Käytän itse usein termejä "ratsutyyppinen", "moitteeton ratsun rakenne" ja vastaavia, kun kuvailen hevosen rakennetta tai sitä, mitä sen pitäisi olla. Harvemmin, mutta kuitenkin joskus tulee käytettyä myös termiä "barokkityyppinen". Yritän tässä avata hieman sitä, mitä näillä termeillä tarkoitan.
Ratsutyyppi
Ratsutyypillä tai ratsun rakenteella tarkoitan sellaista rakennetta, joka on kaikin osin soveltuva nykyaikaisiin olympialajeihin. Erityisen tärkeätä on se, että hevonen pystyy myötäämään kunnolla ja että sen liikkeet ovat pitkät ja matalat. Ylipäänsä kaiken rakenteessa tulee tukea näitä seikkoja. Puoliveriset ovat ratsuhevosjalostuksen huippua.
Seuraavat rakennepiirteet ainakin tarkoittavat hyvää ratsun rakennetta:
– Pää on sopusuhtaisen kokoinen, ei liian iso eikä pieni.
– Pään ja kaulan liittymä on avoin, mahdollistaa myötäämisen. Niska on pitkä.
– Kaula on pitkä, suora tai mieluummin hieman kaareva. Kaula on liittynyt ylös lapoihin, mistä seuraa se, että pää on kannettu korkealla.
– Lapa on pitkä ja viisto. Säkän tulisi olla hyvämuotoinen ja erottuva, jotta hevosella olisi hyvä satulansija.
– Runko on syvä ja lyhyt, lanne lyhyt ja vahva. Ylälinja hyvämuotoinen, tarjoaa hyvän satulansijan.
– Risti melko tasainen, lautanen on tasainen myös ja hännänkiinnitys on korkealla. Takaosan kulmaukset ovat tasaiset.
– Jalat eivät ole liian pitkät; koipi, reisi ja olkavarsi ovat lihaksikkaat, sääret tukevat ja lyhyet.
– Vuohiset pitkät, melko loivassa kulmassa.
– Yleisesti ottaen jalat ovat asettuneet hyvin runkoon nähden ja ovat asennoiltaan virheeettömät.
– Liikkeet ovat pitkät ja matalat.
Luultavasti unohdin mainita tässä listassa joitain juttuja, mutta ainakin perusjutut ovat tässä. Tätä listaa sovelletaan puoliveristen lisäksi oikeastaan kaikkiin muihinkin rotuihin, joiden pitäisi olla rakenteeltaan moitteettomia ratsuja. Toki muilla roduilla on omia tiettyjä erikoispiirteitään ja esimerkiksi rotuleimaanhan tuo ei lista ei puutu millään tavoin.
Barokkityyppi
Sanottakoon heti alkuun, etten ole mikään asiantuntija barokkirotujen kanssa, joten tämä teksti ei ole niin kattava.
Barokkirotuihin lasketaan kuuluvaksi ainakin seuraavat:
– andalusianhevonen
– lusitano ja alter real
– friisiläinen
– lipizza
– kladrub
– frederiksborg
– murge
– menorquino
Toisinaan myös knabstrupin barokkityyppi lasketaan barokkiroduksi, mutta puoliverimäinen sport-knabstrup ei luonnollisestikaan ole barokkityyppinen. Jotkin lähteet laskevat barokkihevosiksi myös berberihevoset, noniukset, welsh cobit (!), norikerit, mangalargat ja muut eteläamerikkalaiset, espanjalaistyyppiset rodut. Kuten siis näkyy, edes barokkiroduista ei ole täyttä yksimielisyyttä, mutta tuo yllä oleva lista sisältää kaikki ne rodut, joita ainakin pidetään barokkirotuina (ja jotka ovat eurooppalaisia ja oikeasti olleet olemassa jossain muodossa jo barokin aikakaudella (1600-luku). Alkuperäisiä barokkihevosia siis näkeekin tuon aikakauden maalauksissa, jos tosin maalausten hevoset ovat usein kovin tyyliteltyjä. Ne kuvaavatkin tuonaikaista hevosihannetta.
Barokkihevosetkin ovat rakenteeltaan ratsuja, mutta niitä ei ole kehitetty moderneihin olympialajeihin vaan sitä varten, että ne olisivat näyttäviä, mutta silti käyttökelpoisia hevosia. Niiden historia juontaa juurensa keskiajan taisteluratsuihin, joiden tuli olla voimakkaita, mutta silti ketteriä. Ja koska hallitsijoilla on ollut näppinsä pelissä barokkihevosjalostuksessa, näyttävyyttä ja jalouttakin vaadittiin. Barokkirodut ovat aina olleet rakenteeltaan ehkä parhaita rotuja ns. vanhantyyppisessä kouluratsastuksessa (en puhu tässä nyt klassisesta kouluratsastuksesta), johon kuuluvat erityisesti hyvin kootut liikkeet ja toisinaan myös levade ja hypyt. Karrikoidusti voisikin sanoa, että barokkirodut liikkuvat paljon "ylöspäin", ne pystyvät esittämään hyvin laadukkaita koottuja liikkeitä, mutta askellajien lisääminen onkin sitten haasteellisempaa.
Yleisesti voisi sanoa, että useimmilta barokkihevosilta löytyy seuraavia rakennepiirteitä:
– Pää on keskikokoinen tai toisinaan suurehko, varsinkin verrattuna ratsutyyppiin. Profiili on suora tai kyömy. Pään tulisi kuitenkin olla jalo. Korvat ovat pienet.
– Pään ja kaulan liittymä tulisi olla avoin ja taipuisa.
– Kaula on voimakas ja kaareva, joskus hieman lyhyt varsinkin jos vertaa ratsutyyppiin. Sijoittunut ylös lapoihin ja kannetaan korkealla.
– Lavat ovat vahvat, usein pitkät, mutta usein myös melko pystyt.
– Runko on voimakas, yleensä lyhyt.
– Takaosa on voimakas myös, lautanen on kuitenkin laskeva, toisinaan lyhyt ja hännänkiinnitys on usein matala.
– Jalat hyväasentoiset, vuohiset usein hieman pystymmät kuin ratsutyypillä.
– Jouhet ovat yleensä runsaat, mutta runsas vuohiskarvoitus on vain friisiläisen ominaispiirre.
- S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti