Väriteoriaa: kimo
Tämä postaus on osa väriteoria-sarjaa
© Bob Langrish
Ulkonäkö
Kimo hevonen syntyy sen värisenä kuin sen pohjaväri on, mutta iän myötä se alkaa vaaleta, kimoutua. Ajan mittaan kimoista tulee yleensä lähestulkoon valkoisia tai ainakin vaaleanharmaita. Kimon pohjaväri voi olla mikä tahansa kullakin rodulla esiintyvä väri, yleisimmin tietenkin se on jokin perusväreistä. Pitkälle kimoutuneesta hevosesta ei voi pohjaväriä enää tunnistaa. Kimojen iho ja silmät ovat tummat, ellei pohjaväri ole sellainen, joka vaalentaa näitä.
Kimo varsa syntyy siis tummana, kimoutumattomana, Viitasen mukaan kimojen varsaväri on yleisesti ottaen tummempi ja täyteläisempi kuin saman värin varsan, jolla ei kimogeeniä ole. Muuten varsan syntymäkarvasta ei välttämättä pysty päättelemään sen kimoutuvan. Ensimmäiset merkit alkavat kuitenkin näkyä yleensä jo ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen. Useimmiten kimoutuminen alkaa päästä ja ensimmäinen kimoutumisen merkki voikin olla vaaleat renkaat silmien ympärillä. Melko usein kimoutuva hevonen muuttuu nuorena ensin tummanharmaaksi ja alkaa siitä vaaleta harmaansävyisenä, vaikka pohjaväri olisi ollutkin ruskea tai punertava. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan käy läpi tätä vaihetta vaan alkavat kimoutua suoraan pohjaväristään.
Kimoutumisvauhti on yksilöllistä tai ainakin rodusta tai sukulinjasta riippuvaa. Jotkin hevoset harmaantuvat ja kimoutuvat nopeasti, joskus harvoin kimo hevonen voi olla pääsääntöisen tumma vielä 15-vuotiaanakin. Kimon hevosen ikää ei siis voi arvioida värin perusteella.
Monella kimolla karva on jossain vaiheessa kimoutumista papurikkokuvioinen, useimmiten papurikkoisuus on selkeintä ja tumminta melko nuorena tummanharmaassa vaiheessa.
Joillekin kimoille muodostuu iän myötä ns. kärpästäpliä, pieniä puna- tai tummanruskeita täpliä tai viiruja. Joskus ne voivat olla myös mustanpuhuvia. Kärpästäplien määrä kasvaa iän myötä ja kimoutumise edetessä. Ne ilmaantuvat yleensä alueille, jotka ovat jo kokonaan valkoisia, ensimmäisenä siis useimmiten päähän, kaulalle ja kupeille. Tyypillisesti kärpästäplät ovat näillä alueilla melko tasaisesti jakautuneita, mutta toisinaan ne voivat muodostaa tumman, pitsirajaisen laikun joka laajenaa vuosi vuodelta. Ainakin arabeilla näitä kutsutaan verijäljiksi, koska useimmiten laikku on väriltään tumman punaruskea, kuivuneen veren värinen.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Suhteellisen pitkälle vaalentunutta peruskimoa on vaikea sekoittaa mihinkään, mutta kaikenlaiset epätyypillisyydet saattavat tehdä joistain kimoista vaikean tunnistettavan.
Kimo ei ylipäänsä näy millään tavoin, jos pohjaväri on hyvin vaalea, kuten jokin tuplavoikoista, isokuvioinen kirjava tai isokuvioinen valkomerkkinen.
Vaalenemassa oleva nuori kimo voi olla vaikea erottaa päistäriköstä tai päistärkarvaisesta. Yleensä selkein kimon tuntomerkki tässä tapauksessa on se, että sillä on myös päässä valkoista karvaa, päistäriköillä pää on tumma.
Esimerkkikuvia
– kimo, hyvin vaalea, lähes valkoinen kimo, jaloissa on ehkä vähän tummempaa väriä ja jouhet eivät ehkä ole aivan vitivalkoiset, mutta yleiskuva kuitenkin on valkoinen. Barokkirodut kimoutuvat yleensä nopeasti.
– kimo, tällä näkyy vielä himmeätä papurikkokuviointia peitinkarvassa. Harja on jäänyt tummaksi vielä, se on lähes musta. Toisinaan kimojen jouhet jäävät tummemmiksi kuin muu karva.
– kimo, melko vaalea jo, papurikkokuviota näkyy jonkin verran tummilla alueilla. Kiinnittäkää huomiota siihen, että jalat ovat tällä tummimmat alueet. Se on varsin yleistä.
– kimo, jolla on iso verijälki kaulalla. Verijäljen ulkopuolella näkyy kärpäskimon täplikkyyttä.
– varsin tasaisesti kuvioitunut kärpäskimo
– kimo, jonka pohjaväri on joko ruunikko tai rautias. Ilmeisesti tämä ei ole muuttunut tummanharmaaksi vaan on alkanut kimoutua suoraan pohjaväristään ja siksi on kimoutuessaan punertavansävyinen.
– tumma, vasta kimoutumaan alkava hevonen, huomatkaa papurikkokuviointi ja se, että päässä on jo jonkin verran vaaleaa väriä.
– rautiaankimo, myös tämä hevonen ei ole muuttanut väriään tummanharmaaksi ennen kimoutumista vaan on säilyttänyt vielä kimoutuessaan alkuperäisen pohjavärin punertavan sävyn.
– kimo, myös tässä on tällainen, josta ruunikon pohjavärin vielä näkee vaikka kimoutuminen on jo alkanut.
– kolmivuotias "kimo", joka ei vielä tämän kuvan perusteella kolmivuotiaana näyttänyt lainkaan kimoutumisen merkkejä eikä varsinaisesti vielä vuonna 2001 otetussakaan kuvassa, jossa näyttää nokikuvioiselta ruunivoikolta. Kimoutuminen alkaa vasta toisella kymmenellä, mutta vanhemmiten ihan selkeä kimo tästä tulee.
– mustankimo tobiano, tälläkin kimoutuminen näytti päässeen kummolla käyntiin vasta siinä kymmenvuotiaana. Myöhemmissä kuvissa näyttää ihan valkoiselta, mutta silti tämä on myös kirjava, se vain on siellä kimon "alla" piilossa.
– rautiaankimo, tämä puolestaan on kimoutunut nopeasti, tässä kaksivuotiskuvassa on jo huomattavan vaalea. Viitasen mukaan vaaleat värit kimoutuvat nopeammin kuin tummat pohjavärit.
– kimoutuvan varsan pää ensimmäisten karvanlähtöjen aikaan
Esiintyminen ja yleisyys
Kimo on perusvärien jälkeen yleisin väri jos katsotaan koko hevospopulaatiota. Rotukohtaisia eroja on paljon. On olemassa rotuja, joilla se on selkeästi yleinen ja usein jopa toivotuin väri. Näitä ovat ainakin seuraavat:
– Andalusianhevonen
– Arabianhevonen
– Camarguenhevonen
– Kladrubinhevonen
– Lipizzanhevonen
– Lusitano
– Orlov-ravuri
– Perchenhevonen
– Shagya
– Tersk
Joillain roduilla kimoja ei sallita tai niitä ei esiinny tiettävästi lainkaan. Sellaisia ovat ainakin seuraavat:
– Ariegenponi
– Clevelandinruunikko
– Doninhevonen
– Exmoorinponi
– Friisiläinen
– Gotlanninrussi
– Haflinger
– Konik
– Vuonohevonen
Useilla amerikkalaisilla roduilla kimo on erittäin harvinainen väri, jonka polveutuminen saattaa olla vain muutamien harvojen sukulinjojen varassa. Näitä ovat seuraavat:
– Amerikanravuri
– Campolino (kimojen esiintyminen ylipäänsä epävarmaa)
– Criollo (argentiinalainen ja muiden maiden vastaavat)
– Galiceno
– Kalliovuortenhevonen
– Morganinhevonen
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Saddlebred
– Tennesseenwalker
Lyhenteet ja nimitykset
Kimon pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustankimo, punahallakonkimo, ruunivoikonkirjavankimo ja niin edelleen. Jos pohjaväriä ei tiedetä, pelkkä kimo on hyvä nimitys. Virtuaalimaailmassa pohjavärin voi päättää itse, jos (ja kun) sitä ei voi kuvasta päätellä.
Kimon lyhenne on km, jos pohjaväri on tiedossa, se liitetään sen perään:
mkm – mustankimo
vkkokm – voikonkimo
rnvkkokrjkm – ruunivoikonkirjavankimo
kkm – kärpäskimo
pap – papurikkokuvio
Vieraskieliset nimet
Kimo:
Englanti: gray (US) / grey (UK)
Ruotsi: (avblekt) skimmel
Saksa: der Schimmel,
Ruunikonkimo:
Englanti: gray/grey born bay
Ruotsi: skimmel född brun (joskus myös brunskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös ruunikonpäistäriköstä)
Saksa: der Braunschimmel
Rautiaankimo:
Englanti: gray/grey born chestnut
Ruotsi: skimmel född fux (joskus myös fuxskimmel tai rödskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös rautiaanpäistäriköstä)
Saksa: der Fuchsschimmel
Mustankimo:
Englanti: gray/grey born black
Ruotsi: skimmel född svart (joskus myös svartskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös mustanpäistäriköstä)
Saksa: der Rappschimmel
Kärpäskimo:
Englanti: fleabitten gray/grey
Ruotsi: flugskimmel
Saksa: der Fliegenschimmel
Papurikkokuvioinen kimo:
Englanti: dappled gray/grey
Ruotsi: apelkastad skimmel
Saksa: der Apfelschimmel
Genotyyppi
G
Huomattavaa periytymisessä
Kimo on dominoiva väri eikä se voi hyppiä sukupolvien ylitse. Kimolla varsalla täytyy vähintään toisen vanhemman olla kimo myös. Ongelmia tuottavat sukutauluissa varsoina väärin tunnistetut hevoset, jotka on merkitty rekisteriin pohjavärisinä, mutta jotka ovat kimoutuneet myöhemmin. Erityinen ongelma tämä on vasta vanhana kimoutuvien hevosten kohdalla.
Pohjavärit kimon alla periytyvät samalla tavoin kuin jos kimoa ei olisi.
© Bob Langrish
Ulkonäkö
Kimo hevonen syntyy sen värisenä kuin sen pohjaväri on, mutta iän myötä se alkaa vaaleta, kimoutua. Ajan mittaan kimoista tulee yleensä lähestulkoon valkoisia tai ainakin vaaleanharmaita. Kimon pohjaväri voi olla mikä tahansa kullakin rodulla esiintyvä väri, yleisimmin tietenkin se on jokin perusväreistä. Pitkälle kimoutuneesta hevosesta ei voi pohjaväriä enää tunnistaa. Kimojen iho ja silmät ovat tummat, ellei pohjaväri ole sellainen, joka vaalentaa näitä.
Kimo varsa syntyy siis tummana, kimoutumattomana, Viitasen mukaan kimojen varsaväri on yleisesti ottaen tummempi ja täyteläisempi kuin saman värin varsan, jolla ei kimogeeniä ole. Muuten varsan syntymäkarvasta ei välttämättä pysty päättelemään sen kimoutuvan. Ensimmäiset merkit alkavat kuitenkin näkyä yleensä jo ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen. Useimmiten kimoutuminen alkaa päästä ja ensimmäinen kimoutumisen merkki voikin olla vaaleat renkaat silmien ympärillä. Melko usein kimoutuva hevonen muuttuu nuorena ensin tummanharmaaksi ja alkaa siitä vaaleta harmaansävyisenä, vaikka pohjaväri olisi ollutkin ruskea tai punertava. Kaikki hevoset eivät kuitenkaan käy läpi tätä vaihetta vaan alkavat kimoutua suoraan pohjaväristään.
Kimoutumisvauhti on yksilöllistä tai ainakin rodusta tai sukulinjasta riippuvaa. Jotkin hevoset harmaantuvat ja kimoutuvat nopeasti, joskus harvoin kimo hevonen voi olla pääsääntöisen tumma vielä 15-vuotiaanakin. Kimon hevosen ikää ei siis voi arvioida värin perusteella.
Monella kimolla karva on jossain vaiheessa kimoutumista papurikkokuvioinen, useimmiten papurikkoisuus on selkeintä ja tumminta melko nuorena tummanharmaassa vaiheessa.
Joillekin kimoille muodostuu iän myötä ns. kärpästäpliä, pieniä puna- tai tummanruskeita täpliä tai viiruja. Joskus ne voivat olla myös mustanpuhuvia. Kärpästäplien määrä kasvaa iän myötä ja kimoutumise edetessä. Ne ilmaantuvat yleensä alueille, jotka ovat jo kokonaan valkoisia, ensimmäisenä siis useimmiten päähän, kaulalle ja kupeille. Tyypillisesti kärpästäplät ovat näillä alueilla melko tasaisesti jakautuneita, mutta toisinaan ne voivat muodostaa tumman, pitsirajaisen laikun joka laajenaa vuosi vuodelta. Ainakin arabeilla näitä kutsutaan verijäljiksi, koska useimmiten laikku on väriltään tumman punaruskea, kuivuneen veren värinen.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Suhteellisen pitkälle vaalentunutta peruskimoa on vaikea sekoittaa mihinkään, mutta kaikenlaiset epätyypillisyydet saattavat tehdä joistain kimoista vaikean tunnistettavan.
Kimo ei ylipäänsä näy millään tavoin, jos pohjaväri on hyvin vaalea, kuten jokin tuplavoikoista, isokuvioinen kirjava tai isokuvioinen valkomerkkinen.
Vaalenemassa oleva nuori kimo voi olla vaikea erottaa päistäriköstä tai päistärkarvaisesta. Yleensä selkein kimon tuntomerkki tässä tapauksessa on se, että sillä on myös päässä valkoista karvaa, päistäriköillä pää on tumma.
Esimerkkikuvia
– kimo, hyvin vaalea, lähes valkoinen kimo, jaloissa on ehkä vähän tummempaa väriä ja jouhet eivät ehkä ole aivan vitivalkoiset, mutta yleiskuva kuitenkin on valkoinen. Barokkirodut kimoutuvat yleensä nopeasti.
– kimo, tällä näkyy vielä himmeätä papurikkokuviointia peitinkarvassa. Harja on jäänyt tummaksi vielä, se on lähes musta. Toisinaan kimojen jouhet jäävät tummemmiksi kuin muu karva.
– kimo, melko vaalea jo, papurikkokuviota näkyy jonkin verran tummilla alueilla. Kiinnittäkää huomiota siihen, että jalat ovat tällä tummimmat alueet. Se on varsin yleistä.
– kimo, jolla on iso verijälki kaulalla. Verijäljen ulkopuolella näkyy kärpäskimon täplikkyyttä.
– varsin tasaisesti kuvioitunut kärpäskimo
– kimo, jonka pohjaväri on joko ruunikko tai rautias. Ilmeisesti tämä ei ole muuttunut tummanharmaaksi vaan on alkanut kimoutua suoraan pohjaväristään ja siksi on kimoutuessaan punertavansävyinen.
– tumma, vasta kimoutumaan alkava hevonen, huomatkaa papurikkokuviointi ja se, että päässä on jo jonkin verran vaaleaa väriä.
– rautiaankimo, myös tämä hevonen ei ole muuttanut väriään tummanharmaaksi ennen kimoutumista vaan on säilyttänyt vielä kimoutuessaan alkuperäisen pohjavärin punertavan sävyn.
– kimo, myös tässä on tällainen, josta ruunikon pohjavärin vielä näkee vaikka kimoutuminen on jo alkanut.
– kolmivuotias "kimo", joka ei vielä tämän kuvan perusteella kolmivuotiaana näyttänyt lainkaan kimoutumisen merkkejä eikä varsinaisesti vielä vuonna 2001 otetussakaan kuvassa, jossa näyttää nokikuvioiselta ruunivoikolta. Kimoutuminen alkaa vasta toisella kymmenellä, mutta vanhemmiten ihan selkeä kimo tästä tulee.
– mustankimo tobiano, tälläkin kimoutuminen näytti päässeen kummolla käyntiin vasta siinä kymmenvuotiaana. Myöhemmissä kuvissa näyttää ihan valkoiselta, mutta silti tämä on myös kirjava, se vain on siellä kimon "alla" piilossa.
– rautiaankimo, tämä puolestaan on kimoutunut nopeasti, tässä kaksivuotiskuvassa on jo huomattavan vaalea. Viitasen mukaan vaaleat värit kimoutuvat nopeammin kuin tummat pohjavärit.
– kimoutuvan varsan pää ensimmäisten karvanlähtöjen aikaan
Esiintyminen ja yleisyys
Kimo on perusvärien jälkeen yleisin väri jos katsotaan koko hevospopulaatiota. Rotukohtaisia eroja on paljon. On olemassa rotuja, joilla se on selkeästi yleinen ja usein jopa toivotuin väri. Näitä ovat ainakin seuraavat:
– Andalusianhevonen
– Arabianhevonen
– Camarguenhevonen
– Kladrubinhevonen
– Lipizzanhevonen
– Lusitano
– Orlov-ravuri
– Perchenhevonen
– Shagya
– Tersk
Joillain roduilla kimoja ei sallita tai niitä ei esiinny tiettävästi lainkaan. Sellaisia ovat ainakin seuraavat:
– Ariegenponi
– Clevelandinruunikko
– Doninhevonen
– Exmoorinponi
– Friisiläinen
– Gotlanninrussi
– Haflinger
– Konik
– Vuonohevonen
Useilla amerikkalaisilla roduilla kimo on erittäin harvinainen väri, jonka polveutuminen saattaa olla vain muutamien harvojen sukulinjojen varassa. Näitä ovat seuraavat:
– Amerikanravuri
– Campolino (kimojen esiintyminen ylipäänsä epävarmaa)
– Criollo (argentiinalainen ja muiden maiden vastaavat)
– Galiceno
– Kalliovuortenhevonen
– Morganinhevonen
– Quarterhevonen ja lähisukuiset rodut
– Saddlebred
– Tennesseenwalker
Lyhenteet ja nimitykset
Kimon pohjaväri ilmoitetaan värinimessä: mustankimo, punahallakonkimo, ruunivoikonkirjavankimo ja niin edelleen. Jos pohjaväriä ei tiedetä, pelkkä kimo on hyvä nimitys. Virtuaalimaailmassa pohjavärin voi päättää itse, jos (ja kun) sitä ei voi kuvasta päätellä.
Kimon lyhenne on km, jos pohjaväri on tiedossa, se liitetään sen perään:
mkm – mustankimo
vkkokm – voikonkimo
rnvkkokrjkm – ruunivoikonkirjavankimo
kkm – kärpäskimo
pap – papurikkokuvio
Vieraskieliset nimet
Kimo:
Englanti: gray (US) / grey (UK)
Ruotsi: (avblekt) skimmel
Saksa: der Schimmel,
Ruunikonkimo:
Englanti: gray/grey born bay
Ruotsi: skimmel född brun (joskus myös brunskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös ruunikonpäistäriköstä)
Saksa: der Braunschimmel
Rautiaankimo:
Englanti: gray/grey born chestnut
Ruotsi: skimmel född fux (joskus myös fuxskimmel tai rödskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös rautiaanpäistäriköstä)
Saksa: der Fuchsschimmel
Mustankimo:
Englanti: gray/grey born black
Ruotsi: skimmel född svart (joskus myös svartskimmel, mutta sitä nimitystä käytetään myös mustanpäistäriköstä)
Saksa: der Rappschimmel
Kärpäskimo:
Englanti: fleabitten gray/grey
Ruotsi: flugskimmel
Saksa: der Fliegenschimmel
Papurikkokuvioinen kimo:
Englanti: dappled gray/grey
Ruotsi: apelkastad skimmel
Saksa: der Apfelschimmel
Genotyyppi
G
Huomattavaa periytymisessä
Kimo on dominoiva väri eikä se voi hyppiä sukupolvien ylitse. Kimolla varsalla täytyy vähintään toisen vanhemman olla kimo myös. Ongelmia tuottavat sukutauluissa varsoina väärin tunnistetut hevoset, jotka on merkitty rekisteriin pohjavärisinä, mutta jotka ovat kimoutuneet myöhemmin. Erityinen ongelma tämä on vasta vanhana kimoutuvien hevosten kohdalla.
Pohjavärit kimon alla periytyvät samalla tavoin kuin jos kimoa ei olisi.
keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2017
Väriteoriaa: valkoista karvaa lisäävät värit
Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.
Termi "valkoista karvaa lisäävät värit" voi kuulostaa vähän kömpelöltä ja se onkin sitä, mutta en keksinyt parempaakaan termiä kuvioille, jotka aiheuttavat valkoisia karvoja, mutteivät ole varsinaisia kirjavuuskuvioita. Nämä siis lisäävät valkoisia karvoja hevoseen suht koht tasaisesti toisin kuin kirjavuuskuviot, jotka useimmiten aiheuttavat erikokoisia valkoisia laikkuja hevosen karvaan. Olen laskenut tähän ryhmään kuuluviksi kimon, päistärikön ja rabicanon. Myös päistärkarvaisuus kuuluu tähän ryhmään, mutta päistärkarvaisuuden aiheuttajasta ei ole tiettävästi juurikaan tietoa eikä sitä pidetä varsinaisesti omana värinään. Ei toki pidetä rabicanoakaan, mutta sen perinnöllisyydestä on jonkinlaista hajua olemassa. Päistärkarvaisuutta voi aiheuttaa tumma päistärikkö-kuvio, rabicano tai jokin kirjavuuskuvio, mutta toisinaan sitä esiintyy ilman että mitään näistä mainituista olisi tiettävästi vaikuttamassa hevosen väriin.
Yleisesti ottaen näistä kuvioista kimo on varsin yleinen ja sitä esiintyy erittäin monilla roduilla ainakin jossain määrin. On olemassa myös rotuja, joissa lähes kaikki yksilöt ovat kimoja. Päistärikkö puolestaan on harvinainen väri. Rabicanon esiintymisestä ei ole varmoja tietoja, koska sitä ei yleensä merkitä mihinkään papereihin vaikka se saatettaisiinkin tunnistaa. Näppituntuman perusteella sekin on varsin harvinainen kuvio.
Termi "valkoista karvaa lisäävät värit" voi kuulostaa vähän kömpelöltä ja se onkin sitä, mutta en keksinyt parempaakaan termiä kuvioille, jotka aiheuttavat valkoisia karvoja, mutteivät ole varsinaisia kirjavuuskuvioita. Nämä siis lisäävät valkoisia karvoja hevoseen suht koht tasaisesti toisin kuin kirjavuuskuviot, jotka useimmiten aiheuttavat erikokoisia valkoisia laikkuja hevosen karvaan. Olen laskenut tähän ryhmään kuuluviksi kimon, päistärikön ja rabicanon. Myös päistärkarvaisuus kuuluu tähän ryhmään, mutta päistärkarvaisuuden aiheuttajasta ei ole tiettävästi juurikaan tietoa eikä sitä pidetä varsinaisesti omana värinään. Ei toki pidetä rabicanoakaan, mutta sen perinnöllisyydestä on jonkinlaista hajua olemassa. Päistärkarvaisuutta voi aiheuttaa tumma päistärikkö-kuvio, rabicano tai jokin kirjavuuskuvio, mutta toisinaan sitä esiintyy ilman että mitään näistä mainituista olisi tiettävästi vaikuttamassa hevosen väriin.
Yleisesti ottaen näistä kuvioista kimo on varsin yleinen ja sitä esiintyy erittäin monilla roduilla ainakin jossain määrin. On olemassa myös rotuja, joissa lähes kaikki yksilöt ovat kimoja. Päistärikkö puolestaan on harvinainen väri. Rabicanon esiintymisestä ei ole varmoja tietoja, koska sitä ei yleensä merkitä mihinkään papereihin vaikka se saatettaisiinkin tunnistaa. Näppituntuman perusteella sekin on varsin harvinainen kuvio.
sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2017
Pärjäisikö rahalla laatuarvosteluissa?
Pohdiskelin taannoin noita lajikohtaisia laatuarvosteluasioita ja sitä, miten niissä ei pärjää ns. yhden hevosen taktiikalla vaan sekä vanhemmat että varsat täytyvät käytännössä olla kisattuja (Mietiskelyä laatuarvosteluista). Kolikon toinen puoli on se, että pelkästään kisaamalla saa sen kolmospalkinnon, ei muuta. Korkeampiin palkintoihin tarvitaan kisaamisen kannalta toisarvoisia asioita: kuvia ja tekstejä.
No, minä kisaan satunnaisesti satunnaisilla hevosilla, sellaisilla kaakeilla ei ole mitään jakoa lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ainakaan toistaiseksi. YLA on asia erikseen ja sieltähän yksi palkinto tulikin jo.
Luontaisesti laiskana aloin pyöritellä ajatusta siitä, että pystyisikö laatuarvostelupalkinnon "ostamaan" rahalla. Ostaisin kuvan rahalla, se on ihan normaalia toimintaa. Pyytäisin jotakuta kirjoittamaan luonnekuvauksen, päiväkirjaa ja valmennuksia, vastineeksi maksaisin euroja. Tätä näkee harvemmin ainakaan julkisesti tarjottavan/pyydettävän, mutta mahdollista sekin kai olisi. Mistä sitten löytyisi hyvä ja halukas kirjoittaja, joka kirjoittaisi tarpeeksi laadukkaan luonnekuvauksen? Miten sen määrittelisin, miten hinta määräytyisi? Sanamäärän perusteella en halua maksaa, koska sanamäärällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa (oikeastaan jopa päinvastoin). Uskon kuitenkin, että tämä onnistuisi vielä suhteellisen helposti.
Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku maksaisi euroja sijoituksista. Toisinaan näkee tarjottavan tekstejä tai sijoitusten muotoonlaittoa tai jotain vastaavaa vastineeksi kilpailemisesta, joskus joku tarjoutuu ottamaan muiden hevosia kisalistoilleen ihan ilman korvausta.
Mutta löytäisinkö innokkaan kisaajan, joka kilpailuttaisi vähintään viittä hevosta: laatuarvosteluun menevää hevosta itseään (min. 40 sijoitusta), sen vanhempia (molemmille min. 20 sijoitusta) ja kahta sen varsaa (molemmille min. 20 sijoitusta)?
Entä hinnoittelu? Maksaisinko kisoihin osallistumisesta? Suurissa luokissa 10% sijoittuu, pienemmissä luokissa prosentti on suurempi, karkeasti voisi sanoa että kymmenen kisaosallistumista tuottaa todennäköisesti vähintään yhden sijoituksen. Vai maksaisinko könttäsumman noista vaadituista 120 sijoituksesta? Tässä pitäisi ehkä olla jokin aikaraja, sijoitusmäärä pitäisi saada täyteen esimerkiksi vuodessa tai 9 kuukaudessa, mikä nyt olisi realistinen arvio.
Mikä olisi käypä hinta näille 120 sijoitukselle? Kymppi, kaksi, viisi? Ehkä 50 snt per sijoitus eli 60€? Vai haluaisiko joku jopa euron sijoitusta kohti eli 120€ yhteensä? Ei sekään vielä ihan mahdoton summa olisi, onhan tuossa toki suuri työ ja välttääkseni sitä voisin kyllä maksaa kelpo summan rahaa. Tietenkin jos halukkaita kilpailijoita löytyisi useampia, voisin kilpailuttaa halvimman tarjouksen perusteella.
Ihan mielenkiintoinen idea, tuo sijoituksista maksaminen, mutta se herättää ainakin minussa muutaman huolenaiheen.
Ensinnäkin se, että miten laatuarvostelut suhtautuisivat rahalla saatuihin sijoituksiin, joita omistaja itse ei ole kerännyt? Teoriassa siinä ei ole mitään ongelmaa, sitä ei ole säännöissä kielletty eikä säännöissä sen paremmin oleteta, että sijoitukset olisivat omistajan keräämiä. Kasvattajahan meidän YLA-palkitun ponin oli kisannut, ihan ilmaiseksi tosin. Olisivatko rahalla maksetut sijoitukset jotenkin eri asia muiden harrastajien ja laatuarvosteluiden mielestä?
Toinen seikka on tosiaan tuo hinnoittelu: mistä maksettaisiin ja millaiset markkinat näistä muodostuisi. Jos sijoitusten ostajia olisi paljon ja halukkaita kilpailijoita vähän, voisivat kilpailijat pyytää kovia hintoja. Toisaalta jos ostajia olisi vähän ja halukkaita kilpailijoita paljon, se väistämättä polkisi hintoja. Kuka lupaisi halvimmalla ja nopeimmin tarvittavan määrän sijoituksia, saisi sopimuksen ja rahat.
Tietenkin rahan kanssa puljatessa väärinkäytöksistä tulee konkreettisempia. Maksetaanko sijoitukset etukäteen vai jälkikäteen? Entä jos toinen osapuoli katoaa virtuaalimaailmasta tai muuten vain ei pidä sopimusta omalta puoleltaan?
Entä mitä sitten, jos jotkin kilpailut jäävät pitämättä? Maksaako kisamäärien ostaja silti, vaikka tuloksia ei tule? Vai ottaako kisaaja takkiinsa turhaan tehdyn työn muodossa, jos ilmoittaa maksuhevoset kisoihin, joista ei koskaan tule tuloksia? Miten paljon itse asiassa nykyisin jää jaosten alaisia kisoja pitämättä, aika harvoin, olettaisin ja toivoisin?
Verottajan mielipidettä asiasta en halua edes tiedustella. Missä kohdassa tällaisesta toiminnasta saatava raha katsottaisiin palkka- tai yritystuloksi? Jos siihen yhdistetään vielä työttömyysetuuksien tai toimeentulotuen rajoitukset ja byrokratia, en halua ajatella sitäkään vähää. Entä voisiko joku tehdä tällaista myyntiä sivubisneksenä oman Y-tunnuksensa kautta?
Toki maksusta kisaavalle voisi tulla kiusaus vilpintekoon siinä tapauksessa, että hän itse toimisi myös kisajärjestäjänä. Helppohan sitä olisi viilailla tuloksia hienovaraisesti siten, että maksuhevonen sijoittuisi esimerkiksi kymmenen kutsun ryppäässä pari-kolme kertaa useammin kuin arvontatulokset varsinaisesti antaisivat. Kerrasta tai parista ei varmasti jäisi kiinni, ei niitä voi todistaa. Enemmänkin voisi huijata, jos tekisi sen vaivihkaa ja sopivissa luokissa. Huijauksen tekisi entistä vaikeammaksi todistaa se, jos maksuhevosia olisi useampi kuin yksi eivätkä ulkopuoliset tietäisi niiden olevan maksuhevosia. Ja tietenkin väliin pitäisi aina ujuttaa luokkia ja kisapäiviä, joissa maksuhevoset eivät sijoittuisi.
Toisaalta tällainen maksutoiminta saattaisi innostaa maksusta kisaavia järjestämään kilpailuja enemmän (ja siis tarkoitan ihan rehellisesti arvottuja!), jolloin siitä hyötyisivät ainakin välillisesti myös muut harrastajat.
Ennen kuin ehdit pöyristyä koko ideasta, muista että jos kuvista ja mahdollisesti teksteistäkin maksetaan jo nyt rahaa, niin onko sijoituksista maksaminen yhtään sen kummallisempaa? Toisaalta sijoituksistakin maksetaan nykyään toisinaan jo jotakin vastiketta, tekstejä tai vastaavia, niin vastikettahan se rahakin on.
En ole todellakaan (toistaiseksi ainakaan) toteuttamassa tätä ideaa, kunhan pyörittelen mielessäni. Tietyllä tapaa tällainen ajatus sotii sitä ideaa vastaan, että saadakseen laatuarvostelupalkinnon, hevosen eteen pitäisi nähdä omistajan itse vaivaa. Mutta kun ei se ole aina niin: kuvien ja tekstien saaminen tai ostaminen toisilta on varsin tyypillistä, toisaalta kasvattajahan se sillä minunkin YLA-ponilla ja sen vanhemmilla kilpaili eikä se ole haitannut ketään. Eikä raha puussa kasva, kyllä minä sen eteen joudun henkilökohtaisesti näkemään vaivaa, mutta muualla kuin virtuaalihevosten parissa. Teoriassa siis rahalla laatuarvostelupalkinnon ostamisen ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista ja olisi ihan kiinnostava kokeilu kyllä.
Mitä mieltä sinä olet tästä? Erityisesti siitä, että joku maksaisi rahaa jollekin toiselle siitä, että tämä kilpailuttaisi maksajan hevosille sijoituksia? Ehdoton ei, vahva ehkä vai ilman muuta kyllä? Miksi, miksi ei?
– S
No, minä kisaan satunnaisesti satunnaisilla hevosilla, sellaisilla kaakeilla ei ole mitään jakoa lajikohtaisissa laatuarvosteluissa ainakaan toistaiseksi. YLA on asia erikseen ja sieltähän yksi palkinto tulikin jo.
Luontaisesti laiskana aloin pyöritellä ajatusta siitä, että pystyisikö laatuarvostelupalkinnon "ostamaan" rahalla. Ostaisin kuvan rahalla, se on ihan normaalia toimintaa. Pyytäisin jotakuta kirjoittamaan luonnekuvauksen, päiväkirjaa ja valmennuksia, vastineeksi maksaisin euroja. Tätä näkee harvemmin ainakaan julkisesti tarjottavan/pyydettävän, mutta mahdollista sekin kai olisi. Mistä sitten löytyisi hyvä ja halukas kirjoittaja, joka kirjoittaisi tarpeeksi laadukkaan luonnekuvauksen? Miten sen määrittelisin, miten hinta määräytyisi? Sanamäärän perusteella en halua maksaa, koska sanamäärällä ei ole mitään tekemistä laadun kanssa (oikeastaan jopa päinvastoin). Uskon kuitenkin, että tämä onnistuisi vielä suhteellisen helposti.
Sen sijaan en ole koskaan kuullut, että joku maksaisi euroja sijoituksista. Toisinaan näkee tarjottavan tekstejä tai sijoitusten muotoonlaittoa tai jotain vastaavaa vastineeksi kilpailemisesta, joskus joku tarjoutuu ottamaan muiden hevosia kisalistoilleen ihan ilman korvausta.
Mutta löytäisinkö innokkaan kisaajan, joka kilpailuttaisi vähintään viittä hevosta: laatuarvosteluun menevää hevosta itseään (min. 40 sijoitusta), sen vanhempia (molemmille min. 20 sijoitusta) ja kahta sen varsaa (molemmille min. 20 sijoitusta)?
Entä hinnoittelu? Maksaisinko kisoihin osallistumisesta? Suurissa luokissa 10% sijoittuu, pienemmissä luokissa prosentti on suurempi, karkeasti voisi sanoa että kymmenen kisaosallistumista tuottaa todennäköisesti vähintään yhden sijoituksen. Vai maksaisinko könttäsumman noista vaadituista 120 sijoituksesta? Tässä pitäisi ehkä olla jokin aikaraja, sijoitusmäärä pitäisi saada täyteen esimerkiksi vuodessa tai 9 kuukaudessa, mikä nyt olisi realistinen arvio.
Mikä olisi käypä hinta näille 120 sijoitukselle? Kymppi, kaksi, viisi? Ehkä 50 snt per sijoitus eli 60€? Vai haluaisiko joku jopa euron sijoitusta kohti eli 120€ yhteensä? Ei sekään vielä ihan mahdoton summa olisi, onhan tuossa toki suuri työ ja välttääkseni sitä voisin kyllä maksaa kelpo summan rahaa. Tietenkin jos halukkaita kilpailijoita löytyisi useampia, voisin kilpailuttaa halvimman tarjouksen perusteella.
Ihan mielenkiintoinen idea, tuo sijoituksista maksaminen, mutta se herättää ainakin minussa muutaman huolenaiheen.
Ensinnäkin se, että miten laatuarvostelut suhtautuisivat rahalla saatuihin sijoituksiin, joita omistaja itse ei ole kerännyt? Teoriassa siinä ei ole mitään ongelmaa, sitä ei ole säännöissä kielletty eikä säännöissä sen paremmin oleteta, että sijoitukset olisivat omistajan keräämiä. Kasvattajahan meidän YLA-palkitun ponin oli kisannut, ihan ilmaiseksi tosin. Olisivatko rahalla maksetut sijoitukset jotenkin eri asia muiden harrastajien ja laatuarvosteluiden mielestä?
Toinen seikka on tosiaan tuo hinnoittelu: mistä maksettaisiin ja millaiset markkinat näistä muodostuisi. Jos sijoitusten ostajia olisi paljon ja halukkaita kilpailijoita vähän, voisivat kilpailijat pyytää kovia hintoja. Toisaalta jos ostajia olisi vähän ja halukkaita kilpailijoita paljon, se väistämättä polkisi hintoja. Kuka lupaisi halvimmalla ja nopeimmin tarvittavan määrän sijoituksia, saisi sopimuksen ja rahat.
Tietenkin rahan kanssa puljatessa väärinkäytöksistä tulee konkreettisempia. Maksetaanko sijoitukset etukäteen vai jälkikäteen? Entä jos toinen osapuoli katoaa virtuaalimaailmasta tai muuten vain ei pidä sopimusta omalta puoleltaan?
Entä mitä sitten, jos jotkin kilpailut jäävät pitämättä? Maksaako kisamäärien ostaja silti, vaikka tuloksia ei tule? Vai ottaako kisaaja takkiinsa turhaan tehdyn työn muodossa, jos ilmoittaa maksuhevoset kisoihin, joista ei koskaan tule tuloksia? Miten paljon itse asiassa nykyisin jää jaosten alaisia kisoja pitämättä, aika harvoin, olettaisin ja toivoisin?
Verottajan mielipidettä asiasta en halua edes tiedustella. Missä kohdassa tällaisesta toiminnasta saatava raha katsottaisiin palkka- tai yritystuloksi? Jos siihen yhdistetään vielä työttömyysetuuksien tai toimeentulotuen rajoitukset ja byrokratia, en halua ajatella sitäkään vähää. Entä voisiko joku tehdä tällaista myyntiä sivubisneksenä oman Y-tunnuksensa kautta?
Toki maksusta kisaavalle voisi tulla kiusaus vilpintekoon siinä tapauksessa, että hän itse toimisi myös kisajärjestäjänä. Helppohan sitä olisi viilailla tuloksia hienovaraisesti siten, että maksuhevonen sijoittuisi esimerkiksi kymmenen kutsun ryppäässä pari-kolme kertaa useammin kuin arvontatulokset varsinaisesti antaisivat. Kerrasta tai parista ei varmasti jäisi kiinni, ei niitä voi todistaa. Enemmänkin voisi huijata, jos tekisi sen vaivihkaa ja sopivissa luokissa. Huijauksen tekisi entistä vaikeammaksi todistaa se, jos maksuhevosia olisi useampi kuin yksi eivätkä ulkopuoliset tietäisi niiden olevan maksuhevosia. Ja tietenkin väliin pitäisi aina ujuttaa luokkia ja kisapäiviä, joissa maksuhevoset eivät sijoittuisi.
Toisaalta tällainen maksutoiminta saattaisi innostaa maksusta kisaavia järjestämään kilpailuja enemmän (ja siis tarkoitan ihan rehellisesti arvottuja!), jolloin siitä hyötyisivät ainakin välillisesti myös muut harrastajat.
Ennen kuin ehdit pöyristyä koko ideasta, muista että jos kuvista ja mahdollisesti teksteistäkin maksetaan jo nyt rahaa, niin onko sijoituksista maksaminen yhtään sen kummallisempaa? Toisaalta sijoituksistakin maksetaan nykyään toisinaan jo jotakin vastiketta, tekstejä tai vastaavia, niin vastikettahan se rahakin on.
En ole todellakaan (toistaiseksi ainakaan) toteuttamassa tätä ideaa, kunhan pyörittelen mielessäni. Tietyllä tapaa tällainen ajatus sotii sitä ideaa vastaan, että saadakseen laatuarvostelupalkinnon, hevosen eteen pitäisi nähdä omistajan itse vaivaa. Mutta kun ei se ole aina niin: kuvien ja tekstien saaminen tai ostaminen toisilta on varsin tyypillistä, toisaalta kasvattajahan se sillä minunkin YLA-ponilla ja sen vanhemmilla kilpaili eikä se ole haitannut ketään. Eikä raha puussa kasva, kyllä minä sen eteen joudun henkilökohtaisesti näkemään vaivaa, mutta muualla kuin virtuaalihevosten parissa. Teoriassa siis rahalla laatuarvostelupalkinnon ostamisen ei pitäisi olla mitenkään ongelmallista ja olisi ihan kiinnostava kokeilu kyllä.
Mitä mieltä sinä olet tästä? Erityisesti siitä, että joku maksaisi rahaa jollekin toiselle siitä, että tämä kilpailuttaisi maksajan hevosille sijoituksia? Ehdoton ei, vahva ehkä vai ilman muuta kyllä? Miksi, miksi ei?
– S
keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2017
Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanmusta
Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.
© Champagne Walkers
Ulkonäkö
Samppanjanmustaa on vaikea kuvailla sanoin. Peitinkarvaa voisi sanoa vaalean harmaanruskeaksi, toisinaan se on lähellä kellertävän- tai rusehtavansävyistä hopeanharmaata. Väritys muistuttaa useissa tapauksissa weimarinseisojan liilaksi kutsuttua värisävyä. Jouhet ovat tummemmat ja ruskeansävyiset, toisinaan jaloissakin on tummempaa sävyä varsinkin nivelten kohdalla. Samppanjavärien yleisiä tuntomerkkejä esiintyy, mutta tunnustan kyllä etten itse muista nähneeni papurikkokuviointia samppanjanmustien hevosten valokuvissa kovinkaan usein.
Samppanjanmusta varsa syntyy aikuisväriään tummempana, väri on kuitenkin selvästi rusehtavampi kuin mustilla tai mustanvoikoilla.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanmusta on yleensä niin erikoisen värinen, että sitä on vaikeata sekoittaa mihinkään toiseen väriin. Tietysti tummasävyiset samppanjanruunikot voivat olla lähellä samppanjanmustaa.
Esimerkkikuvia
– samppanjanmusta, melko kellertävä sävy, muttei kuitenkaan niin kellertävä, että sekoittuisi samppanjanruunikkoon. Huomatkaa tummat jouhet ja jaloissa vähän näkyvä tummempi sävy.
– samppanjanmusta, merkitty kyllä samppanjanruunikoksi, mutta kuvassa on samppanjanmusta hevonen. En tiedä mikä moka on käynyt. Hyvin tyypillinen värisävy, tummemmat jouhet tälläkin. Jaloissa on korkeat sukat, mutta ainakin etupolvissa saattaisi näkyä vähän tummempaa väriä.
Esiintyminen ja yleisyys
Kaikkien samppanjavärien tavoin myös samppanjanmusta on erittäin harvinainen.
Lyhenteet
Samppanjanmustalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa cch.
Vieraskieliset nimet
Englanti: classic champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Rappchampagner
Genotyyppi
E aa CH (musta + samppanja)
Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanmustan saa astuttamalla kaksi samppanjanmustaa keskenään.
© Champagne Walkers
Ulkonäkö
Samppanjanmustaa on vaikea kuvailla sanoin. Peitinkarvaa voisi sanoa vaalean harmaanruskeaksi, toisinaan se on lähellä kellertävän- tai rusehtavansävyistä hopeanharmaata. Väritys muistuttaa useissa tapauksissa weimarinseisojan liilaksi kutsuttua värisävyä. Jouhet ovat tummemmat ja ruskeansävyiset, toisinaan jaloissakin on tummempaa sävyä varsinkin nivelten kohdalla. Samppanjavärien yleisiä tuntomerkkejä esiintyy, mutta tunnustan kyllä etten itse muista nähneeni papurikkokuviointia samppanjanmustien hevosten valokuvissa kovinkaan usein.
Samppanjanmusta varsa syntyy aikuisväriään tummempana, väri on kuitenkin selvästi rusehtavampi kuin mustilla tai mustanvoikoilla.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanmusta on yleensä niin erikoisen värinen, että sitä on vaikeata sekoittaa mihinkään toiseen väriin. Tietysti tummasävyiset samppanjanruunikot voivat olla lähellä samppanjanmustaa.
Esimerkkikuvia
– samppanjanmusta, melko kellertävä sävy, muttei kuitenkaan niin kellertävä, että sekoittuisi samppanjanruunikkoon. Huomatkaa tummat jouhet ja jaloissa vähän näkyvä tummempi sävy.
– samppanjanmusta, merkitty kyllä samppanjanruunikoksi, mutta kuvassa on samppanjanmusta hevonen. En tiedä mikä moka on käynyt. Hyvin tyypillinen värisävy, tummemmat jouhet tälläkin. Jaloissa on korkeat sukat, mutta ainakin etupolvissa saattaisi näkyä vähän tummempaa väriä.
Esiintyminen ja yleisyys
Kaikkien samppanjavärien tavoin myös samppanjanmusta on erittäin harvinainen.
Lyhenteet
Samppanjanmustalla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa cch.
Vieraskieliset nimet
Englanti: classic champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Rappchampagner
Genotyyppi
E aa CH (musta + samppanja)
Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanmustan saa astuttamalla kaksi samppanjanmustaa keskenään.
sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017
Väriteoriaa: samppanjavärit – samppanjanruunikko
Tämä teksti on osa väriteoria-sarjaa.
© Champagne Walkers
Ulkonäkö
Samppanjanruunikon peitinkarva on vaaleankeltainen tai vaaleanruskea, usein väri on enemmän beigen kaltainen kuin suoraan keltainen. Jalat ja jouhet ovat peitinkarvaa tummemmat, yleensä joko maitosuklaan väriset, joskus tummanruskeat, mutteivät mustat. Toisinaan jalat ovat vaaleat, mutta ainakin nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Kaikkien samppanjavärien tapaan iho on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava ja täplikäs, ja silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset. Myös muita lueteltuja samppanjavärien tuntomerkkejä voi esiintyä.
Varsaväri on tummempi ja se vaalenee iän myötä. Iho sen sijaan on varsalla puhtaan vaaleanpunainen ja täplikkyys kehittyy myöhemmin.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanruunikko on lähellä ruunivoikkoa, paras keino erottaa nämä kaksi väriä on jalkojen ja jouhien väri, joka ruunivoikolla on musta ja samppanjanruunikolla ruskea. Samppanjanruunikon värisävy on sävyltään kylmempi eikä niin täyteläisen keltainen kuin ruunivoikoilla yleensä.
Myös ruunihallakkoon voi ainakin teoriassa samppanjanruunikon sekoittaa, varsinkin jos samppanjanruunikon jouhet ovat haalistuneet ja ne voivat näyttää kaksivärisiltä hallakkovärien tapaan. Ruunihallakoilta löytyy yleensä joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, joita samppanjanruunikoilla ei ole.
Joskus samppanjanruunikon ja samppanjanmustan erot ovat häilyviä, siinä missä tummanruunikon ja mustan.
Samppanjavärit ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, ruunivoikko on yleisempi väri.
Esimerkkikuvia
– samppanjanruunikko, melko tumma väri, kuvassa näkyy ihon vaaleampi sävy, mutta ihon täplikkyys ei näy.
– samppanjanruunikko, värin sävy muistuttaa tässä kuvassa paljon ruunivoikkoa. Jalat ja erityisesti jouhet ovat tummanruskeat ja iho on vaaleammansävyinen kuin tavallisella ruunivoikolla olisi.
– samppanjanruunikko, tämän väri alkaa olla jo aika lähellä samppanjanmustaa, mutta jos raja pitäisi vetää, niin minä ehkä vielä laskisin tämän samppanjanruunikoksi. Jalat ovat varsin vaaleat, mutta kuitenkin tummemmat kuin peitinkarva. Häntä on ruskea, harja tummanruskea ja hieman kulottunut
Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti.
Lyhenteet
Samppanjanruunikolla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa ach.
Vieraskieliset nimet
Englanti: amber champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Braunchampagner
Genotyyppi
E A CH (ruunikko + samppanja)
Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanruunikon saa astuttamalla samppanjanruunikon jollain toisella samppanjavärisellä.
© Champagne Walkers
Ulkonäkö
Samppanjanruunikon peitinkarva on vaaleankeltainen tai vaaleanruskea, usein väri on enemmän beigen kaltainen kuin suoraan keltainen. Jalat ja jouhet ovat peitinkarvaa tummemmat, yleensä joko maitosuklaan väriset, joskus tummanruskeat, mutteivät mustat. Toisinaan jalat ovat vaaleat, mutta ainakin nivelten kohdalla on tummempaa väriä. Kaikkien samppanjavärien tapaan iho on vaaleanpunainen tai laventeliin vivahtava ja täplikäs, ja silmät ovat pähkinänruskeat tai meripihkan väriset. Myös muita lueteltuja samppanjavärien tuntomerkkejä voi esiintyä.
Varsaväri on tummempi ja se vaalenee iän myötä. Iho sen sijaan on varsalla puhtaan vaaleanpunainen ja täplikkyys kehittyy myöhemmin.
Mihin on mahdollista sekoittaa?
Samppanjanruunikko on lähellä ruunivoikkoa, paras keino erottaa nämä kaksi väriä on jalkojen ja jouhien väri, joka ruunivoikolla on musta ja samppanjanruunikolla ruskea. Samppanjanruunikon värisävy on sävyltään kylmempi eikä niin täyteläisen keltainen kuin ruunivoikoilla yleensä.
Myös ruunihallakkoon voi ainakin teoriassa samppanjanruunikon sekoittaa, varsinkin jos samppanjanruunikon jouhet ovat haalistuneet ja ne voivat näyttää kaksivärisiltä hallakkovärien tapaan. Ruunihallakoilta löytyy yleensä joitain hallakkovärien yleisistä tuntomerkeistä, joita samppanjanruunikoilla ei ole.
Joskus samppanjanruunikon ja samppanjanmustan erot ovat häilyviä, siinä missä tummanruunikon ja mustan.
Samppanjavärit ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, ruunivoikko on yleisempi väri.
Esimerkkikuvia
– samppanjanruunikko, melko tumma väri, kuvassa näkyy ihon vaaleampi sävy, mutta ihon täplikkyys ei näy.
– samppanjanruunikko, värin sävy muistuttaa tässä kuvassa paljon ruunivoikkoa. Jalat ja erityisesti jouhet ovat tummanruskeat ja iho on vaaleammansävyinen kuin tavallisella ruunivoikolla olisi.
– samppanjanruunikko, tämän väri alkaa olla jo aika lähellä samppanjanmustaa, mutta jos raja pitäisi vetää, niin minä ehkä vielä laskisin tämän samppanjanruunikoksi. Jalat ovat varsin vaaleat, mutta kuitenkin tummemmat kuin peitinkarva. Häntä on ruskea, harja tummanruskea ja hieman kulottunut
Esiintyminen ja yleisyys
Kuten samppanjavärien esittelyssä todettiin, samppanjavärit ovat erittäin harvinaisia yleisesti.
Lyhenteet
Samppanjanruunikolla ei ole suomenkielistä lyhennettä. Toisinaan käytetään englanninkielisestä nimestä lyhennettyä muotoa ach.
Vieraskieliset nimet
Englanti: amber champagne
Ruotsi: käytetään englanninkielistä termiä
Saksa: Braunchampagner
Genotyyppi
E A CH (ruunikko + samppanja)
Huomattavaa periytymisessä
Samppanja on dominoiva geeni, joka ei hypi sukupolvien ylitse. Samppanjavärisen varsan vanhemmista vähintään toisen on oltava samppanjanvärinen myös. Varmimmin samppanjanruunikon saa astuttamalla samppanjanruunikon jollain toisella samppanjavärisellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)