keskiviikkona, tammikuuta 31, 2018

Vieraskirjan helmet

Joskus 10-15 vuotta sitten virtuaalitalli ei ollut virtuaalitalli, jos sillä ei ollut vieraskirjaa. Ja vieraskirjoilla oli ihan paikkansa, ne olivat osa kommunikointia. Niinpä Ionicillakin oli omansa, Freebokissa tietysti, kuten suurimmalla osalla muillakin. Se vain oli toimiva vieraskirja. Harmi sinänsä että se lopetti, sillä vaikka vanhat vieraskirjaviestit olisivatkin jääneet sähköpostien syövereihin, ei niihin kirjoitetut vastaukset ole tallessa missään. Siellä kuulkaa niitä helmiä vasta olisi ollutkin!

Mainitsin nuo sähköpostien syöverit, meiltä tosiaan löytyy vielä vieraskirjaviestejä vuodesta 2006 lähtien. Suurin osa viesteistä ei tietenkään ole kovin erikoisia, vaan ostopyyntöjä, varsakyselyitä, kisojen tai oman tallinsa mainostamista (meillä ei koskaan sitä kielletty ainakaan kokonaan), yleisiä kehuja ja sen sellaista. Mutta sitten satunnaisesti oli sitä kaikkea muuta... Ajattelin kerätä tähän parhaita/pahimpia paloja vanhoista vieraskirjaviesteistä ja siitä, millaista vieraskirjaviestiliikennettä meidän blogissa on ollut näiden tavanomaisten viestien lisäksi.

Usein toistuvia aiheita on kaksi:
– Ionicin suuri hevosmäärä
– Ionicin ulkoasu

Näiden lisäksi aika paljon kommentteja tuli bannereista, jotka olivat suhteellisen uusi asia silloin kun ne tulivat vuonna 2006 tai niillä tienoin. Ne olivat tietenkin (itse)ironisia aikana ennen kuin hipsterit tekivät ironiasta valtavirtaa. Monelta ironia meni ohitse, kyllä niitä niin paljon vihattiin. Toki myös rakastettiin:
Ja bannerit ovat kuolettavan hauskoja 8'D

Vaikka hevosmäärä vuosina 2006-07 olikin nykyiseen verrattuna varsin pieni, jotain viitisen sataa hevosta (nykyään mennään pitkälti päälle tuhannessa hevosessa), oli talli silti virtuaalimaailman suurin. Tai ainakin sieltä suurimmasta päästä, olihan noita isoja omistajia muitakin, kuten Kerppa, mutta näillä hevoset olivat yleensä jakantuneet eri talleihin eikä tilanne näyttänyt ehkä niin pahalta. Me Ionicin omistajat sen sijaan öyhötimme häpeilemättä meidän hevosmäärää foorumeilla. Totta kai sekin oli suurilta osin ironiaa ja toisaalta hevosmäärän kasvattaminen ei ole koskaan ollut Ionicissa se ykköstavoite. Se nyt vain on tapahtunut kun haluaa omistaa 50+ eri rotua ja kasvattaa niitä. Tuolloin jotkut harrastajat ottivat varsin tosissaan tämän harrastuksen ja niinpä saimme vuosien mittaan aika paljonkin kauhisteluita meidän hevosmäärästä. Toki ihasteluja oli paljon enemmän, moni tuli sanomaan vieraskirjassa, että onpa mahtavaa ja miten te jaksatte, hattua pitää nostaa.

tämä paikka on hieno,mutta ehkä hevosia on liikaa vaikka tiedän,että olette varmaan tehnyt niitä tarkoituksella noin paljon,muttaminulla ei ainakaan tulisi koskaan mieleen tehdä 500 hevosta talliin,no ei ole ainakaan monella muulla samanlaista tallia!Sen takia pidän tästä!!
Siistiähän se on että jollain on pokkaa pitää 500 hevosta tallissaan :D Jatkakaa samaan malliin, älkääkä vaan lopettako ennen 1000 rajan rikkoutumista ;)
Todella upea virtuaalitalli. En ennen ole nähnyt näin laajaa hevostoimintaa virtuaalimaailmassa – – Olette tainneet tehdä kovan työn tallinne eteen ? Toivotan teille kivat jatkot hauskan harrastuksenne parissa !
Jaaha. Vai että näin iso talli. Ettekö yhtään välitä keskittyä hevosiin yksilöinä, vaikka ne virtuaalihevosia ovatkin??? 500 on jo mielestäni liikaa!
– – minusta on melkeimpä vastuutonta ylläpitää neljääsataa virtualihevosta samaan aikaan. Minusta se kertoo vain omistajan ahneudesta, siitä kun on tarve olla "internetin suurin virtuaalitalli". Ehdittekö esimerkiksi kisaamaan kaikilla? Enpä usko. Luulen lähinnä että ette muista edes kaikkien nimiä ulkoa, teette vain hevosille lyhkäiset luonteet ja vähän perustietoja ja paketti valmis. Sitten kaakki vain talliin 399 hevosen kanssa, sinne pölyttymään. Kiva juttu, yksi hevonen enemmän.Jos haluatte vetää vokki vihannekset nenään, niin olkaa hyvät.

