maanantaina, elokuuta 11, 2008

Laukkaäimistelyä

Tämän päivän laukkatulokset ovat juuri latautumassa nettiin kaikkien näkyville.
Itse olen aivan kertakaikkisen äimänä. Nelosryhmän maiden-orilähdössä oli täydet 15 osallistujaa! Sellaista en ole nähnyt kai koskaan. Ja tammojenkin maidenissa oli 10 osallistujaa. Nelosryhmän G1-lähdössä oli enemmän hevosia kuin siitä ryhmästä kuvittelin koskaan G1-tasolle yltäneenkään: 13 hevosta!

Mamma mia, mikäs ihmisiä nyt vaivaa? Vasta kesäkuussa valitin, kun ei laukkoihin riitä osallistujia. Vai onko tällä hetkellä CAS-kalenterissa menossa jokin erityisen suotuisa vuodenaika? Me emme ole tuohon CASiin perehtyneet, joten elämme VHKR:n mukaisesti vuosi kuukaudessa-rytmillä ja jos järjestämme vuosittain kolmet laukat, se on meistä aika hyvin.

Kaikkein eniten mieltä lämmitti se, että meidän ikioma Gin Jacek voitti maiden-lähtönsä. Sieltä 15 muun hevosen seasta se on hitsin hyvä saavutus. Olen niin ylpeä! Ja niille, jotka epäilevät meidän rukkaavan kisatuloksia mieleisiksemme, niin parempi pitä vain mölyt mahassa. Me emme itse asiassa edes arvo tuloksia itse lainkaan. Virtuaalimaailmaan mitenkään liittymätön ja mistään mitään ymmärtämätön kaverimme heittää meille tarvittaessa numerot 1-15 satunnaisessa järjestyksessä ja me sijoitamme osallistuneet hevoset sen mukaan paremmuusjärjestykseen. Helppoa, yksinkertaista ja takuulla puolueetonta. Joskus se suosii omiakin hevosia.

1 kommentti:

Nerith kirjoitti...

Tekeille ja arabeille on nyt kesän aikana järjestetty kivasti kisoja, joten varmaankin se on edesauttanut rotujen suosiossa :) Toivottavasti tilanne pysyy samanlaisena.