torstaina, toukokuuta 24, 2012

VSN-näyttelyistä pohdintaa

Minulla on pahoja dilemmoja VSN-näyttelyiden kanssa.

Näyttelyiden järjestäminen on niin mukavaa ja aivan järjettömän helppoa, kun on itse tuomari: tekee kutsun, merkitsee itsensä tuomaroimaan kaikki luokat ja ilmoittaa VSN:n kalenteriin. Ei meilailua, ei odottelua, ei kieltäytymisiä!

Mutta kutsun saaminen valmiiksi vaatii paljon aivotyötä. Mille roduille haluaisin tällä kertaa järjestää näyttelyt? Jonkin tietyn maan tai maanosan roduille? Tai ehkä niille kaikille the-ultimate-lempiroduilleni (mitkähän nekin tänään ovat?)? Jollekin tietylle roturyhmälle, kuten vaikka puoliverisille tai arabeille ja arabiristeytysroduille? Harvinaisille? Se on aina hyvä vaihtoehto ja pitäähän harvinaisten omistajille järjestää mahdollisuus kilpailuttaa niitä omia rotujaan näyttelyissä. Vai kenties yleisille? VSN on vielä niin tuore juttu, että sitä on ihan paikallaan vähän "markkinoida" ja parhaiten se pääsee suuren yleisön tietoisuuteen, kun on paljon toimintaa yleisille roduille: puoliverisille ja arabeille, welshitkin voitaneen laskea tähän joukkoon. Lisäksi noita mainittuja rotuja on kiva tuomaroida. Järjestäisin suomenhevosnäyttelyitäkin, jos ymmärtäisin niiden rakenteesta mitään.

Entäs sitten luokkamäärä? Olisi kiva, jos näyttelyissä olisi paljon luokkia, niin saataisiin mukaan vaikka kaikki harvinaiset ja muutama yleisempikin rotu. Toisaalta sitten taas sallitun maksimin eli 14 luokan tuomaroimisessa on kieltämättä puuhaa toviksi vaikka VSN-tuomarointi onkin aika nopeaa verrattuna moneen muuhun tuomarointiin, jota virtuaaliurani aikana olen tehnyt. Tietysti 14 luokkaa menee, jos ne ovat pieniä, mutta milläs senkin ennustaa? Viimeisimmissä näyttelyissä tuli knabstrup-tammojen luokkan täydet 10 hevosta! Olin pudottaa leukani polviin, mutta se oli positiivinen yllätys. Toisaalta sitten taas yksi luokka kutistui seitsemästä hevosesta kolmeen hevoseen, kun neljän sivut eivät toimineet. Edellisellä kerralla trakehnertammojen luokka oli ääriään myöten täynnä, tänään vain 3 hevosta ja niistäkin yksi hylättiin. Tarinan opetus onkin, ettei koskaan voi tietää miten noiden luokkien kanssa käy. Tai no, se on aika varma, että jos järjestää pelkästään murgenhevosille luokan, niin siihen ei tungosta ole. Muttei siitä ole mitään iloakaan kenellekään.

Ja kyllä muuten välillä harmittaa kun tajuaa taas kerran järjestäneensä näyttelyt vaikka mille hienoille roduille ja omassa tallissa pyörisi tusinoittain näyttelykelpoisia hevosia, mutta kun itse olen tuomari, niin siellähän saavat pyöriä. Ei asiaa näihin näyttelyihin. Silloin (harvoin) kun muut järjestävät näyttelyitä, ei ole luokkia ylipäänsä niille roduille joita meiltä löytyy tai jos onkin vaikka joku puoliveri- tai arabiluokka, niin täynnähän ne ovat ennen kuin ehdin sanoa "Minkähän hevosen tällä kertaa ilmoittaisin mukaan?". Tosin mitä muuta voi odottaa kun käyn VSN:n kalenterissa katsomassa yleensä vain sen, että joko uusin oma kisakutsu on sinne päivittynyt? Ja lisäksi vielä aika usein viime aikoina olen lupautunut itse tuomaroimaan näitä muiden näyttelyiden luokkia, kun onhan se nyt tuomarin hommaa tuomaroida.

Noo, ehkä se vielä tästä ajan mittaan. Näen päiväunia siitä, että VSN:stä tulee muinaista NJ:tä suositumpi ja tuomareita on paljon ja näyttelyitä halutaan järjestää vaikka joka päivälle ja homma toimii oikein hienosti ja minä opin vielä tarkkailemaan sitä kalenteria. Sitä päivää odotellessa...

- Gin

5 kommenttia:

Tuire kirjoitti...

Hei miten ois ensi kerralla piirrettyjen näyttelyt? Ihan samalla tavallahan nekin VSN:ssä arvostellaan, joten ei tarvitse tietää siitä piirrosten arvostelusta mitään (:

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Uskaltaisikohan sitä? Mutta niissäkin täytyisi luokkia rajoittaa, kun ei mitään sellaisia rotuja saisi tulla mukaan, mitä en osaa tuomaroida... Mitkäs olisivat hyviä rotuja, joita on piirrostalleilla paljon?

Tuire kirjoitti...

Niin joo, se roturajaus on tietty hieman pulmallinen, kun miekään en kyllä yhtään tiedä minkälaisia rotuvalikoimaa muilla on. Itseltä löytyy vain nuo kolme yksilöä, joilla kehtaa osallistua (ja nekin ihan eri rotuja: ox, qh ja she).

Toisaalta onko kovin paha vain kokeilla, miten niitä osallistujia tulee? En muista mitkä rodut sinulta ei onnistu, joten en tiedä onko esimerkiksi lämminveriset liian laaja rotukirjo (silloin ainakin suokit jää pois).

Toisaalta en tiedä, onko kiellettyä yksinkertaisesti rajata joku rotu pois luokasta? Onhan se toki harmillista, jos niin tekee, mutta jos toinen vaihtoehto on se, ettei tule koko näyttelyä/luokkaa, niin ainakin minusta tuo olisi ihan ok vaihtoehto. Riippuu tietty ihan siitä, kuinka moni rotu esim. kaikki hevoset -ryhmästä joutuisi hyllylle.

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Juu, katselinkin tuossa menneitä VSN:iä piirretyille ja totesin, että aika sekalaista seurakuntaa löytyy. Voisin periaatteessa selvitä hengissä luokista nimeltä "lämminveriset, muttei ravurit" tai "harvinaiset hevoset, muttei kylmäveriset" tai "ponit, muttei shettiksiä, issikoita tai vuoniksia, russit omalla vastuulla". Tarttee miettiä, ei yhtään huono idea kyllä.

Mirage kirjoitti...

Eikun vaan järkkäämään myös piirretyille näyttelyt! Roturajauksen voi tehtä myös niin että sulkee pois rotuja juurikin noin kuin laitoit esimerkin. Kunhan on selkeästi mainittu niin ei pitäisi mitään ongelmaa olla kenelläkään.