tiistaina, joulukuuta 08, 2020

Joulukalenteri 8: suosikkihevoset

Ideakysely-postauksessa Nintsu toivoi jonkinlaista esittelyä spesiaaleista suosikkihevosista. Virginian muinaisten suosikkien nimiä (Wizzerria ja White Speedster, jos joku on missannut, mutta on niitä muitakin) on toisteltu kohta kaksi vuosikymmentä, joten lienee korkea aika listata noita vähän tuoreempiakin lempihevosia.



Eli kyllä, niitä suosikkeja on, vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, kun hevosia on pitkälti toista tuhatta. Suosikiksi pääsemiseen ei välttämättä vaadita mitään ihmeellistä: hevosella voi olla kiva nimi, kiva suku, kiva kuva, kiva rotu tai jotakin muuta. Joskus myös panostus vaikuttaa, tottahan sellainen hevonen jää ihan eri tavalla mieleen, jos kirjoittaa sille luonnekuvauksen tai sukuselvityksen tai ehkä kilpailee. Mutta sitten pitää olla myös tekijä x. Ei kaikista tule suosikkia, vaikka puitteet olisivat kunnossa. Sitä en osaa selittää, miten näin käy.

Minulla on tosi paljon suosikkiehdokkaita, koska isolla osalla hevosista on jokin näistä tekijöistä. Ajattelinkin ensin että niitä ei voisi esitellä yhdessä postauksessa, vaan siitä tulisi koko ensi vuoden kestävä sarja. No, ei tule tapahtumaan. Mietin myös tätä postausta varten, jos valitsisin jokaisesta rodusta sen yhden suosikin, mutta sittenkin niitä tulisi yli 70 ja toisaalta kaikissa roduissa ei ole suosikkia ja joissain on monta. Niinpä tähän valikoitu lista on vähän sekalainen.

Suosikkius saattaa näkyä hevosen sivulla, on ehkä hieno kuva tai tekstejä tai kisakalenteri. On myös hevosia, joita ei mistään arvaisi minun lemmikiksi. Voi olla että minulla on paineita: koska tuo nyt on noin hieno hevonen, sille täytyy löytää täydellinen kuva ja kirjoittaa maailman paras luonneteksti, koska muu ei kelpaa. Vuosien jälkeen se suosikki kuolee ehkä kuvattomana ja luonteettomana, ilman kisojakin vielä. Kukaan muu ei tiedä että se oli suosikki.

Sitten niitä hevosia:

Thaz Exotikk ox on mainittu blogissa aiemminkin ja sen yhteydessä mainittu termi "ikisuosikki". Siihen ei ole lisättävää. Arabien joukossa olisi kyllä tosi monta muutakin, jotka ansaitsisivat tulla listatuiksi.

Australianhevosia ei ole montaa, mutten silti osaa valita sieltä sitä yhtä tiettyä, parasta. Koska kaikki ovat suosikkeja rotunsa tähden! Tamma Crampton Barabara oli se ensimmäinen hankinta, ehkä se. Näillä kilpaillaan jotakuinkin säännöllisesti WRJ:ssä ja matkaratsastuksessa.

Australianponit ovat kaikki suosikkeja myös. Se on niin kaunis ja harvinainen rotu ja kaikin tavoin muutenkin ihastuttava. Ehkä toki täytyy mainita meidän kantakirjattu näyttelytähti Larrakeyah Ion.

Priton Nidalee on myös mainittu aiemmin, koska sen isä on jalkojaan lukuunottamatta yksi eräs hienoimmista budjonnyista, mitä olen nähnyt ja käyn säännöllisesti kuolaamassa sitä. Nidalee oli jäädä sen takia kuvattomaksi, koska missään ei ollut niin hienoa kuvaa kuin sillä pitäisi olla. Piti mennä sitten ratsastuskuvalla, ne toimivat likimain aina.

Virginianess Ion, tuo kuva! Myös nimi on kiva.

Delight Ion, myös clevelandinruunikoissa on niin monta suosikkia kuin on kuvallisia hevosiakin. Tämä on vain yksi niistä, eittämättä kyllä tosi muhkea tamma.

Dongoloita on vain kolme, mutta kaikki niistä ovat vähän sellaisia mamman panostusponeja. Ne ovat vakionäky kaikissa helpoissa luokissa, joihin hevosiani ilmoitan, viime aikoina ovat kunnostautuneet matkaratsastuksessa lyhkäisillä matkoilla. Ja kaikilla on piirroskuva (joista yhtäkään en ole kyllä itse piirtänyt). Kwame on toistaiseksi ainoa, jolla on luonnekuvausta.

Hackneyponit ovat lemppareita kaikki, upeita ilmestyksiä ja aika paljon kisattuja ARJ:ssä. Ajoluokkien vakiokamaa: ne ilmoitetaan kisoihin ensin ja sitten vasta katsotaan, josko tilaa jäi muille roduille.

Ionin Kimmo on myös mainittu blogissa aiemmin, se esiteltiin kuukauden valintana vuonna 2016.

Lukacs KTN oli aikoinaan ensimmäinen shagya pitkän tauon jälkeen ja muistelisin että vahinko sen hankinta sittenkin oli. Kasvattajansa sitä myi jossakin ja Virginia siihen tarttui kuin purkka tukkaan. Onhan sen emälinjassa toki Glorieta Khofo ja Bint Amouna, Virginian omistamat shagyat joskus ajalta jo ennen Marineaa. Lukalla onkin kaikki meriitit: rotu, kuva, suku, luonne, kisoja, ktk-palkinto. Ja nyt kun tajusimme käyttää sitä sinänsä minimaalisen shagyajalostuksen lisäksi myös angloarabi- ja trakehner-jalostuksessa, niin ei mene hieno hevonen lainkaan hukkaan.

Suomenhevosissa on tosi monta suosikkia myös, vaikea valita yhtä sieltä. Ehkä kuitenkin voisin mainita Raalan Patruunan, joka pitäisi lopettaa vaan kun ei raaski ja Kullantöyrään Kinuskimansikan, josta sitten kirjoitin perinteisen "vain minä pystyn käsittelemään tätä hevosta!" -tyyppisen tapauksen. Ja sitten on toki myös Claridgen Palokärki ja monta muuta.

Voih! Tässä on vasta vähän pintaa raapaistu, mainitsematta olisivat vielä ainakin Lone Star Cut, ihanat vuonohevoseni, ahaltekeistä nyt puhumattakaan, superkaunis DLHS Rozenkwarts, ktk-ori Hahana Loa Ion, Gilles de Beauregard, Dawnfrost Glendon, Zaharinka Ion, Buddugwr Ion, kaikki oldenburgit, puolet trakehnereista, Orleans Reinette Ion xx ja niin edelleen. Ehkä se postaussarja ei olisi huonompi idea kuitenkaan...

– S

1 kommentti:

Nintsu kirjoitti...

Sepä se, "suosikkius" ei aina näy päälle päin! Siksipä tämä oli mielestäni niin mielenkiintoinen postaus (: Kiitos tästä.