tiistaina, maaliskuuta 12, 2013

Laukkakilpailemisen viehätys

Olen miettinyt useampaankin otteeseen, että mikä tuossa laukkamaailmassa on sellaista, että siellä jaksaa kilpailla ja järjestää kilpailuja hyvinkin aktiivisesti, mutta muiden lajien kisoihin osallistuminen on niin vastenmielistä, ettei sitä juuri välitä tehdä. Eikä ravipuolikaan jaksa hirveästi houkutella.
Keksin seuraavia syitä:
- realistisuus kisamäärissä ja kilpailuttamisessa
- kilpauran nousujohteisuus
- ei massakisaamista
- hevosten yksilöllinen kohtelu
- lähtöihin mahtuu yleensä
- hevonen on joskus valmis, kisauraa ei kannata jatkaa loputtomiin
- todelliset huippuhevoset ovat harvassa
- huippuhevosta ei määritellä sijoitusmäärän perusteella
- suurkilpailut, prepit ja suhteutetut arvonnat
- voittosummat

Tuosta laukkakilpailuttamisen realistisuudesta ja järkevistä kisamääristä on ollut aikaisemmin blogissa paljonkin puhetta. Laukkahevosia nyt vain ei kilpailuteta sadoissa starteissa ja kaikissa mahdollisissa lähdöissä, mihin se vain mahtuu mukaan. Mitä olen katsellut noita reaalimaailman laukkahevosia, niin varsinkin monen huippuhevosen ura on saattanut loppua esimerkiksi kymmenen startin jälkeen. Parikymmentä starttia on ihan normaalia, joillain oli päälle 40 starttia, mutta sileän laukkaajissa ei toistaiseksi tullut vastaan sellaisia, joilla olisi kovin paljon tätä enemmän lähtöjä. Joitain harvoja poikkeuksia tietenkin voi olla, mutta niinhän joka asiassa. Risuilla tilanne on vähän toinen, siellä kilpailutetaan enemmän ja jollain estelaukkaajalla oli peräti 100 starttia. Mutta kuitenkin lähtömäärät ovat suht vähäisiä hevosta kohti ja samaa linjaa noudatellaan virtuaalisessa laukkamaailmassakin.

Tämä, kuten aika moni noista muistakin listatuista kohdista johtaa alkujaan siihen, että laukkapuolella hyvä hevonen määritellään perin toisella tavalla kuin muissa lajeissa. Hyvän laukkahevosen määrittää taso, jonka se on voittanut, voitto- ja sijoitusprosentit, sekä jossain määrin palkintosumma ja arvokisavoitot ja -sijoitukset. Voitto- ja sijoitusprosentti ovat siitä vekkuleita asioita, että niitä ei voi parantaa kilpailemalla enemmän. Yleensä ne päinvastoin heikkenevät, ellei nyt satu kohdalle tosi hyvä arpaonni. Tämä puolestaan johtaa siihen, että hevosen kilpailuttaminen kannattaa lopettaa joskus, silloin kun sen prosentit ja statistiikka näyttävät hyviltä. Jos laskettaisiin pelkkä voittojen tai sijoitusten lukumäärä, hevosia kannattaisi kilpailuttaa ikuisesti.

Ei laukkamaailmassakaan aina osu tuuri kohdalle, mutta sitten jos osuu, voi käsissä olla todellinen helmi, jotain todella harvinaista ja oikeasti hyvä ja hehkuttamisen arvoinen hevonen. Ja koska suhteutetuissa kilpailuissa ne edelliset startit ja statistiikka merkitsevät, ei menestys ole aina satunnaista. Erinomaisesti menestynyt laukkahevonen on jotain sellaista, mitä ei kaikilla todellakaan ole.

Jos sitä verrataan vaikka johonkin KRJ I-laatuarvostelupalkintoon, niin sellaisenhan saa käsittääkseni kuka tahansa, joka vain viitsii nähdä tarvittavan verran vaivaa. Hankkii loistavan kuvan (ei vaadi paljon mitään, esimerkiksi Bob Langrishilta löytyy hyviä kuvia rakenteellisesti korrekteista hevosista), kilpailee maksimipisteisiin vaadittavan määrän sekä hevosella, sen vanhemmilla että varsoilla. Tästäkin on puhuttu, ihan kuka tahansa saa vaikka 1000 sijoitusta hevoselleen, kun jaksaa kilpailla tarpeeksi. Se on pelkkää todennäköisyyslaskentaa, ne sijoitukset tulevat jossain vaiheessa. Huonolla tuurilla 60 sijoitukseen vaaditaan (satoja)tuhansia kilpailuja, mutta hei, mitä ei laatispisteiden eteen tekisi? Luonnekuvauksen kirjoittaminen, päiväkirjan kirjoittaminen, valmennukset, tarinakisat, näihin vaaditaan vain kirjoittamista. Ja tadaa, KRJ-I hevonen on valmis! Tietysti tämä on etu siinä mielessä, että menestykseen voi itse vaikuttaa, se ei ole sattumanvaraista kuten laukkamenestys. Kovasta työstä siis saa palkinnon, se on tietysti oikeutettua, mutta jos minulta kysytään, myös vähän tylsää, koska se on niin ennalta-arvattavaa. Mutta kukin tyylillään.

Myös laukkahevosen uran nousujohteisuudesta on Gin kirjoittanut. Kaikki aloittavat pohjalta ja lähtevät siitä etenemään ylöspäin, osa oman menestyksen voimin, osa suvun siivittämänä. Koska voitto on se, jonka avulla päästään tasoilla ylöspäin, jokainen startti merkitsee. En tiedä millainen muilla laukkaharrastajilla on systeemi, mutta meidän hevoset kilpailevat yleensä vain yhden startin kerrallaan. Edellisestä kisasta odotetaan tulokset ennen kuin hevonen ilmoitetaan seuraavaan.

Tästä päästään seuraaviin kohtiin eli massakisaamisen puuttumiseen ja hevosten yksilölliseen kilpailuttamiseen. Luin joskus jostain ht.netin topicista, että perinteisissä ratsastuslajeissa kilpailevilla on jonkinlainen osallistujalista, jonka he vain kopioivat kisakutsuun. Ilmeisesti he siis eivät katso lainkaan kisailmoja tehdessään sitä hevosta. Se joka kisaa 140 sentin esteitä, ilmoitetaan kaikkiin 140 sentin luokkiin riippumatta siitä, milloin se on kilpaillut viimeksi tai miten pärjännyt. Toisaalta, eipä moiseen riitä aikakaan, jos kilpailee sadoissa luokissa.

Meillä ainakin laukkakilpailuihin ilmoittautuminen on hyvin toisenlaista. Hevoslistauksista näkee hevosen perustiedot eli rodun, sukupuolen, iän, tason, erikoistumismatkan ja -ratapohjan (nämä kaksi viimeistä ovat tärkeitä vain täysiverisellä). Kun saan eteeni uuden kisakutsun, johon pitää ilmoittaa hevosia, katson sen läpi lähtö kerrallaan ja etsin jokaiseen lähtöön mahdollisesti sopivat hevoset. Hevoslistauksesta näen heti, mitä hevosta kannattaa edes harkita ja mitä ei. Jos nuo perusasiat täsmäävät, vilkaisen hevosen sivun. Saatan huomata, että hevonen on juuri kilpaillut tai siltä puuttuu viimeisin tulos, joten en ilmoita sitä seuraavaan lähtöön. Tai ehkä hevonen on muutamassa viime startissa juossut huonosti juuri tällä matkalla tai muuten vain pärjännyt kehnosti viime aikoina, jolloin saatan jättää sen vähäksi aikaa kilpailutauolle tai harkita jotain muuta matkaa. Tai ehkä odotan sen kanssa jotain tiettyä arvokilpailua enkä ilmoita sitä nyt mukaan muihin startteihin. Tai ehkä se on juuri sopiva siihen tiettyyn lähtöön, mutta silloin juuri se yksi tietty hevonen on sopiva siihen tiettyyn lähtöön. Ja sitten jotkut kehtaavat väittää, ettei suurtalleilla hevosia nähtäisi ja kohdeltaisi yksilöllisesti?

Lisäjännitystä laukkakilpailemiseen tuovat vielä arvokisat, jotka ehkä on rajattu vain niille, jotka ovat pärjänneet prep-lähdöissä, suhteutettu arvonta ja kivat voittosummat. Erityisen jännittäviä ovat suhteutetut arvonnat, joissa hevosen pärjäämiseen vaikuttaa sen statistiikka, menestys viimeisimmissä starteissa ja myös vanhemmat sekä niiden menestys. Mutta lopulta nämäkin tulokset arvotaan ja vaikka joku miten olisi vahva voittajasuosikki, kukaan ei ole varma voittaja ennen kuin tulokset tulevat.
Mitä tulee palkintosummiin, niin vaikka niillä ei ole merkitystä virtuaalimaailmassa, on silti kiva katsella, kun omien hevosten palkintosumma kasvaa. Ravipuolella esimerkiksi jaetaan rahaa paljon kitsaammin, siellähän muistaakseni voittaja saa maksimissaan 2500v€. Laukkapuolella maidenistakin saa voittaja vähintään 8000v€ ja sitten kun puhutaan arvokisoista, lasketaan voittosummat sadoissa tuhansissa, ellei perätä mene yli miljoonan virtuaalieuron. Sen jälkeen ei ihan kauheasti jaksa hehkuttaa siitä, jos oman ravurin voittosumma on 15000...

Tällaisia ajatuksia tuli minulle laukkakilpailemisesta mieleen.

–S

1 kommentti:

Nerith kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, tässä on tiivistettynä se laukkapuolen koukku :)

Sasnakissa myös kilpaillaan startti startilta, poikkeuksena toki sellaiset kutsut joissa vip samana päivänä ja löytyy hevosia, joille voi hyvillä mielin startteja kerätä.