Joulukalenteri 5: kasvattajan vastuu

Ht.netissä kyseltiin syksyllä kasvattajan vastuusta eli siitä, mitä kasvattaja lupaa kasvatin ostajalle tai mitä kasvattajan pitäisi tehdä. Yleensähän kysymys esitetään toisin päin: mitä ostajan pitää luvata kasvattajalle, että ylipäänsä saa ostaa kasvatin. Perinteisesti hevoskaupan "valta" on virtuaalimaailmassa ollut pääosin kasvattajilla, jotka ovat voineet vaatia kasvattien ostajilta yhtä ja toista suoritusta kasvatin kanssa takaisinoton uhalla. Samalla kasvattajat itse ovat luvanneet ostajille hyvin vähän.

Viestiketjusta on aikaa, mutta muistaakseni keskustelu lähti rönsyilemään sinne kilpailemisen suuntaan. Jos kasvattaja on teettänyt varsan ns. keskeneräisistä hevosista, monen mielestä kasvattajan vastuulla on kilpailla varsan vanhemmilla sijoitukset täyteen, kirjoittaa luonteet ja sukuselvitykset, hankkia kuvat ja luonnollisesti laatuarvostelupalkinto. Näin siis ainakin jos kasvattaja lupaa nämä asiat hankkia. En kuitenkaan ole kuullut koskaan sellaisesta tilanteesta, että ostaja olisi palauttanut kasvatin sen varjolla, että vanhemmat eivät ole sitä, mitä ostohetkellä niistä luvattiin tehdä. Tietenkin tällaisia tapauksia on voinut olla, mutta niistä ei ole ehkä pidetty julkisesti meteliä.

Minulle kilpailemisen vastustajana edellämainituilla asioilla ei ole minkäänlaista merkitystä, joten mieleen nousi yksi itsestään selvä asia, joka kuitenkin tuntuu olevan monelle hankalaa pidemmän päälle: vanhempien sivujen pitäminen tallessa! Tämän luulisi kiinnostavan myös laatuarvosteluorientoituneita harrastajia, koska oletettavasti laatuarvosteluissa jää mahdollisia pisteitä saamatta, jos vanhempien sivut eivät toimi (en tiedä, heittelen tässä vain karkeita arvauksia, en ole aikoihin perehtynyt laatuarvostelujen pisteytysperiaatteisiin). Tietenkin kyseessä on perustavaa laatua oleva itsestäänselvyys, mutta luulisi kokemuksen osoittaneen ihan jokaiselle, että niin moni hevonen kuitenkin katoaa netistä, joskus täysin jälkiä jättämättä.

Kasvattajalta voisi kuitenkin edellyttää sitä, että hän tekisi jotain sivujen tallessapysymisen eteen. Ohjeita olenkin antanut jo blogitekstissäni Näin pidät hevoseen sivut tallessa. Tallentaminen Web Archiveen pitäisi olla ehdoton edellytys, VRL-rekisteröintikin ehkä. Ja kannattaa muistaa että ainakin jotkut kasvattajat vaativat sitä, että sivujen osoitteen vaihdoksesta ilmoitetaan hänelle erikseen ja että hevonen saa kuollessaan muistosivut. Vastavuoroisesti kasvattajien pitäisi tarjota jotakin vastaavaa. Kuka lähtee siis markkinoimaan kasvattejaan sillä, että vanhemmat ovat VRL:n rekisterissä ja sivutkin tallennettu Web Archiveen? Henkilökohtaisesti arvostaisin tätä noin sata kertaa enemmän kuin kisatuloksia.

Ja kun aloin puhua omista mieltymyksistäni, niin jatketaan sillä linjalla sitten. Minusta kasvattajan olisi suotavaa olla muuttamatta radikaalisti omistamiensa hevosten tietoja. Lähinnä tämä koskee tietysti väriä, mutta toki myös lajipainotuksen, luonteen ja säkäkorkeudenkin olisi suotavaa pysyä samoina tai ainakin samansuuntaisina, rodusta nyt puhumattakaan. Mutta nämäkin seikat menettävät merkityksensä, jos vanhempien sivut katoavat.

Joskus, harvoin onneksi, virtuaalimaailmassa on nähty tapauksia, joissa kasvattaja tekee jotain todella outoa, kuten pakko-ottaa aktiivisen kasvattinsa takaisin tai ilmoittaakin yhtäkkiä, että varsa xx ei olekaan vanhempiensa varsa. Tämän vuoden aikana koettiin yksi keissi, jossa vanha ja pitkään ilmeisen epäaktiivinen kasvattaja ei ollutkaan tyytyväinen siihen, miten hänen kasvattejaan käytettiin. En seurannut tätä itse kovin ahkerasti enkä tiedä tarkalleen, mistä riita johtui tai mikä oli lopputulos. Puhuttiin ainakin kasvatin pakko-otosta tai kasvattistatuksen poistosta (jolloin hevoselta olisi kadonnut suku, jos siihen olisi suostuttu) ja muista tämäntyyppisistä toimista. Muistanpahan vain ajatelleeni, että tällä kasvattajalla oli mielestäni kovin suuret vaatimukset ja mentiin kovasti niillä rajoilla, oliko kasvattajan toiminta reilua tai edes järkevää.

Virtuaalimaailman alkuhämäristä löytyy ainakin yksi tapaus, jossa tammasta ja oriista oli teetetty FWB-varsa, mutta isäoriin taustalla olikin RBSH:ta eikä varsa näinollen ollutkaan ihan oikea FWB. Ilmeisesti vasta myöhemmin tammanomistajalle valkeni, ettei RBSH ole sallittu FWB-jalostuksessa ja hän yksin tein päätti ilmoittaa tammansa sivulla että varsa se-ja-se ei sitten ole tämän tamman varsa. Varsa sen sijaan oli kaiketi niittänyt jo jonkin verran mainetta ja sitä käytettiin jalostuksessa. Tieto emän "vääryydestä" ei koskaan levinnyt ainakaan kaikkien varsojen omistajille (tai jos levisi, ymmärrettävästi monet ehkä päättivät olla välittämättä siitä) ja tamman nimi jäi elämään jälkeläisten ja niiden jälkeläisten suvuissa kasvattajan yrityksistä huolimatta. Tämän tarinan opetus olkoon se, että internet ei unohda ja että jos itse on tehnyt virheen, vaikkakin hyvässä uskossa, se kannattaa myöntää eikä yrittää lakaista piiloon maton alle kyseenalaisin keinoin.

Minun mielestäni nimenomaan kasvattajan vastuulla on huolehtia, ettei tällaisia tapauksia satu. Jos tulee mieleen alkaa poistella varsoja kasvattilistoilta tai muuten vain rähistä vääränlaisesta käytöstä, kannattaa ensimmäisenä marssia peilin eteen: teinkö itse taustatyöt huolella? Kommunikoinko ostotilanteessa tarpeeksi selkeästi miten haluan hevosta käytettävän ja miltä haluan sen elinkaaren näyttävän? Jos on ollut kiinnostunut vain siitä, miten monta sijoitusta kasvatti saa ja viedäänkö se laatuarvosteluihin, saa syyttää ihan vain itseään, jos kyseinen hevonen kaivetaankin naftaliinista uudelleen jalostuskäyttöön kymmenen vuoden kateissaolon jälkeen.

- S