perjantaina, joulukuuta 23, 2022

Joulukalenteri 23: katsaus tähän ja ensi vuoteen

Joulukuu, vuosi ja joulukalenteri alkavat ihan oikeasti vedellä viimeisiään ja ajattelin tähän loppuun tehdä jonkinlaisen yleiskatsauksen kuluvaan vuoteen ja kurkata mitä ensi vuosi tuo kenties tullessaan. Enhän minä ennustaja ole, mutta saahan sitä suunnitella.

No, yleisesti ottaen vuosi 2022 on ollut hyvin aktiivinen Ionicissa ja vähintään jossain määrin aktiivinen myös Gin Ahaltekin puolella. Erityisesti olen kunnostautunut kasvattien sivujen tekemisessä (tästä mainitsin jo aiemmin) ja myös uusien hevosten keksimisessä. Molemmista asioista olen tosi hyvilläni. 

Myös blogi on potkinut menemään ja aina tänne joku lukijakin eksyy. Blogien on sanottu olevan kuoleva alusta, mutta minusta tällaiselle hitaammalle medialle on paikkansa. Tuntuisi vaikealta kirjoittaa jotakin pitkiä infopostauksia jonnekin... en tiedä... Instaan, TikTokiin, mikä nyt on edes hip ja pop tällä hetkellä. Ja niiden löydettävyys myöhemmin on heikompaa kuin blogitekstien. Aion siis jatkaa blogin kanssa kuten tähänkin asti. Vetoan siihen että olen joka tapauksessa vanha kanto, joka haluaa käyttää vielä sulkakynää blogialustaa kirjoittamiseensa.

Aktiivisuuteni suorastaan pelottaa minua, sillä sivujen värkkäämisen lisäksi olen kilpailuttanut hevosiani tosi ahkerasti porrastetuissa! Askellajipuolella olen kaikkein aktiivisin ollut, mutta kyllä muissakin lajeissa kisaa ionicilaisia ja GA:n hevosia aina kun vain jaksan ilmoittaa niitä mukaan. Se ei ole ehkä ihan yhtä säännönmukaista kuin ARJ-osallistumiset, mutta aina silloin tällöin kuitenkin.

En näe että ensi vuodeksi olisi luvassa mitään suuria muutoksia oikeastaan missään. Tallit jatkavat samalla linjalla ja teen just sen verran kuin haluan ja jaksan ja viitsin. Lähdin syksyllä kuitenkin ARJ:n toiseksi ylläpitäjäksi, joten saa nähdä poikiiko se pesti jotakin lisäjuttuja. Kanssa-ylläpitäjäni Mari H. sanoi ARJ:n olevan aika vähätöinen, kaikenlaista kehittämistä tietysti voi aina miettiä.

Se mikä nyt tammikuussa tulee, on koko kuukauden kestävä blogitauko! Oikeasti se blogitauko olisi pitänyt olla jo tässä joulukuussa, mutta siinä vaiheessa kun päätin joulukalenterista, töissä näytti suorastaan lusmulta koko joulukuu. Olen ihan tyytyväinen kyllä joulukalenteriin, sillä olen saanut ulos muutamia sellaisia tekstejä, jotka ovat roikkuneet pitkiä aikoja idealistalla odottamassa sitä kuuluisaa sopivaa hetkeä. Mutta tammikuussa sitten blogi on hiljaiselolla ja toivotaan, ettei se hiljaiselo jatku sen pidempään.

Ei kommentteja: