Olen pohtinut tätä aihetta ja tästä kirjoittamista valehtelematta jo vuosia enkä vieläkään saa aikaiseksi muuta kuin sekavan puoli-aggressiivisen postauksen, josta on turha etsiä minkäänlaista ratkaisuehdotusta tai edes punaista lankaa. Aiheena on vaatimattomasti virtuaalimaailma ja etiikka tai sillä työnimellä aihe nyt minun päässäni on pyörinyt vaikka etiikka ei välttämättä ole se kaikkein osuvin termi tähän. Nyt kuitenkin aihepiiri on noussut esille muuallakin ja teksti on pakko saada koneesta ulos.
Ensimmäinen (muistaakseni) sysäys asiaan oli Nintsun vuonna 2018 kirjoittama blogiteksti Virtuaalikoirat ja eettinen pulma, jossa hän pohti sairaaksi jalostettuja koirarotuja ja sitä, että miten eettistä ylipäänsä on omistaa tällaisia virtuaalimaailmassakaan vaikka periaatteessa rodusta tykkäisikin ja virtuaalikoirat eivät kärsi. Kommentoin sitä jo tuolloin pääasiassa tennesseenwalkerien ja big lick -hevosten näkökulmasta, jota olin miettinyt suunnilleen kai siitä asti kun itse aloitin kirjoittamisen blogissa tekstillä Walkerit ja soring.
Alkusyksystä lusikkansa soppaan työnsi Pölhö kirjoittaessaan myös eettisestä harrastuksesta ja siitä, että jos kuvitteellisessa maailmassa tekee jotakin, onko se ja tulkitaanko se saman asian ihannoimiseksi ja tukemiseksi myös reaalimaailmassa. (Tarina-asiaan minulla on vastaus: kirjoitettuja hahmoja ei tulisi pitää autofiktiivisinä, ellei kirjoittaja erikseen kerro hahmon olevan sellainen. Jos siis hahmo lyö raipalla hevosta, se ei tarkoita että kirjoittaja tekisi niin tai edes pitäisi sitä jotenkin puolusteltuna. Itselläni on toki oma lehmä ojassa, koska oman hahmoni toiminta ei tällä hetkellä kestä päivänvaloa, tosin se ei liity hevosiin ja niiden kohteluun.)
Viimeisin naula arkkuun oli WRJ:n keskusteluketju Keskustassa, jossa kävi ilmi, että ainakin jotkut harrastajat dissaavat koko WRJ:tä tai ainakin sen karjalajeja eettisistä syistä. Tapetille nousi varsinkin calf roping, jossa vasikka lassotaan ja sen jalat sidotaan. Teoriassa vasikka ei vahingoitu tässä lajissa, mutta hurjalta se näyttää ja väkisinkin tulee mieleen myös lajin stressaavuus vasikalle. Karjalajeista cutting ja reined cow horse ovat pehmeämpiä lajeja, koska niissä nautaa vain ohjaillaan pääpiirteissään koskematta siihen.
Tietenkin voitaisiin puhua myös siitä, että mites raviurheilu. Ei ole vielä kuukauttakaan siitä, kun uutisoitiin siitä, että tarkastuksissa yli puolella kilpailevista ravureista oli jonkinasteisia suuvaurioita (lähde). Se on aika paljon. Ravi- ja laukkamaailma myös tuottavat paljon ns. ylijäämähevosia, niitä joista ei kilpahevosiksi ole ja joiden kohtalo on sitten pahimmillaan todella karu. Laukkapuolella raipankäyttö on edelleen melko säälimätöntä ainakin näin amatöörin silmin, vaikka sitä on kaiketi yritetty suitsia.
Eivät nämä perinteiset olympialajitkaan selviä mitenkään puhtain jaloin. Verta suussa tai kyljissä, ylikireitä turpahihnoja, rollkuria, sähkökannuksia, barringia, kovia kuolaimia, vain muutaman kiistanalaisen asian mainitakseni. Näistä moni tapahtuu toki piilossa, koska kisapaikoilla niitä ei sallita, mutta on niitä kisoista diskattujakin.
Askellaji- ja saddleseat-hevosten puolelta menin jo mainitsemaan tuon soringin, mutta eiväthän ne siihen lopu. Toisilla roduilla annetaan kavioiden kasvaa ylipitkiksi, toisilla kohotetaan häntä (en tiedä tarkalleen mitä keinoja siihen käytetään enkä ole varma haluanko tietääkään, epäilen niitä silti), niinsanottu gingering eloisan vaikutelman luomiseksi, listaa olisi varmasti enemmänkin.
Aina ei tarvita edes kilpailemista, sillä samalla tavoin kuin koirillakin, tiettyjen piirteiden jalostus hevosilla voi aiheuttaa ongelmia. Arabien äärimmäisen pieneen ja koveraksi jalostettuun päähän eivät mahdu enää kaikki hampaat ja hengitystietkin voivat olla ahtaat. Friisiläisillä esiintyy dwarfismia ja vesipäisyyttä perinnöllisenä. Miniatyyreillä esiintyy rakenteellisia ongelmia kun tavoitellaan aina vain pienempää kokoa.
Virtuaalimaailmassa nämä kaikki voitaisiin kuitata yksinkertaisesti toteamalla, että tämä on keksitty maailma ja siksi ns. täydellinen maailma. Täällä kaikki hevoset ovat terveitä, niitä käsitellään ja pidetään aina fiksusti, ne eivät loukkaannu ja kaikin puolin homma on eettistä. Tähän on ihan hyvät perusteetkin kyllä olemassa, sillä virtuaalimaailmasta puuttuu raha, joka on nähdäkseni tärkein tekijä likipitäen kaikkiin epäkohtiin. Jos virtuaalihevonen ei pärjää kisoissa, sitä ei tarvitse alkaa valmentaa epäeettisin menetelmin vaan sillä yksinkertaisesti kilpaillaan vähän enemmän että se saa täyteen tarvitun sijoitusmäärän.
Virtuaalihevoset ovat siis turvassa, mutta ei lopeteta pohdintoja vielä tähän. Jos me harrastamme täällä virtuaalimaailmassa esimerkiksi raveja, tulemmeko samalla tukeneeksi asenteita, jotka auttavat pitämään reaalimaailmassa tämän lajin ongelmia pystyssä jatkossakin? Olemmeko me niitä, jotka kiusaamista nähdessämme katsomme pois ja sanomme, että tämä ei kuulu meille? Ja mihin vedetään raja? Onko kaikki kilpaileminen hevosilla vahingollista, sillä eihän se ole luonnollista hevosille? Pitäisikö meidän siis tyytyä vain ihailemaan vapaana laukkaavia virtuaalihevoslaumoja, jotta emme tulisi tukeneeksi minkäänlaista hevosten kaltoinkohtelua?
Sitten on tietenkin kuvat, virtuaalihevostelun suola, jos minulta kysytään. Olen vuosia pyrkinyt jättämään Ionicin tennesseenwalkereilta pois ne räikeimmät big lick -hevosten kuvat, mutta joskus olen niihinkin sortunut (todiste). Tarkoittaako tuo kuva sitä, että hyväksyn ja kenties jopa ihannoin tuollaista? Haluaisin huutaa täyteen ääneen että ei, todellakaan ei, käytin kuvaa vain siksi että se nyt sattui olemaan varastossa, pyydetty yhtä aikaa monen muun kuvan kanssa ja kun se hevonen on kimo ja kimojen walkereiden kuvia ei turhan paljon ole. Onko se jokin hyvä syy?
Eivät big lick -kuvat ole ainoa ongelma. Ionicin hevosilla näkee kohotettuja häntiä, epäluonnollisen korkeita liikkeitä, pitkiä kavioita, kouluratsuja luotiviivan takana ja tässähän on listattuna vain ne muutamat asiat, jotka minä tiedän potentiaalisiksi ongelmiksi. Olenhan sanonut rakastavani erityisesti kouluratsastuskuvia ja niitä hevosilla paljon onkin, mutta toiset tahot sanovat nykymuotoisen kouluratsastuksen olevan jos nyt ei suoraan rääkkäystä, niin epäluonnollista ainakin ja ehkä heillä on pointtinsa. En ole asiantuntija, joten en voi kyseenalaistaa. Ja pahoin pelkään, että mahdollisten ongelmien lista ei ole vielä edes tässä, jos oikein tarkoin alettaisiin tonkia.
Ja sitten on näitä muitakin eläimiä meillä. Toinen kissoista on maatiais-rotukissa-mix, potentiaalista pentutehtailua ja reaalimaailmassa en pidä lainkaan tästä ideasta. Meillä on typistetty dobermanni. Mitä terveysongelmia sitten rakastamiltani vinttikoirilta löytyy, en edes tiedä. Että jos joku näkee typistetyn dobberin ja haluaa itse samanlaisen, koska näyttäähän se nyt tyylikkäältä, niin olenko minä jonkinlaisessa moraalisessa vastuussa?
Tässä on siis ongelmia ongelmien perään. Joku voisi tietysti todeta, että myrsky vesilasissa, leikki leikkinä ja mitä minä nyt tällaista edes mietin, idiootti. Tai että jos ei pannu kestä, niin lopeta koko harrastus, sillä siitä pääsee. Tai vaihda kaikkien hevosille varmasti vapaana elävien villihevosten kuvat. No, vähän menisi oudoksi Ionic.
Toistaiseksi olen päättänyt luopua calf ropingista (vielä kun muistaisin tämän päätökseni), koska se on jo pelkkänä lajina lievän epäilyttävä vasikan kannalta. Kiitos niille, jotka asiasta sanoivat, sillä en ole varsinaisesti niin perehtynyt että olisin tajunnut itse kyseenalaistaa tuota luokkaa. Muuten olen sitten vähän umpikujassa. ARJ:ssä olen kilpaillut hyvillä mielin, ajatellen että virtuaalimaailmassa tämä laji on täysin eettinen ja humaani, kuten varmasti onkin, koska kuvittelemme sen sellaiseksi.
– S