Tämä loukkasi ehkä kaikkein eniten: jonkun mielestä Ionic ei ollut virtuaalimaailman suurin talli!
Hei!Miksi teillä on niin monta hevosta? Itselleni riittää vallan mainiosti alle kymmenen, sillä jokaisen kanssa haluan kisata muutaman kisan, kasvattaa sitä, käydä tunneilla ja valmennuksissa sekä rekisteröidä se VRL'n hevosrekisteriin. Muistatko kaikkien hevostesi nimet ulkoa? Sitähän minäkin, itse muistan sillä ne ovat minulle kuin omat hevoseni ja on "tyhmää" tehdä noin monta hevosta. Mutta on tämä ihan kiva sivu.PS. Itserakkautta? ;)) Etusivulla on, että olette virtuaalimaailman yksi "suurimmista" talleista tms. vaikka ette edes ole, hevosia teillä on paljon, mutta et selvästikään "rakasta" niitä ja en ole edes koskaan kuullut teistä, huomasin teidät VRL'n sivuje kautta!

Nykyään meno ulkoasujen suhteen on vähän aika paljon rauhoittunut noista vuosista. Muistan edelleen elävästi, miten ulkoasu tuntui olevan se tärkein asia virtuaalitallilla ja Virginialla oli ihan aihetta purnata erinnäisistä käytettävyysongelmista. Olisi vieläkin kyllä, mutta ei vain jaksa enää, siitä toiste, jos jaksaa. Ionic mustavalkoisen, yksinkertaisen ulkoasunsa kanssa (jossa ei ollut edes brusheja, voi herranen aika sentään, ei voi olla virtuaalitalli sellainen!) oli todellakin jotain hyvin poikkeuksellista. Ja kun joku tekee jotain täysin eri tavalla kuin muut, toiset tykkäävät, toiset eivät. Ja se todellakin näkyi vieraskirjassa.

Ihan kivat sivut. Fiksut, mutta tosiaan hienommatkin olisi voinut tehdä. (esim. ulkoasu)
Sulla on todella hienot sivut. erilaiset. ja hienollla tavalla erilaiset.
Hyvä tällanenkin, jossa ei oo mitään räikeetä leiskaa

"Valmisleiskatalli". Vuonna 2006 ei pahempaa haukkumasanaa voinut tallista sanoakaan. Ja meillä oli hauskaa! Jos äärimmäisen hatariin muistikuviini on luottaminen, tämä saattoi saada vastaukseksi sen, että legenda se legendaarisen huonokin talli on.
Hmm. Mitä järkeä tälläisen tallin perustamisessa loppujen lopuksi on? Leiska on persuksista ja herranen aika - 500 hevosta! Tulee mieleen 9-vuotiaan naperon perustama valmisleiskatalli, jonne kootaan mahdollisimman paljon hevosia ja joille ei jakseta kirjoittaa luonnetta yhtä lausetta enempää. En tykkää tästä paikasta tippakaan, ja uskon ettei kovin moni muukaan.Ps. tämä ei todellakaan ole minkään sortin legenda - täys floppi koko paikka.

Ja sitten tietenkin yleiset vihaajat vihasivat sekä hevosmäärää että ulkoasua. Niin ja nimeä ja vanhan ulkoasun kuvaa ja sen semmoista. Tämmöistä tanakkaa palautetta tuli kerran. Ei muuten saanut IP-estoa, meillä ei ollut tapana jakaa moisia, paitsi selkeästä spämmäämisestä. Tämähän ei ollut varsinaisesti spämmiä, vain yleistä itkua.
Että Ionic on huono talli... Kyllä, luin kyllä nuo "valmiit vastaukset", mutta haukun silti. Huono talli, kun ette ehdi hoitamaan hevosianne. Kannattaisi ottaa tallinne reaalina - miten pystyisitte oikeasti koskaan hoitamaan viittäsataa hevosta päivässä? Ette mitenkään. Ionic on kamala tunaus virtuaalitallien maailmassa, eikä se ole todellakaan maailman paras virtuaalitalli, kuten saatatte väittää. Minä voisin väittää teidään toimintaanne ihan kunnolla VIRTUAALIHEVOSTEN TEHTAILUKSI, ja suosittelenkin nyt, että "hieman" vähentäisitte Ionicin hevosten määrää. Miten te oikein päivit?tte tätä tallia? Viisisataa hevosta ja vielä vähän päälle... Tämä jos mikä on tehtailua! Ulkoasu on myöskin hirveä, hevonen näyttää joltain teuraskuntoiselta, mitä te olette oikein ajatelleet tehdessänne tätä tallia? "Mukavaa, kaikki saa ihastella meidän tehdasta"? Niin minä ainakin luulisin. Kannattaisi hieman takoa järkeä omaan päähän, Ionichan on oikea munaus - nimeään myöten. Onkohan teistä mukavaa olla hevostehdas? Sitten vielä julkeatte väittää tallianne maailman parhaaksi - ja nyt tietenkin laitatte minulle IP - eston - minähän annoin vain mielipiteeni tehtaastanne!

Tietenkin myös Ionicin omistajat olivat ihan hirveitä, ei vain leiska, hevosmäärä, bannerit ja nimi:
Musta te ootte aika itterakkaita tyyppei. Jotai parasvirtuaalitalli IONIC! Nimi Legenda IONIC ! Tollassia otteko vähän PIIP! PIIP! PIIP! Lopettakaaa koko touhu! Säänöstelkää hevsia! Myykää osa ja tehkää vähän pienmpi. Ja viö: Tehkää hianompi leiska tai eikö arvon neidit pysty parempaan! Osaan itteki parempii!

Niin, ja hevosmaailma.net oli sekin ihan huono paikka, olis kannattanut vaihtaa johonkin parempaan:
– – sivut voisivat muuttaa vaikka freewebsiin tai johonkin muuhun paikkaan, ehkä hevosmaailma.net ei ole ehkä paras mahdollinen

Tunneasiat ovat toki olleet joillekin tärkeitä. Tämä kommentti itse asiassa sai oman blogitekstinsä Vierivä kivi ei sammaloidu.
Jotenkin vain Ionic saa minut pahalle tuulelle: ruma nimi, ruma leiska (leiskan kuva on kauhea!) ja hevosia on niin paljon, ettette voi mitenkään pitää tätä tallia oikeasti tunteella. En pidä koko paikasta.

Mutta sitten on näitä, jotka ilahduttavat tänäkin päivänä:
Minä en pidä talleista, joissa on kaksi hevosta ja muutama päälle. Mikäs se sellainen talli on? Enkä myöskään pidä isoista talleista, joissa on satoja hevosia. Minä pidän talleista, jotka ovat kokoluokkaa Ionic! Ihana talli, bannerit upeita ja hevoset mahtavia. Jatkakaa samalla lailla! Ja ei, ette saa lopettaa, ennen kuin tuhannen hevosen raja menee rikki ;)

Mielessä kävi, että ehkä vieraskirjalle olisi edelleen jonkinlainen pieni paikkansa virtuaalimaailmassa. Kukaan ei nimittäin tule enää kertomaan missään, että hei, mä rakastan sun tallia. Toisaalta kukaan ei haukukaan kirjoitusvirheitä vilisevälla viestillä, että siinä mielessä vähän niinkuin tasapeli. Vaikka toisaalta en kyllä koskaan osannut noita haukkuja ottaa kovin vakavasti enkä varsinkaan itseeni. Ei kaikki tykkää kaikesta ja toisaalta osa haukkujista ei selkeästikään ymmärtänyt meidän harrastusfilosofiaa. Tosiasia kuitenkin on, että viimeisinä vuosina Ionicin vieraskirja oli hiljainen kuin huopatossutehdas, joten jos vaikka jostain hankkisinkin uuden vieraskirjan, sinne tuskin enää nykyään kukaan kirjoittaisi mitään. Aika aikaansa kutakin.

– S

PS. "Me vihaamme Ionicia"-klubia ei koskaan perustettu, vaikka ehdotimme sitä vieraskirjassa useammallekin kommentoijalle.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vieraskirjat oli kyl kova juttu aikoinaan, muistan kun oli useammallakin tallilla erikseen vieraskirjat hoitotarinoille, eläinlääkärikäynneille, varusteiden ostamiselle, astutuksille ja mitähän kaikkea muita niitä olikaan :D

Onneksi nostalginen vieraskirja-kulttuuri ei ole ihan kokonaan kadonnut harrastajien keskuudesta, sillä jostain syystä erityisesti Suntuubin palvelimelle tehdyt tallit omaavat vieraskirjan sivuillaan. Liekö johtunee siitä, että Suntuubi tarjoaa ilmaisen vieraskirja-ominaisuuden (tykkään itsekin Suntuubin vieraskirjasta!). Aina tulee terveiset kirjoitettua, jos tulee vieraskirjoja talleilla vastaan. Mullakin on harrastetallin sivuilla vieraskirja.

Tuli mulle aivan yllätyksenä, että Ionic on saanut noin typerää kommenttia! Vaikken teitä henk.koht tunne (kuten tuskin kirjoittajatkaan), niin oon saanut aikuismaisen ja hyvän kuvan seuratessa Ionicin ja tämän blogin menoa. En ymmärrä miten joku voi suuttua siitä, että te haluatte sen tuhat hevosta pitää tallissanne ja ootte onnellisia niin :D Rankkaa olisi, jos ei saisi tehdä virtuaalihevosten suhteen mitä tykkää - mikä harrastus se sellainen olisi edes.

Onneksi virtuaalihevoset eivät kuole, vaikka niiden lempinimiä tai ruokinta-aikoja ei muistaisi ;)

terveisin, Isla (https://virtuaalisestimiettien.blogspot.fi)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Kyllä niitä negatiivisia kommentteja on meille vuosien mittaan sadellut aika paljonkin, tässähän on vain jäävuoren huippu. Viime vuosina niitä tosin on tullut hyvin vähän, jos lainkaan. Nyt jos joku lähestyisi meidä ikävän anonyymi-kommentin kanssa, siitä varmaan päätyisi blogiin ja rummuttaisin sitä monta viikkoa :D

Syitä tähän vähenemiseen lienee useita, mutta ehkä tärkein on se, että nykyäänhän me (varsinkin Gin, jota ei enää juuri edes näy missään) olemme todella hajuttomia ja mauttomia harrastajia. Toista oli silloin suunnilleen 2004-2008, olimme välillä hyvinkin suulaita ht.netissä ja vaikka siellä suoraan kovin harva uskalsi tulla edes puskanickin piilosta haukkumaan meitä, niin vieraskirjassa näitä kyllä näkyi.
Ionic oli tuolloin jotain todella erilaista ja me todellakaan emme peitelleet sitä sitä. Toisinaan pyrimme jopa ärsyttämään ihmisiä erinnäisillä seikoilla. Jos joku kyseli ht.netissä esimerkiksi sitä, miten paljon hevosia kukin harrastaja omistaa, saatoimme ihan pokkana kommentoida, että meillä on VAIN 500 hevosta, pitäisi olla vähintään 800, itkettää tällainen hevosten vähyys ihan. Tai joku kyseli, että vaihdatteko tallienne leiskoja vuodenaikojen mukaan, niin meidän kommentti oli, että olemme vaihtaneet 3 vuoden aikana leiskan kerran ja sekin oli ihan hirveätä eikä tehdä toiste. Tämmöistä pientä tökkimistä, useimmat harrastajat tai ainakin ne jotka meidän paremmin tunsivat, osasivat ottaa nuo kommentit puhtaasti huumorilla. Joku kuitenkin aina otti ne tosissaan ja suivaantui siitä sitten. Ja tämä sama tietenkin toistui bannereiden kohdalla.

Mitä aikuisuuteen tulee, niin mehän olemme aikuisia ja vasta aikuisina tulleet virtuaalihevosmaailmaan. Silloin alkuaikoina olimmekin (tai Gin ainakin aloittaessaan 2001) ainoita aikuisia harrastajia. Nykyäänhän tilanne on ihan toinen, todella nuoria harrastajia (ala-asteikäisiä) ei ole ainakaan minun kuplassani tullut vastaan aikoihin, ylivoimaisesti suurin osa on jo täysi-ikäisiä ja loputkin todennäköisesti hyvin lähellä sitä. Ja se näkyy käyttäytymisessä.
Vaikka eivät kaikki aikuisetkaan toki osaa käyttäytyä, sopii käydä katsomassa vaikka ht.netiä, on se harrastajien aikuistuminen vaikuttanut ainakin siihen, että meidän kimppuun ei enää hyökätä sen takia, että harrastaisimme jotenkin "väärin". Siihenhän nuo enimmät haukut varsinkin hevosten määrästä liittyvät: virtuaalitallit nähtiin jotenkin oikeiden tallien vastineina ja siksi moni oli täysin pöyristynyt tuosta hevosmäärästä. Joskus meiltä kysyttiin hyvin tiukkaan sävyyn sitä, että miten pystymme ulkoiluttamaan näin isoa hevosmäärää. Virginia vastasi, että heitetään läppäri reppuun, reppu selkään ja lähdetään ulos. Kysyjä ei muistaakseni ymmärtänyt vastausta alkuunkaan... Voisitko kuvitella, että nykyään joku tulisi kysymään, että mites tuo virtuaalihevosten ulkoilutus?