Lähde: Pixabay
Ovelimmat SPC-kisaajat ovat sen varmaan jo arvanneetkin järjestämieni kisojen nimien perusteella. Yritän palata takaisin päiväjärjestykseen (ts. maanpinnan läheisyyteen) piakkoin.
– S
sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018
One ring to rule them all...
Nyt ei irtoa blogitekstiä, koska tässä on vähän tällainen viikko menossa:
Lähde: Pixabay
Ovelimmat SPC-kisaajat ovat sen varmaan jo arvanneetkin järjestämieni kisojen nimien perusteella. Yritän palata takaisin päiväjärjestykseen (ts. maanpinnan läheisyyteen) piakkoin.
– S
Lähde: Pixabay
Ovelimmat SPC-kisaajat ovat sen varmaan jo arvanneetkin järjestämieni kisojen nimien perusteella. Yritän palata takaisin päiväjärjestykseen (ts. maanpinnan läheisyyteen) piakkoin.
– S
keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018
Tuomarikommentit 23.10. harvinaisten ponitammojen luokasta
Ajattelin näin tuoreeltaan kirjoitella tuomarikommenttia arvostelemastani VSN-luokasta. Kyseessä on Dóchas Acresin 23.10. järjestämä näyttely, jossa tuomaroin harvinaisten ponirotujen luokat. Oriluokan arvostelin jo aikaisemmin, sen vaikutelmia en sen paremmin muista enää (tuomarikommentit pitäisi kirjoittaa heti!), mutta tammaluokasta eli luokasta 4 voisin sanoa muutaman sanasen.
Luokka oli pieni, vain 5 ponia. Sinänsä se oli tietenkin helppo tuomaroida mutta noin muuten pettymys, koska näiden monen rodun kokoelmaluokkien kanssa ei pääse isommallakaan määrällä iskemään pitkästyminen. Tälläkin kertaa oli mukana peräti kolmen rodun edustajia: fellponeja, miniatyyrejä ja yksi ylämaanponi.
Voittajaksi selviytyi laadukas, tyypikäs ja tyylikäs miniatyyritamma Wicked Wonderland. Myönnän että tällaisen hyvin jalon ja siron ponin arvosteleminen muutaman rotevan karvaturrin jälkeen on haastavaa ja saa olla varuillaan ettei ihan kokonaan häikäisty sen kauneudesta. Mutta niin tai näin, hieno tamma ja rakenteessa ei moitteen sanaa.
Toisen sijan fell-tamma on myös varsin hyvänoloinen rotuisekseen ja pidin tamman ulkonäöstä. Kolmossijan sai luokan toinen miniatyyritamma, joka oli rakenteeltaan ihan ok, mutta tyypiltään ei ihan niin hyvä kuin voittaja. Rakennepisteitä rokotti pitkähkö, hieman notko selkä ja lyhyt, luisu lautanen.
Neljäs sija meni toiselle fell-tammalle, jonka senkään rakenteessa ei ole suurempia moitteita, mutta se oli kuitenkin jollain tavoin... ei nyt varsinaisesti varsamainen, vaikka ehkä vähän lihakseton ja hieman etupainoisen oloinen. Koska en nähnyt rakenteessa mitään hirmuisen kiitettävääkään, jäi kokonaispistemäärä 34 pisteeseen, mikä ainakin minulla tarkoittaa yleensä sitä, että jätän hevosen ilman palkintoa, vaikka se ehkä sijansa perusteella olisi siihen oikeutettukin. Niin tälläkin kertaa. RCH kuitenkin jo oikeuttaa kantakirjaustilaisuuteen ja mielestäni tämä tamma ei ole ihan ktk-kelpoinen.
Luokan viimeiseksi jäi ylämaanponitamma, jonka kuva oli kovin vinosta otettu ja niinpä pisteet jäivät mataliksi. Takaosasta annoin nollan sillä perusteella että sitä ei voi arvostella, mutta monen muunkin rakennekohdan arvostelu jäi vähän hyvän mielikuvituksen varaan eikä kolmosta enempää sellaisista heru.
–S
Luokka oli pieni, vain 5 ponia. Sinänsä se oli tietenkin helppo tuomaroida mutta noin muuten pettymys, koska näiden monen rodun kokoelmaluokkien kanssa ei pääse isommallakaan määrällä iskemään pitkästyminen. Tälläkin kertaa oli mukana peräti kolmen rodun edustajia: fellponeja, miniatyyrejä ja yksi ylämaanponi.
Voittajaksi selviytyi laadukas, tyypikäs ja tyylikäs miniatyyritamma Wicked Wonderland. Myönnän että tällaisen hyvin jalon ja siron ponin arvosteleminen muutaman rotevan karvaturrin jälkeen on haastavaa ja saa olla varuillaan ettei ihan kokonaan häikäisty sen kauneudesta. Mutta niin tai näin, hieno tamma ja rakenteessa ei moitteen sanaa.
Toisen sijan fell-tamma on myös varsin hyvänoloinen rotuisekseen ja pidin tamman ulkonäöstä. Kolmossijan sai luokan toinen miniatyyritamma, joka oli rakenteeltaan ihan ok, mutta tyypiltään ei ihan niin hyvä kuin voittaja. Rakennepisteitä rokotti pitkähkö, hieman notko selkä ja lyhyt, luisu lautanen.
Neljäs sija meni toiselle fell-tammalle, jonka senkään rakenteessa ei ole suurempia moitteita, mutta se oli kuitenkin jollain tavoin... ei nyt varsinaisesti varsamainen, vaikka ehkä vähän lihakseton ja hieman etupainoisen oloinen. Koska en nähnyt rakenteessa mitään hirmuisen kiitettävääkään, jäi kokonaispistemäärä 34 pisteeseen, mikä ainakin minulla tarkoittaa yleensä sitä, että jätän hevosen ilman palkintoa, vaikka se ehkä sijansa perusteella olisi siihen oikeutettukin. Niin tälläkin kertaa. RCH kuitenkin jo oikeuttaa kantakirjaustilaisuuteen ja mielestäni tämä tamma ei ole ihan ktk-kelpoinen.
Luokan viimeiseksi jäi ylämaanponitamma, jonka kuva oli kovin vinosta otettu ja niinpä pisteet jäivät mataliksi. Takaosasta annoin nollan sillä perusteella että sitä ei voi arvostella, mutta monen muunkin rakennekohdan arvostelu jäi vähän hyvän mielikuvituksen varaan eikä kolmosta enempää sellaisista heru.
–S
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2018
Historian havinaa: "Sä oot niin pentu!"
Sirpan pyynnöstä ajattelin muistella vähän virtuaalimaailman menoa silloin aivan oman harrastukseni alkuaikoina. Eräs mieleenpainuvimmista tapauksista on ollut case Pentu.
© Pixabay
(Kuva ei liity mitenkään tekstiin, mutta oli vaikea keksiä mitään parempaakaan.)
Ah, pentu. Vuonna 2001 ei pahempaa haukkumasanaa voinut ollakaan Hevostalli.netin Nuorten Nurkassa (silloin ei ollut vielä virtuaaliharrastajille omaa foorumiaan vaan virtuaalikeskustelua käytiin NN:ssä). Se oli hirveintä ja loukkaavinta mitä toiselle saattoi sanoa. Sanan käytössä kunnostautui erityisesti nimimerkki McGarmiwa, Koululaakson ylläpitäjä. Yläasteikäisen ylemmyydellä hän pennutteli likipitäen kaikkia, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Sitä en tiedä oliko hän ihan itse pentu-termin keksinyt, ehkä olikin. Satunnaisesti muutkin kokeneemmat harrastajat taisivat yrittää pennutella nuorempia/kokemattomampia, mutta kyllä se lopulta oli McGarmiwan tavaramerkki.
Tähän väliin täytyy kertoa silloisesta virtuaalimaailmasta, jossa harrastajat jakautuivat eri seikkojen perusteella eri kasteihin. Ensiksikin se ikäasia, yläasteikäiset kuuluivat vanhimpiin harrastajiin, minä olin tuolloin todennäköisesti ainoa täysi-ikäinen ja sinänsä siis poikkeus. Varsin suuri osa porukasta oli alakoululaisia ja välillä vastakkainasettelu nuorempien ja vanhempien välillä oli varsin näkyvää.
Toinen seikka oli harrastuksen kesto. Vuonna 2001 virtuaalimaailma oli kovin uusi juttu, ensimmäiset suomalaiset virtuaalitallit oli perustettu tietääkseni vuonna 1999. McGarmiwa ilmeisesti oli mukana harrastuksessa likimain alusta lähtien, joten häntä voi pitää siinä vaiheessa pitkän linjan harrastajana. Ja jos sanoin jotakin vastakkainasettelusta nuorien ja vähän vanhempien harrastajien välillä, niin kyllä sitä oli uusien ja kokeneempien harrastajienkin välillä...
Kolmas seikka liittyy melko olennaisesti harrastusvuosiin: virtuaalimaailmassa oli muutamia erittäin suosittuja talleja, kuten Liinu, Greymask, Hepohullu, Sprietland ja mitähän muita niitä nyt oli. Koululaakso kuului näihin talleihin myös. Muistelen, että ainakin Liinun tallilla oli käytössä hoitojono jossain vaiheessa, sillä vaikka siellä olikin paljon hevosia sen ajan mittapuulla, ei kaikille halukkaille riittänyt omaa hoitohevosta ja sitä piti jonottaa! Lisäksi näiden tallien omistajat ylläpitivät aikaisimpia versioita VRL:stä, NJ:stä ja muista vastaavista. Koululaaksonhan oli alunperin tarkoitus olla jonkinlainen VRL:n koulutallialue tai vastaava.
Niin että virtuaalimaailmassa oli tuolloin ehkä 10-20 harrastajan "seurapiiri", jonka jäseniä muut harrastajat todellakin katsoivat ylöspäin. Kenties siihen oli aihettakin. Onneksi se ei kovin monelle noussut päähän pahasti. Itse muistan nimenomaan McGarmiwan varsinaisena foorumin riivinrautana, vaikka välillä muutkin harrastajat melko säälimättä sättivät nuorempia/kokemattomampia, ja toisaalta McGarmiwakin osasi kyllä keskustella kun sille päälle sattui.
No, kun tällainen harrastaja haukkuu muita pennuksi, se on epäilemättä loukkaavaa ja sellaiseksi tarkoitettuakin. Kyllä siitä paljon kahinaa syntyikin ja jossain vaiheessa se oli lähes päivittäinen keskustelunaihe NN:ssä. Muistan McGarmiwan puolustelleen pennuksi haukkumista sillä, että ensinnäkin "pentuus" ei ole kiinni iästä vaan käytöksestä. Itse kyllä räksytin hyvinkin ärhäkkäästi vastaan, silti McGarmiwa ei koskaan minua pennuksi sanonut. Ei vissiin kehdannut sitten kuitenkaan, olin niin selkeästi häntä vanhempi (vaikken lopulta kuin ehkä kuutisen vuotta, tuossa iässä sillä oli toki paljonkin merkitystä). Toinen "peruste" oli se, että teini-iässä kuulemma kehittyi mystinen asia nimeltä elegantti intelligenssi ja jos sitä ei ollut, niin sitten sai sanoa pennuksi ihan luvan kanssa. Tietenkin yläasteikäinen oli tämän elegantin intelligenssin huipentuma... On jäänyt termi päähän, niin paljon se aikoinaan nauratti.
Pentu-keskustelu laantui kokonaan viimeistään siinä vaiheessa kun McGarmiwa lopetti harrastuksensa loppuvuodesta 2002. Mielestäni hän muuttui NN:ssä melko epäaktiiviseksi jo ennen sitäkin tai ainakin väsyi pennutteluunsa, koska minusta se oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, jolloin tästä väännettiin NN:ssä. Tai sitten muistan väärin, siitä kuitenkin on yli 15 vuotta aikaa. Mutta niin tai näin, ei ole ikävä ainakaan tuota ilmiötä!
–Gin
© Pixabay
(Kuva ei liity mitenkään tekstiin, mutta oli vaikea keksiä mitään parempaakaan.)
Ah, pentu. Vuonna 2001 ei pahempaa haukkumasanaa voinut ollakaan Hevostalli.netin Nuorten Nurkassa (silloin ei ollut vielä virtuaaliharrastajille omaa foorumiaan vaan virtuaalikeskustelua käytiin NN:ssä). Se oli hirveintä ja loukkaavinta mitä toiselle saattoi sanoa. Sanan käytössä kunnostautui erityisesti nimimerkki McGarmiwa, Koululaakson ylläpitäjä. Yläasteikäisen ylemmyydellä hän pennutteli likipitäen kaikkia, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Sitä en tiedä oliko hän ihan itse pentu-termin keksinyt, ehkä olikin. Satunnaisesti muutkin kokeneemmat harrastajat taisivat yrittää pennutella nuorempia/kokemattomampia, mutta kyllä se lopulta oli McGarmiwan tavaramerkki.
Tähän väliin täytyy kertoa silloisesta virtuaalimaailmasta, jossa harrastajat jakautuivat eri seikkojen perusteella eri kasteihin. Ensiksikin se ikäasia, yläasteikäiset kuuluivat vanhimpiin harrastajiin, minä olin tuolloin todennäköisesti ainoa täysi-ikäinen ja sinänsä siis poikkeus. Varsin suuri osa porukasta oli alakoululaisia ja välillä vastakkainasettelu nuorempien ja vanhempien välillä oli varsin näkyvää.
Toinen seikka oli harrastuksen kesto. Vuonna 2001 virtuaalimaailma oli kovin uusi juttu, ensimmäiset suomalaiset virtuaalitallit oli perustettu tietääkseni vuonna 1999. McGarmiwa ilmeisesti oli mukana harrastuksessa likimain alusta lähtien, joten häntä voi pitää siinä vaiheessa pitkän linjan harrastajana. Ja jos sanoin jotakin vastakkainasettelusta nuorien ja vähän vanhempien harrastajien välillä, niin kyllä sitä oli uusien ja kokeneempien harrastajienkin välillä...
Kolmas seikka liittyy melko olennaisesti harrastusvuosiin: virtuaalimaailmassa oli muutamia erittäin suosittuja talleja, kuten Liinu, Greymask, Hepohullu, Sprietland ja mitähän muita niitä nyt oli. Koululaakso kuului näihin talleihin myös. Muistelen, että ainakin Liinun tallilla oli käytössä hoitojono jossain vaiheessa, sillä vaikka siellä olikin paljon hevosia sen ajan mittapuulla, ei kaikille halukkaille riittänyt omaa hoitohevosta ja sitä piti jonottaa! Lisäksi näiden tallien omistajat ylläpitivät aikaisimpia versioita VRL:stä, NJ:stä ja muista vastaavista. Koululaaksonhan oli alunperin tarkoitus olla jonkinlainen VRL:n koulutallialue tai vastaava.
Niin että virtuaalimaailmassa oli tuolloin ehkä 10-20 harrastajan "seurapiiri", jonka jäseniä muut harrastajat todellakin katsoivat ylöspäin. Kenties siihen oli aihettakin. Onneksi se ei kovin monelle noussut päähän pahasti. Itse muistan nimenomaan McGarmiwan varsinaisena foorumin riivinrautana, vaikka välillä muutkin harrastajat melko säälimättä sättivät nuorempia/kokemattomampia, ja toisaalta McGarmiwakin osasi kyllä keskustella kun sille päälle sattui.
No, kun tällainen harrastaja haukkuu muita pennuksi, se on epäilemättä loukkaavaa ja sellaiseksi tarkoitettuakin. Kyllä siitä paljon kahinaa syntyikin ja jossain vaiheessa se oli lähes päivittäinen keskustelunaihe NN:ssä. Muistan McGarmiwan puolustelleen pennuksi haukkumista sillä, että ensinnäkin "pentuus" ei ole kiinni iästä vaan käytöksestä. Itse kyllä räksytin hyvinkin ärhäkkäästi vastaan, silti McGarmiwa ei koskaan minua pennuksi sanonut. Ei vissiin kehdannut sitten kuitenkaan, olin niin selkeästi häntä vanhempi (vaikken lopulta kuin ehkä kuutisen vuotta, tuossa iässä sillä oli toki paljonkin merkitystä). Toinen "peruste" oli se, että teini-iässä kuulemma kehittyi mystinen asia nimeltä elegantti intelligenssi ja jos sitä ei ollut, niin sitten sai sanoa pennuksi ihan luvan kanssa. Tietenkin yläasteikäinen oli tämän elegantin intelligenssin huipentuma... On jäänyt termi päähän, niin paljon se aikoinaan nauratti.
Pentu-keskustelu laantui kokonaan viimeistään siinä vaiheessa kun McGarmiwa lopetti harrastuksensa loppuvuodesta 2002. Mielestäni hän muuttui NN:ssä melko epäaktiiviseksi jo ennen sitäkin tai ainakin väsyi pennutteluunsa, koska minusta se oli kuitenkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, jolloin tästä väännettiin NN:ssä. Tai sitten muistan väärin, siitä kuitenkin on yli 15 vuotta aikaa. Mutta niin tai näin, ei ole ikävä ainakaan tuota ilmiötä!
–Gin
sunnuntaina, marraskuuta 11, 2018
Onko virtuaaliharrastuksesta mitään hyötyä?
Tulin taannoin teilanneeksi koko nykymuotoisen virtuaaliharrastuksen suorastaan kivikautiseksi jäänteeksi jostain vuodelta 2005 (teksti Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus), joka tulee kaatumaan omaan vanhanaikaisuuteensa. Onko tämä koko pulaaminen virtuaalihevosten kanssa siis aivan turhaa ja hyödytöntä? (En nyt lähde lainkaan siihen, että suurin osa harrastuksista voidaan lukea turhiksi ja hyödyttömiksi, mutta jos ne ovat harrastajan mielestä kivoja niin niillä on paikkansa maailmassa.)
Sanoisin ettei välttämättä. Mieli tekisi huutaa: "Ei todellakaan!" Maailma muuttuu, se on ihan totta, mutta eivät kaikki virtuaalihevosharrastuksen opettamat asiat ole suinkaan tarpeettomia nykyään eivätkä oikeastaan vanhanaikaisiakaan.
Ensimmäinen asia on netiketti, käytöstavat ja muu sen sellainen. Kirjoitin tästä aiheesta jo jotakin pohdintaa vuosi sitten otsikolla Virtuaalihevostelijoiden valtakunta ja olen edelleen sitä mieltä, että meillä on täällä aika kiva yhteisö. Eivät virtuaalihevostelijat aina ole kunnostautuneet maailman kauneimmin käyttäytyvinä ihmisinä, varsinkaan ht.netin aikoina, mutta nykyään Keskustassa meno on todella siistiä (ja ht.net likipitäen kuollut). En nyt väitä tämän olevan poikkeuksellista, mutta ei joka paikassa tällaista ole. Toivon että harrastajat ottavat tästä mallia omaan käytökseensä muissakin yhteisöissä ja muistavat että netissäkin pitää olla jonkinlaiset käytöstavat.
Tätä läheltä liippaa kommunikaatio ja varsinkin hyvä ja toimiva kommunikaatio, joka ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitäkin pitää harjoitella, ei se mikään sisäsyntyinen taito tai lahja ole. Jos nyt vaikka mietitään sitä, että joku haluaa tilausvarsan joltain toiselta, on tämä asia pystyttävä selkeästi kommunikoimaan molempiin suuntiin: millainen varsa, mihin tulee, mistä vanhemmista, milloin syntyy, millainen nimi, entä sukupuoli ja niin päin pois. En muista viimeisen vuosikymmenen aikana enää saaneeni sähköpostia, jossa lukisi lyhyesti ja ytimekkäästi: "Haluan tilausvarsan" (usein toki ilman isoa kirjainta, parin typon ja muutaman huutomerkin kera). Virtuaalimaailman alkuaikoina näitäkin tuli kyllä vastaan, Virginialla olisi varmasti muutama sananen kerrottavana ja muistan kyllä itsekin joitain tapauksia. Niitä sai sitten aina miettiä, että viitsiikö tästä nyt lähteä kyselemään tarkentavia kysymyksiä vai deletoidaanko posti suoraan ja leikitään ettei se koskaan tullut perille.
Tuossa tulevaisuus-tekstissä mainitsin että sähköposti saattaa suhteellisen outo käsite nykynuorelle. Vanha kunnon email on viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana kokenut vähän inflaatiota ja kommunikaatiota on siirtynyt muihin kanaviin. Tästä on ihan omakohtaistakin kokemusta, lähetin viime kuussa henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestani 4 sähköpostia, joista 2 koski yhtä laskua, yhdessä oli tilitietoja siskolle asiasta joka oli jo sovittu puhelimessa ja yhdessä oli liitetiedostona artikkeli kaverille. Ei hääppöinen saldo eikä lokakuu ollut mitenkään poikkeuksellisen "vähämailinen".
Työelämässä (toki vähän alasta ja firmasta riippuen) tilanne on kuitenkin ihan toinen. Ainakin minä lähetän helposti sen 4 mailia päivässä. Eli väitän sähköpostiakin edelleen tarvittavan ja käytettävän, ja tässä on vähän sama juttu kuin yllä: ei edes ns. diginatiivien sukupolvi osaa käyttää sähköpostia syntyessään, sekin on taito jota pitää treenailla ihan siitä alkaen että otsikoi kunnolla ja kirjoita nimesi sinne loppuun. Ja virtuaalimaailmassahan treenataan! Täällä edelleen tosi paljon asioita hoidetaan nimenomaan mailitse.
Kun nyt itseeni pääsin, niin ainakin minulle on toisinaan töissä ollut suunnatonta hyötyä siitä, että koodaan HTML:ää unissani, kas kun olen sitä Ionicin ja muiden tallien kanssa treenannut kovasti jo toistakymmentä vuotta. Minä en tiedä josko HTML kuuluu nykyään johonkin peruskoulun opetusohjelmaan (olisi syytä kyllä IMHO), mutta ei se ainakaan omassa ikäluokassani välttämättä mikään perustaito ole. Kyse ei ole vain siitä, että osaan nimenomaan HTML:ää, mutta olen käyttänyt töissä todella paljon DITAa ja Docbookia, jotka ovat samankaltaisia markup-kieliä, koodi on samannäköistä, tagit vain vaihtelevat. Opetteluprosessi on ollut varsin helppo. Tokihan näihinkin on ollut tarjolla WYSIWYG-editorit, jolloin sitä koodia ei tarvitse edes nähdä, mutta sitten kun asiat menevät solmuun eikä editori tottele, on aina niin helppo käydä katsomassa että miltä koodi näyttää ja korjata asiat siellä.
Ja kyllä sitä HTML:ääkin on tarvinnut. Viimeistä edellisessä työpaikassa piti eräässä projektissa tehdä "monimutkainen" taulukko. Käytetyn työkalun varsin alkeellinen WYSIWYG-editori ei siihen taipunut, vaan se piti tehdä käsin ja nimenomaan HTML:llä. Taulukko oli lähestulkoon samanlainen kuin kaksipolvinen sukutaulu, niin että sehän tuli selkärangasta viidessä minuutissa. Kollegoilta sateli kiitoksia, kun olivat kuulemma itse räpeltäneet sen kanssa hyvän tovin.
Vähän sama koskee kuvankäsittelytaitoja, niitäkin saattaa työelämässä tarvita vaikkei varsinainen graafikko olisikaan. Se että osaa rajata kuvan, muuttaa sen kokoa ja mahdollisesti vähän parannella värejä nopeasti voi säästää hyvinkin paljon aikaa, kun sitä ei tarvitse teettää jollain toisella. Ja kun tähän lisätään virtuaalihevostelijoiden yleisesti hyvällä tasolla oleva tekijänoikeuksien tuntemus, ei tule vastaan tapauksia, joissa todetaan että joo, otin tämän ja tuon kuvan ihan vaan netistä, eikö olisi saanut. Kyllä, näitäkin on näkynyt ihan yritysten sivuilla asti.
Niin ja samaa voisin sanoa oikeastaan kirjoittamisestakin, mutta sitäkin käsittelin jo tuossa Virtuaalihevosten valtakunta-tekstissä, joten totean nyt vain että harvemmin siitäkään on haittaa, että on treenannut hyvän tekstin tuottamista, vaikka sitten virtuaalihevosilla.
Loppukaneettina voinkin sanoa, että ei tätä harrastusta niin muinaisena kannata pitää. Tai että jos vähän vanhanaikaiseksi joku tätä haukkuisikin, ei se välttämättä ole lainkaan huono asia.
–S
Sanoisin ettei välttämättä. Mieli tekisi huutaa: "Ei todellakaan!" Maailma muuttuu, se on ihan totta, mutta eivät kaikki virtuaalihevosharrastuksen opettamat asiat ole suinkaan tarpeettomia nykyään eivätkä oikeastaan vanhanaikaisiakaan.
Ensimmäinen asia on netiketti, käytöstavat ja muu sen sellainen. Kirjoitin tästä aiheesta jo jotakin pohdintaa vuosi sitten otsikolla Virtuaalihevostelijoiden valtakunta ja olen edelleen sitä mieltä, että meillä on täällä aika kiva yhteisö. Eivät virtuaalihevostelijat aina ole kunnostautuneet maailman kauneimmin käyttäytyvinä ihmisinä, varsinkaan ht.netin aikoina, mutta nykyään Keskustassa meno on todella siistiä (ja ht.net likipitäen kuollut). En nyt väitä tämän olevan poikkeuksellista, mutta ei joka paikassa tällaista ole. Toivon että harrastajat ottavat tästä mallia omaan käytökseensä muissakin yhteisöissä ja muistavat että netissäkin pitää olla jonkinlaiset käytöstavat.
Tätä läheltä liippaa kommunikaatio ja varsinkin hyvä ja toimiva kommunikaatio, joka ei ole mikään itsestäänselvyys. Sitäkin pitää harjoitella, ei se mikään sisäsyntyinen taito tai lahja ole. Jos nyt vaikka mietitään sitä, että joku haluaa tilausvarsan joltain toiselta, on tämä asia pystyttävä selkeästi kommunikoimaan molempiin suuntiin: millainen varsa, mihin tulee, mistä vanhemmista, milloin syntyy, millainen nimi, entä sukupuoli ja niin päin pois. En muista viimeisen vuosikymmenen aikana enää saaneeni sähköpostia, jossa lukisi lyhyesti ja ytimekkäästi: "Haluan tilausvarsan" (usein toki ilman isoa kirjainta, parin typon ja muutaman huutomerkin kera). Virtuaalimaailman alkuaikoina näitäkin tuli kyllä vastaan, Virginialla olisi varmasti muutama sananen kerrottavana ja muistan kyllä itsekin joitain tapauksia. Niitä sai sitten aina miettiä, että viitsiikö tästä nyt lähteä kyselemään tarkentavia kysymyksiä vai deletoidaanko posti suoraan ja leikitään ettei se koskaan tullut perille.
Tuossa tulevaisuus-tekstissä mainitsin että sähköposti saattaa suhteellisen outo käsite nykynuorelle. Vanha kunnon email on viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana kokenut vähän inflaatiota ja kommunikaatiota on siirtynyt muihin kanaviin. Tästä on ihan omakohtaistakin kokemusta, lähetin viime kuussa henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestani 4 sähköpostia, joista 2 koski yhtä laskua, yhdessä oli tilitietoja siskolle asiasta joka oli jo sovittu puhelimessa ja yhdessä oli liitetiedostona artikkeli kaverille. Ei hääppöinen saldo eikä lokakuu ollut mitenkään poikkeuksellisen "vähämailinen".
Työelämässä (toki vähän alasta ja firmasta riippuen) tilanne on kuitenkin ihan toinen. Ainakin minä lähetän helposti sen 4 mailia päivässä. Eli väitän sähköpostiakin edelleen tarvittavan ja käytettävän, ja tässä on vähän sama juttu kuin yllä: ei edes ns. diginatiivien sukupolvi osaa käyttää sähköpostia syntyessään, sekin on taito jota pitää treenailla ihan siitä alkaen että otsikoi kunnolla ja kirjoita nimesi sinne loppuun. Ja virtuaalimaailmassahan treenataan! Täällä edelleen tosi paljon asioita hoidetaan nimenomaan mailitse.
Kun nyt itseeni pääsin, niin ainakin minulle on toisinaan töissä ollut suunnatonta hyötyä siitä, että koodaan HTML:ää unissani, kas kun olen sitä Ionicin ja muiden tallien kanssa treenannut kovasti jo toistakymmentä vuotta. Minä en tiedä josko HTML kuuluu nykyään johonkin peruskoulun opetusohjelmaan (olisi syytä kyllä IMHO), mutta ei se ainakaan omassa ikäluokassani välttämättä mikään perustaito ole. Kyse ei ole vain siitä, että osaan nimenomaan HTML:ää, mutta olen käyttänyt töissä todella paljon DITAa ja Docbookia, jotka ovat samankaltaisia markup-kieliä, koodi on samannäköistä, tagit vain vaihtelevat. Opetteluprosessi on ollut varsin helppo. Tokihan näihinkin on ollut tarjolla WYSIWYG-editorit, jolloin sitä koodia ei tarvitse edes nähdä, mutta sitten kun asiat menevät solmuun eikä editori tottele, on aina niin helppo käydä katsomassa että miltä koodi näyttää ja korjata asiat siellä.
Ja kyllä sitä HTML:ääkin on tarvinnut. Viimeistä edellisessä työpaikassa piti eräässä projektissa tehdä "monimutkainen" taulukko. Käytetyn työkalun varsin alkeellinen WYSIWYG-editori ei siihen taipunut, vaan se piti tehdä käsin ja nimenomaan HTML:llä. Taulukko oli lähestulkoon samanlainen kuin kaksipolvinen sukutaulu, niin että sehän tuli selkärangasta viidessä minuutissa. Kollegoilta sateli kiitoksia, kun olivat kuulemma itse räpeltäneet sen kanssa hyvän tovin.
Vähän sama koskee kuvankäsittelytaitoja, niitäkin saattaa työelämässä tarvita vaikkei varsinainen graafikko olisikaan. Se että osaa rajata kuvan, muuttaa sen kokoa ja mahdollisesti vähän parannella värejä nopeasti voi säästää hyvinkin paljon aikaa, kun sitä ei tarvitse teettää jollain toisella. Ja kun tähän lisätään virtuaalihevostelijoiden yleisesti hyvällä tasolla oleva tekijänoikeuksien tuntemus, ei tule vastaan tapauksia, joissa todetaan että joo, otin tämän ja tuon kuvan ihan vaan netistä, eikö olisi saanut. Kyllä, näitäkin on näkynyt ihan yritysten sivuilla asti.
Niin ja samaa voisin sanoa oikeastaan kirjoittamisestakin, mutta sitäkin käsittelin jo tuossa Virtuaalihevosten valtakunta-tekstissä, joten totean nyt vain että harvemmin siitäkään on haittaa, että on treenannut hyvän tekstin tuottamista, vaikka sitten virtuaalihevosilla.
Loppukaneettina voinkin sanoa, että ei tätä harrastusta niin muinaisena kannata pitää. Tai että jos vähän vanhanaikaiseksi joku tätä haukkuisikin, ei se välttämättä ole lainkaan huono asia.
–S
sunnuntaina, marraskuuta 04, 2018
RL: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (HWSD)
Olen esitellyt blogissa jo muutamia geenivirheistä aiheutuvia sairauksia (LFS, HERDA, WFFS), nyt on vuorossa kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (hoof wall separation disease, HWSD).
lähde: Pixabay
Samoin kuin nuo muutkin esitellyt, HWSD on resessiivisen geenivirheen aiheuttama oireyhtymä. Jos hevosella on vain yksi kopio virheellisestä geenistä, se on oireyhtymän kantaja, mutta itse oireeton. HWSD-hevonen syntyy vain jos molemmilla vanhemmilla on vähintään yksi virheellinen kopio. HWSD ei ole kaikissa tapauksissa niin "tappava" kuin aiemmin esitellyt ja koska oireiden vakavuus vaihtelee, on ainakin teoriassa mahdollista että HWSD-hevonen elää sen ikäiseksi asti, että se voi saada omia jälkeläisiä. Niinpä tässä alla on esitetty periytymistaulukko eri kombinaatioille:
Kuten nimestä voi päätellä, HWSD aiheuttaa kavion irtoseinäisyyttä. Kavion ulkoseinämä ei ole kunnolla "kiinnittynyt" sisempiin kerroksiin ja se lohkeaa irti helposti. Lohjennut reuna on usein rakenteeltaan karhea ja kuitunen, kavioaines on kiillotonta. Oireyhtymä vaikuttaa kaikkiin kavioihin. Vastasyntyneellä varsalla ei ole oireita, mutta lohkeilu alkaa yleensä viimeistään puolen vuoden iässä.
Koska hevosen paino kohdistuu nimenomaan tälle kavion kovalle ulkoseinämälle, seinämän lohkeaminen aiheuttaa sen että paino kohdistuu anturaan. Vakavimmissa tapauksissa hevonen joudutaan lopettamaan erilaisten komplikaatioiden takia ja kärsimysten välttämiseksi, lievemmissä tapauksissa ja oikein hoidettuna hevonen pystyy liikkumaan ja laiduntamaan, mutta käyttöhevosiksi näistä ei tietääkseni ole. Kengitys on hankalaa ja naulat eivät yleensä pysy kiinni hauraassa kaviossa. Modernit kengitystavat, kuten kenkien liimaus tai ns. hoof bootit voivat olla parempi vaihtoehto. Ruokinnalla pystytään auttamaan näitä lieviä HWSD-tapauksia jonkin verran, lähinnä kai sen takia että kavioaines ei ainakaan puutostilojen takia mene huonommaksi. Oireyhtymä on kuitenkin parantumaton ja hoito on vain oireiden lievittämistä.
HWSD:tä on löydetty ainoastaan connemaranponeilta. Teoriassa se olisi mahdollinen myös niillä roduilla joihin saa risteyttää connemaroja, lähinnä siis ratsuponeilla, mutta tiettävästi tapauksia ei ole löydetty. HWSD:tä löytyy ympäri maailman, se ei ole ilmeisestikään sidottu mihinkään tiettyyn maahan tai sukulinjaan. Irlannin connemarakantakirja vaatii oreilta HWSD-testin, mutta HWSD-kantajia ei suljeta pois jalostuksesta jotta rodun geenipooli ei supistuisi liikaa. Tällä hetkellä kantajia on noin 15-20 prosenttia ponikannasta.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Hoof Wall Separation Disease (HWSD)
Connemara Pony Breeders Society: Hoof Wall Separation Disease
Connemara Pony Research Group: FINLAND: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (Hoof Wall Separation Syndrome [HWSS])
Logie, S: Hoof wall separation disease
Practical Horse Genetics: Hoof wall separation disease (HWSD)
Sandman, J: Hoof wall separation disease and the genetics of it in Connemara Pony
Suomen connemarayhdistys ry: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä, Hoof Wall Separation Syndrome (HWSD)
Wikipedia: Hoof wall separation disease
lähde: Pixabay
Samoin kuin nuo muutkin esitellyt, HWSD on resessiivisen geenivirheen aiheuttama oireyhtymä. Jos hevosella on vain yksi kopio virheellisestä geenistä, se on oireyhtymän kantaja, mutta itse oireeton. HWSD-hevonen syntyy vain jos molemmilla vanhemmilla on vähintään yksi virheellinen kopio. HWSD ei ole kaikissa tapauksissa niin "tappava" kuin aiemmin esitellyt ja koska oireiden vakavuus vaihtelee, on ainakin teoriassa mahdollista että HWSD-hevonen elää sen ikäiseksi asti, että se voi saada omia jälkeläisiä. Niinpä tässä alla on esitetty periytymistaulukko eri kombinaatioille:
| N/N (ei kantaja) | N/HWSD (kantaja) | HWSD/HWSD (sairastunut) | |
|---|---|---|---|
| N/N | N/N (100%) | N/N (50%) N/HWSD (50%) | N/HWSD (100%) |
| N/HWSD | N/N (50%) N/HWSD (50%) | N/N (25%) N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (25%) | N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (50%) |
| HWSD/HWSD | N/HWSD (100%) | N/HWSD (50%) HWSD/HWSD (50%) | HWSD/HWSD (100%) |
Kuten nimestä voi päätellä, HWSD aiheuttaa kavion irtoseinäisyyttä. Kavion ulkoseinämä ei ole kunnolla "kiinnittynyt" sisempiin kerroksiin ja se lohkeaa irti helposti. Lohjennut reuna on usein rakenteeltaan karhea ja kuitunen, kavioaines on kiillotonta. Oireyhtymä vaikuttaa kaikkiin kavioihin. Vastasyntyneellä varsalla ei ole oireita, mutta lohkeilu alkaa yleensä viimeistään puolen vuoden iässä.
Koska hevosen paino kohdistuu nimenomaan tälle kavion kovalle ulkoseinämälle, seinämän lohkeaminen aiheuttaa sen että paino kohdistuu anturaan. Vakavimmissa tapauksissa hevonen joudutaan lopettamaan erilaisten komplikaatioiden takia ja kärsimysten välttämiseksi, lievemmissä tapauksissa ja oikein hoidettuna hevonen pystyy liikkumaan ja laiduntamaan, mutta käyttöhevosiksi näistä ei tietääkseni ole. Kengitys on hankalaa ja naulat eivät yleensä pysy kiinni hauraassa kaviossa. Modernit kengitystavat, kuten kenkien liimaus tai ns. hoof bootit voivat olla parempi vaihtoehto. Ruokinnalla pystytään auttamaan näitä lieviä HWSD-tapauksia jonkin verran, lähinnä kai sen takia että kavioaines ei ainakaan puutostilojen takia mene huonommaksi. Oireyhtymä on kuitenkin parantumaton ja hoito on vain oireiden lievittämistä.
HWSD:tä on löydetty ainoastaan connemaranponeilta. Teoriassa se olisi mahdollinen myös niillä roduilla joihin saa risteyttää connemaroja, lähinnä siis ratsuponeilla, mutta tiettävästi tapauksia ei ole löydetty. HWSD:tä löytyy ympäri maailman, se ei ole ilmeisestikään sidottu mihinkään tiettyyn maahan tai sukulinjaan. Irlannin connemarakantakirja vaatii oreilta HWSD-testin, mutta HWSD-kantajia ei suljeta pois jalostuksesta jotta rodun geenipooli ei supistuisi liikaa. Tällä hetkellä kantajia on noin 15-20 prosenttia ponikannasta.
Lähteet
Animal Genetics Inc.: Hoof Wall Separation Disease (HWSD)
Connemara Pony Breeders Society: Hoof Wall Separation Disease
Connemara Pony Research Group: FINLAND: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä (Hoof Wall Separation Syndrome [HWSS])
Logie, S: Hoof wall separation disease
Practical Horse Genetics: Hoof wall separation disease (HWSD)
Sandman, J: Hoof wall separation disease and the genetics of it in Connemara Pony
Suomen connemarayhdistys ry: Kavion irtoseinäisyysoireyhtymä, Hoof Wall Separation Syndrome (HWSD)
Wikipedia: Hoof wall separation disease
sunnuntaina, lokakuuta 28, 2018
Virtuaalihevosmaailman tulevaisuus?
Muutama vuosi sitten muistelin menneitä postauksessa Virtuaalimaailman lama – voiko sille edes tehdä mitään? Tuolloin oltiin ht.netissä (miten kivikautiselta sekin tuntuu nykyään!) huolissaan virtuaalimaailman lamasta, joka ei tuolloin kuitenkaan ollut mikään uusi asia. Olihan sitä ollut ilmassa jo vuosia. Esitin tuolloin oman mielipiteeni siitä, miksi virtuaalihevoset olivat niin suosittuja silloin 2000-luvun ensivuosikymmenellä ja miksi ne nykyään eivät ehkä niinkään. Nyt heräsin taas aiheeseen ja ajattelin pohtia ääneen miltä näyttää virtuaalihevostelun tulevaisuus.
No, ei välttämättä kovin hyvältä.
Tai ainakaan tämän meidän tunteman nykymuotoisen virtuaalihevosharrastuksen tulevaisuus ei ole mielestäni kovin ruusuinen. Sillä onhan tämä nyt aika vanhanaikaista, jos miettii. Varsinaisesti mikään ei ole radikaalisti muuttunut vajaassa 20 vuodessa, perusperiaatteiltaan virtuaalitallit ja -hevoset ja koko harrastus on hyvin samankaltaista kuin vuonna 2001. Hevosten sivut tehdään käsin, tallien sivut tehdään käsin, kisakutsut tehdään käsin, kisatulokset päivitetään hevosten sivuille käsin. Kun oikein miettii, tämä on tosi paljon käsityötä. Tai en minä tiedä muista, mutta ainakaan itse en ole hyvistä suunnitelmistani huolimatta saanut väkerrettyä minkäänlaista automatisoitua systeemiä yhtään mihinkään.
