keskiviikkona, joulukuuta 10, 2014

Joulukalenteri 10: rotuesittelyssä budjonny

Tässä olisi pari vuotta sitten kirjoitettu, mutta julkaisemattomaksi jäänyt ja nyt päivitetty budjonnyn rotuesittely.

Historia virtuaalimaailmassa
Budjonnynhevosia on todennäköisesti ollut virtuaalimaailmassa hamasta alusta alkaen, muttei koskaan mitenkään monilukuisena. Ensimmäinen varmasti tiedetty budjonny-yksilö oli tamma Ekbatana, joka tiettävästi oli olemassa jo vuonna 2000. Se vaikutti ainakin Nice-N-Easyssä ja Koululaaksossa ja yllättäen sitä käytettiin puoliverijalostuksessa. Tuolloin ei ollut vielä ihan selvää, mitä rotuja FWB:n jalostuksessa saa käyttää ja mitä ei, ja Ekbatana jätti ainakin kaksi FWB:ksi merkittyä ja tunnustettua varsaa puoliverioreista. Yli kymmenen vuoden perspektiivistä katsoen kyseessä ei ole mikään katastrofi eikä edes paheksuttava asia: menneinä vuosina suomalaiseen reaalimaailman ratsujalostukseen on hyväksytty yhtä ja toista sellaista, mikä ei enää täytä nykypäivän jalostusmääräyksiä. Ja käytetäänhän budjonnysukuisia hevosia eestinpuoliverisen jalostuksessa.

Virtuaalinen budjonny yleistyi loppuvuodesta 2002 kun vastakeksitty RBSH löi itsensä läpi. Budjonny on aina ollut suosituin venäläisrotu RBSH-jalostuksessa. Tuolloin RBSH-siittolat keksivät budjonnyja RBSH-jalostusta varten, mutta ajoittain kasvattivat myös puhtaita budjonnyvarsoja. Budjonnyja löytyi tuolloin ainakin Zenistä, Marineasta ja luultavasti myös Rainy Days-tallista, sen sijaan Angelniemen omistaja ei koskaan innostunut budjonny-sukuisista RBSH:ista.

Tuon ajan merkittävimpiä budjonnyoreja olivat Colorado, Danchello, Ledik ja jossain määrin Flourishing Bonanza, mutta nykybudjonnyjen suvuista nämä nimet ovat lähestulkoon kadonneet. Ne jatkuvat oikeastaan vain Zenin vanhojen kasvattien kautta, joita onneksi ei ole hukattu kokonaan. Tammoista varhaisimpia olivat La Traviata ja Miss Magic sekä erityisesti La Traviatan varsa MVS Moria, joka päätyi Zeniin ja vaikuttaa Zenin nykyisten hevosten suvuissa edelleen.

Kuuluisa koulu-RBSH:ita kasvattanut Nétts käytti jalostuksessa paljon nimenomaan budjonny-xx-risteytyksiä, mutta siellä kasvatettiin myös useita puhtaita budjonnyja. Kantatamma Chanétt oli budjonny, ilmeisesti kuitenkin suvuton. Jonkin verran käytetty ori oli myös RBSH-ori BDJ Yaroslav, jonka isä oli edellämainittu Ledik.

Rakenne ja ulkonäkö
Ihanteellinen budjonny on rakenteeltaan täysiveri- tai puoliverityyppinen, voimakas hevonen, jolla on moitteeton ratsun rakenne. Todellisuus ei aina vastaa tätä ja toisaalta budjonnyssä esiintyy edelleen hieman erilaisia tyyppejä. Kun reaalimaailman budjonny luotiin 1920-luvulla, siinä aluksi esiintyi kolmea tyyppiä: massiivinen, kevyt itämainen ja keskiraskas, joka muistutti eniten täysiveristä. Nykyisin tyyppejä ei enää suoraan tunnusteta, mutta tällainen vaihtelu näkyy edelleen RL-budjonnyjen rakenteissa. Niitä on monennäköisiä, raskaampia ja kevyempiä. Nykybudjonnyt ovat isoja, yleensä yli 160-senttisiä säkäkorkeudeltaan.

Budjonnyn pää on keskikokoinen, profiili suora ja yleensä pää on myös varsin kuiva, jonkinlaista jalouttakin voi olla. Kaula on ihanteellisesti pitkä ja hyvämuotoinen, toisinaan oreilla voi olla melko lihaksikas kaula, mutta se ei ole kovin tyypillistä. Joskus kuitenkin näkee vähemmän täydellisiä kauloja: lyhyitä ja joutsenkaulaisia. Etuosan tulisi olla hyvä, säkän selväpiirteinen ja lavan pitkä ja loivassa kulmassa. Sen paremmin kuin kaulakaan, ei etuosa ole kaikilla yksilöillä täydellinen. Runko on yleensä kohtuullisen syvä ja leveä, lievä pitkärunkoisuus ei ole tavatonta. Takaosa on voimakas, lautanen hieman laskeva. Jalat ovat pitkät, kuivat ja vahvat, asentovirheitä esiintyy jonkin verran.

Budjonnyn yleisin väri on rautias, se periytyy doninhevoselta, joka on budjonnyn kantarotu. Usein karvassa on myös metallinhohtoinen kiilto, sekin peräisin doninhevosilta. Harvinaisempia värejä ovat ruunikko ja musta. Jos kimoja esiintyy lainkaan (mikä ei ole lainkaan varmaa), ne ovat erittäin harvinaisia. Valkoisia merkkejä on usein, mutta ne ovat yleensä melko pieniä eikä budjonny tiettävästi kanna sabinokirjavuutta tai muita vastaavia kuvioita.

Käyttö
Yllä tuli jo mainittua budjonnyn käyttö RBSH:n jalostuksessa ja sen suuresta merkityksestä siinä. Budjonny on hyväksytty myös Sim-Game Sport Horsen jalostukseen, jossa sitä voidaan risteyttää puoliverisiin.

Puhdas budjonny on suorituskykyinen hevonen vaikkei se täytäkään aina kaikkia ihanteellisen suoritushevosen rakennetoiveita. Kotimaassaan Venäjällä niitä käytetään risuestelaukoissa ja ori Priboj voitti vuonna 1964 kuuluisan Pardubicen laukkakilpailun. Virtuaalimaailmassa budjonnyt eivät ole LJ:n sallimien laukkahevosten joukossa, mutta budjonny-sukuiset laukka-RBSH:t ovat toki sallittuja.

Myös kaikissa olympialajeissa budjonnyt pärjäävät hyvin, parhaat yksilöt jopa olympiatasolla. Budjonnyori Pintset voitti vuoden 1980 olympialaisissa kenttäratsastuksessa yksilökilpailun pronssin ja joukkuekilpailun kultamitalin. Venäjällä budjonnyja käytetään erityisesti este- ja kenttäratsastuksessa ja ne pärjäävät kummassakin lajissa hyvin. Budjonnyjen matalat, pitkät liikkeet tekevät siitä myös kelvollisen kouluratsun.

– Gin

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Domenica Estate (http://irvikuva.net/domenica/) kasvattaa ainakin pienimuotoisesti bydjonnyinhevosia (: