sunnuntaina, joulukuuta 04, 2022

Joulukalenteri 04: kasvattajanimi-testailua

Näistä kasvattajanimiasioista olen marissut jo aiemmin (Kasvattajanimistä) ja marinan teema on ollut se, että Ion-tunnus on kyllä hyvä, useimmiten. Joillekin hevosille ja roduille se ei kuitenkaan oikein toimi tai en ole ainakaan itse ihan tyytyväinen. Olen nyt alkanut tehdä jotakin asialle.

Ponit

Ponien nimet olivat tuossa aiemmassa postauksessani pääosassa ja kerroinkin siirtyneeni käyttämään lähes kaikilla ponikasvateilla Ionin-tunnusta, joskus myös Ion's. Ainoa poikkeus ainakin toistaiseksi ovat welshit ja erilaiset risteytysponit (RP, WPB, VRP), jotka kaikki ovat toistaiseksi saaneet Ionin sinne nimensä perään. En ihan aina muista tätä kasvatteja nimetessäni, joten Ion-tunnusta saattaa lipsahdella vielä muillekin.

Tulos tästä kokeilusta on se, että se on parempi monen kohdalla. Ionin Darling Helen kuulostaa kivemmalta ja ponimaisemmalta kuin Darling Helen Ion, olkoonkin että nimessä sekoitetaan suomea ja englantia. Vetoan siihen ettei ole mikään outo ilmiö reaalimaailmassa eikä aina virtuaalimaailmassakaan. Jollain oudolla logiikalla se jopa ehkä toimii, vaikka mielipiteitä toki on varmasti monia.

Muttei tuo nyt silti vielä mikään huippuhyvä ole. En vain tiedä mikä olisi huippuhyvä! Olen tosiaan harkinnut jopa jotakin aivan uutta kasvattajanimeä poneille, jotakin oikein brittiläisyyttä henkivää, joka ei välttämättä liittyisi Ionicin nimeen mitenkään. Asiassa on kaksi muttaa:

  1. En keksi yhtään hyvää sellaista nimeä, siis niin hyvää että tietäisin heti että tässä se on. Mitään puoliksi hyviä, ihan-ookoo -nimiä en halua.
  2. Ionicin ja sen kasvattajatunnusten luulisi olevan jonkinasteinen brändi 18 vuoden kasvatustoiminnan jälkeen ja kasvattien tunnistettavuus nimen perusteella olisi mielestäni kuitenkin jossain määrin tärkeä asia.

Toki olen miettinyt joskus myös welsheille jotakin muuta kuin se Ion. Kymriksi ioni on kuitenkin Ïon, että se nyt on aika yksi ja sama, että onko se tuo vai ilman umlautia. Joskus haaveilin Ionin sijaan tunnuksesta Plwm (kymriä, tarkoittaa lyijyä), mutta en sitten ole saanut aikaiseksi ja saattaa vaatia vielä miettimistä sekin.

Pitkät nimet ja VRL-tunnus

Olen saattanut jättää koko kasvattajatunnuksen pois, jos hevosella on oikein pitkä nimi jo ilman sitäkin. Joskus olen jättänyt sen pois ihan vain myös siksi, ettei se kasvattajatunnus oikein toimi siellä perässä. 

Tuosta jälkimmäisestä tilanteesta syntyi meidän tietynsukuisilla walkereilla käytetty kasvattajanimi Commander's. Joskus yritän kiertää ongelmaa käyttämällä sitä Ion's-etuliitettä, mutta joskus se mikään vain ei istu. Eihän niitä paljon ole, noin kokonaiskuvaa katsoen, mutta aina se on vähän harmi kuitenkin, viitaten juuri siihen, että ne omat kasvatit olisi kiva tunnistaa jo heti nimestä.

Taannoin syttyi idealamppu tai oikeastaan köhnin ajatuksen Tinulta, joka käyttää ainakin joillain kasvateilla nimen perässä omaa VRL-tunnustaan 5594. Ehkä muutkin harrastajat käyttävät tätä, muistelisin nähneeni. Numerosarja ei ole sillä tavalla kiinteä osa nimeä kuin kirjoitettu kasvattajatunnus, joten tämä voisi toimia jopa niiden pitkien nimien kanssa. Eikä väliä olisi silläkään, minkäkielinen hevosen nimi olisi. Voisin ehkä luopua venäläisten rotujen Ionnyj/Ionnaja-tunnuksista, jotka eivät osoittautuneetkaan niin nerokkaiksi kuin aluksi luulin!

Muuten varmaan hyvä idea, mutta ongelmana on VRL-tunnukseni, 329. Kolminumeroinen on kuitenkin mielestäni ehkä vähän liian lyhyt. Se voi olla vielä jokin random-numero. Nolla tai pari numeron eteen (0329, 00329) eivät taas oikein näytä hyvältä. Ionicinkin VRL-tunnus on 0011, että sekään ei tarjoa helpotusta.

Ratkaisu saattaisi löytyä Saksanmaalta, sillä Virginian VRL-tunnus on 2702 ja se toimisi vähintäänkin paremmin kuin omani! Tunnustan, että olen kuolannut hänen VRL-tunnustaan jo kauan, koska tuo numerosarja sattuu jostain kohtalon kummasta oikusta olemaan itselleni merkityksellinen. Siksikin se toimisi kasvattien tunnuksena. 

Itse asiassa joskus vuosia, vuosia sitten pohdimme Virginian kanssa VRL-tunnusten vaihtamista päikseen. Yksi syy siihen oli se, että olisin todella mieluusti huolinut itselleni tuon 2702:n ja toisaalta koska Virginia meistä se huomattavasti vanhempi harrastaja on, niin voisihan hänen tunnuksensa olla tuolla ensimmäisen tuhannen joukossa. Jäi kuitenkin tekemättä silloin ja nyt ei taida oikein kannattaa kun kaikki hevoset ovat minun nimissäni ja rekisterissä minulla.

Tämäkin asia on siis vielä mietintämyssyssä. Pari 329-hevosta on syntynyt huolimatta siitä, että siitä tuskin tulee kasvattajatunnusta kuitenkaan Ioniciin. Onkos lukijakunnalla mielipiteitä asiasta tai sen vierestä?


2 kommenttia:

Pölhö kirjoitti...

Ionin Darling Helen on hyvä luettuna, ajateltuna ja ääneen lausuttuna. On, vaikka pidän mukamas kynsin ja hampain kiinni siitä että ainakaan englantia ja suomea en sekoita keskenään. Ehkä joudun miettimään tuotakin periaatetta uudestaan. :D Suomi toimii genetiivinä kyllä paremmin, ehkä se on että englanninkielinen kasvattajaliite ja suomenkielinen nimi on se yhdistelmä mikä ei toimi? Laakson Lovely vs. Valley's Ihana. Joo, ei ainakaan jälkimmäinen maistu yhtään...

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

On ne minullakin periaatteet olleet noiden nimien suhteen, ettei kahta eri kieltä sotkettaisi keskenään, mutta no. Periaatteensa voi aina syödä. En ole ikinä miettinyt tuota asiaa noin päin, että kasvattajanimi olisi englanninkielinen ja varsinainen nimi suomenkielinen. Sehän on ihan kauhistus, kuten tuossa sinunkin esimerkissä nähdään. Ei toimi yhtään, mutta toisin päin ei ole ongelma. Lisäksi voin vedota aina siihen, että kyllä niin tehdään reaalimaailmassakin. Varsinkin ponipuolella näitä suomi+englanti -yhdistelmiä näkee kyllä jopa jossain määrin runsaasti ja ne kaikki ovat kivoja: Kotimäen Hurricane, Ajoksen Rozalinda Roselady, Siltasaaren Serenade, Voutilan Summer Flame ja niin edelleen. Ja toimii muuten toisellakin kotimaisella, vaikka sen genetiivimuoto eroaa vähemmän englannin genetiivistä: Klockas Dragonfly, Hagelunds Joyride. Hmm! Pitäisiköhän itsekin yrittää uittaa sitä Jonens-tunnusta mukaan myös...