Eksyin nyt vähän sivupolulle, mutta jatketaan oikeaa asiaa. Väitänkin ettei vuonna 2001 tehty kisakutsu tai hevosen sivu eroa juurikaan vuoden 2018 samanlaisesta sivusta. Yksityiskohdissa voi olla eroja, mutta ei sen enempää. Toisaalta se ei ole välttämättä huono asia: monet asiat ovat vuosien kuluessa hioutuneet nykyiselle mallille yrityksen ja erehdyksen kautta. Harrastajat ovat huomanneet että kannattaa tehdä tämä ja tuo asia noin tai näin. Nämä asiat pitää löytyä kisakutsusta, nämä asiat hevosten sivuilta. Ei kukaan hyödy siitä, että alamme muuttaa toimivia metodeja vain muuttamisen vuoksi.
Silti tämä nykymuotoinen virtuaaliharrastus voi olla uudelle, mahdollisesti nuorelle tulokkaalle outo ja pelottavakin maailma. Sähköposti, nettisivut, aika alkaa ajaa näistä vähän ohitse. Kuten sanoin tuossa aiemmassa postauksessa, nykyään on Instagram, Twitter, YouTube, Tumblr, WhatsApp ja vaikka mitä muita palveluita, jotka ovat helpompia ja monelle varmasti luontaisempia valintoja kuin html-editori ja sähköposti. Niin että ei mikään ihme, jos ei uusia harrastajia ja varsinkaan nuorempaa polvea saada houkuteltua virtuaalihevosten pariin näillä meidän ehdoilla.
Mutta ei muuttuneet tekniikat poista sitä seikkaa, että ihmiset haluavat leikkiä, käyttää mielikuvitustaan, kirjoittaa, piirtää ja olla kiinnostuneita hevosista. Insta-talleista onkin puhuttu jo muutama vuosi, itse en ole oikein osannut niihin perehtyä (jos on vinkkejä näistä, latokaa kehiin) enkä tiedä millaisia ne oikeastaan ovat. Mahdollisesti muillakin alustoilla on vastaavia virtuaalitalleja ja -hevosia, voisin kuvitella että ainakin Tumblr voisi tarjota ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden.
Palaako virtuaalihevosharrastus niin sanotusti juurilleen, enemmän siihen tietynlaiseen roolipelaamiseen, jossa "oikeasti" oltiin hevosen- ja tallinomistajia, oli päiväkirjaa ja vastaavaa? Ehkä. Nykyinen harrastushan on tullut monilla aika kauas tästä, harrastus on kasvattamista, kilpailemista, laatuarvosteluita, ei niinkään tallinpitoa tai hevosenhoitoa edes mielikuvitustasolla. Kyllä, puhun myös itsestäni, eihän Ionicin touhu ole mitään sellaista, millä olisi varsinaisesti edes mielikuvituksessa mitään liittymäkohtaa oikeisiin hevosiin tai tallinpitoon, se on vain kasvattamista, uusia hevosia ja uusia varsoja uusista yhdistelmistä.
Ennustan, että nykymuotoinen virtuaaliharrastus tulee kuolemaan jollain aikavälillä kokonaan. Ei ehkä kovin nopeasti, koska meitä kovaksikeitettyjä fossiileita (lue: pahoin addiktoituneita harrastajia) on edelleen paljon ja varmasti pyöritämme tätä hommaa niin kauan kuin se vain on mitenkään järkevää. Mutta väistämättä harrastajia tulee putoamaan pois ja jossain vaiheessa ehkä toteamme harrastajia ja sitä kautta hevosia olevan liian vähän että olisi mitään järkeä jatkaa enää itsekään.
Tietenkin nykymuotoisessa virtuaalihevosharrastuksessa on niitä valonpilkahduksia, ettei sen tulevaisuus välttämättä ole niin synkkä kuin esitin. SPC ja sen kisasysteemi on erinomainen esimerkki tästä. Ehkä ja toivottavasti sen tyyppisiä "palveluita" tulee virtuaalimaailmaan enemmän tulevaisuudessa ja hyvä niin, koska automatisoitu systeemi sopii tällaiselle laiskalle.
Entäs minä itse sitten? No, varmasti tulen jatkamaan Ionicin ja Gin Ahaltekin kanssa niin kauan kuin se on jotenkin kivaa. Ehkä jatkan tuon fossiilin pyörittämistä yksikseni vielä sittenkin kun muita harrastajia ei enää ole, koska onhan se aina ollut sellainen ihan vain itselle tehtävä juttu. Ja eihän sitä tiedä, jos olen pahastikin väärässä kun näin pessimistisiä ennustuksia laadin. Ennustaminen on aina vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen varsinkin.
– S
No, ei välttämättä kovin hyvältä.
Tai ainakaan tämän meidän tunteman nykymuotoisen virtuaalihevosharrastuksen tulevaisuus ei ole mielestäni kovin ruusuinen. Sillä onhan tämä nyt aika vanhanaikaista, jos miettii. Varsinaisesti mikään ei ole radikaalisti muuttunut vajaassa 20 vuodessa, perusperiaatteiltaan virtuaalitallit ja -hevoset ja koko harrastus on hyvin samankaltaista kuin vuonna 2001. Hevosten sivut tehdään käsin, tallien sivut tehdään käsin, kisakutsut tehdään käsin, kisatulokset päivitetään hevosten sivuille käsin. Kun oikein miettii, tämä on tosi paljon käsityötä. Tai en minä tiedä muista, mutta ainakaan itse en ole hyvistä suunnitelmistani huolimatta saanut väkerrettyä minkäänlaista automatisoitua systeemiä yhtään mihinkään.
Eksyin nyt vähän sivupolulle, mutta jatketaan oikeaa asiaa. Väitänkin ettei vuonna 2001 tehty kisakutsu tai hevosen sivu eroa juurikaan vuoden 2018 samanlaisesta sivusta. Yksityiskohdissa voi olla eroja, mutta ei sen enempää. Toisaalta se ei ole välttämättä huono asia: monet asiat ovat vuosien kuluessa hioutuneet nykyiselle mallille yrityksen ja erehdyksen kautta. Harrastajat ovat huomanneet että kannattaa tehdä tämä ja tuo asia noin tai näin. Nämä asiat pitää löytyä kisakutsusta, nämä asiat hevosten sivuilta. Ei kukaan hyödy siitä, että alamme muuttaa toimivia metodeja vain muuttamisen vuoksi.
Silti tämä nykymuotoinen virtuaaliharrastus voi olla uudelle, mahdollisesti nuorelle tulokkaalle outo ja pelottavakin maailma. Sähköposti, nettisivut, aika alkaa ajaa näistä vähän ohitse. Kuten sanoin tuossa aiemmassa postauksessa, nykyään on Instagram, Twitter, YouTube, Tumblr, WhatsApp ja vaikka mitä muita palveluita, jotka ovat helpompia ja monelle varmasti luontaisempia valintoja kuin html-editori ja sähköposti. Niin että ei mikään ihme, jos ei uusia harrastajia ja varsinkaan nuorempaa polvea saada houkuteltua virtuaalihevosten pariin näillä meidän ehdoilla.
Mutta ei muuttuneet tekniikat poista sitä seikkaa, että ihmiset haluavat leikkiä, käyttää mielikuvitustaan, kirjoittaa, piirtää ja olla kiinnostuneita hevosista. Insta-talleista onkin puhuttu jo muutama vuosi, itse en ole oikein osannut niihin perehtyä (jos on vinkkejä näistä, latokaa kehiin) enkä tiedä millaisia ne oikeastaan ovat. Mahdollisesti muillakin alustoilla on vastaavia virtuaalitalleja ja -hevosia, voisin kuvitella että ainakin Tumblr voisi tarjota ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden.
Palaako virtuaalihevosharrastus niin sanotusti juurilleen, enemmän siihen tietynlaiseen roolipelaamiseen, jossa "oikeasti" oltiin hevosen- ja tallinomistajia, oli päiväkirjaa ja vastaavaa? Ehkä. Nykyinen harrastushan on tullut monilla aika kauas tästä, harrastus on kasvattamista, kilpailemista, laatuarvosteluita, ei niinkään tallinpitoa tai hevosenhoitoa edes mielikuvitustasolla. Kyllä, puhun myös itsestäni, eihän Ionicin touhu ole mitään sellaista, millä olisi varsinaisesti edes mielikuvituksessa mitään liittymäkohtaa oikeisiin hevosiin tai tallinpitoon, se on vain kasvattamista, uusia hevosia ja uusia varsoja uusista yhdistelmistä.
Ennustan, että nykymuotoinen virtuaaliharrastus tulee kuolemaan jollain aikavälillä kokonaan. Ei ehkä kovin nopeasti, koska meitä kovaksikeitettyjä fossiileita (lue: pahoin addiktoituneita harrastajia) on edelleen paljon ja varmasti pyöritämme tätä hommaa niin kauan kuin se vain on mitenkään järkevää. Mutta väistämättä harrastajia tulee putoamaan pois ja jossain vaiheessa ehkä toteamme harrastajia ja sitä kautta hevosia olevan liian vähän että olisi mitään järkeä jatkaa enää itsekään.
Tietenkin nykymuotoisessa virtuaalihevosharrastuksessa on niitä valonpilkahduksia, ettei sen tulevaisuus välttämättä ole niin synkkä kuin esitin. SPC ja sen kisasysteemi on erinomainen esimerkki tästä. Ehkä ja toivottavasti sen tyyppisiä "palveluita" tulee virtuaalimaailmaan enemmän tulevaisuudessa ja hyvä niin, koska automatisoitu systeemi sopii tällaiselle laiskalle.
Entäs minä itse sitten? No, varmasti tulen jatkamaan Ionicin ja Gin Ahaltekin kanssa niin kauan kuin se on jotenkin kivaa. Ehkä jatkan tuon fossiilin pyörittämistä yksikseni vielä sittenkin kun muita harrastajia ei enää ole, koska onhan se aina ollut sellainen ihan vain itselle tehtävä juttu. Ja eihän sitä tiedä, jos olen pahastikin väärässä kun näin pessimistisiä ennustuksia laadin. Ennustaminen on aina vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen varsinkin.
– S
sunnuntaina, lokakuuta 21, 2018
Ionicin National Show Horset
Tässä postauksessa esittelen Ionicin NSH:t.
© Bob Langrish
NSH:n kohtalo on toisaalta samanlainen kuin niin monen muunkin risteytysrodun: niitä on Ionicissa teetetty lähinnä sen takia, että voidaan. Että otetaan yhden rodun hevonen ja risteytetään se toisen rodun hevosella ja saadaan kolmatta rotua. Ei jalostaja koskaan voi vastustaa risteyttämistä... Mutta samalla NSH:n tilanne on kovin erilainen kuin monen muun risteytysrodun, se on tullut pysyäkseen.
Ensimmäinen NSH-kasvatti syntyi jo niinkin varhain kuin 2005 ja sen jälkeen niitä onkin syntynyt likimain vuosittain, ei suurta määrää mutta varsa tai pari. Valitettavasti niistä ensimmäisten vuosien kasvateista hankkiuduttiin eroon ja tämän hetken vanhimmat kantahevoset ovat ori Too Hot Zeal Ion (s. 2008) ja tamma Mingela Ion (s. 2009).
Koska kasvatus ei menneinä vuosina ole ollut erityisen mittavaa, tälläkin hetkellä melkoinen prosentti hevosista on ensimmäisen polven saddlebred-arabi-risteytyksiä. Lopuilla sitten onkin yleensä toinen vanhempi NSH ja toinen arabi, tai joissain tapauksissa saddlebred. Kahden NSH:n risteytyksiä ei taida olla enkä tiedä onko sellaisia ikinä tehtykään, sen verran meillä tuo kasvatus on nojannut kantarotujen käyttöön. Mutta nyt on tulossa myös ihan NSH+NSH-varsoja!
NSH:n jalostuksessa kävi pikku moka kymmenkunta vuotta sitten. Huomasin vasta vuonna 2012, että muutama vuosi sitten reaalimaailman NSH-yhdistys oli muuttanut jalostusohjesääntöä ja uuden säännön mukaan NSH:ssa tuli olla 50-99% arabiverta. Aikaisemmin vaatimus oli ollut 25-99%. Bloggasinkin tästä tuolloin otsikolla National Show Horsen jalostus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saddlebrediä ei voi yhdistää NSH:een, koska silloin arabiprosentti putoaa alle 50:n. Meillä sen sijaan oli tallissa hevosia, jotka olivat 3/4-saddlebredejä ja pelastin tilanteen tuolloin käyttämällä niille pelkästään arabeja. Nykyään pyrin pääasiassa teettämään veriprosentiltaan oikeita NSH:ita, yhdistän saddlebredin NSH:een vain harvoin. Teen tätä kuitenkin jonkin verran, lähinnä silloin kun itsestä tuntuu siltä että se on paras vaihtoehto. Tämä on toki vain ns. tilapäinen ratkaisu ja näiden hevosten varsat syntyvät arabeista, jolloin prosentit ovat taas kohdillaan.
NSH:lla on lieviä kuvaongelmia, koska oikeiden NSH:iden kuvia ei omista arkistoista löydy mitenkään mahdottomasti ja soveltaminen on välillä haastavahkoa. NSH on omissa mielikuvissani suorastaan äärikaunis rotu, yhdistää arabin ja saddlebredin parhaat puolet eli on siro, jalo ja näyttävä, mutta myös suoritushevonen. Etsipä siinä sitten kuvia, niin... Väriasiat eivät tee tätä yhtään helpommaksi, arabeilla ei toki erikoisvärejä ole, jos kimoa ei lasketa, saddlebredeillä sen sijaan on ainakin voikkoa ja tobianoa (olisi muitakin muttei Ionicissa).
Kuten tunnettua, NSH on askellajihevonen ja ARJ:ssa se on tervetullut saddlebredien luokkiin sekä saddleseatiin että varsinaisiin askellajiluokkiin. Meidänkin hevoset ovat jonkin verran kilpailleet ARJ:ssä ja haluankin mainita ainakin ori Too Russian Ionin, jolla on kolmisenkymmentä sijoitusta ARJ:stä. Tammoista Fatalii Ion, Aji Cristal Ion ja Too Snappy Ion ovat myös saalistaneet vähän enemmän kuin vain muutaman sijoituksen.
–S
© Bob Langrish
NSH:n kohtalo on toisaalta samanlainen kuin niin monen muunkin risteytysrodun: niitä on Ionicissa teetetty lähinnä sen takia, että voidaan. Että otetaan yhden rodun hevonen ja risteytetään se toisen rodun hevosella ja saadaan kolmatta rotua. Ei jalostaja koskaan voi vastustaa risteyttämistä... Mutta samalla NSH:n tilanne on kovin erilainen kuin monen muun risteytysrodun, se on tullut pysyäkseen.
Ensimmäinen NSH-kasvatti syntyi jo niinkin varhain kuin 2005 ja sen jälkeen niitä onkin syntynyt likimain vuosittain, ei suurta määrää mutta varsa tai pari. Valitettavasti niistä ensimmäisten vuosien kasvateista hankkiuduttiin eroon ja tämän hetken vanhimmat kantahevoset ovat ori Too Hot Zeal Ion (s. 2008) ja tamma Mingela Ion (s. 2009).
Koska kasvatus ei menneinä vuosina ole ollut erityisen mittavaa, tälläkin hetkellä melkoinen prosentti hevosista on ensimmäisen polven saddlebred-arabi-risteytyksiä. Lopuilla sitten onkin yleensä toinen vanhempi NSH ja toinen arabi, tai joissain tapauksissa saddlebred. Kahden NSH:n risteytyksiä ei taida olla enkä tiedä onko sellaisia ikinä tehtykään, sen verran meillä tuo kasvatus on nojannut kantarotujen käyttöön. Mutta nyt on tulossa myös ihan NSH+NSH-varsoja!
NSH:n jalostuksessa kävi pikku moka kymmenkunta vuotta sitten. Huomasin vasta vuonna 2012, että muutama vuosi sitten reaalimaailman NSH-yhdistys oli muuttanut jalostusohjesääntöä ja uuden säännön mukaan NSH:ssa tuli olla 50-99% arabiverta. Aikaisemmin vaatimus oli ollut 25-99%. Bloggasinkin tästä tuolloin otsikolla National Show Horsen jalostus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saddlebrediä ei voi yhdistää NSH:een, koska silloin arabiprosentti putoaa alle 50:n. Meillä sen sijaan oli tallissa hevosia, jotka olivat 3/4-saddlebredejä ja pelastin tilanteen tuolloin käyttämällä niille pelkästään arabeja. Nykyään pyrin pääasiassa teettämään veriprosentiltaan oikeita NSH:ita, yhdistän saddlebredin NSH:een vain harvoin. Teen tätä kuitenkin jonkin verran, lähinnä silloin kun itsestä tuntuu siltä että se on paras vaihtoehto. Tämä on toki vain ns. tilapäinen ratkaisu ja näiden hevosten varsat syntyvät arabeista, jolloin prosentit ovat taas kohdillaan.
NSH:lla on lieviä kuvaongelmia, koska oikeiden NSH:iden kuvia ei omista arkistoista löydy mitenkään mahdottomasti ja soveltaminen on välillä haastavahkoa. NSH on omissa mielikuvissani suorastaan äärikaunis rotu, yhdistää arabin ja saddlebredin parhaat puolet eli on siro, jalo ja näyttävä, mutta myös suoritushevonen. Etsipä siinä sitten kuvia, niin... Väriasiat eivät tee tätä yhtään helpommaksi, arabeilla ei toki erikoisvärejä ole, jos kimoa ei lasketa, saddlebredeillä sen sijaan on ainakin voikkoa ja tobianoa (olisi muitakin muttei Ionicissa).
Kuten tunnettua, NSH on askellajihevonen ja ARJ:ssa se on tervetullut saddlebredien luokkiin sekä saddleseatiin että varsinaisiin askellajiluokkiin. Meidänkin hevoset ovat jonkin verran kilpailleet ARJ:ssä ja haluankin mainita ainakin ori Too Russian Ionin, jolla on kolmisenkymmentä sijoitusta ARJ:stä. Tammoista Fatalii Ion, Aji Cristal Ion ja Too Snappy Ion ovat myös saalistaneet vähän enemmän kuin vain muutaman sijoituksen.
–S
sunnuntaina, lokakuuta 14, 2018
Ionicin newforestinponit
Newforestinponeista on tullut Ionicissa yllättäen vähintäänkin keskikokoinen rotu, poneja on tällä hetkellä parisenkymmentä. Tosin suunnilleen puolet niistä on ihan uusia ostoksia, kun Elen myi ponejaan pois ja sorruin sitten... vähän...
Jos ihan rehellinen olen, newforest ei ole koskaan ollut rotuna sillä tavalla... kiinnostava. Nätti poni, toki, yleinen ja tunnettu, mutta lopulta virtuaalimaailmassa se ei ole ollut vuosiin mitenkään erityisen yleinen. Mielestäni se on aina vähän kärsinyt tästä "tavallisen ja yleisen rodun" leimasta, kaikki tietävät newforestinponin, kun niitä Suomessakin on paljon. Käsi ylös, joka on joskus eläissään ratsastanut nyffillä! Niin, jopa minä joudun nostamaan käteni. Ja olihan rotu ymmärtääkseni varsin yleinen näky silloin aivan 2000-luvun alussa, sitä löytyi Liinulta ja Koululaaksosta ja Greymaskistakin, oletettavasti muiltakin talleilta ja todennäköisesti ainakin silloin tällöin on ollut pelkästään tai pääasiassa nyffeihin keskittyneitä kasvattajiakin. Mutta jotenkin viime vuosina nyffejä on osunut minun tutkaani harvakseltaan, varsinaisia siittoloita ei oikeastaan lainkaan. Toki tunnustan, etten ole kovinkaan hyvin perillä ponipiireistä noin yleisesti, joten minun tietooni ei välttämättä kannata tässä asiassa luottaa. Kertokaa siis jos olen väärässä ja ihan mieluusti kuulisin nyffikasvattajista, entisistä ja nykyisistä.
Miten sitten Ioniciin tuli nyffejä? Nnoh. Ensimmäinen poni oli tuontitamma Rosett's Lucetta GA, keksitty alkuvuodesta 2012. Ihan täyttä varmuutta ei ole, että miksi sen keksin, mutta epäilen sillä olleen jotakin tekemistä tuon NF-kuvia -sivuston kanssa. Se nimittäin taidettiin perustaa joskus tuolloin, se tarjoaa virtuaaliharrastajille suurehkon määrän vapaasti kopioitavia nf-kuvia. Minä ihastuin kuviin ja sitten niitä oli tietysti pakko saada omaankin käyttöön, joten siitä vain sitten poninkeksintään.
Lucetta onkin nykyisin meidän nyffilauman varsinainen kantatamma, siitä jäi meille 4 varsaa, kaikki eri oreista. Koska yhden ponin pohjalta on mahdotonta aloittaa yhtään sen pidempää jalostustyötä, olen keksinyt ja ostanut poneja lisää. En kovin aktiivisesti, nyffi ei ole mikään suuri kasvatusrotu, mutta nyt taannoin todella tuli ostettua kymmenkunta uutta ponia, kuten aiemmin mainitsin. Tällä hetkellä lauma onkin aika kiva suvullisesti, ponit ovat hyvin lyhytsukuisia, 0-3-polvisia ja, kiitos noiden Elenin ponien, sisäsiitos ei ole uhkana ihan heti. Nyffejä on satunnaisesti käytetty myös (virtuaalisten) ratsuponien kasvatuksessa, voisi toki käyttää enemmänkin jos vain pääsisi mielensä päälle siitä, aionko jatkaa rp-kasvatusta vai en.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että nyffi on tullut Ioniciin jäädäkseen!
– S
Jos ihan rehellinen olen, newforest ei ole koskaan ollut rotuna sillä tavalla... kiinnostava. Nätti poni, toki, yleinen ja tunnettu, mutta lopulta virtuaalimaailmassa se ei ole ollut vuosiin mitenkään erityisen yleinen. Mielestäni se on aina vähän kärsinyt tästä "tavallisen ja yleisen rodun" leimasta, kaikki tietävät newforestinponin, kun niitä Suomessakin on paljon. Käsi ylös, joka on joskus eläissään ratsastanut nyffillä! Niin, jopa minä joudun nostamaan käteni. Ja olihan rotu ymmärtääkseni varsin yleinen näky silloin aivan 2000-luvun alussa, sitä löytyi Liinulta ja Koululaaksosta ja Greymaskistakin, oletettavasti muiltakin talleilta ja todennäköisesti ainakin silloin tällöin on ollut pelkästään tai pääasiassa nyffeihin keskittyneitä kasvattajiakin. Mutta jotenkin viime vuosina nyffejä on osunut minun tutkaani harvakseltaan, varsinaisia siittoloita ei oikeastaan lainkaan. Toki tunnustan, etten ole kovinkaan hyvin perillä ponipiireistä noin yleisesti, joten minun tietooni ei välttämättä kannata tässä asiassa luottaa. Kertokaa siis jos olen väärässä ja ihan mieluusti kuulisin nyffikasvattajista, entisistä ja nykyisistä.
Miten sitten Ioniciin tuli nyffejä? Nnoh. Ensimmäinen poni oli tuontitamma Rosett's Lucetta GA, keksitty alkuvuodesta 2012. Ihan täyttä varmuutta ei ole, että miksi sen keksin, mutta epäilen sillä olleen jotakin tekemistä tuon NF-kuvia -sivuston kanssa. Se nimittäin taidettiin perustaa joskus tuolloin, se tarjoaa virtuaaliharrastajille suurehkon määrän vapaasti kopioitavia nf-kuvia. Minä ihastuin kuviin ja sitten niitä oli tietysti pakko saada omaankin käyttöön, joten siitä vain sitten poninkeksintään.
Lucetta onkin nykyisin meidän nyffilauman varsinainen kantatamma, siitä jäi meille 4 varsaa, kaikki eri oreista. Koska yhden ponin pohjalta on mahdotonta aloittaa yhtään sen pidempää jalostustyötä, olen keksinyt ja ostanut poneja lisää. En kovin aktiivisesti, nyffi ei ole mikään suuri kasvatusrotu, mutta nyt taannoin todella tuli ostettua kymmenkunta uutta ponia, kuten aiemmin mainitsin. Tällä hetkellä lauma onkin aika kiva suvullisesti, ponit ovat hyvin lyhytsukuisia, 0-3-polvisia ja, kiitos noiden Elenin ponien, sisäsiitos ei ole uhkana ihan heti. Nyffejä on satunnaisesti käytetty myös (virtuaalisten) ratsuponien kasvatuksessa, voisi toki käyttää enemmänkin jos vain pääsisi mielensä päälle siitä, aionko jatkaa rp-kasvatusta vai en.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että nyffi on tullut Ioniciin jäädäkseen!
– S
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2018
RL: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Tämä teksti jatkaa samalla linjalla WFFS:n ja HERDA:n esittelyiden kanssa. Tällä kertaa käsittelyvuorossa on arabeilla esiintyvä lavender foal syndrome (LFS).
(kuvan hevonen ei liity LFS:ään mitenkään)
Kuten HERDA ja WFFS, LFS on myös perinnöllinen, yhdestä geenivirheestä aiheutuva sairaustila. Se on näiden tavoin resessiivinen, hevonen voi kantaa yksinkertaista LFS-virhettä ja on itse täysin terve, mutta jos kaksi tällaista hevosta risteytetään, varsalla on 25% todennäköisyys saada geenivirhe molemmilta vanhemmilta, jolloin sillä on LFS. Mutatoitunut geeni on MYO5A. Joskus LFS:n sijaan käytetään termiä coat color dilution lethal (CCDL).
LFS-varsan ehkä parhain tuntomerkki on sen väri: karva on usein vaaleaa, vaaleanpunertavan tai laventelin sävyistä, toisinaan hopeansävyistä tai harmahtavaa. Jotkut varsat voivat olla melko normaalin sävyisiä tai näyttää vaaleahkolta raudikolta, joten väri ei ole sataprosenttisen varma merkki LFS:stä. Pelkkä erikoinen väri ei olisi ongelma, mutta geenivirhe aiheuttaa jonkinlaisen kehitysvaurion aivoissa ja neurologisia ongelmia. Varsalla on ongelmia jaloilleen nousemisen kanssa eikä se välttämättä pysty siihen lainkaan. Lisäksi sen jalka-, selkä- ja kaulalihakset kouristelevat, kouristusten yhteydessä voi esiintyä ilmeisen hallitsemattomia jalkojen liikkeitä. Monet lähteet mainitsevat myös vaikean synnytyksen, joka voi johtua siitä että LFS-varsat ovat syntyessään melko suurikokoisia. Parannuskeinoa ei ole ja varsat lopetetaan mahdollisimman nopeasti, koska ne eivät missään tapauksessa ole elinkelpoisia.
LFS:ää esiintyy arabeilla ja arabiristeytyksillä, yleisin se on egyptiläislinjaisilla. Ensimmäiset tiedossa olevat havainnot LFS:stä ovat ilmeisestikin 50-luvulta. 2000-luvun puolella sille on onnistuttu kehittämään geenitesti, jolla pystytään selvittämään LFS:n kantajat.
Lähteet
A. Bierman, A. J. Guthrie, C. K. Harper: Lavender foal syndrome in Arabian horses is caused by a single‐base deletion in the MYO5A gene
Animal Genetics Inc: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Arabian Horse Association: Lavender Foal Syndrome (LFS)/Coat Color Dilution Lethal (CCDL)
Wikipedia: Lavender foal syndrome
(kuvan hevonen ei liity LFS:ään mitenkään)
Kuten HERDA ja WFFS, LFS on myös perinnöllinen, yhdestä geenivirheestä aiheutuva sairaustila. Se on näiden tavoin resessiivinen, hevonen voi kantaa yksinkertaista LFS-virhettä ja on itse täysin terve, mutta jos kaksi tällaista hevosta risteytetään, varsalla on 25% todennäköisyys saada geenivirhe molemmilta vanhemmilta, jolloin sillä on LFS. Mutatoitunut geeni on MYO5A. Joskus LFS:n sijaan käytetään termiä coat color dilution lethal (CCDL).
LFS-varsan ehkä parhain tuntomerkki on sen väri: karva on usein vaaleaa, vaaleanpunertavan tai laventelin sävyistä, toisinaan hopeansävyistä tai harmahtavaa. Jotkut varsat voivat olla melko normaalin sävyisiä tai näyttää vaaleahkolta raudikolta, joten väri ei ole sataprosenttisen varma merkki LFS:stä. Pelkkä erikoinen väri ei olisi ongelma, mutta geenivirhe aiheuttaa jonkinlaisen kehitysvaurion aivoissa ja neurologisia ongelmia. Varsalla on ongelmia jaloilleen nousemisen kanssa eikä se välttämättä pysty siihen lainkaan. Lisäksi sen jalka-, selkä- ja kaulalihakset kouristelevat, kouristusten yhteydessä voi esiintyä ilmeisen hallitsemattomia jalkojen liikkeitä. Monet lähteet mainitsevat myös vaikean synnytyksen, joka voi johtua siitä että LFS-varsat ovat syntyessään melko suurikokoisia. Parannuskeinoa ei ole ja varsat lopetetaan mahdollisimman nopeasti, koska ne eivät missään tapauksessa ole elinkelpoisia.
LFS:ää esiintyy arabeilla ja arabiristeytyksillä, yleisin se on egyptiläislinjaisilla. Ensimmäiset tiedossa olevat havainnot LFS:stä ovat ilmeisestikin 50-luvulta. 2000-luvun puolella sille on onnistuttu kehittämään geenitesti, jolla pystytään selvittämään LFS:n kantajat.
Lähteet
A. Bierman, A. J. Guthrie, C. K. Harper: Lavender foal syndrome in Arabian horses is caused by a single‐base deletion in the MYO5A gene
Animal Genetics Inc: Lavender Foal Syndrome (LFS)
Arabian Horse Association: Lavender Foal Syndrome (LFS)/Coat Color Dilution Lethal (CCDL)
Wikipedia: Lavender foal syndrome
maanantaina, lokakuuta 08, 2018
Esittelyn arvoisia uusia tulokkaita
Siitä on reilu vuosi, kun viimeksi esittelin joitain uusia hevosia. Meille syntyy vuosittain tolkuttomasti varsoja, puhumattakaan nyt tuonti- ja ostohevosista, ja nämä kaikki ovat tietenkin aina loistavia yksilöitä, mutta syystä tai toisesta sieltä loistavien yksilöiden seasta nousee aina muutamia ihan lemppareita. Tässä pieni katsaus niihin.
ara-app-t. Romantikk Ion
Romantikkin isä Thaz Exotikk mainittiinkin jo edellisessä postauksessa, kantakirjaori ja kaikkea plus tietysti muutenkin suosikki. No, ei kai tytär voi olla mitään muuta kuin suosikki jo ihan pelkästään isänsä takia? Ikävän kuvaton vielä.
budj-t. Priton Nidalee
Tosi tuore hankinta, kaksipolvinen budjonnytamma. Tässä myös osuu kaikki kohdilleen: suku on erinomainen meille, nimi on tosi kiva ja sitten vielä koulupainotteinen, taitaa olla tällä hetkellä ainoa koulu-budjonny, muut ovat este- ja kenttäpainotteisia. Ja sitten tämän isä! Arvostelin sen taannoin VSN:ssä ja rakastuin totaalisesti. Kaula, etuosa, runko ja takaosa ovat lähestulkoon täydelliset minun silmiini, ikävä vain että etuset ovat sen verran koukussa että oli pakko antaa kakkonen niistä ja sitten en yleensä anna CH:ta tai RCH:ta. Taistelin pitkään itseni kanssa, ajattelin että jos joku tulee kyseenalaistamaan palkintopäätökseni, väitän olevani kierosilmäinen ja etten sen takia huomannut vääriä jalkoja (en kyllä ole, mutta mistäs sen muut tietää?). Mutta ei kyennyt silti. Ihan hirveät paineet löytää Nidaleelle maailman täydellisin kuva jostain.
exm-o. Cefnmoor Spike
Suvullisia exmooreja ei ole tarjolla kuin mutaa marraskuussa, joten pitäähän ne korjata talteen jos sattuu tulemaan vastaan. Spiken tapauksessa lisäviehätystä lisää myös se, että oriilla on jokaisesta SPC-lajista Supreme Champion titteli ja sitten tietysti Elite Allround.
fell-t. Nerywick Lady Stardust
Voisin oikeastaan kirjoittaa felleistäkin samalla tavoin kuin exmooreista: ei ole tarjolla kovin runsaasti. Niinpä suvullinen tamma vieraasta suvusta oli hieno löytö. Nimeä hinkattiin jonkin aikaa kasvattajan ja oriinomistajan kanssa, mutta löytyi onneksi se täydellinen.
hackneyponi-o. Bristol Ion ja t. Bridony Ion
Ja sama laulu hackneyponin kanssa! Nämä ovat omia kasvatteja omista tammoista, mutta isäori on muualta. Molemmat ovat niittäneet jo kunniaa ja ruusukkeita myös SPC:ssä.
RMH-t. Night Owl Hazard
Aivan tuore hankinta tämäkin, kiva yksipolvinen rocky-tamma. Varmasti tulee olemaan äärimmäisen tärkeä siitostamma! Ja lisäksi tuo nimi tuppaa vähän naurattamaan.
kisber-t. PP's Vivianna
Mitäpä ei Ponipallerosta löytyisi! Veeran tammasta ja meidän oriista syntyneellä kisber-tammalla on kaksi polvea sukua ja ainoastaan ii. on varsinaisesti meidän oma tuonti, muut kantavanhemmat ovat muualta.
lipizza-tammat Aquamarina ja Themidora
Joo, mä tiedän. Minun piti näistä lipizzoista luopua. Siltähän tämä näyttääkin, kun keksin kaksi suvutonta tammaa lisää...
mecklenburg-o. Berater des Ions
Ensinnäkin: valjakkopainotteinen puoliverinen. Ei mikään turhan yleinen näky Ionicissa. Sääli. Valjakkokuva vieläpä, ei niitäkään kovin paljon ole. Taisi olla ensimmäinen mecklenburg-kasvattikin ikinä. Ja jostain syystä päätin tämän kanssa käyttää virtuaalikoirille (dobermanneja oli eka pentue) keksimääni des Ions -tunnusta, en kyllä yhtään tiedä että miksi.
mft-o. Mustang's Sleepy Walking, o. Roy Creek Hurricane GA ja t. Ozark's Heartbeat Jenny
Foxtrottereiden tilanteesta olen rutissut vuosikausia, mutta viime aikoina olen rutissut vähemmän ja tehnyt enemmän asioiden parantamiseksi. Kyllähän tätä on siis suunniteltu, että lisää hevosia pitää ostaa ja keksiä, mutta olen aina sanonut ettei hyväkään suunnittelu paranna sitä tekopuolta pätkääkään. Mutta nyt siis on jotakin ihan tehty ja voin taputella itseäni harteille.
morgan-t. Sault Ste Marie Ion
Tuo suku! Tuo nimi!
sh-o. Ionin Suojeluskuntalainen
Tämä on näitä tänä vuonna syntyneitä suomenhevosia, jotka kaikki saavat nimensä sisällissota-aiheen mukaan. No, tämän nimi ei ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä, aika ns. helppo. Mikä tästä oriista tekee merkittävän on ensiksikin tuo kuva. Voiko olla ihanampaa? Ei. Ja sitten en tiedä mikä tässä nyt oikein kävi, mutta sain päähäni ilmoittaa tämän raveihin yhden toisen kolmivuotiaan kanssa. Suojis polveutuu ihan täysin ratsusuvusta, mutta ei se kai menoa haittaa, suomenhevonenhan on tunnetusti monipuolisuusihme. Saa nähdä millainen tykki tästä radoille vielä tuleekaan.
–S
ara-app-t. Romantikk Ion
Romantikkin isä Thaz Exotikk mainittiinkin jo edellisessä postauksessa, kantakirjaori ja kaikkea plus tietysti muutenkin suosikki. No, ei kai tytär voi olla mitään muuta kuin suosikki jo ihan pelkästään isänsä takia? Ikävän kuvaton vielä.
budj-t. Priton Nidalee
Tosi tuore hankinta, kaksipolvinen budjonnytamma. Tässä myös osuu kaikki kohdilleen: suku on erinomainen meille, nimi on tosi kiva ja sitten vielä koulupainotteinen, taitaa olla tällä hetkellä ainoa koulu-budjonny, muut ovat este- ja kenttäpainotteisia. Ja sitten tämän isä! Arvostelin sen taannoin VSN:ssä ja rakastuin totaalisesti. Kaula, etuosa, runko ja takaosa ovat lähestulkoon täydelliset minun silmiini, ikävä vain että etuset ovat sen verran koukussa että oli pakko antaa kakkonen niistä ja sitten en yleensä anna CH:ta tai RCH:ta. Taistelin pitkään itseni kanssa, ajattelin että jos joku tulee kyseenalaistamaan palkintopäätökseni, väitän olevani kierosilmäinen ja etten sen takia huomannut vääriä jalkoja (en kyllä ole, mutta mistäs sen muut tietää?). Mutta ei kyennyt silti. Ihan hirveät paineet löytää Nidaleelle maailman täydellisin kuva jostain.
exm-o. Cefnmoor Spike
Suvullisia exmooreja ei ole tarjolla kuin mutaa marraskuussa, joten pitäähän ne korjata talteen jos sattuu tulemaan vastaan. Spiken tapauksessa lisäviehätystä lisää myös se, että oriilla on jokaisesta SPC-lajista Supreme Champion titteli ja sitten tietysti Elite Allround.
fell-t. Nerywick Lady Stardust
Voisin oikeastaan kirjoittaa felleistäkin samalla tavoin kuin exmooreista: ei ole tarjolla kovin runsaasti. Niinpä suvullinen tamma vieraasta suvusta oli hieno löytö. Nimeä hinkattiin jonkin aikaa kasvattajan ja oriinomistajan kanssa, mutta löytyi onneksi se täydellinen.
hackneyponi-o. Bristol Ion ja t. Bridony Ion
Ja sama laulu hackneyponin kanssa! Nämä ovat omia kasvatteja omista tammoista, mutta isäori on muualta. Molemmat ovat niittäneet jo kunniaa ja ruusukkeita myös SPC:ssä.
RMH-t. Night Owl Hazard
Aivan tuore hankinta tämäkin, kiva yksipolvinen rocky-tamma. Varmasti tulee olemaan äärimmäisen tärkeä siitostamma! Ja lisäksi tuo nimi tuppaa vähän naurattamaan.
kisber-t. PP's Vivianna
Mitäpä ei Ponipallerosta löytyisi! Veeran tammasta ja meidän oriista syntyneellä kisber-tammalla on kaksi polvea sukua ja ainoastaan ii. on varsinaisesti meidän oma tuonti, muut kantavanhemmat ovat muualta.
lipizza-tammat Aquamarina ja Themidora
Joo, mä tiedän. Minun piti näistä lipizzoista luopua. Siltähän tämä näyttääkin, kun keksin kaksi suvutonta tammaa lisää...
mecklenburg-o. Berater des Ions
Ensinnäkin: valjakkopainotteinen puoliverinen. Ei mikään turhan yleinen näky Ionicissa. Sääli. Valjakkokuva vieläpä, ei niitäkään kovin paljon ole. Taisi olla ensimmäinen mecklenburg-kasvattikin ikinä. Ja jostain syystä päätin tämän kanssa käyttää virtuaalikoirille (dobermanneja oli eka pentue) keksimääni des Ions -tunnusta, en kyllä yhtään tiedä että miksi.
mft-o. Mustang's Sleepy Walking, o. Roy Creek Hurricane GA ja t. Ozark's Heartbeat Jenny
Foxtrottereiden tilanteesta olen rutissut vuosikausia, mutta viime aikoina olen rutissut vähemmän ja tehnyt enemmän asioiden parantamiseksi. Kyllähän tätä on siis suunniteltu, että lisää hevosia pitää ostaa ja keksiä, mutta olen aina sanonut ettei hyväkään suunnittelu paranna sitä tekopuolta pätkääkään. Mutta nyt siis on jotakin ihan tehty ja voin taputella itseäni harteille.
morgan-t. Sault Ste Marie Ion
Tuo suku! Tuo nimi!
sh-o. Ionin Suojeluskuntalainen
Tämä on näitä tänä vuonna syntyneitä suomenhevosia, jotka kaikki saavat nimensä sisällissota-aiheen mukaan. No, tämän nimi ei ole ehkä sieltä parhaimmasta päästä, aika ns. helppo. Mikä tästä oriista tekee merkittävän on ensiksikin tuo kuva. Voiko olla ihanampaa? Ei. Ja sitten en tiedä mikä tässä nyt oikein kävi, mutta sain päähäni ilmoittaa tämän raveihin yhden toisen kolmivuotiaan kanssa. Suojis polveutuu ihan täysin ratsusuvusta, mutta ei se kai menoa haittaa, suomenhevonenhan on tunnetusti monipuolisuusihme. Saa nähdä millainen tykki tästä radoille vielä tuleekaan.
–S
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)